Onko äidinrakkaudesta puhuminen vanhanaikaista?
Seurailen Skeptikkojen keskustelupalstaa, ja siellä on käyty kiivastakin keskustelua kirjasta, joka revitelee mustan huumorin keinoin tulevaisuuden skenaarioilla. Toinen ääripää vie maailmaan, jossa teknologiausko johtaa maailmaan, missä äidinrakkaus kielletään, ja toisen ääripään muodiostavat luontoon luottavat ihmiset, joilla äidinrakkus on suuri voima.
Kun googlasin sanaa "äidinrakkaus", huomasin , että vielä kymmenen vuotta sitten tuota sanaa käytettiin yleisesti keskusteluissa, mutta viime vuosien keskusteluista se on kadonnut. Ei kai ole mahdollista, että vuosimiljoonien aikana evoluution kehittämä tunne, olisi yhtäkkiä kadonnut? Onham nähtävissä, että kaikkien isojen nisäkkäiden emot hoivaaat poikasensa aikuisuuden kynnykselle vaistojensa varassa. Miten ihminen olisi poikkeus?
Tuo kirja"tulevaisuuden lyhyt historia" (BOD) on ilmestynyt pari vuotta sitten. ja sieltä löytyy mielenkiintoinen näkemys äidinrakkauden erikoisluonteesta:
"...ihmiskunnan ydin on perhe, jonka syvin olemus muodostuu äidin ja lapsen välisestä suhteesta. Tämän suhteen luonto sinetöi vahvalla hormonisidoksella, joka muodostuu jo silloin, kun lapsi kehittyy kohdussa osana äitiä. Toinen perheen muodostava ja yhtä tärkeä suhde on äidin ja isän välinen suhde, jonka luonto myös sinetöi hormonisidoksella. Se on syntynyt jo ennen kuin lapsi on saanut alkunsa.
On tärkeää ymmärtää nämä kaksi suhdetta erillisinä, koska niiden syntymekanismit poikkeavat toisistaan. Äidin rakkaus lapseen alkaa muodostua heti sikiövaiheessa lapsen ollessa konkreettisestikin osa häntä itseään, mutta isän suhde lapseen alkaa varsinaisesti vasta, kun lapsi alkaa olla äidistä erillinen olento. Tämä tapahtuu parin vuoden iässä, kun lapsi alkaa kävellä, puhua
ja kommunikoida ympäristönsä kanssa."
Jos tuossa on siteeksikään totuuden siementä, on kai vaarallista lapsen kannalta uskotella , että äiti on korvattavissa taaperon hoivaajana edes isällä?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
filosofi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hormonisidos?? Mikä ihme se on?
Ei tuo termi tietenkään tieteellisiä kriteereitä täytä. Mutta en keksinyt parempaa imaisua, sille, että raskausaikana sangen monia hormonaalisia muutoksia tapahtuu naisessa, jotta luonto turvaisi jälkeläiselle turvallisen alun elämälle. nämä hormonaaliset muutokset lienevät äidinrakkauden perustana. Uskon vielä senkin, että vauvassa kehittyy myös hormoneja jotka kohdistuvat äitiin ja ovat sillä tavalla vuorovaikuttavia, että voidaan puhua hormonisidoksesta. Kauanko näiden vaikutus säilyy, en tiedä, mutta omalla kohdallani äiti oli kyllä huolissaan meistä lapsista kuolemaansa asti.
Mitä tarkoitat äidinrakkaudella? Ja miksi ajattelet hormonien olevan sille perusta; entä emo, joka ostaa/adoptoi vastasyntyneen, missä hänen perustansa?
En minä ole tiedenainen, jotta osaisin sanoa, mikä on hormonien ja mikä muiden kemiallisten prosessien aikaansaama tunnetila. Mutta sen tiedän varmasti, että synnytys aiheuttaa naisen psyykkeeseen suuria muutoksia( kokemusasiantuntijana sanon näin). Kyllä naisen elimistö on koko nuoruuden valmistautunut tätä tapahtumaa varten ja on siten myös vastaanottavainen adoption suhteen. Mutta adoptio on aina erikoistapaus.
