Huijasiko autoliike minua?
Nyt on kyllä tosi sekava olo. Luulen, että jouduin huijatuksi autoliikkeen toimesta mutta en tiedä miten menetellä.
Elikkäs ostin pitkän harkinnan jälkeen viime viikolla ensimmäisen oman autoni. Auto on kuusi vuotta vanha ja merkki Hyundai(jos sillä on väliä). Viikon verran olen nyt ajellut ja auto on tuntunut hyvältä. Nyt kuitenkin tajusin, etten saanut mukaan sitä lämmittimen johtoa ja koska on tulossa kovat pakkaset niin ehdottomasti haluan autoa lämmittää. Ajattelin, että saahan noita ja menin motonettiin lämmitysjohtoa ostamaan.
Noh sepä ei mennyt ihan niin simppelisti, sillä motonetissä minulle kerrottiin, ettei autossani ole tuollaista lämmitintä ollenkaan!!! Olin ihan ihmeissäni, että kuinka se on muka mahdollista mutta kertoivat vain, ettei niitä välttämättä joka autossa ole. Ystävällisesti selvittivät minulle vielä että autooni voi kyllä lämmityssarjan asentaa mutta pelkät osat maksavat liki 300 EUROA!!! Ja siihen tietty vielä työt päälle.
Lähdin tietysti silti paikalta autoliikkeesseen mistä olin autoni ostanut tiedustelemaan, että miten tässä nyt edetään. Siellä sitten odottikin melkoinen vastaanotto. Vaadin yksiselitteisesti, että he maksavat lämmittimen osat ja asennuksen autooni ja asia on sillä selvä mutta hepä olivat sitä mieltä, ettei heidän kuulu korvata minulle yhtään mitään!!!???!!! Kuulemma kauppakirjassa on mainittu auton lisävarusteet, eikä siellä puhuta lämmittimestä mitään??!! Lisäksi kukaan ei ole väittänyt että autossa lämmitintä olisi vaan minun olisi itse pitänyt asiaa kysyä!!?! Onko siis tosiaan näin, että ihmisen joka ei autoista mitään ymmärrä pitäisi jokainen auton nippeli osata kauppaa tehdessä tiedustella? Käsittämätöntä!!! Tuo nyt on Suomessa niin olennainen varuste, että kai myyjällä nyt joku vastuu on mainita jos tuollainen puuttuu! Ei kai autoa voi ilman pyöriäkään myydä jos ei siitä erikseen sovita??!! En tiedä...suututtaa ja ottaa päähän. Lähtiessäni menin vielä huutamaan, että "oikeudessa nähdään" mutta ei tainnut olla viisasta sekään.
Kommentit (106)
Yksi erittäin kaukaa haettu mahdollisuus on, että lämmittimen pistoke olisi moottoritilassa, mutta se on kyllä epätodennäköistä, koska yleensä pistoke asennetaan auton keulalle johonkin kohti, ettei tarvitsisi lämmityksen takia aukoa konepeltiä. Joissain vanhoissa autoissa se oli jostain syystä asennettu moottoritilaan.
Moottorin- ja sisätilanlämmitin eivät ole autojen vakiovarusteita, vaan valinnaisia lisävarusteita. Kun samoja autoja myydään myös lämpimissäkin maissa, miksipä tehdas asentaisi moottorinlämmittimet vakiovarusteina turhaan?
Kaikki eivät asennuta syystä tai toisesta niitä, esim. jos auto on lämpimässä tallissa useimmiten. Yleensä nämä lämmittimet asennutetaan jo uutta autoa tilatessa, joskus myöhemminkin.
Jos moottorinlämmitintä ei mainittu myynti-ilmoituksessa, ei sinua ole silloin huijattu.
Tämäkin asia on juttu, mikä kaiketi oletetaan olevan ihan yleistietoa autoista.
Vierailija kirjoitti:
Typerä provo.
Ei välttämättä. Paljon on tuollaisia ihmisiä, jotka eivät ota asioista selvää ja sitten syyttävät muita.
Vierailija kirjoitti:
Noin uusiin autoihin ei saa perinteistä lohkolämmitintä ja säteilylämmitintä ei kannata laittaa, lämpö menee väärään paikkaan. Synteettinen öljy on tuota varten.
Letkulämmitin on tehokkaampi ja lämmittää jäähdytsnesteen ja sitä kautta myös moottoriöljyn. Tosin suureen osaan nykyautoista ei voi asentaa mitään moottorinlämmitintä, koska moottorin lämpöanturit antavat ristiriitaista tietoa moottorin lämmöstä sen käyntiaikaan (joka on nolla tuossa kohden) nähden ja auton moottorinohjauselektroniikka menee sekaisin. Ainakin esim. vuosimallista 2017-2018 lähtien Mercedes-Benzeihin, Audeihin ja BWW:ihin ei ole enää saanut moottorinlämmittimiä asennettua minkäänlaisia eikä Webastokaan lämmitä muuta kuin sisätilat.

