Kun eläin kesytetään, niin miten se käytännössä tapahtuu? Miten kesyys periytyy?
"Poro on tunturipeurasta (Rangifer tarandus tarandus) kesytetty puolivilli kotieläin"
https://www.korkeasaari.fi/poro-vai-metsapeura/
Niin että kun aikoinaan on otettu tunturipeura ja laitettu se pihalle liekaan ja paijailtu sitä, niin onko sen jälkeläiset jo automaattisesti olleet kesyjä, kun ne syntyy siihen ympäristöön, vai miten monen sukupolven aikana tällainen kesyyntyminen tapahtuu ja miten se siis periytyy?
Kommentit (26)
Kesyttämisessä kaikkein kesyimpien eläinten annetaan lisääntyä. Sukupolvien ajan kun jatkaa, alkaa saada kesyjä elukoita.
Venäjällä on kettuja kesytetty 50-luvulta. Nykyään alkavat olla melko kesyjä. Nurkkiin kusemista ei ole saatu pois.
Minähän en tiedä eläimistä enkä ainakaan poroista mitään, mutta peruskoulubiologialla sanoisin, että poikaset/ vasat oppivat äidiltään, miten mihinkin asiaan suhtaudutaan. Jos äiti hengailee ihan rentona ihmisporukoissa, niin poikasillakaan ei ole mitään syytä pelätä.
On eläimiä, joita ei saada kesytetty. Esim. Seepra ei kesyynny kuten hevonen.
Kesyyntyminen onnistuu laumaeläimiä, joilla on hierarkinen järjestys laumassa. Ihminen voi silloin ottaa lauman johtajan paikan.
Seeprat elävät laumoissa, mutta niillä ei ole mitään johtajaoria tai johtajatammaa vaan kukin tekee mitä lystää. Ne vain viihtyvät toisten seeprojen seurassa.
Koiratko on siis kilteimpiä susia, jotka otettiin kotieläimeksi ja toivottiin, että eivät syö talon lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Koiratko on siis kilteimpiä susia, jotka otettiin kotieläimeksi ja toivottiin, että eivät syö talon lapsia?
Susi on todennäköisesti pikkuhiljaa jalostunut koiraksi, ne ovat eläneet jonkinlaisessa symbioosissa ihmisen lähistöllä. Ei kukaan ole ottanut suden pentua olohuoneeseensa.
Vierailija kirjoitti:
Koiratko on siis kilteimpiä susia, jotka otettiin kotieläimeksi ja toivottiin, että eivät syö talon lapsia?
Sudet tulivat ihmisten seuraan ja alkoivat viihtyä.
Vierailija kirjoitti:
Koiratko on siis kilteimpiä susia, jotka otettiin kotieläimeksi ja toivottiin, että eivät syö talon lapsia?
Koira on oikeasti kilttisusi, omassa yhteisössään halveksittu, mutta onneksi löysi ihmisestä ystävän.
Vierailija kirjoitti:
Koiratko on siis kilteimpiä susia, jotka otettiin kotieläimeksi ja toivottiin, että eivät syö talon lapsia?
Fiksuimmat sudet tajusivat että ihmisiltä heltiää makupaloja ja alkoivat hengailemaan ympärillä. Sitten seurasivat metsälle ja huomasivat että nämähän ovat ihan päteviä tyyppejä ja niitä voi auttaa ja siten päästä saaliinjaolle jne.
Ne jotka sosiaalistuivat parhaiten saivat jäädä jne jne jne tuhansien sukupolvien ajan. Näin karsiutui pois perinnöllinen ”luonnevikaisuus” (ihmisen näkökulmasta), lopputuloksena on koira joka osaa toimia ihmisten laumassa.
Vierailija kirjoitti:
Minähän en tiedä eläimistä enkä ainakaan poroista mitään, mutta peruskoulubiologialla sanoisin, että poikaset/ vasat oppivat äidiltään, miten mihinkin asiaan suhtaudutaan. Jos äiti hengailee ihan rentona ihmisporukoissa, niin poikasillakaan ei ole mitään syytä pelätä.
Ei ihan niinkään. Olen seurannut nettikamerassa villikissaemoja, jotka synnyttävät poikaset ihmisen hoivissa. Pennut tottuvat ihmisiin, kun niitä käsitellään ja leikitetään säännöllisesti noin 3-viikkoisesta eteenpäin. Ne eivät siis opi emoltaan, että ihmistä pitää pelätä. Kun hoitaja tulee tervehtimään pentuetta, pikkukissat juoksevat luo ja pyrkivät syliin samalla kun emo sähisee ihmiselle raivokkaasti.
Avainsana on siis tottuminen ihmisiin pienestä pitäen. Täysikasvuinen eläinkin voi kesyyntyä, mutta se on aina vaikeampaa.
