Jos synnytys on niin kamalaa, niin miksi hankitte lisää lapsia?
Olen kuullut kamalia tarinoita raskaudesta ja synnytyksestä ja yleensäkin on sellainen käsitys, että synnytys on kivuliainta, mitä voi kuvitella. Siksi en lakkaa ihmettelemästä, miten monet naiset ryhtyvät siihen touhuun vielä uudelleen. Varsinkin, kun lapsiperhe-elämä on muutenkin niin rankkaa valvomisineen, lasten sairasteluineen kaikkineen. Onko se niin kamalaa kuin väitetään? Mikä saa teidät hankkimaan lisää lapsia, vaikka ensimmäinenkin kokemus oli traumaattinen? Vai onko synnytys sittenkin helpompaa kuin väitetään? Itse olen kolmekymppinen enkä ole koskaan ollut raskaana. Suoraan sanottuna pelottaa koko touhu. Ihmettelin jo lapsena, miksi naiset siihen ryhtyvät ja päätin, etten koskaan hanki lapsia.
Kommentit (31)
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 15:59"]
Ei se synnytys ole helpompaa kuin väitetään. Se lapsi vaan on sellainen asia, että sen takia kestää mitä tahansa. Myös ne yövalvomiset ja kaiken muun paskan. Loppusaldo on silti kirkkaasti plussan puolella.
[/quote]
Mikä siinä omassa lapsessa on niin hienoa, että sen vuoksi viitsii käydä läpi tuollaisen rääkin (synnytyksen ja lapsiperhe-elämän)? Kyllä minullakin on intohimoja, mutta mikään ei ole niin palava, että olisin valmis kokemaan tuollaista.
[/quote]Voisiko joku vastata tähän?
Ne, joilla on ollut oikeasti kamala synnytys, eivät yleensä hankikaan lisää lapsia.
Minulla oli kamala synnytys ja lapsikin syntyi kuolleena. Sen jälkeen on syntynyt kolme elävää lasta sektiolla. Sektio ei ollut ollenkaan kamalaa. Tietysti otin raskautuessani riskin, etten saakaan sektiota.
Ei se synnytys ole helpompaa kuin väitetään. Se lapsi vaan on sellainen asia, että sen takia kestää mitä tahansa. Myös ne yövalvomiset ja kaiken muun paskan. Loppusaldo on silti kirkkaasti plussan puolella.
Raskaus ja synnytys on niin pientä verrattuna siihen, mikä siitä on lopputuloksena. Olin mäkin ekan jälkeen, että ei jumalauta ikinä enää, mies saa synnyttää jos lisää tahtoo, mutta minä en ala tähän hommaan enää. Nyt lapsia on kolme. Loppujen lopuksi kuitenkin minun mielestä se 9kk on niin lyhyt aika, kun vertaa siihen, miten paljon iloa ainakin mulle on tuonut äitiys ja omien lasten kasvamisen seuraaminen, että kyllä sen kituu.
Vaikka synnytys saattaakin olla kamala on kuitenkin selvää, että palkinto on kärsimystä suurempi. Kyllä sitä nyt vuorokauden kärvistelee kivuissa, jos sen seurauksena saa oman pienen vauvan.
Synnyttäminen on enemmän raskasta kun kivuliasta eli jos on hyvässä kunnossa niin ei ole paha rasti. Tämä tietenkin vaan jos ei tule komplikaatioita.
Oli niin traumaattinen ja kauhea, että yhteen jäi. Koiralapsia olen ottanut sittemmin vauvakuumeeseeni. Ja oikeasti mun pyrstö repes, yli 50 tikkiä sisään ja ulos. Laps yli 4kg ja minä alle 50kg. Synnytystapa-arvio jäi tekemättä vaikka se piti tehdä, mutten minä käsittänyt että sitä olisi pitänyt vaatia. Samassa rytäkässä murtui myös häntäluu.
Minunkin ensimmäinen synnytys oli kamala, avotarjonnan takia joka huomattiin vasta ponnistusvaiheessa teki esim epiduraalista hyödyttömän, kipulääkkeet ei auttanut, lopulta hätäsektio, lapsi syntyi ja taisteli hengestään teho-osastolla, meillä oli tuuria sillä lapsi on hengissä. Nyt toinen tulossa ja olen päätynyt sektioon, alakautta en enää synnytä. Sektiosta vain hyvät kokemukset, alatiestä ei.
