Saunalahden asiakas, tarkista laskusi!
Saunalahti on muuttanut 1.4 alkaen kaikkiin (ainakin näihin vanhoihin) kännykkäliittymiin automaattisesti kuuluvan "alle euron päivät"-lisäpalvelun maksulliseksi. Eli laskuihin ilmestyy 1,99 euroa ylimääräistä kuukaudessa, ellei palvelua peruuta. Mielestäni tämä lisäpalvelu toimii jotenkin nurinkurisesti, maksat palvelusta jota et ole tilannut, ellet et tajua peruuttaa sitä.
Itselleni ei tullut asiasta mitään tiedotusta, käytössä on tekstarilasku eikä siinä mainittu asiasta mitään. Jälkikäteen huomasin, että oma-elisassa näkyvässä laskuerittelyssä oli helmikuun laskun yhteydessä viimeisellä sivulla maininta asiasta. Mielestäni tästä olisi pitänyt tulla ilmoitus joko tekstarilaskuni yhteydessä tai vaihtoehtoisesti tiedotus kotiin. Tai oikeastaan operaattorin olisi pitänyt lopettaa tämä ilmainen palvelu, ja tarjota asiakkaalle mahdollisuus tilata halutessaan maksullinen lisäpalvelu, jos hän sitä edes tarvitsee.
Asiakaspalvelusta poistivat tämän turhaan veloitetun summan mutinoitta, taitavat itsekin tajuta olevansa aika heikoilla vesillä tällaisessa automaattisella lisäpalvelulla rahastamisessa.
Noh, olin muutenkin tympäntynyt Saunalahden spämmiliittymään, joten vaihdoin tf:n liittymään. Saman hintainen, ilman jokapäiväistä tekstarispämmäystä yhteistyöyrityksiltä.
Kommentit (121)
Elisan keskustelupalstalla oli ihan osuva vertaus asiasta "Voisi verrata kaapelitv operattoriin joka lisää asiakkaille maksu tv kanavan ilmatteeksi ilman asiakkaan suostumusta ja sitten myöhemmin rupee veloittamaan asiakasta näistä ei tilatuista maksukanavista."
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 09:49"]
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 09:42"]
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 09:29"]
Eihän toi ole mitään huijaamista, jos siitä on ollut laskun yhteydessä tiedote. Opetelkaa vaan ihmiset käymään ne laskunne läpi niin ei tarvii tulla tänne itkemään että ootte missanneet jonkun tiedotteen!
[/quote]
On se vähintäänkin epämiellyttävää palvelua. Minulla on elämässäni muuta sisältöä kuin kaiken maailman laskujen säntillinen läpikäynti. Haluan operaattorin, jonka palveluun voin luottaa ilman kuukausittaista kyttäämistä ja valvontaa. Luottamuksessa perusasia on, että tehtyä sopimusta ei muutella yksipuolisesti ilman, että toinenkin sopijapuoli antaa siihen eksplisiittisen suostumuksensa. Tällainen "vaikeneminen on myöntymisen merkki" -touhu ei luottamusta rakenna.
[/quote]
Av:lla ehdit kuitenkin viettämään aikaa... Itse kyllä katon laskut aina nopeasti läpi, ettei mitään turhia ole veloitettu. Eipähän tule mitään ikäviä yllätyksiä.
[/quote]
Minulla menee joitain kuukausiakin vuodessa ettei ole mahdollisuuksia roikkua netissä ollenkaan (ei edes sähköjä mökillä), enkä omista tietokonetta. Varsin hankala on tällöin selata verkkopankin e-laskujakaan, pitäisi voida luottaa ettei uusia palveluita ilman suostumusta aleta veloittaa.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 10:05"]

Eikö tästä ole joku lakikin, että tärkeät tiedotteet pitäisi tulla postissa kotiin?
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 10:16"]

En tiedä onko mitään lakia, mutta ainakin on vastoin reilun kaupankäynnin henkeä. Onneksi voi kuluttajana äänestää jaloillaan, ehkä Saunalahtikin miettii toimintatapojaan uusiksi jos tarpeeksi moni vaihtaa toiseen operaattoriin tällaisten sekoilujen takia.
