Lapsen oikeudet erossa.

Olen hiljattain eronnut kahden lapsen isä. Kuvittelin että nykypäivänä eletään tasa-arvon aikaa (kun siitä niin paljon puhutaan) mutta karvas totuus paljastui kun sain käräjäoikeudelta päätöksen äidin vaatimukseen perustuen että yhteiselämän päätökseen vedoten minun on muutettava rakentamastani talosta. Lapset siis jäävät äidille vaikka ainakin toinen olisi halunnut muttaa luokseni mutta heidän mielipidettään ei oikeus edes kysy koska ovat alaikäisiä. Olimme sovittelussa jossa päästiin sellaiseen "sopuun" että saan tavata lapsia joka toinen viikonloppu, sen lisäksi on annettu mahdollisuus yhteen puheluun äidin puhelimella mutta hänen ei ole velvollisuutta vastata siihen.  Kysyin edustajalta jos mennään oikeuteen niin tuskin tämän pahemmaksi tilanne voi mennä. Hän sanoi että tilanne näyttää minun kannaltani hyvältä kun pääsimme asiasta sopuun.

Omaa osaani en tässä murehdi mutta olen lapsen puolesta huolissani koska hän ei haluaisi  mennä takaisin äidilleen kun on ollut minun luonani, hän juoksee aina hoidosta iloisena lukseni mutta kotiin lähtiessä on hyvin ahdistunut ja sanoo että haluaisi asua kanssani. En ole puhunut lapsen kuullen pahaa äidistään vaan olen yrittänyt kannustaa häntä palamaan kotiin. Tähän ongelmaan en keksinyt  mitään ratkaisua koska Suomen laki antaa äidille kaiken vallan lapsien suhteen. Lapsi on sanonut äidilleen että haluaisi asua luonani mutta se on ilmeisesti suurin loukkaus mitä hän voi äidilleen tehdä ja pelkään nyt että hänen asemansa on siksi erittäin heikko. Nyt kun olen avoimesti puhunut asiasta ystävilleni ja siinä on selvinnyt että kohtalotovereita on yllättävän paljon.

Onko kellään yhtään selviytymistarinaa jossa lapsi on saanut asua isänsä kanssa vaikka äiti  vastustaa sitä. Epäilen että äidin pitää olla vähintään kriminalisoitunut ennen kuin lapsi annetaan isälle.