Turistipariskunta jätettiin haita kuhiseviin vesiin. Mitä tapahtui Tom ja Eileen Lonerganille?
Pariskunta matkusti Australiaan haaveenaan päästä sukeltamaan Isolle valliriutalle. Jostain syystä kuitenkin riutalle sukellusturisteja kuljettanut vene jätti heidät keskelle merta ja palasi takaisin satamaan ilman Lonerganeja eikä heidän katoamistaan havaittu kahteen päivään. Alueella liikkuu mm. 5 metrisiä tiikerihaita, joiden arvellaan koituneen pariskunnan kohtaloksi. Heitä ei koskaan löydetty.
Kuukausien saatossa rantaan ajelehti Eileenin sukelluspuku, jossa ei ollut verta, ilmalla täyttyvät pelastusliivit joissa oli pariskunnan nimet ja kuusi kuukautta myöhemmin hätäviesti, jossa luki että vene oli jättänyt pariskunnan riutalle ja he tarvitsevat apua.
Tapauksesta on tehty hittielokuva Open Water ja pariskunnan kohtalo on herättänyt monenlaisia spekulaatioita. Ehkä he katosivat omasta tahdostaan, tai kyseessä oli itsemurha? Miksi veneen kapteeni ei tajunnut, että pariskunta puuttuu vaikka heidän tavaransa jäivät veneeseen?
Kommentit (45)
Olen katsonut leffan pariin kertaan. Hyvä leffa on.
Hyvä leffa kirjoitti:

Muistelisin kanssa, että olen nähnyt tämän. Pelottavampi skenaario tuo on kuin monen tekemällä tehdyn kauhuleffan pahikset ja käänteet.
Hyi kamalaa, Valliriutalla snorkkeloidaan ja varmasti sukelletaankin haiverkkojen rajaamalla alueella. Ainakin silloin kun itse siellä olin niin mentiin sellaiselle alueelle. Laivassa oli henkilökuntaa paljon jotka tervehtivät kaikkia jo laivalle tullessa joten miten ihmeessä tuo voi olla mahdollista muuta kuin tahallaan tehtynä kun turisteja on ehkä parikymmentä ja riutalle menokin kestää aikansa että henkilökunta muistaa varmasti keitä on kyydissä.
Vierailija kirjoitti:

Tuostahan on jo aikaa, mutta on myös mahdollista että jotkut nimenomaan haluavat mennä sukeltamaan paikkoihin, joissa ei ole muita turisteja. Silloin siihen liittyy kyllä kaikenlaisia riskejä, mm. meduusat, merivirrat, merikäärmeet, hait yms.
Hyi kamalaa, miten noin voi käydä, luulis että kyydissä olijat lasketaan ennen paluumatkaa. Näin ainakin niillä reissuilla joilla itse olen ollut.
Hyii, nyt sain sitten uuden kammon ja ahdistuksen aiheen 😩 Herrajumala milä fiilis olisi tajuta, että on ihan yksin (kaksin) lillumassa keskellä valtamerta. Toisaalta helpottavaa kun se toinen on vierellä, toisaalta kauhea tuska katsoa rakkaansa kauhua ja väistämätöntä kuolemaa.
Hirveä kohtalo tällä parilla! Miettikää sitä yötä.. he olivat jääneet riutalle klo 15 ja kirjoittaneet viestin klo 8 seuraavana aamuna (jos oikein ymmärsin, kun googlettelin).
Tapauksesta tehty elokuva on hyvä ja tapahtumat on todennäköisesti menneet kuten siinä kuvataan. Jossain elokuva-arvostelussa mussutettiin kuinka alueella ei elä ihmiselle vaarallisia haita. Mutta eläimet on opportunisteja. Siinä vaiheessa kun olet lillunut vuorokauden meressä, muutut niille mahdolliseksi ateriaksi, jota ensin tutkitaan, sitten maistellaan ja lopuksi syödään, ellet taistele vastaan tai poistu vedestä. Karmea onnettomuus. Ja vain siksi että turistit laskenut henkilö sekosi laskuissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi kamalaa, Valliriutalla snorkkeloidaan ja varmasti sukelletaankin haiverkkojen rajaamalla alueella. Ainakin silloin kun itse siellä olin niin mentiin sellaiselle alueelle. Laivassa oli henkilökuntaa paljon jotka tervehtivät kaikkia jo laivalle tullessa joten miten ihmeessä tuo voi olla mahdollista muuta kuin tahallaan tehtynä kun turisteja on ehkä parikymmentä ja riutalle menokin kestää aikansa että henkilökunta muistaa varmasti keitä on kyydissä.
Tuostahan on jo aikaa, mutta on myös mahdollista että jotkut nimenomaan haluavat mennä sukeltamaan paikkoihin, joissa ei ole muita turisteja. Silloin siihen liittyy kyllä kaikenlaisia riskejä, mm. meduusat, merivirrat, merikäärmeet, hait yms.
Luulisi että laivan henkilökunta on kuitenkin ohjeistettu kaikkien skenaarioiden varalle, pääseekö niiden haiverkkojenkaan yli edes uimaan? Ja kuka edes lähtee pelkkiä valkohaita kuhiseviin vesiin omin päin?
Ne riutat ovat kaukana mantereesta, en muista enää kun tästä on lähes 30 vuotta aikaa että lähtikö laiva Cairnsista vai Townsvillestä (tod. näk. jälkimmäisestä) mutta matka riutalle kesti muistaakseni jotain tunnin ajan ihan reipasta vauhtia. Silloin siellä kirkkaan veden alla oli vielä paratiisi uiskennella, mitenköhän lie nykyään, onko paljon mitään jäljellä?

