Turistipariskunta jätettiin haita kuhiseviin vesiin. Mitä tapahtui Tom ja Eileen Lonerganille?
Pariskunta matkusti Australiaan haaveenaan päästä sukeltamaan Isolle valliriutalle. Jostain syystä kuitenkin riutalle sukellusturisteja kuljettanut vene jätti heidät keskelle merta ja palasi takaisin satamaan ilman Lonerganeja eikä heidän katoamistaan havaittu kahteen päivään. Alueella liikkuu mm. 5 metrisiä tiikerihaita, joiden arvellaan koituneen pariskunnan kohtaloksi. Heitä ei koskaan löydetty.
Kuukausien saatossa rantaan ajelehti Eileenin sukelluspuku, jossa ei ollut verta, ilmalla täyttyvät pelastusliivit joissa oli pariskunnan nimet ja kuusi kuukautta myöhemmin hätäviesti, jossa luki että vene oli jättänyt pariskunnan riutalle ja he tarvitsevat apua.
Tapauksesta on tehty hittielokuva Open Water ja pariskunnan kohtalo on herättänyt monenlaisia spekulaatioita. Ehkä he katosivat omasta tahdostaan, tai kyseessä oli itsemurha? Miksi veneen kapteeni ei tajunnut, että pariskunta puuttuu vaikka heidän tavaransa jäivät veneeseen?
Kommentit (45)
En kyllä tajua, miksi kukaan tekisi itsemurhan noin monimutkaisella ja vaivalloisella tavalla. Eiköhän tuo ollut kauhea vahinko.
Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Ihan kauhea ja hidas tapa lähteä.
Leffassa retken järjestäjä löysi pariskunnan tavarat veneestä ja hälytti etsintäpartion mutta liian myöhään, en tiedä miten sitten oikeasti.
No ne vaan jätettiin sinne.Mutta miksei ne uinut kohti veneiden reittiä mihin suuntaan veneet meni kun on räpylät pystyy kuitenkin suunnistaan tulo suuntaan. Mainingit voi tietysti olla niin syvät ettei näe mitään. Kauheeta sekin on jos jäänyt jonnekin eikä osaa kalastaa tai ei välineitä ja näivettyy.Ei juomista.Aika usein kyllä tosiaan noilla reissuilla sukeltajat ja snorklaajat leviää kuin varpusparvi eri suuntiin.Virtaukset vie.
Lavastivat kuolemansa ja aloittivat puhtaalta pöydältä jossain muualla tekaistuilla nimillä.
Vierailija kirjoitti:
Leffassa retken järjestäjä löysi pariskunnan tavarat veneestä ja hälytti etsintäpartion mutta liian myöhään, en tiedä miten sitten oikeasti.
Leffassa oli jotain yksityiskohtia muutettu ja samoin tapahtumien sijainti. Ohjaaja halusi kunnioittaa Lonerganien perheitä tms. jotenkin sitä selitettiin, ettei tapausta käsitelty kaikkine yksityiskohtineen.
Elokuvassa virtaukset vei ja olivat todella isolla ulapalla. Missään ei näkynyt maata.
Hyvä leffa kirjoitti:
Olen katsonut leffan pariin kertaan. Hyvä leffa on.
Siinä on yksi hyvä panokohtaus. Oikeasti aika eroottinen. Ei muuta.
Tonnikalaa syödään myös haita voi syödä mitään järkeä niiden suojelemisessa on ?? Tai krokotiilin käärmeiden nehän on petoja. Hait syö hylkeitä myös. Lintuja.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti jätetty, vahingossa tai muu syy. Eivät varmasti jääneet tahallaan sinne veteen. Turisteja ei tarvisi viedä noin syvälle ja kauas, tai sitten pitäisi olla joku merenpohjaan pultattu lautta-asema viestimillä, johon on helppo kiivetä. Auttaako edes turistien laskeminen, pitäisi olla äärimmäisen tarkka firma joka vie turistit sukeltamaan. Merivirtakin voi olla ongelma.
