isä tulee töistä, äiti ottaa päiväunet???
Työkaveri kertoi. Niillä pieni vauva, muutaman kk ikänen. Tää mies siis kun tulee töistä niin äippä lykkää vauvan isälle ja nukkuu miehen sanojen mukaan 15-30 min. Mitä ajatuksia herättää?? Patalaiska akka minusta
Kommentit (52)
Hyvä juttu. Jos äiti on päivät vauvan kanssa ja hoitaa myös yöheräilyt niin on rankkaa, jos on huonosti nukkuva vauva. Ja 15-30min naurettavan lyhyt aika.
15-30 min omaa aikaa päivässä ei ihan hirveesti oo. Yleensä se menee toisinpäin, mies tulee töistä ja menee päiväunille
Tuu sitten kertomaan mielipiteesi uudelleen kun sulla on omia lapsia. :D
Hyvä että äiti ajattelee sen verran itseään ja jaksamistaa, että nukkuu hetken kun siihen on mahdollisuus. Ajattelen että jos tuo on ainoa hetki minkä äiti on vauvastaan erossa, hän on erittäin ahkera ja uhrautuva. Saisi olla jopa itsekkäämpikin ettei väsy liikaa.
Todella hieno homma, että myös äiti saa hetken hengähtää.
Toi voi olla pisin unijakso äidin vuorokaudessa..
Lapsettomana et voi ymmärtää. Meillä koliikkivauva valvotti kaikki yöt, en nukkunut öisin oikeastaan lainkaan. Päivisin vauva nukkui pieniä pätkiä, mutta silloin pidin vanhemmista lapsista huolta.
Mies nukkui kaikki yöt makeasti yli vuoden ajan talon eri päädyssä vierasmakuhuoneessa, jotta jaksoi käydä töissä. Tämä järjestely oli minulle ok, mutta onneksi mieheni otti välillä töistä tultuaan itkevän vauvan hoitaakseen, jotta sain oettua pienet unet. Katsos, äidit eivät ole mitään robotteja, vaan jopa äidin on joskus nukuttava. Ainakin muutama tunti/vuorokausi.
itsestään huolta pitävä. Upea nainen. Varmasti tekee hyvää.
Siis erinomainen ratkaisu, tässä yli 40-vuotias useamman lapsen isä. Järkevämpää, että äiti nukkuu tuollaiset päikkärit ja todennäköisesti paljon vireämpänä imetyksiin yms yöllä. Kyllä minä vaihdan vaippaa, mutta imettää en pysty. Päikkärit ehdottomasti paikallaan.
Ei herätä ajatuksi, noin toimitaan meilläkiin toisinaan. Lapset toki ovat jo paljon isompia.
Itsestäsikö puhut, ap? Käänteisellä avauksella voi saada haluamiaan reaktioita. Mutta asiaan:
Ihan järkevää ja aikuismaista sopia lepotaukojen vuorottelusta. Usein töistä tullessa on niin vauhti vielä päällä, että kodin rauhaan laskeutumiseen menee aikaa muutenkin. Meillä mies usein ottaa siinä touhottaessaan samalla katsottavaksi lapset, joiden kanssa olen ollut koko päivän ja ihan rättipoikki jo siinä vaiheessa. Käyn nukkumassa 1,5h.
Kun herään, onkin juo ruoka-aika ja usein sen jälkeen miehellä iskee vasta se väsymys. Silloin hän torkahtaa sohvalle tai ihan kunnolla makkariin.
Näin olemme vuorotelleet vuosikausia muutenkin, myös aamuheräämisten ja yövalvomisten kanssa. Ja aina on optio saada pyytää pientä lepohetkeä, jos tuntuu ette jaksa. Toinen tarjoaa sen ilman muuta.
(erityislapset väsyttävät kummankin)
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 16:58"]Itsestäsikö puhut, ap? Käänteisellä avauksella voi saada haluamiaan reaktioita. Mutta asiaan:
Ihan järkevää ja aikuismaista sopia lepotaukojen vuorottelusta. Usein töistä tullessa on niin vauhti vielä päällä, että kodin rauhaan laskeutumiseen menee aikaa muutenkin. Meillä mies usein ottaa siinä touhottaessaan samalla katsottavaksi lapset, joiden kanssa olen ollut koko päivän ja ihan rättipoikki jo siinä vaiheessa. Käyn nukkumassa 1,5h.
Kun herään, onkin juo ruoka-aika ja usein sen jälkeen miehellä iskee vasta se väsymys. Silloin hän torkahtaa sohvalle tai ihan kunnolla makkariin.