Ainakin jotkut tubettajat sukeltelee omatoimisesti ja tekee videoitakin aiheesta. Sitä en osaa sanoa, kuinka turvallista on.
Vierailija kirjoitti:
Hirveä kohtalo tällä parilla! Miettikää sitä yötä.. he olivat jääneet riutalle klo 15 ja kirjoittaneet viestin klo 8 seuraavana aamuna (jos oikein ymmärsin, kun googlettelin).
Näitä on sattunut muitakin, kun merivirta on vienyt sukeltamassa olleen ja vene joutunut joko sään tai polttoaineen loppumisen takia palaamaan ilman.
Vierailija kirjoitti:
Tapauksesta tehty elokuva on hyvä ja tapahtumat on todennäköisesti menneet kuten siinä kuvataan. Jossain elokuva-arvostelussa mussutettiin kuinka alueella ei elä ihmiselle vaarallisia haita. Mutta eläimet on opportunisteja. Siinä vaiheessa kun olet lillunut vuorokauden meressä, muutut niille mahdolliseksi ateriaksi, jota ensin tutkitaan, sitten maistellaan ja lopuksi syödään, ellet taistele vastaan tai poistu vedestä. Karmea onnettomuus. Ja vain siksi että turistit laskenut henkilö sekosi laskuissa.
Nämä on näitä aktivisteja, jotka ei tajua asioista mitään. Tottakai hait voivat olla vaarallisia ihmiselle, vaikka niiden ruokavalio ei koostu ihmisistä eivätkä saalista ihmisiä. Ihan pelkkä testipuraisu kun voi olla kuolettava. Tuollahan on sitäpaitsi vaikka mitä haita. Silti ehkä isompi riski tuolla meressä ajelehtiessa ovat myrkylliset meduusat.
Tässä on todella kattava artikkeli tapauksesta ja sen taustoista. Sama löytyy puhuttuna dokumenttina YouTubessa:
https://www.ranker.com/list/open-water-true-story-facts/erin-mccann
Muutamia pääpointteja:
-Päiväkirjojen mukaan pari oli onnettomia elämässään, avioliitossaan ja työssään. Tomilla oli ”death wish”. Itsemurhalla spekulaatiot johtuvat näistä päiväkirjamerkinnöistä.
-Sama sukellusturisteja kuljettanut vene palasi samalle paikalle uuden turistiryhmän kanssa seuraavana päivänä, mutta Lonerganit eivät enää olleet siellä. Etsinnät aloitettiin vasta 2 päivää katoamisen jälkeen, mutta alueella kävi näitä turisteja kuljettaneita veneitä jo sitä ennen.
-Eräs veneen kapteeni epäilee ottaneensa Lonerganit kyytiin seuraavana aamuna. Hänellä oli laskujensa mukaan 2 ylimääräistä veneessä. Silminnäkijöiden mukaan Lonerganit oli nähty maissa katoamisen jälkeen. Parin pankkitilejä eikä passeja ei kuitenkaan ole katoamisen jälkeen käytetty.
Hyvä leffa kirjoitti:
Olen katsonut leffan pariin kertaan. Hyvä leffa on.
Todella pienellä budjetilla tehty ja kuvattu vähän kuin dokumentti olisi. Siksi ehkä niin pelottava. Elokuva muuten sijoittuu Karibianmerelle ei Australian rannikolle.
Elokuva oli niin koukuttsva, että oli pakko katsoa loppuun ja nähdä miten käy. Mutta jos lopun tietää, niin ei kai sitten hyvä olisi.
Luultavasti jätetty, vahingossa tai muu syy. Eivät varmasti jääneet tahallaan sinne veteen. Turisteja ei tarvisi viedä noin syvälle ja kauas, tai sitten pitäisi olla joku merenpohjaan pultattu lautta-asema viestimillä, johon on helppo kiivetä. Auttaako edes turistien laskeminen, pitäisi olla äärimmäisen tarkka firma joka vie turistit sukeltamaan. Merivirtakin voi olla ongelma.
Ihan karmiva tapaus.
Kaikki sympatia heille, mutta minä en ole kyllä ikinä ymmärtänyt, mikä pakkomielle ihmisillä on päästä uiskentelemaan haita kuhiseviin vesiin ja ties mihin kuolemanloukkuihin sukeltelemaan ja kiipeilemään. Ei millään muulla eliölajilla ole tällaista tarvetta tieten tahtoen asettaa itseään vaaraan.
Terve riutta=paljon erilaisia haita. En menisi uimaan enkä sukeltamaan.