Uusi lastensatu: Hessu keinovaloissa
Hessu Keinovaloissa
50-luvulla alkanut maaltamuutto kaupunkiin toi ajoittain myös asukkaita kaupungista maalle. 90-luvun alun laman kouraisemia perheitä joutui muuttamaan halvempiin olosuhteisiin maalle pikkukyliin, myös Hessun perhe. Tuohon aikaan oli myös vielä pieniä kyläkouluja, joissa lasten oli hyvä opiskella. Hessu oli kauan kaivattu piristys kylän pikkukoulun oppilaisiin. Urheileva ja huumorintajuinen, kaupunkilaislähiön kasvatti. Hessu pelasi jääkiekkoa ja oli siinä myös hyvä. Välitunneilla pelatessa, halusi kaikki aina olla Hessun puolella.
Hessusta tykkäsi tytöt ja pojat ja kaikki halusivat olla Hessun kavereita.
Parhaiten Hessun löysi talvisin koulun kentältä pelaamassa lätkää iltahämärässä keinovalojen loisteessa. Aika kului ja Hessun jääkiekkoharrastus jäi Playes stationin NHL -pelin jalkoihin. Myös kaverit ja muut riennot vei mukanaan. Myös Hessun vanhemmat erosivat, myivät asuntonsa ja koko perhe muutti erilleen takaisin kaupunkiin.
Kyläyhteisö ja päätie on hiljentynyt, koulu lakkautettu ja siirtynyt yksityisen omistukseen, Hessusta ei tullut jääkiekkoilijaa, enkä minäkään häntä ole nähnyt. Kulkiessani seututietä vanhan koulun ohi näen pimeän kentän koulun pihalla, mutta mielikuvissani näen siellä Hessun pelaamassa lätkää keinovalojen loisteessa.
Kiva tarina :)