Ihmeellistä valitusta. Puhelinyhtiöt ovat maksaneet satojen miljoonien arvoiset puhelinverkot harvaan asuttuun maahan ja puhelimen käyttö on aidosti ainoa asia mikä suomessa on halpaa, halvempaa kuin missään maailmassa, eli kilpailu toimii. Mitä tekee asiakaskunta ... itkee kalliista hinnoista. Tässäkin ketjussa mainitut kuukausimaksut ovat muutamasta eurosta kymppiin kuussa ja eihän tuolla rahalla saa mitään.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 09:29"]
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 09:15"]
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 09:10"]
Ihme pihistelijöitä täällä! 1,99 euroa kuussa ei luulisi tuntuvan kenellekään missään. Toi alle euron päivät-palveluhan on aika hyvä, maksaa n. 7 senttiä päivässä. Voi puhua vaikka 24 h putkeen tai lähettää parituhatta tekstaria päivän aikana ja maksaa vaan sen euron. Aika köyhää porukkaa av:lla on kun pitää vetää herneet nenään tällasesta!
[/quote]
No itsehän olen tosiaan varsin köyhä. Olen kuitenkin tyytyväinen elämääni, koska osaan käyttää rahaa säästeliäästi. Soitan puheluja vain erittäin harvoin ja minulle sopii parhaiten liittymä, jossa ei ole kuukausimaksua, jolloin voin omalla käytökselläni parhaiten vaikuttaa siihen, tuleeko minulle pieni lasku vai ei laskua ollenkaan. Se pienikin kuukausimaksu on tuloihini nähden paljon rahaa, kun se tulee joka kuukausi!
Kaikki ketjun kirjoittajat tuskin ovat köyhiä, mutta ei varakkaampaakaan ihmistä saisi huijata maksamaan pieniäkään ylimääräisiä maksuja tällä tavalla. Kyse on periaatteesta ja luottamuksesta.
Kiitos ketjun avaajalle, täytyypä käydä tarkistamassa onko minunkin liittymääni lisätty jotain maksuja tietämättäni.
[/quote]
Eihän toi ole mitään huijaamista, jos siitä on ollut laskun yhteydessä tiedote. Opetelkaa vaan ihmiset käymään ne laskunne läpi niin ei tarvii tulla tänne itkemään että ootte missanneet jonkun tiedotteen!
[/quote]
Joku Saunalahden toimari täällä puolustelee tekemisiään...
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 10:49"]
Ihmeellistä valitusta. Puhelinyhtiöt ovat maksaneet satojen miljoonien arvoiset puhelinverkot harvaan asuttuun maahan ja puhelimen käyttö on aidosti ainoa asia mikä suomessa on halpaa, halvempaa kuin missään maailmassa, eli kilpailu toimii. Mitä tekee asiakaskunta ... itkee kalliista hinnoista. Tässäkin ketjussa mainitut kuukausimaksut ovat muutamasta eurosta kymppiin kuussa ja eihän tuolla rahalla saa mitään.
[/quote]
Valtion tuella ovat näitä verkkojaan rakentaneet. Eikä täällä niinkään kalliista hinnoista valiteta vaan operaattorien tavasta väheksyä asiakkaita ja tunkea liittymiin kaikenlaisia pakkolisäpalveluja tiedottamatta asiakkaita niistä. Ymmärrän, että jotenkinhan operaattorienkin pitää saada tuotettua voittoa, mutta kyllä asiakkaan pitäisi voida luottaa siihen, ettei operaattori muuta sopimusehtojaan ilman asiakkaan hyväksyntää!