Tuolla kirjassa on mainio lause siitä miten asia käännetään erikoistapauksiin kun ollaan heikoilla itse asiassa. Lainaan kirjaa sivulta 35 :
"Viemällä sitten keskustelu näihin erikoistapauksiin päästään älyllinen keskustelu tappamaan alkuunsa"
Oijoi. Jokainen eri mieltä oleva onnistui kommenteillaan vahvistamaan aloituksen ajatusta. He päätyivät osaksi dystopiaa, jota aihe käsittelee.
Kauhea kiire vastustaa "naisten oikeuden" halventamista, ei ehdi edes lukea ennen argumentointia? Vai..onko ko. ilmiö huonontanut jo naistenkin luetun ymmärtämistä? Pelottavaa.
Ei nykypäivänä lapsia tarvitse ajatella. Saati rakastaa. Muuta kun jos saavat kymppejä koulussa tai voittavat telinevoimistelukisan. Silloin voi hetken rakastaa sitä omahyväistä tunnetta, kun saa muille hehkuttaa jälkikasvun erinomaisuutta. Sitten palataan taas latteaan tilaan.
Minä ilmeisesti olen jotenkin outo koska en kyllä tuntenut mitään ihmeellistä rakkautta lapsiani kohtaan kun olivat kohdussa .Päin vastoin synnyttäessäni tuskissani olin melkeinpä vihainen.Rakkaus ja huoli tulivat sitten vasta kun he olivat jo maailmassa heitä hoitaessani ja tutustuessani heihin.
Miksi nainen muuten halutaan nähdä täysin miehen kaltaisena? Yhtä hyvä ei tarkoita täsmälleen samanlaista. Samaan aikaan halutaan nähdä mies nimenomaan naisellisena hoivaajana. Puhutaan paljon moninaisuudesta ja yritetään samankaltaistaa tai vain kääntää rooleja päinvastoin. Se tuntuu todella kummalliselta, ja näyttää johtavan siihen, että naisen rooli on olla samaan aikaan isä ja äiti (erot ja yksinhuoltajuus).
Omasta puolesta voin sanoa, että olisin todella huono miehenä. En myöskään kokisi oloani mukavaksi, jos mieheni yrittäisi alkaa teeskennellä naista. Kotityöt ja lastenhoito on ollut yhteinen normaali juttu johon ei tarvittu naisten oikeuksien julistusta.
Tämä nykyinen tapa hoitaa asiat on huonoimmillaan lapsen kannalta ihan yhtä huono kuin se josta haluttiin päästä eroon.
Vierailija kirjoitti:
"Mikä tuossa lainauksessa on vialla", kaikki muistaakseni. Kuka kirjoittanut?
Kirjan tekijät esittelevät itsensä seuraavasti:
"Me tämän teoksen takana olemme joukko eri alojen eritasoisia asiantuntijoita."
Enempää en heistä tiedä, sillä he ovat valinneet tekijänimeksi "Usko Toivo". Olen yrittänyt löytää enemmän tietoa siitä saakka, kun hankin sen hyvän ystäväni neuvomana. Huonolla menestyksellä. Epäilin aluksi kirjaa, sillä eihän tuollainen tekijänimi voi olla kuin uskonnolisen propagandakirjan tekijällä. Ja missä on "rakkaus"?
Minun piti lukea kirja lopppuun, ennenkuin tajusin viimeisen lauseen luettuani, että "rakkaus" oli ollut koko kirjan pääasia, mutta se oli niin ovelasti sisäänkirjoitettu niin, että viimeisessä lauseessa se avautuu koko laajuudessaan. En löyänyt sitä sieltä koska nykypäivän lukijalle rakkaudesta on tullut "kauppatavaraa", ja koko käsite on saanut siitä kautta imelän sivumaun.
Kirjan tekijät voittivat luottamukseni jo enimmäisellä lauseellaan:
"Varoitus! Tämä tarina sisältää väittämiä, joista tieteellinen näyttö eräiltä osin on puutteellista."
Vaikka siis tekijät ovat mitä ilmeisemmin tiedetaustaisia, he haluavat sanoa sanottavansa epätieteellisessä kontekstissa. He eivät väitäkään tietävänsä totuutta, joten kirja on vankan tieteelisen taustan omaavan ryhmän mielipide elämänkokemukensa valossa, ja he käyttävät suomalaisen demokratian suomaa oikeutta tuoda näkemyksensä esiin.