Näin olemme vuorotelleet vuosikausia muutenkin, myös aamuheräämisten ja yövalvomisten kanssa. Ja aina on optio saada pyytää pientä lepohetkeä, jos tuntuu ette jaksa. Toinen tarjoaa sen ilman muuta.
(erityislapset väsyttävät kummankin)
[/quote]
Kuka sen ruuan tekee
Kuka tekee ruuan?
Kuka milloinkin, yleensä minä. Teen ruuat usein etukäteen, en suoraan pöytään.
16
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 17:02"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 16:58"]Itsestäsikö puhut, ap? Käänteisellä avauksella voi saada haluamiaan reaktioita. Mutta asiaan:
Ihan järkevää ja aikuismaista sopia lepotaukojen vuorottelusta. Usein töistä tullessa on niin vauhti vielä päällä, että kodin rauhaan laskeutumiseen menee aikaa muutenkin. Meillä mies usein ottaa siinä touhottaessaan samalla katsottavaksi lapset, joiden kanssa olen ollut koko päivän ja ihan rättipoikki jo siinä vaiheessa. Käyn nukkumassa 1,5h.
Kun herään, onkin juo ruoka-aika ja usein sen jälkeen miehellä iskee vasta se väsymys. Silloin hän torkahtaa sohvalle tai ihan kunnolla makkariin.
Näin olemme vuorotelleet vuosikausia muutenkin, myös aamuheräämisten ja yövalvomisten kanssa. Ja aina on optio saada pyytää pientä lepohetkeä, jos tuntuu ette jaksa. Toinen tarjoaa sen ilman muuta.
(erityislapset väsyttävät kummankin)
[/quote]
Kuka sen ruuan tekee
[/quote]
Se voi olla lämmittämistä vailla valmista tai isä tekee sen.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 17:08"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 17:02"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 16:58"]Itsestäsikö puhut, ap? Käänteisellä avauksella voi saada haluamiaan reaktioita. Mutta asiaan:
Ihan järkevää ja aikuismaista sopia lepotaukojen vuorottelusta. Usein töistä tullessa on niin vauhti vielä päällä, että kodin rauhaan laskeutumiseen menee aikaa muutenkin. Meillä mies usein ottaa siinä touhottaessaan samalla katsottavaksi lapset, joiden kanssa olen ollut koko päivän ja ihan rättipoikki jo siinä vaiheessa. Käyn nukkumassa 1,5h.
Kun herään, onkin juo ruoka-aika ja usein sen jälkeen miehellä iskee vasta se väsymys. Silloin hän torkahtaa sohvalle tai ihan kunnolla makkariin.
Näin olemme vuorotelleet vuosikausia muutenkin, myös aamuheräämisten ja yövalvomisten kanssa. Ja aina on optio saada pyytää pientä lepohetkeä, jos tuntuu ette jaksa. Toinen tarjoaa sen ilman muuta.
(erityislapset väsyttävät kummankin)
[/quote]
Kuka sen ruuan tekee
[/quote]
Se voi olla lämmittämistä vailla valmista tai isä tekee sen.
[/quote]
Isä laskeutuu töistä, hoitaa lapset ja laittaa ruuan, kun äiti ottaa päiväunet
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 17:53"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 17:08"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 17:02"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 16:58"]Itsestäsikö puhut, ap? Käänteisellä avauksella voi saada haluamiaan reaktioita. Mutta asiaan: Ihan järkevää ja aikuismaista sopia lepotaukojen vuorottelusta. Usein töistä tullessa on niin vauhti vielä päällä, että kodin rauhaan laskeutumiseen menee aikaa muutenkin. Meillä mies usein ottaa siinä touhottaessaan samalla katsottavaksi lapset, joiden kanssa olen ollut koko päivän ja ihan rättipoikki jo siinä vaiheessa. Käyn nukkumassa 1,5h. Kun herään, onkin juo ruoka-aika ja usein sen jälkeen miehellä iskee vasta se väsymys. Silloin hän torkahtaa sohvalle tai ihan kunnolla makkariin. Näin olemme vuorotelleet vuosikausia muutenkin, myös aamuheräämisten ja yövalvomisten kanssa. Ja aina on optio saada pyytää pientä lepohetkeä, jos tuntuu ette jaksa. Toinen tarjoaa sen ilman muuta. (erityislapset väsyttävät kummankin) [/quote] Kuka sen ruuan tekee [/quote] Se voi olla lämmittämistä vailla valmista tai isä tekee sen. [/quote] Isä laskeutuu töistä, hoitaa lapset ja laittaa ruuan, kun äiti ottaa päiväunet
[/quote]
Heh, omalle miehelleni nuo hommat olivat suorastaan lepoa töihin verrattuna. Teki oikein mielellään.
Miksi isä ei voisi hoitaa vauvaa?