Minulla on Saunalahden liittymä, siihen tuli muutama vuosi sitten se 2 euron kk maksu. Siis onko toi uusi 2 e kk maksu kaikissa liitymissä ? Käytän vain puhelinta, ei mitään nettijuttuja. Mulle tulee aina ilmotus laskusta s.postiin mutta en saa avattua sitä laskuerittelyä verkkopankissa.
tästähän on tiedotusta. sähköpostina, tekstiviestinä ja televisiossakin mainostettiin vähän väliä
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 11:08"]

Taitaa olla kaikissa näissä ei-pakettiliittymissä. Pääsetkö kirjautumaan tänne http://yhteiso.elisa.fi/t5/Palsta/ct-p/Elisa? Moderaattorit pystyy kai hoitamaan noita liittymäasioita jos ilmoitat sun asiakasnumeron rekisteröitymisen yhteydessä.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 11:08"]
Minulla on Saunalahden liittymä, siihen tuli muutama vuosi sitten se 2 euron kk maksu. Siis onko toi uusi 2 e kk maksu kaikissa liitymissä ? Käytän vain puhelinta, ei mitään nettijuttuja. Mulle tulee aina ilmotus laskusta s.postiin mutta en saa avattua sitä laskuerittelyä verkkopankissa.
[/quote]
Ja omaelisaan rekisteröitymällä näkee laskuerittelyn.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 11:09"]
tästähän on tiedotusta. sähköpostina, tekstiviestinä ja televisiossakin mainostettiin vähän väliä
[/quote]
Mitenkäs sitten niin moni on missannut nämä kaikki tiedotteet? Olisko kuitenkin ollut parempi vaan lähettää asiakkaille tiedote ihan reilusti kotiin vaikka se vähän maksaisikin?
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 11:20"]

Mutta täähän on ihan nerokas tapa tienata rahaa kun e-laskuja käyttävät mummot eivät saa tiedotetta mistään ja maksaa tietämättään taas 2 egee ylimäärästä kuussa.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 11:09"]
tästähän on tiedotusta. sähköpostina, tekstiviestinä ja televisiossakin mainostettiin vähän väliä
[/quote]
Tämähän vasta onkin hyvää tiedotusta, että saa kuulla asiasta muilta pettyneiltä asiakkailta av-palstalla. Siinä onkin sitten osakkeenomistajille selittelemistä, että miksi huhti-toukokuun aikana on tullut hirveä irtisanomispiikki kännykkäliittymissä...
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 09:10"]
Ihme pihistelijöitä täällä! 1,99 euroa kuussa ei luulisi tuntuvan kenellekään missään. Toi alle euron päivät-palveluhan on aika hyvä, maksaa n. 7 senttiä päivässä. Voi puhua vaikka 24 h putkeen tai lähettää parituhatta tekstaria päivän aikana ja maksaa vaan sen euron. Aika köyhää porukkaa av:lla on kun pitää vetää herneet nenään tällasesta!
[/quote] Moi Elisan työntekijä !
Numerolle 69:
Miksi ihmiset ottavat (määräaikaisia) tarjousliittymiä? Jokainen operaattori tarjoaa myös ihan normaalihintaisia liittymiä, kenekään ei ole pakko ottaa tarjousliittymää ja sitten ihmetellä kuinka sen hinta jossain vaiheessa nousee (siihen normaalihintaan).
Voi katsoa netistä minkä liittymän haluaa ja mikä sen NORMAALI hinta on, ja sitten tilata sen käyttöönsä, ihan ilman mitään alennuksia.
Muutenkaan ihmiset eivät enää osaa lukea sopimuksiaan läpi, varsinkin vakuutusehdot olisi hyvä lukea läpi, koska niissä on paljon "porsaanreikiä", ja vastaavasti moni jättää hakematta korvauksia joita voisi hakea kun ei ymmärrä hakea.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 11:32"]
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 11:09"]
tästähän on tiedotusta. sähköpostina, tekstiviestinä ja televisiossakin mainostettiin vähän väliä
[/quote]
Tämähän vasta onkin hyvää tiedotusta, että saa kuulla asiasta muilta pettyneiltä asiakkailta av-palstalla. Siinä onkin sitten osakkeenomistajille selittelemistä, että miksi huhti-toukokuun aikana on tullut hirveä irtisanomispiikki kännykkäliittymissä...
[/quote]
Eipä haittaa, keksitään vaan vielä ovelampi tapa ujuttaa asiakkaiden laskuihin ylimääräisiä maksuja...
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 11:20"]
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 11:09"]
tästähän on tiedotusta. sähköpostina, tekstiviestinä ja televisiossakin mainostettiin vähän väliä
[/quote]
Mitenkäs sitten niin moni on missannut nämä kaikki tiedotteet? Olisko kuitenkin ollut parempi vaan lähettää asiakkaille tiedote ihan reilusti kotiin vaikka se vähän maksaisikin?
