Sinä, joka olet kaunis. Missä iässä ja miten tulit itse tietoiseksi kauneudestasi?

Minäkin sain ihan pikkutytöstä asti kuulla, että olen "nätti", "suloinen". Vanhat sukulaiset kommentoivat, että "tuosta tytöstä tulee vielä kaunotar" ja aina vitsailtiin, kuinka jatkossa vanhemmat saavat hätistellä sulhasehdokkaita haulikolla pihamaalta pois.  Ala-asteella (pieni koulu) pojat "äänestivät" minut koulun näteimmäksi tytöksi (kunnianosoitus, joka oli ainoastaan äärimmäisen nolo sen ikäiselle...).  Olen aina ollut luonteeltani varautunut ja enemmänkin tarkkailija kuin huomion keskipisteenä viihtyvä, siinä mielessä persoonallisuuteni on kaukana mistään miestennielijästä.

Yläasteella mukaan tulikin sitten ikäviä lieveilmiöitä: 90-luvulla ei puhuttu mitään ahdistelusta ym, ja kun siirryin isoon yläkouluun, muutamaa vuotta vanhempien poikien porukka alkoi ahdistella minua seksuaalisesti. Käytiin fyysisesti käsiksi, yritettiin suudella väkisin, kourittiin välitunneilla jne. Se oli aivan kauheaa, minusta tuli nopeasti todella pelokas ja varautuneisuus muuttui ujoukseksi/arkuudeksi. Kesti monta vuotta saada itsekunnioitus ja -luottamus takaisin. 

Nuorena naisena sain todella paljon huomiota miehiltä, niin hyvässä kuin pahassa. Oikeastaan tuo jatkui lähes nelikymppiseksi. Nyt kun olen yli neljäkymmentä, huomiota tulee huomattavasti vähemmän ja onneksi sivistyneemmillä tavoilla. SIlti edelleen esim. koiran kanssa lenkkeillessä miehet saattavat yllättäen ohimennen kommentoida jotain, pyytää liittyä seuraan tms. mielestäni todella kummallista kontekstiin liittyen. Baareissa en ole käynyt vuosikausiin ollenkaan, en tiedä minkälaista meno siellä olisi keski-ikäiselle. Olen edelleen ikäluokassani kauniimmasta päästä, mutta en tietenkään samalla tavalla huomiota herättävän nätti kuin nuorena. 

Kuten sanottu, luonteeni ei ole oikein mätsännyt ulkonäkööni koskaan. Olen opiskellut pitkälle (työskentelen tutkimustyössä), keskittynyt hyvin pitkälti uraani ja toisaalta taas sosiaalinen lähipiirini on suppea ja se sopii minulle paremmin kuin hyvin (lapsuudenperheeni, muutama hyvä ystävä ja puolisoni). Puolisoni on samalta alalta kuin itse olen, tapasimme työn kautta. Koska ala on niin miesvaltainen, en usko viehättävän ulkomuotoni mitenkään edes lisänneen mahdollisuuksiani löytää kumppani työn kautta: Lähes kaikki naiset alallani löytävät kumppanin helposti ammatillisista piireistä, jos vain niin haluavat, koska meitä liikkuu niissä ympyröissä niin vähän. Joten enpä tiedä, onko ulkonäöstä ollut minulle etua vai ei. Haittapuolia esiintyi etenkin nuorempana, mutta ehkä miellyttävä ulkomuoto (muiden asioiden ohella) kuitenkin on vaikuttanut positiivisesti siihen, että minulla on aika hyvä itseluottamus? 

Ehkä 19-vuotiaana, kun lukio päättyi. Opiskeluaikoina aloin saada huomiota pojilta ja kommentteja siitä, että olin kaunis - myös joiltain vierailta ihan yllättävissä tilanteissa. Tuota ennen olin pitänyt itseäni jopa rumana, sillä murrosikä ei todellakaan imarrellut ja koulussa minua kiusattiinkin ulkonäöstäni. Lapsena olin kylläkin ihan nätti.

