Miten sitä on tullut näin tuomitsevaksi esim. köyhien suhteen?
Anoreksian ärsyttävyysaloituksesta tuli mieleen. Jotenkin sitä aina kuvitteli, että vanhemmiten tulisi ymmärtäväisemmäksi, mutta kissan viikset. Minä ainakin olen löytänyt sisältäni pienen moralistisen porvarisniuhottajan. Siis niin kuin että ihmisten pitäisi elättää itsensä ja lapsensa omalla työllään jne.
Auttelin äskettäin vanhaa kaveria laskemaan velkojaan ja tulojaan, kun omat voimat eivät hänellä riittäneet edes tilanteensa selvittämiseen. Sain koko sen illan pidätellä sisäistä moralistiani saarnaamasta pikavippien pahuudesta, osamaksusopimusten kiroista, siitä, että edes lasten ei tarvitse saada kaikkea kivaa mitä haluavat ja mitä " kaikilla muillakin on" (paitsi esimerkiksi meidän mukeloilla), äidistä puhumattakaan, siitä, miten pienikin raha on oikeaa rahaa, kuinka asiansa pitää hoitaa ajoissa ja kuinka mielitekojaan pitää voida vastustaa. Siis minä arkkihuithapeli tuntemassa moraalista paheksuntaa toisen ihmisen veloista ja elämäntavoista. Järkyttävää. Enkä edes jaksanut tuntea huonoa omatuntoa siitä, että itsellä rahaa on ihan riittävästi ja vähän ylimääräistäkin.
Onneksi konservatoituminen koskee edelleen pääasiassa pelkkiä raha-asioita. Muuten olen sitä mieltä, että jokainen eläköön yksityiselämänsä miten lystää, kunhan ei liiaksi vahingoita kanssaihmisiään. Mutta silti tuntuu oudolta, kun huulille pyrkii esimerkiksi tämän tyyppisiä kuolemattomia viisauksia: " No olisit ajatellut silloin, kun jätit koulut kesken ja hankit liudan lapsia ilman mitään tietoa siitä, miten ne elätät." " Kuka käski tehdä ne lapsensa rentuille miehille, jotka eivät osallistu niiden hoitoon tai elättämiseen?" " Kuka käski pelastaa teurastamolta sen ex-ravuri lämppärin, vaikka kuinka sai ilmaiseksi? Yleinen elämänkokemus väittää, että hevosen asiallinen ylläpito on kallista." " Kuka käski ottaa viisi rescue-koiraa virosta tai mistä hyvänsä? Tai sen sikasuloisen ilmaisen sekarotuisen pennun. Tottakai ne tarvitsevat ruokaa ja eläinlääkäriä." " Kuka käski jäädä hoitamaan lapsia kotiin, jos siihen ei ollut rahaa ja tekemään niitä vielä lisää?" " Kuka hemmetti käski käyttää ne veronpalautukset lasten joululahjavuoreen, kun niillä olisi voinut maksaa velat? Eivät lapset tarvitse kymmeniä lahjoja per naama." " Miksi piti lähteä etelään, jos sen joutui tekemään velaksi?" jne. Ei kovin viehättävä piirre itsessä tämmöinen.
Kommentit (33)
mistä me kermaperseet emme mitään tiedä? Itse olen ihan samaa ihmetellyt kuin fletch -- miten yhtäkkiä pitää purra kieltä, ettei saarnaisi vastuuttomista elintavoista joillekin tutuille. Köyhyydeksi en minäkään sitä kutsuisi, mutta kyllä jokainen, joka ottaa herneen nenästään ymmärtää, mitä alkup. viestillä ajettiin takaa.
MInä elän mielestäni ihan oikeaa elämää vastoinkäymisineen, suruineen ja iloineen vaikka talous onkin kunnossa. Rikkaita ei olla, mutta opiskeluajan järjettömän kituutuksen (kolmen hengen talous pystyttiin helposti pitämään koossa noin 400 euron kuukausittaisella käyttörahalla) olen tosi tyytyväinen, että perheellämme on opiskelujen tuloksena käytössä nyt yli kymmenkertainen summa kuukausittain...
Minä ihan oikeasti haluaisin kutonen tietää mistä se OIKEA ELÄMÄ koostuu, jos ei tästä tavallisesta arjesta johon mahtuu pieniä ja suuria iloja ja ihan oikeita katastrofejakin (vaikkapa tämä syöpä -- raha ei muuten suojaa onnettomuuksilta eikä sairauksilta)
ja ihan suoranaista v....ttuilua, jotta tajuaisivat tilanteensa ja pystyisivät myös tekemään sille itse jotakin. Ei siinä enää silloin päänsilittely ja lässyttely auta jos ihminen tekee vuodesta toiseen idioottimaisia valintoja eikä ymmärrä niiden seurauksia.
