Mikä on sukusi suurin salaisuus/häpeän aihe

Hyvin menestyneiden yrittäjien alkoholismi ja sen ympärille rakentuneet kulissit. Kulkeutuu isältä pojalle.

Yksi on käynyt ammattikoulun, muilla yliopisto- tai korkeakoulututkinnot, jopa tohtoreita on. Amista katsellaan vähän nenänvartta pitkin.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 10:18"][quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 10:13"]

Avioton lapsi. Tehty tietoisesti yhden huoltajan perheeseen ja sen isällä on perhe muualla. Tästä ei puhuta lainkaan, säälistä aviottoman lapsen äidin äitiä kohtaan. Hän häpeää niin kovasti tytärtään, vaikka suvussa on meitäkin, joille tuo ei ole niin iso asia.

[/quote]

Syystä häpeääkin.
[/quote]

Väärin! Hävetköön itseään, ei tytärtään! Tytär itse on syytön vanhempiinsa.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 22:39"]

En nyt tähän hätään keksi enempää, mutta onhan näitä. Terveisiä sukulaisille Pohjois-Pohjanmaalle!

[/quote] 

Vielä yksi juttu tuli mieleen - Enoni oli perheetön mies. Hän oli kova työntekijä, meni vaikka pää kainalossa töihin. Eno kuoli kun minä olin pieni, suvun mukaan eno kuolikin työtapaturmassa josta kukaan ei osannut kertoa enempää. Kerranpa kuitenkin äitini avautui veljestään, joka yllättäen olikin kova juomari. Hän tapasi ryypätä isäni äidin kanssa (sen sekakäyttäjähoitajan). Kerranpa olivat sitten yhdessä ryyppäämässä isän puolen mökillä, kun eno sai mahtavan idean lähteä uimaan. Eipä se eno sieltä vedestä enää noussut, mummo soitti hätänumeroon. Apu tuli liian myöhään ja eno menehtyi. 

Äiti on avautumisensa jälkeen heittänyt katkera ilmaan että mummoni olisi tappanut hänen veljänsä, mutta mitään selitystä ei tuohon ole saanut. Vanhempi sisareni väittää myös että enollani ja mummolani olisi ollut seksisuhde, mutta siihen en vain pysty uskomaan.

Up

Up

Up

Serkkuni ei ole kouluttautunut ja seurusteleekin ylipainoisen duunarinaisen kanssa. Koko suku on aika kauhuissaan, epäilemme että serkku on lievästi kehitysvammainen. Siis koko muu suku on kaikin tavoin menestynyttä porukkaa.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 23:04"]

Tajusin ihan hiljattain, että mun äidin isän tuurijuoppoudesta ei koskaan puhuttu äidin suvun kesken. Voi olla, että osin siksi, että pappa kuoli ollessani pieni, mutta se oli aika lailla tabu aihe - tuli ilmi sitten äidin erittäin vahvana asenteena alkoholiin - meillä ei ikinä ollut alkoholia kotona. Nyt äidin kuoleman jälkeen olen alkanut pohtia, että kuinka paljon ja miten tuo isänsä tuurijuoppous äidin elämään vaikutti.

[/quote]

Mitä tarkoitat tässä yhteydessä tuurijuoppoudella?

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 23:17"]

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 22:34"]

Suku on niin olevinaan, löytyy lääkäreitä ja psykologeja ja insinöörejä sun muuta. Eikä häpeillä näyttää muille, että "me ollaan niin paljon parempia". Yritetään kiillottaa kuvaa minkä keritään, mutta syvemmällä tarkastelulla käy ilmi, että tästä suvusta löytyy hulluja vaikka muille jakaa. Kaikki on olevinaan niin hyvin mutta kuvioissa on ollut sekakäyttöä, huumeidenkäyttöä, itsemurhayrityksiä, tapon yritystä, psykooseja, osastoreissuja, tuhopolttoja, tappeluja, lähisukulainen tapettiin, mt-ongelmia, kylmiä välejä.. Ja tuossa oli vasta murto-osa kaikesta paskasta.