En sanoisi että "kauneus" on tehnyt elämästäni helpompaa, enemmän minusta on vedetty ei-toivottuja johtopäätöksiä ulkonäön perusteella. Minua on pidetty leuhkana ja moni opiskeluaikojen tai työelämän tuttavani on arvellut, että olin koulussa kaunis ja suosittu. En ollut, vaan kiusattu ja ujo. Jotkut naiset ovat myös suhtautuneet minuun vihamielisesti, vaikka eivät ole tunteneet minua, enkä oikein keksi sen johtuneen muusta kuin ulkonäöstäni.

Tajusin vasta viisikymppisenä, kun katselin kuvia minusta nuorena. Mitään hyötyä siitä ei ollut, haittaa vain työuralla, kun minua ei teknisessä työssäni otettu todesta. Ja miespomot ja vanhemmat asiantuntijat yrittivät vain flirttailla, kun samanikäisten nuorten miesten kanssa he kaveerasivat.

Olen hakeutunut naispomoille töihin, ja nyt iän myötä, ulkonäön rupsahdettua, saan elää ihan mukavaa tavallista elämää, ilman draamoja.

Joskus lapsena kun ensimmäinen pedofiili kiinnostui, näitä oli yhteensä neljä lapsuuden aikana. Teininä tuli toki sitten epämiellyttävää huomiota aikuisilta miehiltä vielä paljon enemmän. Mitä enemmän ikää tullut niin sitä enemmän saa olla miehiltä rauhassa.

Pelkkää haittaa ollut kauniista ulkonäöstä. Enkä koe että työelämässä, asunnon haussa ym. olisi saanut mitään helpommalla ulkonäön ansiosta.

Tulin tietoiseksi kauneudestani noin 16 vuotiaana, rupsahdin 38 vuotiaana äkkiä ja pahasti. Olen iloinen että ehdin elää hetken hyvännäköisenä, mutta nykyään olen ihan onnellinen tällaisena rupsuna.

Vielä 36-vuotiaana mulle ollaan tultu kertomaan baarissa että oon pelkkä kaunis kuori. Mua rumemmat naiset yrittää usein pilkata tai aliarvioida mua, joten mieluiten tutustun vaan muihin kauniisiin naisiin. Usein heillä on paljon samoja kokemuksia kuin mulla.

Nyt olen jo nelikymppinen, enkä enää selvästikään kukoistavimmillani. 

15-16-vuotiaana oli pakko tiedostaa, että ulkonäköni aiheutti reaktioita miehissä. Siis tuijottelua, ihastumista, erilaisia kiinnostuksen osoituksia. Joskus omituisen räikeitäkin. 

Kyllä ulkonäöstä on ollut hyötyä. Kyllä positiivinen palaute on vaikuttanut itsetuntoon myönteisesti. En kuitenkaan koe, että opiskeluissa tai työpaikoilla asialla olisi ollut merkitystä. 

Toisaalta minusta tuntui nuorena, että sosiaalisesti ja romanttisesti minua pidettiin vaikeasti lähestyttävänä. Olen vähän varautunut persoona, ja se tulkittiin aina haluttomuudeksi tutustua/ylimielisyydeksi/etäisyydeksi. Varmasti on muillakin näin, mutta näin kyllä, että vaatimattomamman näköisiä tyttöjä tulkitaan ihan samanlaisesta käytöksestä toisin. Silloin ajateltiin että toinen on arka, varautunut ja tarvitsee rohkaisua. Minun kohdallani pallo jäi aina minulle.

