Miksi Nightwish on niin aliarvostettu Suomessa?
Tälläkin hetkellä tekevät rundia ja myyvät 2-4000 ihmisen keikkapaikkoja täyteen Jenkeissä (kuulostaa pieneltä mutta verratkaapa siihen miten paljon kys. maassa on tarjontaa) ja uusi Endless Forms Most Beautiful-albumi saa täysiä pisteitä arvosteluissa. Siitäkään huolimatta menestystä ei oteta kuuleviin korviin täällä bändin kotimaassa!
Sekään ei riittänyt, että levy oli sijalla 1 Briteissä ja 26 maailman top 100(?) albumi-listalla. Ei mitään mainintaa mediassa!
Nightwish osaltaan tekee Suomelle perkeleen hyvää imagoa ja myyntityötä samaan aikaan, kun täällä märehditään Jenni Vartiaisen tissien kokoa ja Keekin poikaystävää, eikä anneta vähääkään credittiä sitä oikeasti ansaitsevalle Suomen suurimmalle ja menestyneimmälle bändille. Surkeaa!
On se suomalaisille helvetin hankala olla ylpeä omistaan!
Kommentit (230)
Ottaa lähinnä päähän se, että kaikki muut jäsenet ovat bändissä, mutta aina vaihtuva laulaja on vain töissä yrityksessä jonka nimi on Nightwish. Sitten kun laulaja haluaa olla hieman tasavertaisempi niin potkaistaan pihalle. Levyt ovat olleet jo viimeiset kymmenen vuotta Tuomas Holopaisen diktaattorimaisia taidonnäytteitä ja egon pönkitystä.
[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 14:38"]No kuka sitä räminää ja räiskettä ja naisen kiljuntaa jaksaa kuunnella?
[/quote]
No kukas sitä vartiaisen hönkimistä ja lässynlässyn lauluja jaksaa..???
[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 16:25"][quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 14:38"]No kuka sitä räminää ja räiskettä ja naisen kiljuntaa jaksaa kuunnella?
[/quote]
No kukas sitä vartiaisen hönkimistä ja lässynlässyn lauluja jaksaa..???
[/quote] ja sinun maailmassa ei ole kuuin musta valkoinen

[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 11:03"]
[quote author="Vierailija" time="20.04.2015 klo 23:08"]
[quote author="Vierailija" time="20.04.2015 klo 22:43"]
Kansalaiset oli Tarjan puolella, kun Tarja tökerösti heitettiin pihalle, väheni suomalainen fanikunta.
[/quote]
Mistä tosiaan huomaa, että suurin osa suomalaisista tuulareista ei tiedä taustoista vittuakaan. Turunen on joka asiasta valittava primadonna, jolla ei kelvannut mikään. Ei halunnut osallistua harjoituksiin, ei halunnut matkustaa muun bändin kanssa yhdessä, jne. Olisi pitänyt olla omat kulkupelit ja lukaalit.
Lisäksi akalla oli pokkaa syyttää vielä bändin muita jäseniä. Kohtelivat kuulemma eri lailla sen takia, että oli bändin ainoa naisjäsen. Tietenkään lapsellisella diivaluilla ja erivapauksien vaatimisella ei ollut vaikitusta kohteluun. Lisäksi bändit jäsenet olivat kuulemma rasisteja ja halusivat Turusesta eroon Turusen lattaripoikiksen takia. Siiitä ei tietenkään voinut kyse, että tämä lattari on täysi limanuljaska, joka on levy-yhtiöbisneksellään törkeästi kusettanut ja pimittänyt tienestejä varmaan kaikilta bändeiltä, jotka ovat erehtyneet kirjoittamaan leyvytyssopimuksen tuon lattarin.
Turunen on samaan aikaan lapsellinen primadonna ja vittupäinen narsisti. Sen takia se potkittiin bändistä pihalle.