[/quote]

tähän liittyen haluaisin kysyä, miten sitten pitäisi olla kun/jos suvussa on hävettävää? Mulla nimittäin on hyvä elämä, upea perhe ja kiva työ. Kaikki niin hyvin kuin olla saattaa. Sitten on mt-ongelmainen sisko, joka vetäisi hyvin mielellään kaikki sinne omaan paskaansa jos vain suostuttaisiin. Mutta minä olen päättänyt ja melkein kaikki muutkin perheessä että meillä on oikeus elää omaa elämää ja nauttiakin siitä vaikka yksi on ongelmainen hullu. En suostu uhraamaan omaa elämääni vuodesta toiseen kun toinen ei itse halua tehdä mitään tilanteensa parantamiseksi. Että minäkin varmaan hänen mielestään elän ulkokultaista elämää ja olen olevinani. Mutta en ole vastuussa aikuisen ihmisen elämästä enkä mielenterveydestä, enkä jaksa sitä murehtia loppuelämääni. Oikeastaan en suostu häpeämään, kun ei ole minun häpeäni. Salailla täytyy lapsilta ja se on surullista, mutta joskus kerron kun ovat isompia. 

[/quote]

Sua mä enemmän säälin kuin siskoasi. 

Meillä on suvussa ihan yleisesti sellainen käytäntö että kaikille ikäville asioille keksitään joku ns. parempi selitys joka aikojen saatossa muuttuu ihan viralliseksi totuudeksi. Esimerkiksi kun siskoni mies pahoinpiteli häntä jonka seurauksena siskoni oli usean vuoden ajan ihan raunio, keksittiin että sisko olisi ollut sairas. Sisko oli myös usein sairaslomalla vammojensa vuoksi, joka tuki tätä. 

Nykyään kun puhutaan tuosta ajasta, jopa siskoni puhuu "ajasta jolloin hän sairasti". 

Serkkuni karkasi 15-vuotiaana kotoaan Ruotsiin, ja kaikki puhuivat kuinka tätini oli lähettänyt serkkuni isän sukulaisten luokse ruotsiin viettämään välivuotta ja opiskelemaan ruotsin kieltä. Serkku kertoi mulle muutama vuosi sitten ettei kertakaan nähnyt isänsä sukulaisia tai tehnyt mitään muutakaan ihanaa mistä tätini tarinoi - hän veti huumeita Tukholman lähiöissä.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 23:28"]

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 23:17"]

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 22:34"]

Suku on niin olevinaan, löytyy lääkäreitä ja psykologeja ja insinöörejä sun muuta. Eikä häpeillä näyttää muille, että "me ollaan niin paljon parempia". Yritetään kiillottaa kuvaa minkä keritään, mutta syvemmällä tarkastelulla käy ilmi, että tästä suvusta löytyy hulluja vaikka muille jakaa. Kaikki on olevinaan niin hyvin mutta kuvioissa on ollut sekakäyttöä, huumeidenkäyttöä, itsemurhayrityksiä, tapon yritystä, psykooseja, osastoreissuja, tuhopolttoja, tappeluja, lähisukulainen tapettiin, mt-ongelmia, kylmiä välejä.. Ja tuossa oli vasta murto-osa kaikesta paskasta.

[/quote]

tähän liittyen haluaisin kysyä, miten sitten pitäisi olla kun/jos suvussa on hävettävää? Mulla nimittäin on hyvä elämä, upea perhe ja kiva työ. Kaikki niin hyvin kuin olla saattaa. Sitten on mt-ongelmainen sisko, joka vetäisi hyvin mielellään kaikki sinne omaan paskaansa jos vain suostuttaisiin. Mutta minä olen päättänyt ja melkein kaikki muutkin perheessä että meillä on oikeus elää omaa elämää ja nauttiakin siitä vaikka yksi on ongelmainen hullu. En suostu uhraamaan omaa elämääni vuodesta toiseen kun toinen ei itse halua tehdä mitään tilanteensa parantamiseksi. Että minäkin varmaan hänen mielestään elän ulkokultaista elämää ja olen olevinani. Mutta en ole vastuussa aikuisen ihmisen elämästä enkä mielenterveydestä, enkä jaksa sitä murehtia loppuelämääni. Oikeastaan en suostu häpeämään, kun ei ole minun häpeäni. Salailla täytyy lapsilta ja se on surullista, mutta joskus kerron kun ovat isompia. 