Joskus ahdistaa kun katson nuoruuden valokuviani. Näen itsekin miten kaunis olin, ja tajuan että en itsekään osaisi suhtautua täysin neutraalistii ihmiseen, joka saa ulkonäön suhteen niin hyvät kortit. Keskivartalopaksuna keski-ikäisenä tätinä on helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin sain ihan pikkutytöstä asti kuulla, että olen "nätti", "suloinen". Vanhat sukulaiset kommentoivat, että "tuosta tytöstä tulee vielä kaunotar" ja aina vitsailtiin, kuinka jatkossa vanhemmat saavat hätistellä sulhasehdokkaita haulikolla pihamaalta pois.  Ala-asteella (pieni koulu) pojat "äänestivät" minut koulun näteimmäksi tytöksi (kunnianosoitus, joka oli ainoastaan äärimmäisen nolo sen ikäiselle...).  Olen aina ollut luonteeltani varautunut ja enemmänkin tarkkailija kuin huomion keskipisteenä viihtyvä, siinä mielessä persoonallisuuteni on kaukana mistään miestennielijästä.

Yläasteella mukaan tulikin sitten ikäviä lieveilmiöitä: 90-luvulla ei puhuttu mitään ahdistelusta ym, ja kun siirryin isoon yläkouluun, muutamaa vuotta vanhempien poikien porukka alkoi ahdistella minua seksuaalisesti. Käytiin fyysisesti käsiksi, yritettiin suudella väkisin, kourittiin välitunneilla jne. Se oli aivan kauheaa, minusta tuli nopeasti todella pelokas ja varautuneisuus muuttui ujoukseksi/arkuudeksi. Kesti monta vuotta saada itsekunnioitus ja -luottamus takaisin. 

Nuorena naisena sain todella paljon huomiota miehiltä, niin hyvässä kuin pahassa. Oikeastaan tuo jatkui lähes nelikymppiseksi. Nyt kun olen yli neljäkymmentä, huomiota tulee huomattavasti vähemmän ja onneksi sivistyneemmillä tavoilla. SIlti edelleen esim. koiran kanssa lenkkeillessä miehet saattavat yllättäen ohimennen kommentoida jotain, pyytää liittyä seuraan tms. mielestäni todella kummallista kontekstiin liittyen. Baareissa en ole käynyt vuosikausiin ollenkaan, en tiedä minkälaista meno siellä olisi keski-ikäiselle. Olen edelleen ikäluokassani kauniimmasta päästä, mutta en tietenkään samalla tavalla huomiota herättävän nätti kuin nuorena. 

Kuten sanottu, luonteeni ei ole oikein mätsännyt ulkonäkööni koskaan. Olen opiskellut pitkälle (työskentelen tutkimustyössä), keskittynyt hyvin pitkälti uraani ja toisaalta taas sosiaalinen lähipiirini on suppea ja se sopii minulle paremmin kuin hyvin (lapsuudenperheeni, muutama hyvä ystävä ja puolisoni). Puolisoni on samalta alalta kuin itse olen, tapasimme työn kautta. Koska ala on niin miesvaltainen, en usko viehättävän ulkomuotoni mitenkään edes lisänneen mahdollisuuksiani löytää kumppani työn kautta: Lähes kaikki naiset alallani löytävät kumppanin helposti ammatillisista piireistä, jos vain niin haluavat, koska meitä liikkuu niissä ympyröissä niin vähän. Joten enpä tiedä, onko ulkonäöstä ollut minulle etua vai ei. Haittapuolia esiintyi etenkin nuorempana, mutta ehkä miellyttävä ulkomuoto (muiden asioiden ohella) kuitenkin on vaikuttanut positiivisesti siihen, että minulla on aika hyvä itseluottamus? 

Voisi olla monilta osin kuin minun näppikseltäni, paitsi että minua ei ikinä ahdisteltu koulussa. Kaduilla ja tapahtumissa tapahtui jonkun verran kähmintää ja sellaista, mutta niin tapahtui monille muillekin, eli en usko että se johtui erityisesti minun ulkonäöstäni. 

Ja minusta tuntuu, että en ole kyllä enää edes suhteessa ikäisiini kovin kuumaa kamaa, kun melko rauhassa saa olla :D