Miksi toiset ei halua uskoa työttömien haluavan työtä?
Sekä miksi pitää alkaa haukkua, jos joku ei onnistu kovasta hakemisesta huolimatta? Hyviä hakemuksia tulee paljon, kaikkia ei vain voi ottaa ja suurimpaan osaan paikoista kuitenkin valitaan se työssä käyvä, vaikka olisi huonompi hakemus. Huonoja ja laiskoja työntekijöitä, jotka eivät ole koskaan ollee työttömänä, on, vain laiska ja huono itse voi väittää muuta. He ovat voineet saada töitä suhteilla, laiskistuneet ajan myötä, valehdelleet hakemuksissaan jne.
Itse kun sain työpaikkani, kirjaimellisesti hypin riemusta. Joskus, tosin tästä on aikaa, sain kunnian itse soittaa seuraajalleni, kun olin vaihtamassa muualle. Valittu oli työtön - paikka oli työllistämistukipaikka ja tuella minäkin, mutta työ oli kunnollista työtä - muistan vieläkin kuinka siellä puhelimessa kiljaistiin "Ihan totta, ihanaa, ei voi olla totta" ja viel äkuulin kun siinä huudettiin puolisolle
Aikaan, jolloin työkkärissä vielä pääsi vapaasti käymään istuin aulassa. Mieleen jäi tapaus, jossa yksi äijä tuli vähän tuiterissa siihen infoon ja puhui aika kovalla äänellä. Hän tuli näyttämään työsopimustaan "otin nyt vähän sen kunniaksi, kun sain töitä, mutta maanantaina sitten ollaan kyllä kunnossa töihin. Oli vaan niin mahtavaa kun sain töitä että piti vähän juhlia". En muista, mikä viikonpäivä se oli.
Olin käymässä veljeni luona tässä syksyllä. Hänen poikamieskaverillaan on tapana tulla aamukahville kun me ollaan siellä, muuten menisivät kylälle. Yksi aamu tuo kaveri oli puoli seitsemän soittelemassa ovikelloa. Hänellä oli tärkeä asia. Hän oli saanut työpaikan, josta oli innoissaan ja piti päästä kertomaan kaikille tutuille sen päivän aikana. Kyseessä on hieman erikoinen tapaus, ehkä vähän asperger tai jotain, mutta kova työmies, aina auttelemassa muita.
Nämä ovat vain pieni otos, mutta kyllä suurin osa on innoissaan kun saa töitä ja moni niitä töitä myös saa. Jotkut tuntuvat ajattelevan että ne sadattuhannet on koko ajan samoja. En ymmärrä miksi kukaan niin luulee.
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korvaukset on liian suuret.
Siksi iso osa työttömistä ei halua töihin.
Mistä kokopäivätyöstä saa 660e?
Et tarvitse työmatkoihin autoa, bensaa ei kulu, löhöät vaan kotona verkkareissa,
Bensaa kyllä kuluu vaikka en ole töissä.
Luuletko että ainoa meno on auto, kyllä työttömän pitää ostaa ruokaa, lääkkeitä ja maksaa laskut ja asuminen.
Koska he ovat ikuisella kesälomalla yhteiskunnan laskuun. Kukapa siitä haluaisi luopua?

Mitä lääkkeitä terve työtön tarvitsee? Ei mitään. Jos on sairas, niin sitten sairaslomalle ja -eläkkeelle.
Ennestään työssä oleminen on tosiaan iso etu hakiessa työpaikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korvaukset on liian suuret.
Siksi iso osa työttömistä ei halua töihin.
Liian suuret korvaukset?
Mistä tämä harha tulee?
Onko 660e liian paljon kun sillä pitää elättää lapsiakin?
Laskepa mukaan työttömän KAIKKI TUET.
Mm. Asumistuki.
Siten isolla osalla työtöntä kansaa bruttotulo onkin noin 1500...2500 e kk.
Eli liikaa se on makoilemisesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korvaukset on liian suuret.
Siksi iso osa työttömistä ei halua töihin.
Mistä kokopäivätyöstä saa 660e?
Et tarvitse työmatkoihin autoa, bensaa ei kulu, löhöät vaan kotona verkkareissa,
Bensaa kyllä kuluu vaikka en ole töissä.