Ihmettelin kanssa tätä, että miten voi olla ettei heitä muistettu veneessä? Tavarat jäi veneeseen ja heidän kengät jäi kanssa venefirman tiloihin. Seuraavan päivän sukellusturistit löysi 2kpl painovöitä riutalta merenpohjasta. On epäilty, että Lonerganit tiputti ne pois, kun tajusivat että heidät on jätetty sinne.
No ei sitä oikein tajua kun liikkuu vesillä ja rannoilla että siellä on ötököitä myös Suomessa. Mutta niin isoja ja valaita hylkeitä.Nekin syö toisia kaloja. Ei niitä tarvi sääliä sillai etteikö niitä voisi harventaa ja käyttää ravintona ihmisille.Tarvi mitään ruoka apuja täältä viedä mihinkään kun niillä itsellä on meret täynnä ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti jätetty, vahingossa tai muu syy. Eivät varmasti jääneet tahallaan sinne veteen. Turisteja ei tarvisi viedä noin syvälle ja kauas, tai sitten pitäisi olla joku merenpohjaan pultattu lautta-asema viestimillä, johon on helppo kiivetä. Auttaako edes turistien laskeminen, pitäisi olla äärimmäisen tarkka firma joka vie turistit sukeltamaan. Merivirtakin voi olla ongelma.
Ihmettelin kanssa tätä, että miten voi olla ettei heitä muistettu veneessä? Tavarat jäi veneeseen ja heidän kengät jäi kanssa venefirman tiloihin. Seuraavan päivän sukellusturistit löysi 2kpl painovöitä riutalta merenpohjasta. On epäilty, että Lonerganit tiputti ne pois, kun tajusivat että heidät on jätetty sinne.
Tietysti nehän auttaa veden alle pääsyssä ja painaa. Tietysti he on yrittänyt uida johonkin suuntaan ja heiluttaa apua veneille.Australian koralliriutat on luonnon suojelu aluetta mutta ihmiset syö lohta ja ahvenia mutta ei sitten voi vähentää haita?
Hait syö ihmisiä kirjoitti:

Kyllähän haita on vähennetty, jopa liikaakin ajoittain. Hait kuuluu mereen ja pitävät ravintoketjut tasapainossa. Ihminen sen sijaan ei tuonne kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Ihan karmiva tapaus.
Kaikki sympatia heille, mutta minä en ole kyllä ikinä ymmärtänyt, mikä pakkomielle ihmisillä on päästä uiskentelemaan haita kuhiseviin vesiin ja ties mihin kuolemanloukkuihin sukeltelemaan ja kiipeilemään. Ei millään muulla eliölajilla ole tällaista tarvetta tieten tahtoen asettaa itseään vaaraan.
Samaa mieltä kanssasi olen. En usko, että ketään oikeasti kiinnostaisi kiipeillä, lentää, sukeltaa ym. extremeillä, ellei siitä voisi kertoa muille, sillä se on tärkeintä. Tutkimusten mukaan ADHD-piirteisillä on enemmän tähän tarve, sillä toiminnasta saatava adrenaliinipiikki koukuttaa heitä erityisesti.
Vierailija kirjoitti:
Ihan karmiva tapaus.
Kaikki sympatia heille, mutta minä en ole kyllä ikinä ymmärtänyt, mikä pakkomielle ihmisillä on päästä uiskentelemaan haita kuhiseviin vesiin ja ties mihin kuolemanloukkuihin sukeltelemaan ja kiipeilemään. Ei millään muulla eliölajilla ole tällaista tarvetta tieten tahtoen asettaa itseään vaaraan.
Toisaalta, jos kukaan ei sukeltelisi ja kiipeilisi, tietäisimme tästä maailmasta paljon vähemmän. Sen voi kyllä kyseenalaistaa, onko joka paikkaan pakko viedä turisteja. Lonerganit olivat kylläkin hyvin kokeneita sukeltajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti jätetty, vahingossa tai muu syy. Eivät varmasti jääneet tahallaan sinne veteen. Turisteja ei tarvisi viedä noin syvälle ja kauas, tai sitten pitäisi olla joku merenpohjaan pultattu lautta-asema viestimillä, johon on helppo kiivetä. Auttaako edes turistien laskeminen, pitäisi olla äärimmäisen tarkka firma joka vie turistit sukeltamaan. Merivirtakin voi olla ongelma.