Minut sai vakuuttuneeksi heidän korkea tieteellinen osaaminen, kun he ovat pystyneet kiteyttämään jo johdannossa ilmastokysymyksen ytimen yhteen kuvaan ja muutaman sivun selostukseen niin , että tavallinenkin ihminen ymmärtää mistä on kysymys. Tuon saman asia on esittänyt myös tiedemaailman megatähti Lawrece M Krauss kirjassaan "The physics of climate change" sivulla 34. Kraussin kirja on ilmestynyt vuonna 2020 ja tämä suomalainen versio JO VUOTTA AIKAISEMMIN 2019.
En väitä että Krauss on kopioinut, vaan että nuo tekijät liikkuvat saman tiedon äärellä kuin Krauss. Johdanto on siis kovaa tiedettä kansantajuisessa muodossa, mutta kirjan varsinainen sanoma on otsikoitu mielenkiintoisesti "SATU AIKUISILLE", Se on siis tiedenaisten näkemys ihmisyydestä opettavaisen sadun muodossa. Kaipa heillä on elämänkokemus osoittanut , että sadun muodossa on helppo käsitellä vakavia asioita. Jos vaikka olisivat lukeneet satuja lapsilleen!
Minusta tuo aloituksen lainaus on malliesimerkki siitä, miten rakkautta voi käsitellä uudesta nökökulmasta. Tuo näkemys kunnioittaa niiden naisten tunteita, jotka traumatisoituvat siitä, että heidän lapsensa vieroitetaan yhteiskunnan toimesta ennen kuin luonnollinen irtikasvaminen on tapahtunut.
Luulen, että tuo äisdinrakkas on aika yleistettävissä vaikkei se tee kaikista äideistä epäitsekkäitä tms. Oma äitini oli maailman hoivaavin äiti kun olimme pieniä ja muistan kuinka eufoorinen olo minulle tuli kun sain pöiväkoti-ikäisenä tulla äidin viereen nukkumaan ja pitää hänestä tiukasti kiinni. Murrosiässä alkoi itsenäistyä muutenkin ja äitini rakastui uuteen mieheen ja uusi rakkaus vei järjen ja huomion muulta. Myöhemmin äidinrakkautta on välittynyt enemmän lapsillekin. Vaikka välimme ovat välillä ontontuntuiset niin esimerkiksi äidin huoli tai suru oman sisarensa kuolemasta on saaneet minussa aikaan yhtä lohdutonta tunnetta. Jonkun toisen surressa asia ei ole tuntunut aivan yhtä riipivän koskettavalta vaan olen ollut juurikin pahoillani. Oman emon kohdalla sellainen tuntuu olevan vain yksinkertaisesti hajottavan väärin. No sama on kyllä oman isänkin kohdalla ja siskon ja veljen. Vauva-ajalta ei tietenkään ole mitään muistikuvia, mutta lapsuudesta muistan isän olleen minulle aivan ykkönen, hieman eri tavalla tosin. Isästä ei koskaan ollut aivan yhtä varma (tunne) vaikka häneen on aina voinutkin luottaa.
Äitiys ja ylipäänsä vanhemmuus nyt on aivan aliarvostettua nykyisin. Etenkin äitiys on. Surullisinta on kun naiset itse aliarvostavat omaa äitiyttään ja omia lapsiaan. Ehkei tämä nettiaika ole kuitenkaan ollut vain hyväksi vanhempien ja lasten suhteille, totean itsekin aikalaisena äitinä. Omia lapsia tietysti rakastan enemmän kuin mitään ja lasten saaminen on laittanut prioriteetit uusiksi. Ennen lapsia ei oikeasti niin paljon priorisoitavaa ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi nainen muuten halutaan nähdä täysin miehen kaltaisena? Yhtä hyvä ei tarkoita täsmälleen samanlaista. Samaan aikaan halutaan nähdä mies nimenomaan naisellisena hoivaajana. Puhutaan paljon moninaisuudesta ja yritetään samankaltaistaa tai vain kääntää rooleja päinvastoin. Se tuntuu todella kummalliselta, ja näyttää johtavan siihen, että naisen rooli on olla samaan aikaan isä ja äiti (erot ja yksinhuoltajuus).
