En ymmärrä, miksi kohtuani ei voi leikata pois
Kun runsaat kuukautiset, eikä niihin auta mikään. Kohdussa ei ole myoomia ja kaikki kunnossa. Ikää kuitenkin lähempänä 50v. En tajua, miksi sitä ei voisi leikata pois?
Kommentit (18)
Veikkaanpa, että on huomattavan paljon muitakin asioita, joita et ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt tätä asiaa gynekologiltasi? Hän osaisi ammattilaisena kertoa perustelut.
Olen. Sanoi vaan, ettei leikata, kun ei ole myoomia. Kuitenkin jatkuva anemia on.
Kohdun poisto altistaa laskeumille. Voivat olla aika karunkin näköisiä ja haittaavat elämää monella lailla.
Kohdunpoisto voi aiheuttaa paljon muita terveyshaittoja, koska se kumminkin tukee muita sisäelimiä olemassaolollaan.
Sama juttu, mutta sain Qlaira-pillereillä vuodot todella niukoiksi. Ei edes vuoda joka tyhjennyskerralla.
Voi aiheuttaa, mutta ei välttämättä aiheuta. Minulta kohtu poistettiin myoomien takia yli 20 vuotta sitten eikä ongelmia ole ilmennyt. Lääkäri antoi kaksi vaihtoehtoa, joko poistetaan pelkät myoomat (yksi iso ja kaksi pienempää) tai koko kohtu. Totesin, etten aio hankkia enää lapsia, joten kohtu joutaa mennä kokonaan. Silloin kohdunpoistot tehtiin vielä avoleikkauksella varsinkin, jos kasvaimet olivat isoja.
Onko kokeiltu jo kohdun limakalvojen polttoa? Huomattavasti helpompi ja yksinkertaisempi juttu kuin kohdun poisto.
Kohtu on rakenteellisesti tärkeä osa lantiota. Sen poistaminen ei ole mikään ihan pikkujuttu.
Vierailija kirjoitti:
Onko kokeiltu jo kohdun limakalvojen polttoa? Huomattavasti helpompi ja yksinkertaisempi juttu kuin kohdun poisto.
Ei ole.
Hakeudu sellaiselle gynekologille, joka ymmärtää. Multa poistettiin kohtu v. 2014, juurikin vuotohäiriöiden takia. Samalla loppui alaselkävaivat, ummetus ja yleisvointikin koheni, kun ei koko ajan tarvinnut pelätä äkillisiä vuotoryöpsähdyksiä.
Kyse on NAISTEN elämänlaadusta, oireita vähätellään, vrt. miten paljon ikääntyvien miesten erektio- ja eturauhasongelmiin saa apua.
Aika rankka leikkaus, mulla 3 viikkoa sitten leikattu ja karseat kivut vieläkin.
Koita ensiksi sitä limakalvojen polttoa. Sen pitäisi lopettaa runsaat kuukautiset. Sitten jos sekään ei auta niin yksityisellä puolella ehkä pääsee kohdun poistoon, mutta hintakin on suolainen.
Johan sulla kohta loppuu kuukautiset muutenkin.
Kohtu ei ole olemassa vain vauvanhankintaa varten, vaan tosiaan kuten mainittu, tukee sisäelimiä ja estää laskeumien tulemista (emätin, peräsuoli).
Mun äitikin joutui odottaa kohdunpoistoa vuosia, poistettiin lopulta kun oli 55-vuotias, kun vuotoa oli edelleen ihan järkyttävän paljon ja kuukautiset kesti pari viikkoa kerrallaan. Leikkauksesta toipuminen ei kyllä ollut mikään pikkujuttu, keski kuukausia, ennen kuin oli normaalissa kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Hakeudu sellaiselle gynekologille, joka ymmärtää. Multa poistettiin kohtu v. 2014, juurikin vuotohäiriöiden takia. Samalla loppui alaselkävaivat, ummetus ja yleisvointikin koheni, kun ei koko ajan tarvinnut pelätä äkillisiä vuotoryöpsähdyksiä.
Kyse on NAISTEN elämänlaadusta, oireita vähätellään, vrt. miten paljon ikääntyvien miesten erektio- ja eturauhasongelmiin saa apua.
Ehdotan juuri samaa, että osaavalle gynekologille. Mutta kohdunpoisto ennen muiden hoitojen kokeilemista ei ole järkevää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kokeiltu jo kohdun limakalvojen polttoa? Huomattavasti helpompi ja yksinkertaisempi juttu kuin kohdun poisto.
Ei ole.
Annoit ihan mahtavasti kontekstia mielipiteeseesi! Limakalvojen poltto on huomattavasti helpompi ja yksinkertaisempi juttu kuin kohdunpoisto. Kohdulla on rakenteellisesti tärkeä merkitys naisen lantiossa.
Oletko kysynyt tätä asiaa gynekologiltasi? Hän osaisi ammattilaisena kertoa perustelut.