Tältä yhteiskunnalta pitäisi riisua silkkihanskat. Ainakin ajoittain.
rappioalkoholistit yömajansa. Ymmärrän myös sen, että kaikki sairaudet eivät aina näy päälle päin. Masennus, alkoholismi, erilaiset neuroosit yms. voi tehokkaasti invalidisoida ihmisen ilman, että sitä ensisilmäykseltä näkee. Se mikä minua ketuttaa, on sinänsä enemmän tai vähemmän terveiden ihmisten asenne, että heillä on vain saatavia ei velkoja. Että heillä on oikeus tulla muiden elättämäksi eikä velvollisuuksia nimeksikään. Silloin kun työkkärin tarjoama tukityöllistyminen tai työharjoittelu on suuri vääryys puhumattakaan karenssista, kun ei ota " paskatyötä" vastaan. Kun pitää saada kaikki mitä haluaa, vaikka varaa ei olisikaan. Ja pahimmillaan sitten viattomat kärsivät. otetaan se koira tai hevonen, mutta ei hankita sille tarpeellisia eläinlääkärinpalveluja tai riittävän laadukasta ruokintaa. Jätetään maksamatta tallimaksut ja näin ajetaan hankaluuksiin ihan yhtä köyhä talliyrittäjä. Ostetaan lapsille uusia pleikkaripelejä useampi, mutta lainataan kaverilta ruokarahat. Ja aina vika on jossain muualla kuin itsessä.
En minä vastusta hyvinvointipalveluja. Erityisesti vanhusten hoitoon ja lasten mielenterveyspalveluihin pitäisi satsata vielä enemmän. Olen jopa sitä mieltä, että sossu voisi maksaa sen kohutun digiboksin asiakkailleen. Jos nyt toisaalta olenkin sitä mieltä, että ihmisiä pitäisi kannustaa aktiivisempaan elämään esimerkiksi muuttamalla ainakin nuorten kohdalla opintotuen ja työmarkkinatuen/toimeentulotuen suhdetta, niin ei se minusta hyvinvointivaltionromuttajaa tee. Mutta jotain ihmisten pitäisi olla valmiita tekemään itsekin elämänsä hyväksi.
Vierailija:
On paljon asioita, joille kukaan ei viime kädessä voi mitään: onnettomuudet, sairaudet, työttömyys, vanhuus, mielenterveysoangelmat. Kun niitä alkaa kasautua lähipiiriin, on köyhyyskin ovella eikä avuksi ja ratkaisuksi riitä, että av-mamma tulee illaksi vittuilemaan rahankäytöstä.
Ap:n tuttavakin kuulostaa aika samanlaiselta, kuin oma kaverini...
Aika herkästi saan itseni kiinni tuollaisesta porvarismielisestä (?)arvostelusta enkä kyllä suinkaan vaan raha-asioihin liittyen. Ajatuksissani siis. Sen sijaan tuntuu siltä, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän otan ääneen kantaa mihinkään toisten ihmisten asioihin. Ehkä olen ruvennut vähän pelkäämään, että minkälaista tekstiä alkaisinkaan ladella, jos antaisin itselleni tilaisuuden.
Ajatuksesi ovat hyvin lähellä omiani. Varsinkin viime aikoina tämäntyyppiset mietteet ovat nousseet mieleeni, kun täällä palstalla on vähän väliä näitä rahan vähyydestä valittajia, jotka sitten ottavat nokkiinsa, kun eivät saa pelkkää päänsilitystä.
On kaksi eri näkökulmaa köyhyyteen: olla pienituloinen, mutta menonsa tuloihin suhteuttava tai mikä-tahansa-tuloinen, mutta yli varojensa elävä.
Jokaisella on tietysti vapaus valita, miten elää. Minua kuitenkin ärsyttää, ja moralisoin kantaa, jonka mukaan pitää olla rajattomat vapaudet ja edut /yhteiskunnan tuet, mutta ei minkäänlaista halua ottaa vastuuta omasta toimeentulosta tai elämästä yleensä. Ja mikä pahempaa, myöskään lastensa elämästä.
Enkä ole kermaperse. Olen pienehkötuloinen, kuitenkin toimeentuleva veronmaksaja, korkeastikoulutettukin, silti köyhiäkin aikoja nähnyt.
Joskus saatan miehelleni jälkikäteen marmattaa tai kuten nyt, täällä. Tähän tosin otin esimerkkejä muistakin kuin yhdestä perheestä ihan vain tunnistamisen vaikeuttamiseksi.