[/quote]
Siksi että ihmiset ei lue niitä tiedotteita eikä vaivaudu tsekkaamaan laskujaan. Johan sen on moni täällä kertonut, ettei edes halua vilkaista laskua. Pistää vaan maksuun. Siihen kun menis sitä kallisarvoista aikaa, jonkun vissiin pitäis tehdä se näiden ihmisten puolesta. Olis muuten jollekin markkinarako, palvelu joka tarkistais ihmisten laskut ja niiden oikeellisuuden. Ja samalla vaikka tiedottais ne muutokset palveluissa ym, kävis vaikka huutamassa ne suoraan korvaan.
Ja juu, mulle tosiaan tuli ilmoitus tuosta muutoksesta suoraan kännyyn ja vielä sähköpostiin. Katkaisin sen heti, eikä ongelmaa ollut. Sitä ei ole peitelty. Te vaan olette sivuuttaneet ne viestit, eikä se ole operaattorin vika. Vähän sitä vastuuta nyt itsellekin.
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 15:36"]
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:20"]
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 14:18"]
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 11:58"]
Saako enään mistään normaalia liittymää ilman mitään paketteja? Olen tykännyt tästä saunalahdesta, menee se nettimaksu 1,99e/kk ja muuten maksan puheluista ja tekstareista 6snt/min/kpl. Laskut on 5-10e/kk. Mutta koko aika ollaan lisäämässä kaikkia uusia lisämaksuja :(
[/quote]
DNA:lta saa! Sieltä hitain netti on tietääkseni 5 e/kk, puhelut ja tekstarit oli jotain 7-8 senttiä per minuutti/kappale. Yritin itse kilpailuttaa liittymiä pari viikkoa sitten mutta luovutin, kun miltään operaattorilta ei löytynyt edullisempaa (muilla joko pelkkiä paketteja tai vain nettiyhteyksiä jotka maksoi 10-20 e/kk)
[/quote]
Tele finlandin mini on vielä halvempi, netin kanssa 3 e/kk, puhelut ja tekstarit 7 snt/min/kpl!
[/quote]
Tele finlandilla taitaa olla rajoitettua netin käyttö? Eli tietyn datamäärän jälkeen nopeus tippuu olemattomaksi jos ei osta lisää. Sama on soneralla.
[/quote]
Moikka! Tutustu ihmeessä meidän valikoimaan :) Mini-liittymään on valittavissa useita netti-vaihtoehtoja! Minissä puhelut ja viestit veloitetaan käytön mukaan (7 snt/min ja viestit 7 snt/viesti) Kuukausimaksu Mininetillä (rajatonta surffailua) on 3€. Suosittelen myös lämpimästi tutustumaan Säästöpaketti 100 + Perusnetti mukaan = 10€ /kk. Nyt tuohon pakettiin saa myös viestejä kaupan päälle :) (huom! Perusnetti max. 2 Mbit/s. rajaton myöskin) Liittymävalitsija on oivallinen apu jos iskee valinnan vaikeus, joten kannattaa kurkata mitä se sinulle suosittelee. Tiedonsiirron kattoa ei suotta pidä murehtia. Jos raja täyttyy, saat muutamalla eurolla nopeasti sekä näppärästi rajattoman käytön itsellesi koko laskutuskaudeksi. Tiedonsiirtoa koskeva katto on ominaisuus meidän Nopeassa sekä 4G-netissä. Myös minä täällä autan mielelläni jos kysymyksiä herää! :):)
Aurinkoisin terveisin
Mia@TeleFinlandPartio
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 09:49"]Minulla on elämässäni muuta sisältöä kuin kaiken maailman laskujen säntillinen läpikäynti.
[/quote]
Av:lla ehdit kuitenkin viettämään aikaa...
[/quote]
Niin? Av edustaa minulle tapaa viettää vapaa-aikaa. Laskujen kyttääminen ei. En halua vähentää vapaa-aikaa elämästäni operaattorin nilkkimäisyyden vuoksi.