[/quote]
Symppaan myös bändin poikia, ei Turunuen varmaankaan aina ollut se helppo bändikaveri. Mutta ymmärrän kyllä enemmän kuin hyvin, että mistään diivailusta ei todellakaan ollut kyse, kun Tarja kertoi tarvitsevansa oman pukuhuoneen ja aikaa itselleen. Okei, olisi voinut osallistua enemmän treeneihin yms. Mutta pojat ei vissiin tajunneet, että kyseessä on nainen ja upea ääni, eikä niiden sovi notkua jossain räkäsissä bunkkereissa ennen keikkaa.
[/quote]
Missäs vitun kermapersesalongissa olis pitänyt roikkua? Jumalauta. Tarj oli pitänyt heittää helvettiin heti kun Marcelo puuttui mihinkään keikkajärjestelyihin ensimmäistä vitun kertaa. Brasilialaiset machot kyllä tiedetään saatana.
No ittee ei juur edes Nightwish kiinnosta edes, en ole bändin faneja ja tuskin tulen koskaan olemaankaan. Nightwishia on vaikee jopa lajitella mitä genree se on, epäsuorasti metallia, nais ooppera ääni kyl on metallibändiin huono valinta, se on valitettavasti miehen työ.
Haluaisin kovasti tykätä Nightwishistä, mutta eivät tee sellaista musiikkia jota jaksaisin kuunnella. Olen kyllä keräillyt alesta kokoelmaboksin hyllyyn, mutta hyllyssä se on pysynyt. En saa kuunneltua kappaleita loppuun. Uusimmissa kappaleissa ärsyttää pillipiiparointi.
Vanha viestiketju kaivettu esiin... mutta millä ihmeen perusteella Nightwishiä ei arvosteta? Koko kansanko sitä pitäisi kumartaa? Bändihän on saanut mediassa valtavasti huomiota. Jos sen parissa tapahtuu vähääkään, niin aina siitä myös uutisoidaan.
Itse olen pitänyt yhtyeestä kovasti, mutta uudempi tuotanto on jotenkin menettänyt tuoreutensa. Levy levyltä on tuotettu suurisuuntaisempaa ja mahtipontisempaa, ja omasta mielestäni se tie on käyty loppuun. Mutta mitä tilalle? Toivottavasti ei ainakaan juurevaa bluesrenkutusta, itkuballadeita tai thrashia. Yhtye on käynyt aika tyypillisen pitkäikäisen suurbändin kehityskaaren: alkuvaiheen tuoreus, vakiintuneen vaiheen tasaisuus ja siihen liittyen tietenkin ammattitaitoisuus ja nyt myöhemmin jonkinlainen... turhauttavuus. Kun ideat loppuvat, ne loppuvat. Ja uusiutuminenkin on vaikeaa, koska jos Nightwish alkaa tehdä iskelmää tai lastenlauluja, niin.... niin mitä? Miksei se bändi voi tehdä iskelmää tai lastenlauluja. Vanhat fanit eivät ehkä pidä, mutta he nyt ovatkin urautuneita, keski-ikäistyviä menneisyydenhaikailijoita.
Yllä sanotaan, että ongelmana on genren määrittelyn vaikeus. Minä pidän sellaista hyvänä seikkana. Jos jokin musiikki on liian tiukasti genrensä perinteiden mukaista, se on tylsää. Ja toisaalta: Nightwish loi oman genrensä, sinfonisen metallin. Samalla saralla on nykyään muitakin kyntäjiä, mutta en minä ole saanut tykästyttyä kuin Within Temptationiin. Ja sekään ei ole Nightwishin seuraaja vaan aikalainen.
Montako uutista olette nähneet Nightwishistä viime aikoina?
Juuri vetäisi Decades maailmankiertueen jolla suuremmat yleisömäärät kuin yhdelläkään suomalaisbändillä koskaan aiemmin. Nightwish on myynyt enemmän levyjä kuin mikään muu suomalaisbändi, mutta silti media on hiljaa.