Mutta jos eläin ei edelleenkään ole kontaktissa ihmiseen, se villiintyy takaisin. Ei tietenkään miksikään villijännäeläimeksi, mutta sellaiseksi, joka aristelee ihmisen kanssa olemista. Se voi tapahtua ihmisen kanssa eläneellekin, joka karkaa tai muuten on erossa ihmisistä.
Mietin aina välillä, onko mun Jack Russelissa kettua. Lenkillä tullut nähtyä, ja ovat kyllä niin samanlaisia olemukseltaan.
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos eläin ei edelleenkään ole kontaktissa ihmiseen, se villiintyy takaisin. Ei tietenkään miksikään villijännäeläimeksi, mutta sellaiseksi, joka aristelee ihmisen kanssa olemista. Se voi tapahtua ihmisen kanssa eläneellekin, joka karkaa tai muuten on erossa ihmisistä.
Ja se voi tapahtua ihmisellekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minähän en tiedä eläimistä enkä ainakaan poroista mitään, mutta peruskoulubiologialla sanoisin, että poikaset/ vasat oppivat äidiltään, miten mihinkin asiaan suhtaudutaan. Jos äiti hengailee ihan rentona ihmisporukoissa, niin poikasillakaan ei ole mitään syytä pelätä.
Ei ihan niinkään. Olen seurannut nettikamerassa villikissaemoja, jotka synnyttävät poikaset ihmisen hoivissa. Pennut tottuvat ihmisiin, kun niitä käsitellään ja leikitetään säännöllisesti noin 3-viikkoisesta eteenpäin. Ne eivät siis opi emoltaan, että ihmistä pitää pelätä. Kun hoitaja tulee tervehtimään pentuetta, pikkukissat juoksevat luo ja pyrkivät syliin samalla kun emo sähisee ihmiselle raivokkaasti.
Avainsana on siis tottuminen ihmisiin pienestä pitäen. Täysikasvuinen eläinkin voi kesyyntyä, mutta se on aina vaikeampaa.
Leimaantumisikä. Peruskoulun bilsastakin tuttua, että ankanpoikanen voidaan ehdollistaa seuraamaan vaikka ilmapalloa, jos se esitellään sille kuoriutumisvaiheen jälkeen.
Kotikissankin pentu villiintyy, jos ei leimaantumisikänsä aikana totu ihmisen läsnäoloon. Maalla on paljon näitä ns villikissoja. Ei pelkät geenit riitä.
Vierailija kirjoitti:
On eläimiä, joita ei saada kesytetty. Esim. Seepra ei kesyynny kuten hevonen.
Kesyyntyminen onnistuu laumaeläimiä, joilla on hierarkinen järjestys laumassa. Ihminen voi silloin ottaa lauman johtajan paikan.
Seeprat elävät laumoissa, mutta niillä ei ole mitään johtajaoria tai johtajatammaa vaan kukin tekee mitä lystää. Ne vain viihtyvät toisten seeprojen seurassa.
Olen nähnyt lastenelokuvan, jossa on kesy seepra. Sillä ratsastetaan kilpaa. En muista nimeä nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minähän en tiedä eläimistä enkä ainakaan poroista mitään, mutta peruskoulubiologialla sanoisin, että poikaset/ vasat oppivat äidiltään, miten mihinkin asiaan suhtaudutaan. Jos äiti hengailee ihan rentona ihmisporukoissa, niin poikasillakaan ei ole mitään syytä pelätä.
Ei ihan niinkään. Olen seurannut nettikamerassa villikissaemoja, jotka synnyttävät poikaset ihmisen hoivissa. Pennut tottuvat ihmisiin, kun niitä käsitellään ja leikitetään säännöllisesti noin 3-viikkoisesta eteenpäin. Ne eivät siis opi emoltaan, että ihmistä pitää pelätä. Kun hoitaja tulee tervehtimään pentuetta, pikkukissat juoksevat luo ja pyrkivät syliin samalla kun emo sähisee ihmiselle raivokkaasti.
Avainsana on siis tottuminen ihmisiin pienestä pitäen. Täysikasvuinen eläinkin voi kesyyntyä, mutta se on aina vaikeampaa.
Usein ruuan avulla, kuten varislinnut, pesukarhut jne.
Vierailija kirjoitti:
Venäjällä on kettuja kesytetty 50-luvulta. Nykyään alkavat olla melko kesyjä. Nurkkiin kusemista ei ole saatu pois.
Ketut ja muutkin villieläimet on kesyyntyneet. Vielä -80 luvulla ketun pystyi kiertämään rinkiin hiihtämällä. Ei pikku hädässä ylittänyt latua ja lippusiimalla oli melkovarma saalis. Nyt jos kiertää lippusiiman niin varmasti menee yli. Muutenkin pyörivät pihojen lähettyvillä pelkäämättä ihmisiä.
Paijailu aiheuttaa paijausgeeneissä muutoksia jotka periytyy.