[/quote]

Sua mä enemmän säälin kuin siskoasi. 

[/quote]

No ihan vapaasti, en ota enää kenenkään aikuisen rypemisiä tunnolleni. Jos haluat siihen energiaasi käyttää niin anna palaa. 

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 10:18"]

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 10:13"]

Avioton lapsi. Tehty tietoisesti yhden huoltajan perheeseen ja sen isällä on perhe muualla. Tästä ei puhuta lainkaan, säälistä aviottoman lapsen äidin äitiä kohtaan. Hän häpeää niin kovasti tytärtään, vaikka suvussa on meitäkin, joille tuo ei ole niin iso asia.

[/quote]

Syystä häpeääkin.

[/quote]

Tietoisesti tehtynä, kun isällä on oikea perhe muualla, on kyllä todella halpamainen ja tosiaan syystäkin hävettävä juttu. Ainaista salailua, sisarukset eivät tiedä toisistaan. Pettäminen ja valhetelu vain jatkuvat vuodesta toiseen (millä verukkeilla kävisi aina tapaamassa lasta) tai sitten lapsi jää täysin isättömäksi. Mutta miten tuollaisen voi jättää kertomattakaan? Entä eikö lapsi voisi tulla edes isänsä hautajaisiin tasaveroisena sisarustensa kanssa?

Ja juu siis tiedän, että lapsettomat naiset voivat olla aivan järkyttävän epätoivoisia - mutta jotain rajaa. Onhan niitä spermapankkejakin. Sitä kautta sitä isää ei oikeasti ole eikä tarvitse salailla keneltäkään mitään tai valehdella.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 12:53"]

Yksi sukulainen aikanaan antanut vähintäänki 4 lasta adoptioon. Eli lapsen saanu, eläny hetken arkea ja todennu taas kerran ettei pysty siihen ja antanut vauvat pois muutaman viikon ikäisinä. Kaikki lapset mun ikäluokkaa, eli reilu parikymppisiä joten mulla on ihan naurettava pelko että alan vahingossa seurustelemaan jonkun noiden adoptiolasten kans :D

[/quote]Äitini sai joskus itsensä näköisen ihailijan samalta kylältä. Kumpikaan ei tiennyt että heillä oli sama isä. Vasta äidin äiti valaisi asiaa ko. pojalle.

Kerroin jutun äsken serkulleni, joka myös kuuli ensimmäisen kerran koko asiasta. Ei sitä salailla, mutta siitä ei puhuta.

Minulle oli myös yllätys aikoinaan, että uskovaisenpiukea maalaismummo oli joskus ollut kaupungissa asunut yksinhuoltaja. Olinkin ihmetellyt, miksi vanhimmalla tädillä on niin iso ikäero muihin.

Isäni teloitti lapsuudenystävänsä.. Pilasi lapsuuteni jättämällä 15 vuoden velkavankeuden ja raiskasi lähisukulaiseni.. Kuulin kerran äidiltäni humalassa, että hän olisi potkinut syntymättömän veljeni kuoliaaksi.

Hatun nosto äidille, on se kova ihminen.

Nyt kun on omia lapsia, niin sitä palaa omaan väkivaltaiseen lapsuuteen. Vanhempani erosivat kun olin neljä. Tai no isäni heitti meidät pihalle. Jätesäkki jossa oli minun vaatteeni ja kattiloita.. Vuosi taisi olla 89.

Mutta, tosiaan olisi kiva kuulla löytyykö täältä kohtalotovereita. Epäilen, että olen ainoa ja yksin tämän asian kanssa. Niin kuin on aina ollut.

Mutta, tekee hyvää kirjoittaa tänne..

 Voi jännä, en ole ennen ymmärtänytkään miten luontevasti ja avoimesti meidän suvussa on kaikkiin sekoiluihin ja töppäilyihin suhtauduttu. Olen aina luullut että sama homma kaikkialla. Ja parasta, että meillä asioille osataan myös nauraa hyväntahtoisesti. Sori off topic.