Juu, letku taitaa olla pahin anturien sekoittaja. Ei niitä ole suunniteltu lämmittimien käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi tulla varsinkin suomessa yllätyksenä mutta kaikissa täällä myytävissä autoissa ei tosiaan ole vakiona lohko- polttoainelämmitintä, ja mitä niitä kaikkia onkaan.
vakiona niitä ei ole tainnut olla koskaan missään autossa. Maahantuojan asentamana korkeintaan.
No ruotsalaisissa autoissa eli uusissa Volvoissa, jotka on suunniteltu myös pohjoismaisiin oloihin on Eberspärcher eli polttoainekäyttöinen moottorin ja sisätilojen lämmitin vakiovarusteena ihan tehtaalla laitettuna. Kun auto tulee Göteborgista tehtaalta Suomeen, niin se on valmis ja niillä varusteilla millä se on tilattu, siis vakiovarusteet mallin mukaan ja asiakkaan itse valitsemat lisävarusteet päälle. Ei sille mitään Suomessa maahantuojalla tai autokaupassa enää tehdä, vaan se tulee maahan valmiina ja luovutetaan asiakkaalle liikkeessä, mistä asiakas on autonsa ostanut ja tilannut.
Hei, Liikkeen Olisi pitänyt kertoa , Ettei ole lämmityslaitetta! muuten kyllä jos Autoon tulee joku vika , Se kuuluu takuuseen , Kyllä ne lämmityslaitteet Maksaa piti minunkin hommata lämmityslaite tai siis se johto!
No kyllä joihinkin tarvitsee merkki kohtaiset osat Itse en kerro minkä merkkinen auto on mutta ei ole Hundai, Honda, Mersu, urheiluauto, eikä Tojota, eikä BMV, eikä Audi, eikä Cyderi, Ei Skoda, eikä Kia , eikä Saab.Vaan ihan joku muu.Eikä oo sähkö eikä hydriri bensa auto on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerä provo.
Ei välttämättä. Paljon on tuollaisia ihmisiä, jotka eivät ota asioista selvää ja sitten syyttävät muita.
Näinä aikoina nimenomaan on vaikea vedota tietämättömyyteen kun tiedonhaku on helpompaa kuin ihmiskunnan historiassa ikinä.
Tämä on niin Suomalainen esimerkki. Itse pitää kaikki tietää. Autoista, remonteista, tietokoneen asentamisesta ja kodin hilavitkuttimien päivittämistä, hyvän hammaslääkärin, optikon yms löytäminen salapoliisityö takana. Luotettavaa palvelua ei saa, itse pitää toimia laaduntarkkailijana ja mestarina.
Tämän takia hirvittää ostaa autoa käytettynä. Uuteen ei rahat riitä. Voisiko joku tuoda maahan autoja, jotka on edullisia ja kestäviä. Uutena alle 5000€. Joissa ei tarvitse olla kaikkia herkkuja, mutta perusjutut olisi vakiona. Lisäksi sellainen, joista näkee ulos hyvin. Joissa on edulliset huolto ja korjauskulut eli yksinkertainen tekniikka. Bonus olisi vielä, jos polttoaineeksi voisi valita kaasun.
Naapurilla ei ollut lämmitintä. Lämmitti mersua Hesarilla moottorin alla. Mersu paloi. Nyt ei häntä autohuolet paina!
Vierailija kirjoitti:
Yksi erittäin kaukaa haettu mahdollisuus on, että lämmittimen pistoke olisi moottoritilassa, mutta se on kyllä epätodennäköistä, koska yleensä pistoke asennetaan auton keulalle johonkin kohti, ettei tarvitsisi lämmityksen takia aukoa konepeltiä. Joissain vanhoissa autoissa se oli jostain syystä asennettu moottoritilaan.
Moottorin- ja sisätilanlämmitin eivät ole autojen vakiovarusteita, vaan valinnaisia lisävarusteita. Kun samoja autoja myydään myös lämpimissäkin maissa, miksipä tehdas asentaisi moottorinlämmittimet vakiovarusteina turhaan?
Kaikki eivät asennuta syystä tai toisesta niitä, esim. jos auto on lämpimässä tallissa useimmiten. Yleensä nämä lämmittimet asennutetaan jo uutta autoa tilatessa, joskus myöhemminkin.
Jos moottorinlämmitintä ei mainittu myynti-ilmoituksessa, ei sinua ole silloin huijattu.
Tämäkin asia on juttu, mikä kaiketi oletetaan olevan ihan yleistietoa autoista.
