Puustelli aliarvioi asiakasta
Kävin hiljattain keittiösuunnittelussa, sillä aikomuksena oli päivittää koko keittiö täysin uuteen. Olin jo etukäteen miettinyt, että haluan ehdottomasti aamiaiskaapin ja kivitasot, muina toiveina oli ainoastaan keittiön kestävyys ja helppohoitoisuus.
Saavuimme sovittuun suunnittelutapaamiseen Puustellin tiloihin ja aloin kertomaan suunnittelijalle noista toiveistani. Kun mainitsin aamiaiskaapin, suunnittelija oli ensin hetken hiljaa, kunnes osoitti esittelytilassa olevaa aamiaiskaappia ja tokaisi veemäisesti "jos kerron sulle että tuo kaappi maksaa 8000 euroa niin haluatko sen vielä?". Mietin että mitä helvettiä ja sanoin, että haluan ja että eikö heillä ole muita vaihtoehtoja sille kaapille kuin tuo yksi ainoa KALLIS vaihtoehto. Tuli todella nolattu olo, kun suunnittelija teki tuolla tavalla arvionsa minun varallisuudesta ja toiveideni realistisuudesta. Lopulta suunnitelmassa oli niin karmea karvalakkimalli koko aamiaiskaapista, että sen idea oli täysin mennyt ja kivitasot oli vaihdettu johonkin halpaan laminaattiin, silti hinta huiteli 30 000 eurossa.
Käynnistä jäi niin nolattu olo, että en poislukenut Puustellia pelkästään alkeellisen suunnitelman vuoksi pois vaihtoehdoistamme, vaan myös erittäin tökerön suunnittelijan takia. Loppujen lopuksi saimme eri keittiöliikkeestä tarjouksen sisältäen todella hienon aamiaiskaapin ja kivitasot, ja hintakin oli kymppitonnin halvempi kuin Puustellilla.
Eli jos mietitte keittiöremppaa, niin kiertäkää Puustelli kaukaa. Järjettömät hinnat ja vielä järjettömämmät suunnittelijat.
Älkääkä kommentoiko, että aamiaiskaappi olisi mielestänne jo mennen talven lumia tai turha, sillä itse rakastan sitä.
Oikeasti se on live-in hovimestarin miniyksiö. Etkö ole yhtään ihmetellyt, mistä aamiainen ilmestyy? Minä heräsin yksi aamu varhain, ja kaikki paljastui! Ha!