Omasta puolesta voin sanoa, että olisin todella huono miehenä. En myöskään kokisi oloani mukavaksi, jos mieheni yrittäisi alkaa teeskennellä naista. Kotityöt ja lastenhoito on ollut yhteinen normaali juttu johon ei tarvittu naisten oikeuksien julistusta.
Tämä nykyinen tapa hoitaa asiat on huonoimmillaan lapsen kannalta ihan yhtä huono kuin se josta haluttiin päästä eroon.
Ei äidilliset naiset ole mihinkään kadonneet. Onhan täällä(kin) sanottu suoraan ettei isäksi tuleminen tai elättäminen kiinnosta. Minäkin tunnen useita kotona viihtyviä naisia. Kuulemma miehen löytäminen on käynyt haastavaksi.
Pitäisi lähteä ulkomaille.
Se on juurikin sitä, ettei enää äidin rakkauden uskota mihinkään kantavan vaan tärkeimpänä pidetään sitä, että äiti on keskisuuren pörssiyhtiön pikkupomo urineen huippuperimänsä todistaakseen ja lisääntymisensä oikeuttaakseen. Standardit sille sitten, että mies on hyvä isä täyttyvät kunhan haluaa lapsia eikä juo/lyö.
Vierailija kirjoitti:
Oijoi. Jokainen eri mieltä oleva onnistui kommenteillaan vahvistamaan aloituksen ajatusta. He päätyivät osaksi dystopiaa, jota aihe käsittelee.
Kauhea kiire vastustaa "naisten oikeuden" halventamista, ei ehdi edes lukea ennen argumentointia? Vai..onko ko. ilmiö huonontanut jo naistenkin luetun ymmärtämistä? Pelottavaa.
Ei minusta kirja ole dystopiaa, vaikka kirjastoluokituksessa se sinne luokiteltu. Johtnee siitä, että asian käsittely nykyhetkessä ei enää ole mahdollista, ja siksi se on siirretty fiktiiviseen tulevaisuuteen.
Luulenpa, että tekijät ovat asettaneet tuohon alkuun tuon tieteellisesti pätevän selostuksen, jonka sanoma sivulla 12 on seuraava:
"Emme suinkaan usko maailmanloppuun. Lapsia maailmanlopulla pelottelevat aikuiset ovat vastuuttomia. Ei ole olemassa sellaista viisautta, jonka perusteella maailmanlopun tiedettäisiin olevan ovella, mutta hiilidioksidin äkillinen lisäys ilmakehässä nostaa vääjäämättä lämpötilaa lyhyellä aikavälillä." Sitten esitetään tieteelliset perustelut asialle.
Sitten sadun maailmassa tuhon seurauksena jää kaksi populaatiota jäljelle. Toinen jatkaa epätoivoista teknologiauskoaan ja toinen turvautuu luontoon. Kumpi mahtaa voittaa olemassaolon taistelun ja kumman arvot ovat kestävämpiä. Mitäs luulette? Nerokasta vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Ei äidilliset naiset ole mihinkään kadonneet. Onhan täällä(kin) sanottu suoraan ettei isäksi tuleminen tai elättäminen kiinnosta. Minäkin tunnen useita kotona viihtyviä naisia. Kuulemma miehen löytäminen on käynyt haastavaksi.
Pitäisi lähteä ulkomaille.
Eivät varmasti ole äidilliset tuntee voineet minnekään äitien mielestä kadota (olisihan se luonnontieteellinen ihme),mutta yleisestä keskustelusta (ja YLEN:n kanavilta) ne ovat kadonneet, koska niistä puhuminen saattaisi vahingoittaa jonkun lasittunein silmin ja kivettynein kasvoin eteenpäin pyrkivän uraohjuksen menoa. Lapsen etu ei silloin paljon paina
Ei kai se sattumaa ole, että sukupuolet halutaan häivyttää. Eikä se, että synnytykset on medikaalisia ja traumaattisia. Eikä se, että kaikki digitalisoituu. Eikä se, että tutkimuksista vaan tietynlaiset saa rahoitusta ja saa huomiota. Eikä se, että ihmiset on laitettu kiireissään pyörittään oravanpyörää. Mutta tuo sukupuolijuttu on kätevä sotkee ihan vinksalleen, koska se on niin perus asia, että jos sen, biologisen faktan, saa sekoitettua, niin silloin ihmiseltä lähtee täysin pohja jalkojen alta, on niin tyhjän päällä, että hallinta olis älyttömän helppoa.
