Ei ole kivaa olla hyväksikäytetty
Istuimme tässä iltaa puolisoni kanssa ja ihmeteltiin sitä. Miksi kaikki ihmiset haluaa kaataa kaikki ongelmansa minun niskaani. Oli häät tai hautajaiset, työsä tai siviilissä, niin aina joku tulee kertomaan murheensa. Tai jos joku tarvitsee apua niin ollaan pyytämässä. Näin on ollu ihan lapsesta saakka. Koulussa olin jo se joka tiesi kaikkien arimmatkin ongelmat. Sama on jatkunu halki elämän työssä ja vapaa-ajalla.
Jotenkin on tullu mitta täyteen tuollaisista ihmisistä. Ollaan päätetty että heivataan moiset ihmiset pois tuttavapiiristä. Varatkoon ajan psykiatrille jos on ongelmia. Palkatkoon työntekijän jos tarviiat apua.
Joskus se mitta täytyy kiltilläkin
Kommentit (6)
Niin se on että joka työpaikalla on joku teidän kaltanen luotettava ja hyvä kuuntelija, jolle kaikki käy kertomassa salaisimmatkin asiat. Nämä ihmiset tietää kaikkien asiat eikä puhu niistä muille. Siksi teille on niin hyvä käydä kertomassa huolensa ja murheensa. Mutta ymmärrettävää ettei aina jaksa kuunnella toisten huolia, sillä kyllähän niitä on jokaisella itelläkin.
Hyväksikäytetty? Onko tuo nyt hyväksikäyttöä, jos sinulle kerrotaan huolista? Sano "en nyt jaksaisi kuunnella", jos et kestä.
Olet hyvä kuuntelija. Liian kiltti ei tosin kannata olla.
Katos, minä olen havainnut olevani samassa asemassa kuin sinä. Välillä tuntuukin siltä, että minä en jaksa enää kuunnella kenenkään murheita ja välttelen tällaisia tilanteita, joissa joutuisin kuuntelemaan muiden ongelmia. Minulla on omakin elämä ja omat ongelmat hoidettavana.
Esim. yksi kaveri on sellainen, että se on mulle jo puolen vuoden ajan jankannut erostaan (samat asiat päivästä toiseen) ja ennen eroa sain vuosia kuulla hänen parisuhdeongelmistaan. Nyt sitten kaataa kaiken minun niskaan ja minun pitäisi jaksaa tukea jne. Olen itse sairaslomalla tällä hetkellä ja tämän kaverin mielestä mulla on nyt vain aikaa ja minä voisin hoitaa hänen lapsiaan. Ei ole tapahtumassa. Olenkin alkanut jättämään huomiotta jo ison osan hänen viesteistään. Mitä tuota enää jankkaa toiselle miljoonatta kertaa samoja asioita, kun toinen ei kuitenkaan kuuntele. Ja ihan sama miten päin yritän häntä tukea ja mitä sanoa tai olla sanomatta niin jotenkin vääntää kaiken aina minun syykseni. :o