Muuttaisitko takaisin kotipaikkakunnallesi?

En. Muuttotappiokunta perähikiällä, jossa suuri osa asukkaista on eläkeläisiä. Vastaavaan kylään voisin muuttaa jos sijaitsisi lähempänä kaupunkia.

Ei kiitos! Liikaa kantsijuntteja ja se hiljaisuus alkaa ahdistaan

En muuttaisi. Kyseessä pieni maalaispitäjä. Kyllä minulla pieni kotiseuturakkaus välillä läikähtää, ja haaveilen yhteisöllisyydestä ja isosta järvenrantatontista, mutta sitten muistan, miten ankeaa nuorena oli. En tuntunut kuuluvani sinne. Ei ollut mitään yhteisöllisyyttä, päin vastoin. Ne järvenrantapaikatkin oli jaettu tietyille suvuille jo isojaossa, eikä niitä myyty ulkopuolisille. Ulkopuolisuuteen riitti jo se, että joskus historiassa sukuun oli naitu joku naapuripitäjästä. Muutama vanha kaveri asuu siellä, ja ilmeisesti edelleen valtaosan asenteet on takapajuiset. Myös nuoret kasvatetaan edelleen epäluuloisiksi ja näköalattomiksi. Kesti vuosia, ennen kuin pääsin henkisesti eroon tuosta ahdasmielisyydestä ja toivottomuudesta. En myöskään jaksaisi vanhoja vanhempiani, joiden henkisenä tsempparina olen aina joutunut toimimaan, ja kestämään vähättelyn ja suoranaisen alistamisen. Helpompi täältä kaukaa vedota siihen, että ei näin pitkän matkan takaa ehdi käymään.

Muutin jo. Asuin opiskeluajan muualla, mutta kesätyöpaikka oli täällä ja opintojen jälkeen sieltä irtosi vielä vakituinen työ, niin mikä ettei.

En koskaan varsinaisesti lähtenytkään pois. Opiskelin muualla, palasin kun minut pyydettiin töihin ja sille tielle jäin. Kokeilin elää muualla vuoden, mutta veri veti takaisin.

Pikkupaikkakunta, mutta sopii minulle. Introverttinä nautin kun asun 4 km päässä keskustasta ihan omassa rauhassani, lähimmät naapurit on 100 metrin päässä ja metsää välissä. Kylän juttuja en ole koskaan kuunnellut. Äitini, joka asuu paikkakunnalla, on hieman rasittava juoruilija/puheisiin takertuja, mutta on hänkin huomannut että mulle on turha niitä yrittää jakaa. Joten jos minusta puhutaan selän takana niin ihan sama. Tässä on mennyt jo 40 vuotta ilman, että se olisi minuun vaikuttanut millään tapaa. Näin menee loppuelämänikin.

Täällä on kaikki mitä tarvitsen. Työpaikka, ruokakauppa, alko jos ajoittain tekee mieli punkkua, täällä on metsä josta saan mielenrauhaa ja syksyisin ämpäritolkulla sieniä. Täällä on kirjasto. Täällä on järviä jotka antaa kalaa kesät talvet.

Ystäviä ei asu tällä paikkakunnalla, mutta en niitä oikeastaan edes kaipaa. Ystäviä mulla on, mutta ovat kauempana. Näen heitä just sopivin väliajoin pari kertaa vuodessa. Ja olen nirso ihmisten suhteen, he eivät saa lisätä sosiaalista kuormaa yhtään. Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa, olen ystävällinen ja niin edelleen. Mutta on täysin oma valintani olla melko erakko.

Olen erittäin nostalginen ihminen ja mietin lapsuuttani paljon. Se on aikaa, jota ei saa koskaan elää uudelleen. Siksi en muuttaisi synnyinpaikkakunnalleni: siellä masentuisin vain, koska maisemat ovat muuttuneet ja kaikki ihmiset vaihtuneet. Elämä on kaikilta muiltakin osin juurtunut muualle jo aikoja sitten.

Vain jos voisin ostaa lapsuudenkotini takaisin. Ja silloinkin voisi olla vähän töiden puolesta hankalaa, jollen pystyisi etänä tekemään.

En helvetissä! Kammo jäi kaikkia pikkupaikkakuntia kohtaan sieltä.

Muuttaisin. Siellä on kaikki sukulaisetkin.

3. polven stadilainen ja päässyt pois lähes 30v sitten. Asun 33 kilometrin päässä enkä halua yhtään lähemmäksi.