Huipputylsä avioliitto vain mukavuuden vuoksi

hyi, vain 1 elämä on elettävänä. jaa, mikä tuossa on mukavaa?

Kamalaa tuollanen elämä. Se on valunnut hukkaan, vain mukavuuden eli taloudellisen hyvinvoinnin takia. Miten kivaa sulla olisi voinut olla ilman miestäsi? Ja toisinpäin. Olet pelkkä lokki.

Mukava koti, josta en halua muuttaa, ihanat lapset, hyvät kaupat lähistöllä, elintaso jonka menettäisin, jos pantaisiin kaikki tasan.

Hae terapiaan jos haluat tappaa puolisosi.

Millä lailla asiat paranisivat, jos eroaisin?

No tosi jännittävää hei mennä kävelylle! Taidat nyt syyllistää miestä ja avioliittoa omista ongelmistasi. Keksi jotain jännää niin ehkä se puolisokin innostuu.

Kyllä, mutta olemme nelikymppisiä. Riitoja ei ole, mutta eipä ole oikein mitään muutakaan. Odotan, että lapset lähtevät kotoa parin vuoden päästä. Omatunto ei anna periksi hajottaa heiltä kotia juuri tässä vaiheessa.

Mutta mitä sinä odotat? Jos et ole tyytyväinen, niin lähde ja rakenna itsellesi mieleinen elämä. Onnea matkaan!

Vierailija kirjoitti:

Hae terapiaan jos haluat tappaa puolisosi.

Minä kyllä ymmärrän tämän kommentin.

Meillä oli noin. Mies oli tyytyväinen, minä en. Mies kieltäytyi ihan kaikesta yhteisestä. Olin aina yksin. Mies oli kylmä käytöksessään, puheissaan. Vähän pilkkasi kin kun, kun yritin saada aikaan keskustelua asiasta. Tapasin ihanan miehen ja lähdin.

Lisäksi miehelläsi voi olla hoito jossa käy. Ei näytä sinua huomaavankaan. Et ole hänelle mitään. Onko kiva olla?

Vierailija kirjoitti:

Millä lailla asiat paranisivat, jos eroaisin?

Voisit aloittaa uuden ihmissuhteen, jossa sinua arvostettaisiin ja jossa saisit jotain vastakaikua.

Vierailija kirjoitti:

Millä lailla asiat paranisivat, jos eroaisin?

Tämä on muuten hyvä kysymys, joko ne paranevat tai sitten ei. Introverttina olen onnellinen siitä, että mies puuhaa omiaan ja minä saan puuhata omiani. En kestäisi miestä, joka haluaisi koko ajan tehdä jotakin yhdessä. Joskus kannattaa punnita tarkkaan, että minkälainen elämä sopii itselle. Jos koet, että olisit onnellisempi yksin, niin sitten kannattaa erota. Hyvää ja kunnollista parisuhdetta ei välttämättä enää löydy.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli noin. Mies oli tyytyväinen, minä en. Mies kieltäytyi ihan kaikesta yhteisestä. Olin aina yksin. Mies oli kylmä käytöksessään, puheissaan. Vähän pilkkasi kin kun, kun yritin saada aikaan keskustelua asiasta. Tapasin ihanan miehen ja lähdin.

Muuten et olisi lähtenyt. Olet läheisriippuvainen ja epävarma itsestäsi.

Teillä ei ole enää mitään yhteistä. Se on ihan ok. Voit muuttaa omaan asuntoon ilman mitään draamaa. Sinä sairastut jos jäät keräämään vihaa sisällesi.

Joillekin vanhemmille pariskunnille tuo on täysin ok ja normaalia, aika yleistäkin. Puoliso on vaan ns taustatukena. Jos sinä haluat muuta, ratkaisu on omissa käsissäsi.

Eihän tuo niin kamalalta kuulosta. Onko sinulla ystäviä? Elä omaa elämääsi ja nauti siitä kaikesta jonka yhdessä olette rakentaneet. Romanssikaan ei olisi ehkä pahitteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä lailla asiat paranisivat, jos eroaisin?

Tämä on muuten hyvä kysymys, joko ne paranevat tai sitten ei. Introverttina olen onnellinen siitä, että mies puuhaa omiaan ja minä saan puuhata omiani. En kestäisi miestä, joka haluaisi koko ajan tehdä jotakin yhdessä. Joskus kannattaa punnita tarkkaan, että minkälainen elämä sopii itselle. Jos koet, että olisit onnellisempi yksin, niin sitten kannattaa erota. Hyvää ja kunnollista parisuhdetta ei välttämättä enää löydy.

Täsmälleen näin. Ja vaikka mieheni on tylsimys ja lisäksi tökerö, välitän hänestä valtavasti. Jos meillä on pientäkin epäsopua, olen aivan sairas ahdistuksesta. En haaveile uudesta suhteesta vaan ikään kuin nuoruudesta, nytkin tosin normaaliaikoina esim. matkustelen poikieni kanssa ja yksinänikin minne huvittaa.

Minusta kaikilla yli kuusikymppisillä pitäisi olla vapaa suhde. Silloin ei ole enää paineita perhe-elämästä, ei tarvetta turhaan mustasukkaisuuteen. Ilo irti loppuelämästä ;)

Itse haaveilen tuollaisesta elämästä, avioliiton turva ja mm. taloudellinen tuki ja silti vapaus tehdä mitä lystää eikä tarvii hinata ukonkantturaa perässään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli noin. Mies oli tyytyväinen, minä en. Mies kieltäytyi ihan kaikesta yhteisestä. Olin aina yksin. Mies oli kylmä käytöksessään, puheissaan. Vähän pilkkasi kin kun, kun yritin saada aikaan keskustelua asiasta. Tapasin ihanan miehen ja lähdin.

Muuten et olisi lähtenyt. Olet läheisriippuvainen ja epävarma itsestäsi.

Olisin lähtenyt lopulta ilman ihastustakin. Eroa mietin pari vuotta. Yhteiset alaikäiset lapset ja asuntolaina teki asiasta hankalaa. Näin jälkeen päin nuo oli helppoja asioita kuitenkin.

Läheisriippuvainen ja epävarma en todellakaan ole. Ex oli kyllä. Hänen rakkaus oli loppunut ajat sitten, mutta ei vain voinut erota, kun olin niin helppo ja sopeutuvainen vaimo. Erittäin epävarma oli ex itsestään ja myönsi olevansa läheisriippuvainenkin.