Äitejä on mytologisoitu liian pitkään. Osalla äideistä on äidinrakkautta mutta kaikilla ei. Naisten tekemästä henkisestä ja fyysisestä väkivallasta pitää puhua vieläkin enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Äitejä on mytologisoitu liian pitkään. Osalla äideistä on äidinrakkautta mutta kaikilla ei. Naisten tekemästä henkisestä ja fyysisestä väkivallasta pitää puhua vieläkin enemmän.
Jännästi sai tuonkin tähän ketjuun mahdutettua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitejä on mytologisoitu liian pitkään. Osalla äideistä on äidinrakkautta mutta kaikilla ei. Naisten tekemästä henkisestä ja fyysisestä väkivallasta pitää puhua vieläkin enemmän.
Jännästi sai tuonkin tähän ketjuun mahdutettua
Sanos muuta! On olemassa ihmisiä, jotka pyrkivät vääntämään keskusteelun pois itse asiasta. Trolleiksiko niitä nyt kutsutaan.
Ei kai kukaan ole pyrkinyt mitään mystifioimaan tai mytologisoimaan. Korkeintaan on ihasteltu luonnon monimuotoisuutta ja sitä, miten luomakunnassa on suuria voimia, jotka elämää pitää yllä. Äidinrakkaus on niistä voimista yksi suurimmista, sillä se on havaittavissa jo linnuissakin. Ihmisen ja lintujen yhteinen kanta-äiti ajoittuu satojen miljoonien vuosien taakse! Siinä alkaa olla jo mystikkaa! Ja se tarkoittaa amalla, että tämän päivän muotivirtauksilla ei tuota ilmiötä häivytetä. Ei ainakaan sillä, että siitä lakataan puhumasta.
Tämän ketjun aloittaja kai tarkoittanee sitä, että tuon termin "äidinrakkaus" tilalle tulisi keksiä synonyymi, joka paremmin sopisi tämän päivän suomenkieleen. Mutta kun toistaiseksi kaikki ehdotetut termit kuvaavat kokonaan muuta asiaa.
Minusta tämän ketjun aloituspuheenvuoro on älykkäin avaus pitkiin aikoihin näillä palstoilla, ja niinpä tilasin tuo mystisen kirjan BoD:n verkkokaupasta. Helmet -kirjastosta sen saisi vasta ensi kuun puolella.
saanen kirjan muutaman päivän kuluttua, ja palaan sitten kommentoimaan,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitejä on mytologisoitu liian pitkään. Osalla äideistä on äidinrakkautta mutta kaikilla ei. Naisten tekemästä henkisestä ja fyysisestä väkivallasta pitää puhua vieläkin enemmän.
Jännästi sai tuonkin tähän ketjuun mahdutettua
Sanos muuta! On olemassa ihmisiä, jotka pyrkivät vääntämään keskusteelun pois itse asiasta. Trolleiksiko niitä nyt kutsutaan.
Ei kai kukaan ole pyrkinyt mitään mystifioimaan tai mytologisoimaan. Korkeintaan on ihasteltu luonnon monimuotoisuutta ja sitä, miten luomakunnassa on suuria voimia, jotka elämää pitää yllä. Äidinrakkaus on niistä voimista yksi suurimmista, sillä se on havaittavissa jo linnuissakin. Ihmisen ja lintujen yhteinen kanta-äiti ajoittuu satojen miljoonien vuosien taakse! Siinä alkaa olla jo mystikkaa! Ja se tarkoittaa amalla, että tämän päivän muotivirtauksilla ei tuota ilmiötä häivytetä. Ei ainakaan sillä, että siitä lakataan puhumasta.
Tämän ketjun aloittaja kai tarkoittanee sitä, että tuon termin "äidinrakkaus" tilalle tulisi keksiä synonyymi, joka paremmin sopisi tämän päivän suomenkieleen. Mutta kun toistaiseksi kaikki ehdotetut termit kuvaavat kokonaan muuta asiaa.