Raskaus oli hirveä ja synnytys hirveä, mutta sen jälkeen mikään ei olekaan ollut hirveää. Nyt tuosta on vuosi, ja vuosi on ollut maailman paras. Hassu juttu onkin, etten enää edes muista hirveyksiä.
Onhan sektio olemassa, 3 lasta olen saanut suunnitellulla sektiolla. Jos sektiomahdollisuutta ei olisi, minulla ei olisi lapsia, synnytyspelko on niin järkyttävä.
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 15:59"]Vaikka synnytys saattaakin olla kamala on kuitenkin selvää, että palkinto on kärsimystä suurempi. Kyllä sitä nyt vuorokauden kärvistelee kivuissa, jos sen seurauksena saa oman pienen vauvan.
[/quote]
Tai kolmekin vuorokautta.. :)
Raskausaika oli mukavaa, alun pahoinvointia lukuunottamatta, eikä se synnytyskään nyt mikään kauhea ollut.
No se sun oma lapsi on ihaninta maailmassa! Kaiken sen kärsimyksen ja univelan ja synnytyksen arvoinen kertaa miljoona. Liian vähän puhutaan siitä, miten rakkaita ja ihania lapset ovat. Suomessa on tapana väheksyä ja puhua lapsista leikillisesti "kiusankappaleina" tai "rasittavina". Ihania ne lapset on, en ymmärrä miksi ei kaikki äidit hehkuta sitä onnea.
Mun ensimmäinen raskaus noin,12 v sitten oli ihanan kamala,oksentelun pitkän aikaa mutta ruokahalu oli tallella,painoa tuli n.20kg ja lapsi syntyi 14 päivää lasketun ajan jälkeen käynnistyksellä ja olin ihan puhki. Kotiin päästyäni sain tarkat ohjeet ettei haavat vaan tulehtuisi ja vaikka tein ohjeiden mukaan silti tulehtu ja söin lääkekuurin. No seuraava synnytys olikin vasta 1,5 sitten ja aivan erilainen. Tosin odotusta varjosti vakava raskausmyrkytys ja vauva tuli taas käynnistyksellä mutta salissa en kerennyt olemaan kun tunnin ennen kun vauva oli maailmassa,hyvä kun isä edes kerkes paikalle. Tästä raskaudesta paino einoussut kun 5kg vaikka söin tunnin välein ruokaa/hedelmiä. Täysin erillaiset raskaudet ja synnytykset mutta voisin vielä ainakin kerran kokeilla jos ilman käynnistystä saisin lapsen maailmaan.
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 15:51"]
Ne, joilla on ollut oikeasti kamala synnytys, eivät yleensä hankikaan lisää lapsia.
[/quote]
No minulla oli niin kamala synnytys että olisin siinä tilanteessa halunnut mielummin kuolla. Oikeasti. Olin ihan pökerryksissä kivusta enkä oikein tajunnut sitä vauvan syntymistäkään. Siellä salissa minulla sitten huomattiin että kohtu oli tulehtunut ja laitettiin antibioottitippaa. Kätilöt eivät tajunneet ensin miten mua sattui edelleen vaikka vauva oli jo syntynyt. Kun vauva nostettiin synnytykseen jälkeen vatsan päälle se sattui hirveästi ja huusin vaan että ottakaa se pois siitä. Useampi vuosi meni kun ajattelin ettei koskaan enää. Neljä on kuitenkin tuon jälkeen tullut, viides masussa. Seuraavat synnytykset tuntuivat sitten helpoilta ekan jälkeen. Sietämätöntä kipua oli kuitenkin muissa synnytyksissä korkeintaan tunti jos sitäkään ja viiden minuutin ponnistusvaihe.
Kyllä sitä välillä miettii mihin on taas itsensä laittanut, mutta jotenkin sitä luonto hoitaa niin ettei pelkää. Tietää että se kipu on kuitenkin vain aikansa ja tavallaan se on positiivista kipua kun tietää lopputuloksen. Ei sitä voi tietää etukäteen miten menee, aina on riskejä mutta se vaan kuuluu siihen hommaan. Useimmat synnytykset sujuu kuitenkin ihan hyvin.