Pikkuvaimo:
Ajatuksissani siis. Sen sijaan tuntuu siltä, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän otan ääneen kantaa mihinkään toisten ihmisten asioihin. Ehkä olen ruvennut vähän pelkäämään, että minkälaista tekstiä alkaisinkaan ladella, jos antaisin itselleni tilaisuuden.
Lasten teosta en kuitenkaan syyllistä - sehän on vähän niin, että jos elämänhallinta pettää sillä alueella johonkin aikaan elämästä niin sitä laskua riittää. Turha sitä on jälkikäteen katua.
Ja minustakin kyse on noissa esimerkeissäsi ennemminkin löperyydestä kuin köyhyydestä. Kaikki köyhyys ei ole itseaiheutettua. Osa on ihan oikeasti
Ajatellaan vaikka jotain akateemisen ammatin opiskellutta henkilöä, joka ei saakaan valmistuttuaan töitä. Velat niskassa, peruspäiväraha. On helppo snaoa että olisit valinnut paremman alan, mutta jos kaikki alkaa lääkäreiksi niin niitäkin on liikaa ja osa jää ilman töitä. Ja toisaalta on käynyt niinkin, että se mikä aloittaessa oli takuuvarmasti hyväpalkkaisesti työllistävä ala ei sitä valmistumisen yhteydessä enää ollut (it-alat ja arkkitehdit nyt tulee mieleen, talouskeikauhdukset vei duunit). On myös helppo sanoa, että menis mihin hyvänsä työhön, mutta jos vähän kuvittlee lisää huomaa, että voi olla mahdotonta hakea oman alan töitä, jos päivät on kiinni raskaassa muussa työssä.
kontrollin menettämistä elämään, yksinäisyyttä, sairautta, häpeää jne..
Käytännössä se kuitenkin aina menee siihen, että menettää tulonsa muutamaksi kuukaudeksi, koska yksikin harhaliike aiheuttaa karenssin. Koska säästöjä ei ole niin voi valita joko työn ja ei pääse sinne koska ei ole varaa+ olla maksamatta laskunsa ja olla ilman ruokaa tai jatkaa avustuksilla elämistä.
Täytyykö täyttyä nuo kaikki ehdot, vai riittäkö esim. puolet?
nimim. Epätietoinen, ehkä oikeaa elämää elänyt
Monissa tapauksissa ' köyhyys' ei kuitenkaan johdu liian pienistä tuloista, työttömyydestä tai vastaavista vaan yksinkertaisesti vastuuttomasta taloudenhoidosta. Ihmiset nykyisin ajattelevat, että kyllä meilläkin pitää olla oikeus nauttia viihde-elektroniikasta, etelänmatkoista, ravintolareissuista ym. mukavuuksista, vaikka sitten osamaksuilla tai visaa vinguttamalla tai kulutusluotoilla. Tähän se homma kaatuu monilla perheillä eli ei ymmärretä laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Tilipäivänä innostutaan, kun rahaa näyttää olevan reilusti ja sitten alkoon hakemaan perjantaipullo ja illalla baariin. Sitten ostetaan taulutelkkari, vaatteita, kalliita ruokia, maksetaan vuokra/laina, osamaksut... ja kuinka ollakkaan, vähän ennen seuraavaa tilipäivää tilin saldo näyttää 3 ¿. Sitten syödään näkkäriä pari päivää, kunnes tulee tili ja taas mennään!
Meidän perheessä on myös pienehköt tulot mutta mitään ongelmia ei ole. Auttaa muuten kummasti suunnittelemaan rahankäyttöä, kun opiskelee ensin 4 vuotta (opintoraha+asumislisä 400 ¿/kk ja sillä on pärjättävä). On muuten aika huvittavaa lukea kaikenlaisia tilityksiä, että perheen 2000 ¿ nettotulot ei riitä mihinkään.
Nimittäin satuin tuolla reissulla kuulemaan muutaman tällaisen ikuisen marmattajan valitusta, kuinka toivottavasti eivät enää JOUDU töihin + kuinka heitä yhteiskunta vain kusettaa jne. jne. Kaikessa muussa oli vika, presidenttiä myöten, mutta ei heissä, ei.. Ja siis töiden suhteen asenne oli se, että työt eivät ole heitä varten.
Periaatteessa olen aina ollut köyhien, työttömien jne. vähäosaisten puolella, mutta kyllä tällaiset tapaukset saavat ajattelemaan, että joissain tapauksissa sitä vikaa voi tosiaan olla ihan näissä ihmisissä itsessään. Noh, ehkä nuokaan tyypit eivät ole kotoa aikanaan saaneet tarpeeksi " eväitä" normaaliin elämään, ei tuota muuten ymmärrä :-(