SEKTIOON ISON VAUVAN VUOKSI?
Itse saatan odotella tässä melko isoa vauvaa ja olenkin miettinyt että millaisilla kokoarviolla muut on päätyneet keisarinleikkaukseen? Niin ja missä vaiheessa raskautta päätös on tehty? Itselläni ensi viikolla ultra ja silloin rv 35.
Kommentit (9)
Minulla todettiin rv 36 neuvolalääkärissä ultralla suuri vauva sekä runsaasti lapsivettä ja sain lähetteen äityspolille, jonne pääsin seuraavalla viikolla. Siellä vahvistui epäily suuresta koosta, kokoarvio tuolloin rv 37 n. 4 kg. Kyseessä oli kolmas raskaus ja edellisten lasten syntymäpainot olivat 2820 g ja 3600 g. Suurin painoarvio tuli aina tuosta vauvan vartalomitasta. Itse olen 155 cm pitkä.
Minulle tehtiin seuraavaksi sokerirasitus ja siinä todettiin marginaalinen gestaatiodiabetes ja viimeiset viikot ehdin sitten olemaan dieetillä.
Viimeinen kontrolli sovittiin lasketulle päivälle jollei vauva sitten syntyisi ennen sitä. Eipä syntynyt ja laskettuna päivänä kokoarvio oli 4,2 kg - 4,8 kg ja lääkäri suositteli suoraan sektiota. Ongelmana olisi mahdollisesti synnytyksessä juuri se hartioiden ulossaaminen, uudelleensynnyttäjällä kuulemma pää ei vielä välttämättä aiheuta niitä ongelmia. Ja riskinä tuo edellä mainittu Erbin pareesi.
Sektio sovittiinkin jo seuraavalle päivääle. poikamme päätti vielä nopeuttaa hieman prosessia ja minulta meni vielä ennen puoltayötä lapsivedet ja supistuksetkin alkoivat. Sektio tehtiin jo sovittua aiemmin yöllä ja kaikki meni oikein hyvin. Painoarvio oli koko ajan ollut ihan oikea, vauva oli syntyessään 4400 g ja 52 cm ja lääkäri sanoi heti vauvan synnyttyä että oikea päätös tehtiin.
t. makkonen ja " pieni" poika melkein 4 vkoa
Eli meidän vauvan suuri koko oli täysi yllätys kaikille. Sf-mitta kulki koko ajan keskikäyrällä, 2 sokerirasitusta tehtiin raskauden aikana, kummatkin ok eli ei raskausdiabetestä, eikä pissassakaan ollut ikinä sokeria. Ultrat näyttivät koko ajan 3700-3800painoarviota. Viikkoa ennen synnytystä ultraava lääkäri antoi painoarvioksi alle neljä kiloa, sanoi että tämä on yläkanttiin arvio, että ei ole ihan niin iso.
Vauva syntyi alakautta, painoa kuitenkin reilu 4700g. Synnytys meni todella helposti ilokaasun voimin. Synnytys oli niin nopea, että muuta puudutusta ei keretty ajatella. Sain kaksi pientä tikkiä ja vauvakin taisi säästyä vaurioilta, toivottavasti, vielä ainakaan ei ole mitään ilmennyt.
Kätilökin oli ihmeissään vauvan painosta, juuri ennen syntymää sanoi, että taitaa olla pieni vauva tulossa. Itse olin tyytyväinen, että en tiennyt totuutta painosta, en olisi uskaltanut synnyttää alakautta. Ja kuitenkin tämä synnytys oli helpoin kokemastani kolmesta vaikka vauva onkin kilon isompi, kuin edellinen. Lastenlääkäri ei osannut nimetä sokeria syyksi vauvan kokoon ja vauvan mittasuhteet ovat normaalit. Pituutakin oli 55cm ja päänympärys 36,5cm.
Mutta olisi tuossa voinut käydä huonostikkin, kun ei lantiotani ole isoa vauvaa varten tutkittu. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin. Ja ihan yhtä nopeasti olen toipunut tästäkin synnytyksestä, kuin aiemmistakin. Ainoastaan jälkisupistukset olivat kovempia, mutta liekö se millään tavalla yhteydessä vauvan kokoon?
Tietoista riskiä ei kannattane ottaa ison vauvan synnytyksessä, mutta halusin kertoa, että ison vauvan synnytys saattaa olla myös helppo ja nopea, ihan kannustimena, jos alakautta vauvasi synnytät. Hyvää loppuodotusta ja synnytystä, oli se sitten sektio tai alakautta synnytys =)
Vauvalla ja minulla oli melkoinen kokoepäsuhta ja sen vuoksi päädyttiin sektioon. Vauvan painoarvio päivää ennen synnytystä oli 4,2 kg ja paino olikin sitten 4,7 kg. Lisäksi pelvimetriassa lantioni todettiin ahtaaksi. Pituutta minulla on 160 cm.