Minusta tämän ketjun aloituspuheenvuoro on älykkäin avaus pitkiin aikoihin näillä palstoilla, ja niinpä tilasin tuo mystisen kirjan BoD:n verkkokaupasta. Helmet -kirjastosta sen saisi vasta ensi kuun puolella.
saanen kirjan muutaman päivän kuluttua, ja palaan sitten kommentoimaan,
No enpä ole tullut ajatelleksi, että tuolla äidinrakkaudella on niin syvät juuret elämän kehityksessä, että jo linnut (dinosaurusten sukua!) sitä potevat. Mutta kun lintuja olen tarkkaillut koko elämäni ajan,täytyy sanoa, että näin vain on!
Ei taida Marinin hallituksen intersektionaalinen feminismijulistus ihan vielä riittää poistamaan tuota sairautta ihmiskunnasta?. Äidinrakkaus sairautena ei taida olla viruspohjainen, vaan näyttäisi olevan rakenteellinen ongelma koko luomakunnasssa. Kannattaisikohan meidän vain sopeutua sen olemassaoloon, ja kehittää sen hyviä puolia.
Vierailija kirjoitti:
Se on juurikin sitä, ettei enää äidin rakkauden uskota mihinkään kantavan vaan tärkeimpänä pidetään sitä, että äiti on keskisuuren pörssiyhtiön pikkupomo urineen huippuperimänsä todistaakseen ja lisääntymisensä oikeuttaakseen. Standardit sille sitten, että mies on hyvä isä täyttyvät kunhan haluaa lapsia eikä juo/lyö.
Kuinka monella on varaa jäädä kotiin? Valitettava fakta on ettei elatuskykyisiä-/haluisia puolisoita löydy kaikille, ainakaan Suomesta. Sekin on tuuripeliä pääseekö jonkun varoissaan olevan kotirouvaksi. Täten naisen on pakko mennä töihin, ellei heittäydy työttömäksi.
En tiedä, onko vanhanaikaista, mutta sovinistista se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitejä on mytologisoitu liian pitkään. Osalla äideistä on äidinrakkautta mutta kaikilla ei. Naisten tekemästä henkisestä ja fyysisestä väkivallasta pitää puhua vieläkin enemmän.
Jännästi sai tuonkin tähän ketjuun mahdutettua
Sanos muuta! On olemassa ihmisiä, jotka pyrkivät vääntämään keskusteelun pois itse asiasta. Trolleiksiko niitä nyt kutsutaan.
Ei kai kukaan ole pyrkinyt mitään mystifioimaan tai mytologisoimaan. Korkeintaan on ihasteltu luonnon monimuotoisuutta ja sitä, miten luomakunnassa on suuria voimia, jotka elämää pitää yllä. Äidinrakkaus on niistä voimista yksi suurimmista, sillä se on havaittavissa jo linnuissakin. Ihmisen ja lintujen yhteinen kanta-äiti ajoittuu satojen miljoonien vuosien taakse! Siinä alkaa olla jo mystikkaa! Ja se tarkoittaa amalla, että tämän päivän muotivirtauksilla ei tuota ilmiötä häivytetä. Ei ainakaan sillä, että siitä lakataan puhumasta.
Tämän ketjun aloittaja kai tarkoittanee sitä, että tuon termin "äidinrakkaus" tilalle tulisi keksiä synonyymi, joka paremmin sopisi tämän päivän suomenkieleen. Mutta kun toistaiseksi kaikki ehdotetut termit kuvaavat kokonaan muuta asiaa.
Minusta tämän ketjun aloituspuheenvuoro on älykkäin avaus pitkiin aikoihin näillä palstoilla, ja niinpä tilasin tuo mystisen kirjan BoD:n verkkokaupasta. Helmet -kirjastosta sen saisi vasta ensi kuun puolella.
saanen kirjan muutaman päivän kuluttua, ja palaan sitten kommentoimaan,
Luonnossakin on havaittu emoja, jotka ovat tappaneet poikasensa. Luonto ei aina takaa 100% varmuudella hyvää emoa.
Voisitko muotoilla aiheesta kysymyksen?