Luuletko että ainoa meno on auto, kyllä työttömän pitää ostaa ruokaa, lääkkeitä ja maksaa laskut ja asuminen.Mitä lääkkeitä terve työtön tarvitsee? Ei mitään. Jos on sairas, niin sitten sairaslomalle ja -eläkkeelle.
Oletko ihan pimeä??
Mulla ja aika monella muulla työttömällä on monta lääkettä ja jatkuvia lääkärikäyntejä.
Ei lääkkeiden takia pääse eläkkeelle 🤦♀️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korvaukset on liian suuret.
Siksi iso osa työttömistä ei halua töihin.
Mistä kokopäivätyöstä saa 660e?
Et tarvitse työmatkoihin autoa, bensaa ei kulu, löhöät vaan kotona verkkareissa,
Bensaa kyllä kuluu vaikka en ole töissä.
Luuletko että ainoa meno on auto, kyllä työttömän pitää ostaa ruokaa, lääkkeitä ja maksaa laskut ja asuminen.Mitä lääkkeitä terve työtön tarvitsee? Ei mitään. Jos on sairas, niin sitten sairaslomalle ja -eläkkeelle.
Ja vaihtoehdothan ovat vain terve tai sairas ja työkyvytön? Työttömälläkin voi olla jokin perussairaus joka vaatii lääkkeet muttei vie työkykyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korvaukset on liian suuret.
Siksi iso osa työttömistä ei halua töihin.
Liian suuret korvaukset?
Mistä tämä harha tulee?
Onko 660e liian paljon kun sillä pitää elättää lapsiakin?Laskepa mukaan työttömän KAIKKI TUET.
Mm. Asumistuki.Siten isolla osalla työtöntä kansaa bruttotulo onkin noin 1500...2500 e kk.
Eli liikaa se on makoilemisesta
Siinä kans yks idiootti.
Edelleenkään kaikki työttömät ei saa asumistukea tai toimeentulotukea.
Minä haen ensisijaisesti toimeentuloa ja -yleensä- työnteolla saisi paremman toimeentulon kuin työttömänä, mutta kun työnantajilla on niin kova vimma polkea palkkoja suohon, enää en ole siitä niin varma.
Toimeentulo työtä tekemällä ei nimittäin tule ilmaiseksi. Työmatkat maksavat, joita verottaja ei halua enää korvata, töihin joutuu ostamaan vaatteita joita ei muuten tarvitsisi, ruokaakin kuluu enemmän työn rasitusten takia, puhumattakaan kropan kulumisesta esim. fyysisissä töissä, ja töihin kuluu korvaamatonta, ainutkertaista elinaikaa, jonka olisi voinut käyttää sellaiseen, mikä oikeasti kiinnostaa.
Jos työstä ei saa kunnon palkkaa, ei se ole tekemisen arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korvaukset on liian suuret.
Siksi iso osa työttömistä ei halua töihin.
Mistä kokopäivätyöstä saa 660e?
Et tarvitse työmatkoihin autoa, bensaa ei kulu, löhöät vaan kotona verkkareissa,
Bensaa kyllä kuluu vaikka en ole töissä.
Luuletko että ainoa meno on auto, kyllä työttömän pitää ostaa ruokaa, lääkkeitä ja maksaa laskut ja asuminen.Mitä lääkkeitä terve työtön tarvitsee? Ei mitään. Jos on sairas, niin sitten sairaslomalle ja -eläkkeelle.
Onhan työssäkäyvilläkin ihmisillä monenlaista lääkitystä.
Ihmisten tyhmyys on kyllä aivan mykistävää.
Vierailija kirjoitti:
Koska he ovat ikuisella kesälomalla yhteiskunnan laskuun. Kukapa siitä haluaisi luopua?
Kaikki ne kymmenettuhannet työttömät, jotka valitsevat työttömyyden sijaan opiskelupaikan tai työpaikan, jos sellaisen vain onnistuvat saamaan. Kaikki ne sadatuhannet, jotka ovat joskus olleet työttömiä ja saaneet töitä.