Ihmettelin kanssa tätä, että miten voi olla ettei heitä muistettu veneessä? Tavarat jäi veneeseen ja heidän kengät jäi kanssa venefirman tiloihin. Seuraavan päivän sukellusturistit löysi 2kpl painovöitä riutalta merenpohjasta. On epäilty, että Lonerganit tiputti ne pois, kun tajusivat että heidät on jätetty sinne.
No enpä oikeastaan ihmettele, kun tietää, miten huteralla pohjalla monet turistipaikat hommaa pyörittävät. Köyhemmissä maissa ihmisten turvallisuuden kanssa on vähän niin ja näin. Kun on tottunut Suomessa siihen, että kaikki on testattu ja merkitty, niin muualla ei näin ole.
Olen nähnyt turistikohteen, jossa sai mennä aivan tulivuoren kraaterin reunalle pällistelemään, ei turvakaiteita, ei mitään. Myöhemmin kyseiseen kraateriin oli tippunut pikkulapsi, jota ei elossa ylös saatu. Olen käynyt myös majakalla, jonka kaiteet olivat aivan puhkiruosteessa ja osin irti rapautuneesta betoniseinästä. Ei tehnyt mieli nojata. Moni nojaili siihen rennosti ja otti selfieitä. Pikkulapset juoksivat ympyrää ja remputtivat kaidetta eikä vanhempia kiinnostanut kuin upea maisema.
Hyvä esimerkki on tässä hetki sitten Brasiliassa tapahtunut turistiveneturma, kun kallio romahti päälle.
Naurattaa miten ihmiset vetävät foliota kuuppansa ympärille ja vääntävät salaliittoteorioita ihan kaikesta. Mitäköhän mahtoi tapahtua ihmisille jotka jätettiin oman onnensa nojaan avomerelle? Katosivat omasta tahdostaan, jeps. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan karmiva tapaus.
Kaikki sympatia heille, mutta minä en ole kyllä ikinä ymmärtänyt, mikä pakkomielle ihmisillä on päästä uiskentelemaan haita kuhiseviin vesiin ja ties mihin kuolemanloukkuihin sukeltelemaan ja kiipeilemään. Ei millään muulla eliölajilla ole tällaista tarvetta tieten tahtoen asettaa itseään vaaraan.
Toisaalta, jos kukaan ei sukeltelisi ja kiipeilisi, tietäisimme tästä maailmasta paljon vähemmän. Sen voi kyllä kyseenalaistaa, onko joka paikkaan pakko viedä turisteja. Lonerganit olivat kylläkin hyvin kokeneita sukeltajia.
Totta tuokin puoli. Mutta onhan se eri asia olla joku tiedemies, joka huolella valmistelee tutkimusretkeä parhaan tiedon pohjalta, kuin joku parikymppinen jolppi joka haluaa moneen kertaan kalutun Mount Everestin huipulle ottamaan selfien.
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa miten ihmiset vetävät foliota kuuppansa ympärille ja vääntävät salaliittoteorioita ihan kaikesta. Mitäköhän mahtoi tapahtua ihmisille jotka jätettiin oman onnensa nojaan avomerelle? Katosivat omasta tahdostaan, jeps. :D
No ei vuorokaudessa välttämättä menehdy eikä kahdessakaan. Uudessa-Seelannissa pelastettiin kolme vuorokautta merellä kellunut sukeltaja, jonka merivirta oli vienyt kauas muista eikä oltu etsinnöissä löydetty. Helikopteristakin meressä kelluva ihminen on vain pikkuinen piste.
Käsittääkseni siellä oli joku poiju, johon pääsee nousemaan ja joku muukin ponttooni/laituri homma sukeltajille, mutta pariskunta ei olisi nähnyt näitä vedestä, tai merivirta tehnyt niille uimisesta mahdotonta.