Aids kuten ylipaino oma syy
Sukupuolit ovat myös oma syy jos ylipainokin. Kukaan ei pakota sukupuoliyhteyteen kuten ei lihavuuteenkaan. Samoin laskettelussa tulleet vammat ja kaikki missä omat valinnat ovata aiheuttaneet sairastumisen tai tapaturman.
Kommentit (23)
Keuhkoahtauma ja keuhkosyöpä myöskin oma syy(tupakointi) Ei hoitoja
Ok. Nämä on siis faktat.
Ke 02.03 Helsingin sanomien mielipidepalstalla oli Heikki Peltolan kirjoitus (Infektiotautien professori Hus Lasten ja nuorten sairaala ), joka kirjoituksessaan kertoi yleismaailmallisesti Aidsin olevan kallis ja mystifioitu tauti. Kirjoituksesta poimin seuraavan lauseen.
”Sekin on kummallista, että suomalainen sankarimatkailija saa käydä ilottelemassa ulkomailla ja kun hiv-tartunta sitten todetaan kotimaassa, Suomi maksaa kaiken. Jo lääkitykseen kuluu yli 20 000 euroa vuodessa ja se on tietysti vain osa kokonaiskustannuksista.”
Jos vuonna 2010 löytyi hiv-tartunta rutiininomaisessa seulonnassa 82:lta Suomessa oleskelevalta ulkomaalaiselta, maksoi se yksinään lääkekuluina 82 x 20 000e, eli yht. 1,65 miljoonaa. Jos uskotaan Helsingin sanomien ilmoittamaan ulkomaalaisten hiv tartuntojen kokonais prosenttiosuuteen 43% saadaan laskutoimituksella kolmestatuhannesta yhteensä 1290. Tämä maksaakin sitten jo joka ikinen vuosi veronmaksajille 25,8 miljoonaa. En tiedä, voidaanko suomesta edes karkottaa positiivisen hiv testin saanutta ulkomaalaistaustaista henkilöä, jonka todennäköisyydet selvitä taudista ilman suomen tarjoamaa ilmaista lääkehoitoa ovat käytännössä nolla? Tämäkin saattaa olla siis syy luvan saantiin, vai korjaako joku uskomukseni? http://hommaforum.org/index.php?topic=45047.0
Ei kaikissa tapaksissa. Sinut on voitu raiskata ja olet saaut sukupuolitaudin tai sinulla on sairaus joka altistaa lihavuudelle.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:29"]Keuhkoahtauma ja keuhkosyöpä myöskin oma syy(tupakointi) Ei hoitoja
[/quote]
Entäs jos ei ole ikinä tupakoinut?
Molemmat taudit esiintyvät myös ei-tupakoijilla.
Oma syy sekin jos joku tulee ja tappaa. Kukaan ei käskenyt olemaan elossa.
Sukupuolit ovat oma syy
Tämän kehystän.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:32"]
Sukupuolit ovat oma syy
Tämän kehystän.
[/quote]
Ruokamyrkytys myös.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:31"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:29"]Keuhkoahtauma ja keuhkosyöpä myöskin oma syy(tupakointi) Ei hoitoja
[/quote]
Entäs jos ei ole ikinä tupakoinut?
Molemmat taudit esiintyvät myös ei-tupakoijilla.
[/quote]
Keuhkosyövistä 90% on tupakoimattomilla. Keuhkoahtauman prosenttilukuja en tiedä. Jos on savuton ja ollut sitä pitkään, niin hoidot tarjotaan

Jos olet saanut sen passiivisena tupakoijana esim puolisosi tupruttelun vuoksi niin saa itse maksaa hoidot. Olisi voinut erota polttelijasta! Samaten jos on tehnyt jotain pölyistä työtä, aina olisi voinut vaihtaa alaa.
Ja huomenna hän järkyttyy. Se on mun vika, se on mun syy.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:34"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:31"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:29"]Keuhkoahtauma ja keuhkosyöpä myöskin oma syy(tupakointi) Ei hoitoja
[/quote]
Entäs jos ei ole ikinä tupakoinut?
Molemmat taudit esiintyvät myös ei-tupakoijilla.
[/quote]
Keuhkosyövistä 90% on tupakoimattomilla. Keuhkoahtauman prosenttilukuja en tiedä. Jos on savuton ja ollut sitä pitkään, niin hoidot tarjotaan
[/quote]
Siis tietenkin 90% keuhlosyövistä tulee TUPAKOITSIJOILLE!
Pointti on että ylipainoisten syyllistäminen jättämällä muut itseaiheuttajat syyllistämättä on tyhmää.