Itsellänikin nettotuloista tippuisi useita satoja euroja, jos jäisin ansiosidonnaiselle. Töihin on kävelymatka 700 metriä. Töissä voi olla farkuissa ja neuleessa. Töissä saan ilmaiset kahvit, teet tai kaakaot, mitä vain noista haluan niin usein kuin haluan ja välillä projektilounaan firman piikkiin. Mulla ei kulut tippuisi yhtään, jos jäisin työttömäksi, mutta tulot tippuisivat reilusti. Lisäksi töissä käytän työnantajan piikkiin pieniä asioita, mistä kotona tulisi kuluja, ei mene sähköä kotona ollessani töissä, käyn työnantajan piikkiin vessassa käyttäen työnantajan vessapaperia ja käsiä pestessä työnantajan saippuaa jne.
Nyt vielä monessa työssä voi tehdä etätyötä, niin kuluja työssäkäymisestä ei tule.
Vierailija kirjoitti:
Minä haen ensisijaisesti toimeentuloa ja -yleensä- työnteolla saisi paremman toimeentulon kuin työttömänä, mutta kun työnantajilla on niin kova vimma polkea palkkoja suohon, enää en ole siitä niin varma.
Toimeentulo työtä tekemällä ei nimittäin tule ilmaiseksi. Työmatkat maksavat, joita verottaja ei halua enää korvata, töihin joutuu ostamaan vaatteita joita ei muuten tarvitsisi, ruokaakin kuluu enemmän työn rasitusten takia, puhumattakaan kropan kulumisesta esim. fyysisissä töissä, ja töihin kuluu korvaamatonta, ainutkertaista elinaikaa, jonka olisi voinut käyttää sellaiseen, mikä oikeasti kiinnostaa.
Jos työstä ei saa kunnon palkkaa, ei se ole tekemisen arvoista.
Tässä vastaus ap:n kysymykseen.
Sitten vielä ihmetellään .
Lorvailu on kannattavampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korvaukset on liian suuret.
Siksi iso osa työttömistä ei halua töihin.
Mistä kokopäivätyöstä saa 660e?
Et tarvitse työmatkoihin autoa, bensaa ei kulu, löhöät vaan kotona verkkareissa,
Bensaa kyllä kuluu vaikka en ole töissä.
Luuletko että ainoa meno on auto, kyllä työttömän pitää ostaa ruokaa, lääkkeitä ja maksaa laskut ja asuminen.Mitä lääkkeitä terve työtön tarvitsee? Ei mitään. Jos on sairas, niin sitten sairaslomalle ja -eläkkeelle.
Jaa, jos sulla todettaisiin astma tai diabetes, niin meinaisitko yrittää eläkettä 😁?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä haen ensisijaisesti toimeentuloa ja -yleensä- työnteolla saisi paremman toimeentulon kuin työttömänä, mutta kun työnantajilla on niin kova vimma polkea palkkoja suohon, enää en ole siitä niin varma.
Toimeentulo työtä tekemällä ei nimittäin tule ilmaiseksi. Työmatkat maksavat, joita verottaja ei halua enää korvata, töihin joutuu ostamaan vaatteita joita ei muuten tarvitsisi, ruokaakin kuluu enemmän työn rasitusten takia, puhumattakaan kropan kulumisesta esim. fyysisissä töissä, ja töihin kuluu korvaamatonta, ainutkertaista elinaikaa, jonka olisi voinut käyttää sellaiseen, mikä oikeasti kiinnostaa.
Jos työstä ei saa kunnon palkkaa, ei se ole tekemisen arvoista.
Tässä vastaus ap:n kysymykseen.
Sitten vielä ihmetellään .
Lorvailu on kannattavampaa.
Eli yksi vastaus edustaa sinusta kaikkien satojen tuhansien mielipidettä? Kaipa itse sitten jäät lorvailemaan? Jos et usko, että työttömiäkin jatkuvasti työllistyy, niin tulee mieleen, että kaikenlaisia ääliöitä sitä töihinkin otetaan. Mutta pisteiden omituisesta käytöstä päätellen et niin nyt järjen jättiläinen olekaan.
Satojen hakijoiden joukosta se yksi valittu saa lottovoiton. Suurin osa haluaa saada palkkaa jotta voi elää ihmisarvoista elämää ja harjoittaa vuosia opiskelemaansa ammattia.