Päätös sektiosta tehtiin vasta sitten, kun synnytys oli jo käynnistynyt, mutta ennen kuin ehdittiin synnytyssaliin.
Aikaisemmin painoarviot oliva 3,5 kg :)
Mupsi
mutta painoarvio vauvasta viisi päivää ennen syntymää oli kiloa pienempi kuin mitä todellinen paino oli. Lapselle tuli tuo Muori72:n mainitsema elinikäinen hermovaurio joka tietysti harmittaa varsinkin kun painoarvio meni noin puihin. Siksipä en enää niihin luotakaan.
Minullakin ilmeisesti oli raskausajan diabetes, vaikkei sitä diagnosoitukaan.
Viikolla 41+3 yliaikaistarkistuksessa painoarvio 4200g ja ahdas lantio,sektiopäätös tehtiin samantien.Tyttö painoi 3750g,mutta olen tyytyväinen että leikattiin.
Joitakin vuosia sitten, kun odotin toista lastani, arvioitiin lapsi lasketun ajan tienoilla 4200 grammaiseksi. Kolmen viikon odottelun jälkeen synnytys käynnistettiin ja arvio ennen synnytystä oli 4500. Kukaan ei puhunutkaan siitä, että koon vuoksi voitaisiin tehdä keisarinleikkaus. Lapsi olikin sitten yli viisikiloinen ja huonostihan siinä meinasi käydä...
Meidänkin kohdallamme oli kyse siitä, että lapsen vatsa/hartiat olivat huomattavan suuret ympärysmitaltaan verrattuna normaaliin päähän. Tämän oli aiheuttanut diagnosoimaton raskausajan diabetes.
Lapsi jäi sitten hartioistaan " jumiin" ja tarvittiin aika voimakkaita toimenpiteitä, että se sieltä ulos saatiin. " Muistona" jäi käteen vaikeahko hermovaurio, joka vaikuttaa ammatinvalintaan, harrastukseen ja jokapäiväiseen elämään koko lapsen loppuiän ajan.
Tässäkin tapauksessa pelkästään suuri koko ei näitä ongelmia aiheuttanut, vaan nimenomaan " epäsymmetriä" vartalon ja pään ympäryksissä. Pelkän suuren painoarvion vuoksi ei varmaankaan kovinkaan helposti saa keisarileikkausta, ellei ole muita risitekijöitä.
On hyvä muistaa, että suurin osa synnytyksistä (suurienkin lasten) sujuu onglemitta. Kuitenkin on huomattava, että kun on tutkittu esim. juuri näitä hermovaurioita, josta minunkin lapseni kärsii, niin näiden lasten syntymäpaino on n. kilon suurempi kuin kaikkien syntyneiden lasten keskipaino. Eli riskiä se kyllä suurentaa.
Tuskin yksinään vauvan koko riittää tutkimuksiin edes. Minä itse aloitin jo esikoista odottaessa puolivälissä kyselemään että mites tämä minun koko ja vauvan koko on suhteessa toisiinsa. Lääkäri sitten suostui käsikopelolla tunnustella lantion reunoja ja totesikin hieman normaalia ahtaammaksi. Tästä syystä sain lähetteen synnytystapa-arvioon ja pelvimetriaan.
Katsottiin lantiokuvat ja oltiin sitä mieltä että mahtuu.
Synnytys tyssäsi monen vuorokauden jälkeen 8cm ja meni sektioon.
Esikois poika painoikin sitten 5440g.Olis isot hartiat,piti tehdä lisäviilto sektiohaavaankin että mahtui ulos!
Sain kyllä itse päättää yritänkö alatie synnytystä.
Minulla vauvan kokoa ruvettiin tutkimaan vasta yliaikaiskontrollissa rv 41+2. Ultramittojen mukaan vauvan painoksi arvioitiin suunnilleen 4,8 kiloa. Toinen lääkäri sai kokoarvioksi vain 4,4 kiloa ja oli sitä mieltä, että ihan turhaan sektiosta edes neuvotellaan (lantion mitat mulla tilavat). Kuitenkin kun itse en ollut halukas riskeeraamaan ja toinen lääkäri kannatti sektiota, siihen päädyttiin Mulla oli loppuraskauden aikana raskausdiabetes ja " sokerivauvat" kasvavat kuulema helpommin isoiksi hartioistaan niin, että jumiin jäämisen riski on isompi kuin normaalivauvoilla.
Vauva siis syntyi sektiolla ja mitat olivat 54 cm ja 4700 gr. Onneksi sektiolla, sillä se oli vielä virhetarjonnassa eikä olisi kuulema mahtunut ulos alakautta.
Mutta pitää muistaa, että isokin vauva voi syntyä helposti ja toisaalta pikkuruisen kanssa tulla ongelmia...koko ei ole koko totuus! Omaan kantaani vaikutti nimenomaan koko ja raskausdiabetes yhdessä.