Pässinä päkätät. Lain mukaan autonkin puoleinen pistoke pitää nimenomaan olla lukon takana vaikka yhdeksässä kymmenestä se on puskurissa. Hankipa sitä yleistietoa ennenkuin päkätät.
Kannattaa ottaa autokauppaan mukaan joku autoista ymmärtävä. Sen verran pakko moittia myyjää joka 100% varmasti tunnisti että nyt on kyllä hieman kokematon ostaja asialla niin olisi voinut vaikka tarkistaa onko lämmitysvehkeet tarpeen. Joka tapauksessa moottorinlämmitin asennettuna n.350eur ja sisätilan lämmitin ehkä noin 150eur lisää.Ei nyt ihan hirvee investointi jos mukavuutta haluaa.
Oikeasti ainakin pääkaupunkiseudulla aika monelta puuttuu lämmittimet kun autokin on jossakin tienposkessa parkissa ilman tolppaa mistä saisi sähköä. Uusissa autoissa on harvinaisuus ilman lisähintaa tuleva moottorinlämmitin,luultavasti joissakin dieseleissä se tulee mukaan joka tapauksessa. Vuosia jo on erottanut saksasta haetut dieselit just siitä että puuttuu webasto.
Mulla on 2 autoa eikä kummassakaan ole moottorin lämmitintä. En halunnut niistä maksaa, kun on lämmin talli.
En lukenut, kuin otsikon, mutta vastaan KYLLÄ.
Nykyisen säteilylämmittimen hyöty on niin olematon että sama vaikka ei lämmitintä olisikaan. Ihan hyvin pärjää ilman.
Kannattaa ennen auton ostoa miettiä minkälaisia varusteita toivoo autossa olevan, ja tarkistaa, onko ne.
Ostin viime keväänä auton joka oli muuten mieleinen mutta lohkolämppä puuttu. Sen sitten tingin samaan hintaan, autoliike maksoi sen ja asennuksen.
Kaikesta oppii, seuraavalla kerralla tiedät paremmin 😊
N44
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerä provo.
Ei välttämättä. Paljon on tuollaisia ihmisiä, jotka eivät ota asioista selvää ja sitten syyttävät muita.
Näinä aikoina nimenomaan on vaikea vedota tietämättömyyteen kun tiedonhaku on helpompaa kuin ihmiskunnan historiassa ikinä.
Toisaalta itse pitäisi tietää mitä tietoa on hakemassa tai että tiedonhaulle ylipäätään on tarvetta. Esim. autoista löytyy netistä niin valtavasti tietoa (ja vielä enemmän "tietoa" ja mielipiteitä), että jos aihe on itselle vieras niin kuinka sieltä joukosta osaa poimia olennaisen tai tunnistaa mikä on oikeaa tietoa ja mikä ei. Ei se tiedonhaku aina ole niin yksinkertaista vaan asiasta yleensä pitää tietää jo jotain ennen kuin tiedonhaun edes aloittaa.
1/5.
Tuo lopun huuto vei pohjan lopullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Täällä Pohjanmaalla lahkolämmitin on vakiovaruste.
Voi, eikö siellä kenelläkään ole varaa Webastoon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi erittäin kaukaa haettu mahdollisuus on, että lämmittimen pistoke olisi moottoritilassa, mutta se on kyllä epätodennäköistä, koska yleensä pistoke asennetaan auton keulalle johonkin kohti, ettei tarvitsisi lämmityksen takia aukoa konepeltiä. Joissain vanhoissa autoissa se oli jostain syystä asennettu moottoritilaan.
Moottorin- ja sisätilanlämmitin eivät ole autojen vakiovarusteita, vaan valinnaisia lisävarusteita. Kun samoja autoja myydään myös lämpimissäkin maissa, miksipä tehdas asentaisi moottorinlämmittimet vakiovarusteina turhaan?
Kaikki eivät asennuta syystä tai toisesta niitä, esim. jos auto on lämpimässä tallissa useimmiten. Yleensä nämä lämmittimet asennutetaan jo uutta autoa tilatessa, joskus myöhemminkin.
Jos moottorinlämmitintä ei mainittu myynti-ilmoituksessa, ei sinua ole silloin huijattu.
Tämäkin asia on juttu, mikä kaiketi oletetaan olevan ihan yleistietoa autoista.
Pässinä päkätät. Lain mukaan autonkin puoleinen pistoke pitää nimenomaan olla lukon takana vaikka yhdeksässä kymmenestä se on puskurissa. Hankipa sitä yleistietoa ennenkuin päkätät.
Tuolla asenteella on turha kysellä jatkossa neuvoja.
Se väärä paikka on öljyn lämmitys. Täysin turhaa kun akku hyytyy ennen synteettistä öljyä.