Liian vähän puhutaan edelleen myös siitä, että yrityksille 40 + on jo liian vanha. Automaatti roskakoriin työntämiseksi. Firmat huutavat työvoimapulaa, mutta samaan aikaan yli nelikymppinen ei ole työhön ”sopiva”. Työvoimapula on erittäin valikoivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä haen ensisijaisesti toimeentuloa ja -yleensä- työnteolla saisi paremman toimeentulon kuin työttömänä, mutta kun työnantajilla on niin kova vimma polkea palkkoja suohon, enää en ole siitä niin varma.
Toimeentulo työtä tekemällä ei nimittäin tule ilmaiseksi. Työmatkat maksavat, joita verottaja ei halua enää korvata, töihin joutuu ostamaan vaatteita joita ei muuten tarvitsisi, ruokaakin kuluu enemmän työn rasitusten takia, puhumattakaan kropan kulumisesta esim. fyysisissä töissä, ja töihin kuluu korvaamatonta, ainutkertaista elinaikaa, jonka olisi voinut käyttää sellaiseen, mikä oikeasti kiinnostaa.
Jos työstä ei saa kunnon palkkaa, ei se ole tekemisen arvoista.
Tässä vastaus ap:n kysymykseen.
Sitten vielä ihmetellään .
Lorvailu on kannattavampaa.Eli yksi vastaus edustaa sinusta kaikkien satojen tuhansien mielipidettä? Kaipa itse sitten jäät lorvailemaan? Jos et usko, että työttömiäkin jatkuvasti työllistyy, niin tulee mieleen, että kaikenlaisia ääliöitä sitä töihinkin otetaan. Mutta pisteiden omituisesta käytöstä päätellen et niin nyt järjen jättiläinen olekaan.
Työntekoon tarvitaan ensisijaisesti työhaluja, monta työtä pystyy tekemään vaikka piste olisikin väärässä paikassa.
Pirullinen ei pärjää missään työssä.
Tyydy kohtaloosi.
Vierailija kirjoitti:
Satojen hakijoiden joukosta se yksi valittu saa lottovoiton. Suurin osa haluaa saada palkkaa jotta voi elää ihmisarvoista elämää ja harjoittaa vuosia opiskelemaansa ammattia.
Liian vähän puhutaan edelleen myös siitä, että yrityksille 40 + on jo liian vanha. Automaatti roskakoriin työntämiseksi. Firmat huutavat työvoimapulaa, mutta samaan aikaan yli nelikymppinen ei ole työhön ”sopiva”. Työvoimapula on erittäin valikoivaa.
Minulla särähtää korvaan aina jos yrittäjä sanoo "työttömille ei kelpaa". Miksi pitää olla työtön, kun suurin osa kuitenki haluaa niitä paikanvaihtajia. Minä luen nuo otsikot suoraan niin, että yrittäjä kertoo, että tämä paikka on liian paska paikanvaihtajille ja nuoria vastavalmistuneita ei viitsitä perehdyttää. Ei, pitäisi saada se ammattitaitoinen työlllistämistukikelpoinen Puolan palkkatasolla. Mutta ne parhaat ammattilaiset työttömienkin joukosta menevät mieluummin vaikka eri alan töihin kuin oman alan töihin huonomaineiseen paikkaan.
He luulevat , että se On niin kyksinkertaista hakea työtä ja että saa.
Tiedän kokemuksestani itse , sitten sain töitä johon ei ollut koulutusta , olen edelleenkin katsonut silloin tällöin alani töitä mulle on sanottu että oot liikaa kouluttautunut ennen Coronaa mietin että pidän välivuoden , haen koulunkäynti avustajan koulutukseen Tampereelle kun on vastaavan laisia töitä tehnyt, sanottiin se on liian vaativa sulle siellä voi saada vaikka nyrkistä😲heti alas ammuttiin toisen unelma , tämä joka sano on ollut tiskarina vanhusten hoitopaikassa.
Nyt eläkkeellä siitä.
Tai ihan. Kirjallisuutta tai lakia olisin lähtenyt opiskelemaan tuli tämä Corvid19( jospa kirjoitin tuon taudin oikein).
, Että kyllä tiedän millaista on olla työtön ja hakea .Ja pettyä kun ei saa töitä.Tulee monenlaisia kommentteja" Et ole aktiivinen" oot laiska jne Jaksamista Sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Korvaukset on liian suuret.
Siksi iso osa työttömistä ei halua töihin.
Juuri näin. Jollei työ kelpaa, ja työtähän olisi, niin silloin on tuet liian hyvät.