Minä

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 23:51"]

Isäni teloitti lapsuudenystävänsä.. Pilasi lapsuuteni jättämällä 15 vuoden velkavankeuden ja raiskasi lähisukulaiseni.. Kuulin kerran äidiltäni humalassa, että hän olisi potkinut syntymättömän veljeni kuoliaaksi. Hatun nosto äidille, on se kova ihminen. Nyt kun on omia lapsia, niin sitä palaa omaan väkivaltaiseen lapsuuteen. Vanhempani erosivat kun olin neljä. Tai no isäni heitti meidät pihalle. Jätesäkki jossa oli minun vaatteeni ja kattiloita.. Vuosi taisi olla 89. Mutta, tosiaan olisi kiva kuulla löytyykö täältä kohtalotovereita. Epäilen, että olen ainoa ja yksin tämän asian kanssa. Niin kuin on aina ollut. Mutta, tekee hyvää kirjoittaa tänne..

[/quote]Ohhoh! No ootte sissejä kyllä!

Mummini kaikki muut sisarukset on annettu pois. Eli heitä oli aluksi 9 lasta, mutta yhtäkkiä kaikki muut paitsi minun mummi lähetettiin muualle asumaan. Muutama isoimmista meni jonnekin sukulaiselle töihin, nuorimmaiset kokonaan eri perheiseen.
Kukaan ei koskaan tiennyt miksi näin tehtiin. Ja vielä suurempana kysymyksenä se että miksi mummia ei annettu muualle. Hän sai varttua oikein rakastavassa ja suhteellisen varakkaassa perheessä oikeiden vanhempiensa kanssa. Ja näitä muita sisaruksia ei mummini vanhemmat enää koskaan tavanneet, heistä ei edes puhuttu. Ja tapaamismahdollisuuksia olisi ollut näiden vanhempien lasten kanssa - isoisovanhempani eivät vaan olleet siihen suostuneet.
Jotaki hyvin kummallista siellä on tapahtunu, harmi ettei asia varmaan koskaan selviä.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 22:50"]

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 08:01"]

Aloin tehdä sukututkimusta ja yksi asia paljsatui, joista en aikaisemmin tiennyt. Isoisäni isäni oli äpärä, jonka isäsästä ei ollut krikon kirjoijen mukaan tietoa. Äidistään ei ollut sitäkään vertaa tietoa, myös isätön ja äitikin mainittu vain etunimeltä. Siihen jäi se tutkimus.

[/quote]

nääh näitä aviottomia lapsia nyt on joka suvussa! Varsinkin maalla oli niin tuiki tavallista että oudompaa olisi jos ei esim. isovanhempien isovanhemmisa olisi yhtään äpärää.

[/quote]Isän molemmat vanhemmat olivat aviottomia. Äitinsä todennäköisen isän hän tiesi, muttei suostunut myöntämään. Isänsä isä oli ns. "venäläinen sotilas", tod.näk. karjalainen lievin kasakka/siperiamaustein, mutta tuolle puolen rajaa jäänyt. Tästä ei saanut hiiskahtaa. Nyt käännän kaikki kivet ja kannot, että saisin edes jotain vihiä hänestä.

Isän mummo oli saanut 3 lasta ennen kuin ns.pääsi naimisiin, mutta nuorimmasta kuulin vasta äidiltäni. Pappa  sijoitettiin ja sittemmin adoptoitiin, ja meitä puoliksi identifioitiin kasvattiperheeseen (jolla ei ollut juurikaan sukau jäljellä). Mummon sisko kuoli kuulemma joskus 80-luvulla ja asui kai n.3 km:n säteellä meistä.

Setänsä ja serkkujensa kanssa isä oli ollut tekemisissä, mutta meille lapsille heitä ei esitelty. Kuulin heistä jossain vaiheessa. Asuin kotoa lähdettyäni isosetäni naapurissa ja pyykkäsin hänen vanhalla pesukoneellaan, mutten tuntenut koko miestä. Äitini tunsi häntä jonkinverran. Ei tutustuttanut meitä.

Olimme täysin juurettomia kylässä, jossa sukua asui jo kun kirkonkirjat keksittiin. Sanat eivät riitä kertomaan, eikä niitä ehkä tarvitakaan. Haistakoon silti.