Lahdessa heinäkuussa 13500 katsojaa, viime viikon perjantaina Turun Gatorade halli lähes täynnä ja Lauantaina Hartwall areena loppuunmyyty.
Yksikään isompi media ei kerro sanallakaan Turun sanomia lukuunottamatta.
Lahden konsertista seuraavana päivänä Ilta-sanomat kirjoitti vaan jutun että Marco Hietalan tyttöystävä säikähti nakkikioskijonossa kaatunutta humalaista vuosia sitten Lahdessa. Eli toimittaja tiesi kyllä ihan varmasti Lahden keikasta kun tuommoisen jutun teki, mutta mitään oikeata asiaa keikasta ei voinut kertoa.
Itseä ainakin kiinnostaisi esimerkiksi mitä kappaleita soittivat, lavashow, vierailijat jne.
Ps. Kesällä Konsertissa vieraili Tapio Wilska ja Lahden, Turun sekä Helsingin keikoilla Netta Skog soittamassa Haitarilla Wishmasteria.
EntykkääAutotunesta kirjoitti:

No en kyllä yhtäkään uutista ole minäkään huomannut isommissa medioissa Nightwishin keikoista. Mutta siitä kyllä on heti etusivun uutinen iltapäivälehdissä jos Cheek vaihtaa pelkästään Instagram tilinsä nimen.
Ei kaikkien tarvitse tietenkään tykätä metallimusiikista, mutta samalla periaatteella on hyvin paljon ihmisiä jotka ei tykkää nykypopista tai räpistä. Jotain tasapuolisuutta kaipaisin uutisointiin. Etenkin kun tässä maassa on eniten metallibändejä väkilukuun suhteutettuna koko maailmassa, joten kyllä media voisi olla monipuolisempi uutisoinnissaan.
Joku punkkari hakkaa rumpua ja siihen huudetaan oopperaa päälle - ketä se semmoinen kiinnostaa...?
Vierailija kirjoitti:
Joku punkkari hakkaa rumpua ja siihen huudetaan oopperaa päälle - ketä se semmoinen kiinnostaa...?
Aika monia kiinnostaa koska Decades kiertueella useilla keikoilla yli 10 000 yleisöt. Olikohan yhdellä keikalla peräti 18 000 katsojaa. Ja yli 9 miljoonaa myytyä levyä. Menestynein suomalainen yhtye koskaan.
Suomessakin peräkkäisinä päivinä kaksi lähes loppuunmyytyä jäähallikonserttia ja paljon pienemmällä markkinoinnilla kuin median hehkuttamilla artisteilla. Jaffala oli täyteen myyty.
Lisäksi Floorin ääni on paljon monipuolisempi kuin ooppera-Turusella oli.
Tietysti joku tykkää että koneella tehdään yksinkertainen bongorumpukomppi ja runoillaan päälle tai sitten joillekin kelpaa Autotunella tehty lauluääni. Makuja on niin monia. Tasapuolisuutta medialta kiitos!
Musiikkitoimittajista kaikki muut paitsi jotka ovat hevarieta itsekin inhoavat heviä, pitävät kaikkia hevareita mauttomina juntteina ja pyrkivät vaikenemaan kaikki kuoliaaksi. Paha asennevamma siis joka ilmenee ahdasmielisyytensä.
Hommahan toimii niin että levy-yhtiöt päättävät, että jostakin henkilöstä tehdään tähti. Medialle joko suoraan maksetaan, että saadaan näkyvyyttä tai sitten suurimmilla levy-yhtiöillä on varmasti erilaista ristiinomistusta mediatalojen kautta, joten siitä kirjoittavat joka niin sanotusti maksaa tomittajien palkan.
Tähän kuuluu kaikki Iltapäivälehdet, isot sanomalehdet, tv-kanavat, kaupalliset radiot yms.