Länsimaissa hiv todella on itse aiheutettu tauti. Siis lähes kaikissa tapauksissa. Raiskaukset ym. toki eri asia, mutta esim. seksin harrastaminen tietoisesti ilman suojaa on pelkkää omaa tyhmyyttä. Puhumattakaan noista huumeiden käyttäjistä ja heidän piikityksistään.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:34"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:31"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:29"]Keuhkoahtauma ja keuhkosyöpä myöskin oma syy(tupakointi) Ei hoitoja [/quote] Entäs jos ei ole ikinä tupakoinut? Molemmat taudit esiintyvät myös ei-tupakoijilla. [/quote] Jos olet saanut sen passiivisena tupakoijana esim puolisosi tupruttelun vuoksi niin saa itse maksaa hoidot. Olisi voinut erota polttelijasta! Samaten jos on tehnyt jotain pölyistä työtä, aina olisi voinut vaihtaa alaa.
[/quote]
Entä jos on elänyt lapsuutensa pahasti tupakoivassa perheessä? Tarkoittaen 24/7 savussa.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:34"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:31"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:29"]Keuhkoahtauma ja keuhkosyöpä myöskin oma syy(tupakointi) Ei hoitoja
[/quote]
Entäs jos ei ole ikinä tupakoinut?
Molemmat taudit esiintyvät myös ei-tupakoijilla.
[/quote]
Jos olet saanut sen passiivisena tupakoijana esim puolisosi tupruttelun vuoksi niin saa itse maksaa hoidot. Olisi voinut erota polttelijasta! Samaten jos on tehnyt jotain pölyistä työtä, aina olisi voinut vaihtaa alaa.
[/quote]
Voi tulla huonolla tuurilla kenelle vaan, vaikka toki se on harvinaista. Ei tod. ole yksinkertaista osoittaa syy-seuraussuhteita.
Sisarellano on COPD (keuhkoahtauma), eikä hän ole tupakoinut, asunut tupakoijan kanssa tai tehnyt "pölyisiä" töitä.
Btw, lähes kaikkiin töihin liittyy jokin ammattitaudin kohonnut riski. Lopetetaanko työnteko kokonaan??
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:36"]Länsimaissa hiv todella on itse aiheutettu tauti. Siis lähes kaikissa tapauksissa. Raiskaukset ym. toki eri asia, mutta esim. seksin harrastaminen tietoisesti ilman suojaa on pelkkää omaa tyhmyyttä. Puhumattakaan noista huumeiden käyttäjistä ja heidän piikityksistään.
[/quote]
Ai että jos puoliso on käynyt salaa vieraisssa ja tartuttaa HIVin, sekin on oma syy, niinkö?
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:41"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:36"]Länsimaissa hiv todella on itse aiheutettu tauti. Siis lähes kaikissa tapauksissa. Raiskaukset ym. toki eri asia, mutta esim. seksin harrastaminen tietoisesti ilman suojaa on pelkkää omaa tyhmyyttä. Puhumattakaan noista huumeiden käyttäjistä ja heidän piikityksistään. [/quote] Ai että jos puoliso on käynyt salaa vieraisssa ja tartuttaa HIVin, sekin on oma syy, niinkö?
[/quote]
Oma syy jos on niin tyhmä ettei tajua kondomia käyttää..
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:43"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:41"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:36"]Länsimaissa hiv todella on itse aiheutettu tauti. Siis lähes kaikissa tapauksissa. Raiskaukset ym. toki eri asia, mutta esim. seksin harrastaminen tietoisesti ilman suojaa on pelkkää omaa tyhmyyttä. Puhumattakaan noista huumeiden käyttäjistä ja heidän piikityksistään. [/quote] Ai että jos puoliso on käynyt salaa vieraisssa ja tartuttaa HIVin, sekin on oma syy, niinkö?
[/quote]
Oma syy jos on niin tyhmä ettei tajua kondomia käyttää..
[/quote]
Eli avioliitossakin käytettävä aina varmuuden vuoksi kondomia? Miten lisääntyminen hoidetaan?
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:45"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:43"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:41"] [quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:36"]Länsimaissa hiv todella on itse aiheutettu tauti. Siis lähes kaikissa tapauksissa. Raiskaukset ym. toki eri asia, mutta esim. seksin harrastaminen tietoisesti ilman suojaa on pelkkää omaa tyhmyyttä. Puhumattakaan noista huumeiden käyttäjistä ja heidän piikityksistään. [/quote] Ai että jos puoliso on käynyt salaa vieraisssa ja tartuttaa HIVin, sekin on oma syy, niinkö? [/quote] Oma syy jos on niin tyhmä ettei tajua kondomia käyttää.. [/quote] Eli avioliitossakin käytettävä aina varmuuden vuoksi kondomia? Miten lisääntyminen hoidetaan?
[/quote]
Mies ruiskii näytekippoon, erite analysoidaan laboratoriossa ja mikäli kaikki ok voidaan suorittaa inseminaatio.
Joo hiv-lääkitys ja jalan lastoitus omasta pussista