Lestadiolaiset Jumalan silmissä "parhaita"?
Heti alkuun todettakoon ettei tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus loukata kenenkään uskon vakaumusta. Kyse on siitä että en tiedä asiaa eikä lähipiirissä ole ketään keneltä kysyis. Haluaisin siis todella tietää lestadiolaisten oman käsityksen että uskotteko niin, että vain vanhoillislestadiolaiset ovat ns. Jumalan lapsia ja oikea uskoisia? Niin että vain te vanhoillislestadiolaiset pääsette taivaaseen?
Eli esimerkiksi minä ja mieheni emme pelastu vaika olemme kristittyjä uskovia ihmisiä. Tai kun suomalaiseet ovat tehneet yli sata vuotta lähetystyötä Afrikassa ja siellä on miljoonia kristittyjä niin heistäkään ei kukaan ole armahdettu niin että ääisi Isän kotiin taivaaseen? Ja kun luterilaisia kristittyjä on suuri määrä esimerkiksi Saksassa, Lutherin maassa, niin hekin joutuvat kadotukseen kun eivät usko sitne kuin vanhoillislestadiolaiset?
Onko asia teidän uskonne mukaan näin?
Mikä tekee teistä "parempi" uskoisia toisten uskovien joukossa? Mikä tekee teistä vanhoillislestadiolaisista muita "parempia" kristittyjä Jumalan silmissä?
Minulle tämä on ollut niin vaikea käsittää että päätin lopulta heittää kysymyksen tänne. Toivon että joku vanhoillislestadiolainen ystävällisesti vastaisi millainen opillinen kohta teillä tässä on.
Kiitos jo etukäteen ystävällisestä vastaamisesta!
Kommentit (89)
Sateenkaaren päässä on aarre kukaan ei vaan tiedä mikä se aarre on . Kaikki ei huku enää mutta osa hukkuu silti. No Jeesus samoin kaikki ei huku osa hukkuu .
Mooses älä varasta miksi sitten varastat ? Koska olet lainrikkoja .
Jeesus on parasta A luokkaa ; antakaa anteeksi 77 kertaa 7 kertaa . Jos te ette anna anteeksi muille ei teillekään anneta taivaassa .
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla heillä "helppoa elämää" kun viikolla elävät kuin porot pellossa ja sitten sunnuntaina saadaan ihan kaikki anteeksi. Helppo taas maanantaina rietastella ja tehä mitä huvittaa, kun taas sunnuntaina ollaan puhtoisia pulmusia.
Mulle tuo on liian helppoa elämään. Mä yritän elää 7 pv viikossa kunnolla.... eikä tarvi pyytää sunnuntaisin anteeksi.
Elät synnittömästi koko viikon?
Peto petturi ilkeä . Lasten hampaat rikkoutuu karkeista mitä te rahasta myytte.
Asiat, mitä olen itse ihmetellyt on se että telkkari on kielletty mutta nettiä saa kyllä käyttää ihan huoletta. Eihän telkkarista edes pääsisi koskaan semmoiseen sisältöön käsiksi mitä kaikkea netistä voikaan löytyä. Toinen on se että alkoholia ei saa juoda mutta röökiä saa polttaa. Ettei vain ollut yhteisön perustajat aikoinaan tupakkamiehiä ja näin ollen siitä tehtiin sallittua 🤔
Miten se nyt olikaan vanhan liiton ilkeys ja pahuus .
Vierailija kirjoitti:
Kommunismi on myös uskonto .
Niin on kapitalismikin.
Helluntaissa on ääri ihmisiä että tupakasta joutuu helvettiin jopa hiusväristä mutta huijaamisesta varastamisesta ei kun sen saa anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Asiat, mitä olen itse ihmetellyt on se että telkkari on kielletty mutta nettiä saa kyllä käyttää ihan huoletta. Eihän telkkarista edes pääsisi koskaan semmoiseen sisältöön käsiksi mitä kaikkea netistä voikaan löytyä. Toinen on se että alkoholia ei saa juoda mutta röökiä saa polttaa. Ettei vain ollut yhteisön perustajat aikoinaan tupakkamiehiä ja näin ollen siitä tehtiin sallittua 🤔
Lars Leevi Laestadius oli tosiaan kova tupakkimies.
Kibbutsi on uskontolahko palkaton työleiri
Vierailija kirjoitti:
Asiat, mitä olen itse ihmetellyt on se että telkkari on kielletty mutta nettiä saa kyllä käyttää ihan huoletta. Eihän telkkarista edes pääsisi koskaan semmoiseen sisältöön käsiksi mitä kaikkea netistä voikaan löytyä. Toinen on se että alkoholia ei saa juoda mutta röökiä saa polttaa. Ettei vain ollut yhteisön perustajat aikoinaan tupakkamiehiä ja näin ollen siitä tehtiin sallittua 🤔
Kaikkihan silloin oli tupakkamiehiä, kun ei tiedetty sen olevan haitallista. Pitäisikin kysyä että miksi liikkeen jatkajat pysyy samalla epäterveellisellä linjalla? Ei voi nykyään sanoa että ei tiedä.
Vapaa tulkinta , antakaa lasten tulla nai ja synnyttää . Kukin tulkitsee lauseita oman maun mukaan .
Variksen pelätin ; ihminen jonka päällä on varastetut vaatteet .
Suurin osa keuhkotaudeista tulee viruksista ja pölystä kuin rakennuspölystä . Moni on siitepöly allerginen. Tuberkuloosi.
Mitäs veisaat virsiä vieraalla maalla ! ! ! Mee omaasi.
Vierailija kirjoitti:
Niin, yritän vastata. Ainoastaa sellainen joka on itse jumalan lapsi, voi saarnata synnit anteeksi. Syntejä ei saa anteeksi noin vain esim. lukemalla raamattua. Pitää katua ja katuvaiselle Jumala antaa armon. Se tapahtuu toisen ihmisen kautta jolla on itsellään synnit anteeksi ja Pyhä henki. Jos sen halua auskos omalle kohdalle niin silloin on päässyt Jumalan lapseksi.
Lestadiolaiset ajattelevat noin tai ainakin vl-suunta. Mutta onko se oikein ajateltu onkin toinen juttu. Vl-yhteisö on ankara yhteisö, paljon ulossulkemista, muuta kiusaamista, uhkailua jne. T. entinen vl.
Hölmöjä te olette . Syökää nyt puujauhoja eri makuisia kun jostain tulee taas miljonääri.
Jos pidät huivia päässä pelastut eikä Jahve näe sua . Kolmisilmä ei huomaa syntejäsi kun annat ruokauhrin. Kun pidät kaapua muut miehet ei ikinä arvaa että olet nainen jolla on rinnat ja vagina . Kun uhraat lampaan verta jahvejehova ei lyö sinua .
"Kyllä Mooses Egyptistä . Älä nyt varasta Mooses miksi varastelee Mooses Jehova tulee ja heittää kiviä" "Yksisilmä Jehova näkee kuule kaiken mitä puuhaat niin . Tulikiveä tulee . "
Lue Raamattua omalla äidinkielelläsi, jotta saat siitä paremmin selkoa ;-)