Sinuhe egyptiläinen

Sinuhe on myös maailmalla erittäin arvostettu. Ihan syystäkin.

Sinuhe egyptiläinen oli myyntitilastojen kärjessä Yhdysvalloissa monta kuukautta. Ei hullummin suomalaiskirjalta vieläpä 70 vuotta sitten.

Minä en ole syvällinen. Luin sen historiallisena romaanina ja hyvä oli. :-)

[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 18:55"]Sinuhessa on paljon huumoria, tykkäsin siitä kohdasta kun kaivoksilta vapautettu mies etsi omaisuutensa ryöstäneen ja perheensä tuhonneen naapurinsa hautaa ja pyysi Sinuhea lukemaan hautamuistomerkin tekstin. Tekstissä miestä kehuttiin jaloksi ja anteliaaksi naapuriensa auttajaksi. Mies sanoi Sinuhelle olevansa niin yksinkertainen että uskoo kaiken kirjoitetun, joten kai se naapuri olikin hyvä mies, eikä pane pahakseen, kun hän ryöstää tämän haudasta arvoesineet tulevana yönä.
[/quote]

:) Tuo on kyllä hyvä esimerkki Sinuhen / Waltarin huumorista. Toisaalta muistan, että itse liikutuin kohdassa kovasti siitä köyhän naapurin kohtalosta. Jotain niin katkeransuloista hänen kostossaan. Ja kieli on huiman rikasta. Waltari on niin taitava tarinankertoja. Oma suosikkihahmoni on Kaptah ja hänen liukas kieli! :)

Puheesi on kuin kärpäsen surinaa korvissani.

Kaikki maistuu tuhkalta suussani.

Iloitkaamme sisariemme kanssa!

Paras suomalainen kirja ikinä. Ajaton klassikko minun mielestäni.

Minulla on tapana lukea hyvät kirjat useampaan kertaan. Sinuhen luin ensimmäisen kerran suunnilleen kymmenvuotiaana ja luin sen aina parin-kolmen vuoden välein vähän päälle parikymppiseksi. Mielenkiintoisinta siinä oli se, miten pikkupoikana kiinnosti lähinnä matkat ja sotiminen, iän karttuessa aukesi aina uusia ulottuvuuksia.

Oletteko lukeneet kokoelman Vallaton Waltari? Kerrassaan mainio, olen lukenut kokonaisuudessaan pari kertaa ja joitakin tekstejä silloin tällöin sieltä täältä.

Luin Sinuhen ensimmäisen kerran kunnianhimoissani koulun kirjaesitelmää varten 14-vuotiaana. Kirja oli aluksi hieman vaikealukuinen, mutta puheenparteen tottui nopeasti ja se vei mukanaan, kun yökaudet sitä luin.

Opettaja ja luokkatoverit kovasti yllättyivät, kun minä, irokeesitukkainen vihainen nuori nainen, olin valinnut noinkin arvostetun teoksen kirjaesitelmää varten luettavaksi. Lukukokemus oli säväyttävä nuorelle mielelleni.

Luin Sinuhe Egyptiläisen vielä pari kertaa tuon jälkeen, noin parin vuoden välein. Minulla oli todella vanha painos, jonka olin saanut isovanhemmiltani ja olen joko lainannut sen jollekin, enkä koskaan saanut takaisin tai sitten se lymyää jossain kellarin taaimmaisessa nurkassa. Haluaisin löytää tuon nimenomaisen kirjan uudelleenluettavaksi, koska kellastuneissa, ohuissa sivuissa ja melkein irtonaisessa kannessa oli sitä jotain fiilistä, minkä haluan mukaan uudestaan.

Pelkään vain, että nyt jo kyynistyneenä, ei niin nuorena ja maailmalle avoimena sen lukeminen vuosien jälkeen jotenkin pilaisi aiemmat kokemukseni ja tiputtaisi sen pois omasta "kaikkien aikojen parhaat kirjat"-kärjestä. Ehkä puran koko häkkivaraston, kirja on löydyttävä!

Waltarin historiaromaanit todellakin tempaisevat mukaansa. Sen lisäksi niitä lukiessa saa nauraa! Tosi hauskojakin sattumuksia, tokaisuja ja kohtauksia löytyy. Sinuhe on tottakai ihan huikea, mutta Mikael Karvajalkaa ja sen jatko-osaa Mikael Hakimia suosittelen myös. Itse luin viimeisimpänä Turms Kuolemattoman. Se oli tosi mainio, mutta sisältää vähän enemmän sellaisia kuvailevaa tajunnanvirtaa, eikä ehkä ole ihan niin heti mukaansatempaava kuin esim Sinuhe. Seuraavaksi Johannes Angelos. Mä olen ihan intona noista nimistäkin! Pelkät nimetkin ovat tosi kiehtovia.

Pitäisikin lukea uudestaan, sain kirjan aikoinaan yo-lahjaksi ja niistä juhlista on jo viitisentoista vuotta vierähtänyt. Oli ihan mun lemppariteos tuolloin!