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 15:48"]
Olen kuullut kamalia tarinoita raskaudesta ja synnytyksestä ja yleensäkin on sellainen käsitys, että synnytys on kivuliainta, mitä voi kuvitella. Siksi en lakkaa ihmettelemästä, miten monet naiset ryhtyvät siihen touhuun vielä uudelleen. Varsinkin, kun lapsiperhe-elämä on muutenkin niin rankkaa valvomisineen, lasten sairasteluineen kaikkineen. Onko se niin kamalaa kuin väitetään? Mikä saa teidät hankkimaan lisää lapsia, vaikka ensimmäinenkin kokemus oli traumaattinen? Vai onko synnytys sittenkin helpompaa kuin väitetään? Itse olen kolmekymppinen enkä ole koskaan ollut raskaana. Suoraan sanottuna pelottaa koko touhu. Ihmettelin jo lapsena, miksi naiset siihen ryhtyvät ja päätin, etten koskaan hanki lapsia.
[/quote]
Traumaattinen my ass.
Synnytysjutut nyt vaan sattuvat olemaan ehkä useimmille se siihenastisen elämän tiukin paikka. Muutaman tunnin epämukavuus ja kipua, joka kestää aikansa ja loppuu sitten. Harvoin verrattavissa esimerkiksi sappi/munuaiskivikipuun tai syöpäkipuun. Kyllä synnytyskivun kestää. Ja nykyisin vielä saa kaikkia mahdollisia kivunlievityksiäkin.
Itse olen synnyttänyt kolme kertaa, ilokaasun voimin, ja ylivoimaisesti eniten sattui tikkausvaiheessa, kun puudutukset eivät toimineet. Mutta se kesti vain vähän aikaa.
Meillä jäänee yhteen. Paha synnytys, virhetarjonta, imukuppi, perseeseen asti tikkejä. Lisäksi jälkikomplikaatiot ja vioittunut kohtu. Eli todennäköisesti tällä kohdulla ei enää lapsia tehdä. Mutta ei haittaa. Tuo yksi lapsi on niin ihana, että oli kaiken arvoinen ja enempää ei edes tarvita. :)
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 15:59"]
Ei se synnytys ole helpompaa kuin väitetään. Se lapsi vaan on sellainen asia, että sen takia kestää mitä tahansa. Myös ne yövalvomiset ja kaiken muun paskan. Loppusaldo on silti kirkkaasti plussan puolella.
[/quote]
Mikä siinä omassa lapsessa on niin hienoa, että sen vuoksi viitsii käydä läpi tuollaisen rääkin (synnytyksen ja lapsiperhe-elämän)? Kyllä minullakin on intohimoja, mutta mikään ei ole niin palava, että olisin valmis kokemaan tuollaista.
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 17:07"]
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 17:00"]
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 16:50"]
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 16:37"]
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 16:29"]
No se sun oma lapsi on ihaninta maailmassa! Kaiken sen kärsimyksen ja univelan ja synnytyksen arvoinen kertaa miljoona. Liian vähän puhutaan siitä, miten rakkaita ja ihania lapset ovat. Suomessa on tapana väheksyä ja puhua lapsista leikillisesti "kiusankappaleina" tai "rasittavina". Ihania ne lapset on, en ymmärrä miksi ei kaikki äidit hehkuta sitä onnea.
[/quote]
Eivät kaikki äidit koe itään ylitsevuotavia onnentunteita.
Aika naiivia kuvitella, että kaikki muut tuntevat ja ajttelevat samalla lailla kuin itse.
[/quote]
No ei varmaan kaikille ole omat lapset yhtä rakkaita kuin minulle on, mutta pelottavaa ajatella, että äiti ei rakastaisi omaa lastaan. Esimerkiksi tuo ap:n tilanne on aivan kamala. Kyllä silloin se oma lapsi tulee antaa pois, jos sitä ei rakasta. Eikö sinulle oma lapsesi sitten ole raskauden, synnytyksen ja valvomisen arvoinen? Olen todella pahoillani jos näin on.
[/quote]
Minun omat tunteeni ovat yksityisasia. Sanoin vain, miten asia on yleisellä tasolla.
[/quote]
No juu, kuulut kyllä siihen erittäin pieneen vähemmistöön, jolle se kaikki se tuska ei ole sen lapsen arvoista. Kyllä normaali äiti, joka on varustettu normaalilla äidinrakkaudella pitää sitä omaa lastaan kaiken sen tuskan ja univelan arvoisena.
[/quote]
Miksi teeskentelet, että tiedät mitään minusta?