Artistin ei tarvitse välttämättä olla edes kovin lahjakas kun Autotunella voi tehdä hyvän äänen ja kovalla mediamylläkällä siitä saadaan brändättyä tähti. Nykypäivän striimauskultuurin yksinkertaiset kappaleet eivät taatusti kestä aikaa, ne on semmoisia hetken hittejä.
Ainakin Hartwall Areenalla oli tosi hyvä keikka. Floor ei ainakaan häviä yhtään edeltäjilleen ja tosiaan hän on sen oopperatyylin lisäksi paljon monipuolisempi kuin Tarja, olisikohan hevimpi oikea sana.
Mukava katsoa keikkaa kun selvästi koko bändi nauttii nykyään. Ja Netan vierailu Wishmasterissa oli hyvä lisuke, varsinkin se Netan ja Empun hanuri-kitarabattle Wishmasterin kitarasoolo kohdassa oli hauskannäköistä ja -kuuloista.
Kyllä Iltasanomat uutisoi että Nightwish valittiin suomalaiseen Hall Of Fameen 12 muun artistin kanssa. Iltalehteä ei asia kiinnostanut. Muutamissa musiikkilehdissä oli niiden nettisivuilla asiasta ja muutenkin keikoista maailmalla.
Yksi syy voi olla että kun kiertää maailmaa niin ei.ole läsnä täällä Suomessa niinkuin räppärit jne eli eivät ole julkisuuden 'riistaa' kun kiertävät tuolla jossakin silmien ulottumattomissa. Lisäksi esim. Tuomas Hoo ei tunge bändiä ja itseään mitenkään esiin vaan elää omaa elämäänsä julkisuuden ulkopuolella. Eivät Johannan kanssa anna yhteishaastatteluja jne. Jos haluaa vähän vältellä julkisuutta niin äkkiä sinut vähän unohdetaan. Varsinkaan jollet tee mitään mediaseksikkäitä 'temppuja' jne.
Kyllähän bändiä arvostetaan niin Suomessa kuin maailmallakin mutta eipä tainnut Tarjan potkuista jotenkin kaikki päästä ylitse koskaan ja jos Tarja leimattiin niin kyllä siinä bändi myös vähän leimasi itse itsensä ja jakoi ihmiset eri lokereroihin. Kun Anette sai vielä fudut niin moni mietti että ok, hyvä juttu mutta samalla heräsi epäilys ehkä että onkohan nämä naissolistit niitä joissa on aina se 'vika' vai voisiko vikaa olla jossain muuallakin. Mutta kyllä tätä bändiä arvostetaan, se on selvä juttu.
Suomen keikoilla vieraillut Netta Skog on kyllä ihan uskomaton taituri tuon digihanurin käsittelyssä, vuoden 2015 maailmanmestari. Ei ihme, että ovat ottaneet vieraaksi keikoilleen.
I want my tears back, ja ihan ilman taustanauhoja:
Aikoinaan voitti Kultaisen Harmonikan 2006 tällä vedolla ihan perinteisellä hanurilla.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Iltasanomat uutisoi että Nightwish valittiin suomalaiseen Hall Of Fameen 12 muun artistin kanssa. Iltalehteä ei asia kiinnostanut. Muutamissa musiikkilehdissä oli niiden nettisivuilla asiasta ja muutenkin keikoista maailmalla.
Yksi syy voi olla että kun kiertää maailmaa niin ei.ole läsnä täällä Suomessa niinkuin räppärit jne eli eivät ole julkisuuden 'riistaa' kun kiertävät tuolla jossakin silmien ulottumattomissa. Lisäksi esim. Tuomas Hoo ei tunge bändiä ja itseään mitenkään esiin vaan elää omaa elämäänsä julkisuuden ulkopuolella. Eivät Johannan kanssa anna yhteishaastatteluja jne. Jos haluaa vähän vältellä julkisuutta niin äkkiä sinut vähän unohdetaan. Varsinkaan jollet tee mitään mediaseksikkäitä 'temppuja' jne.
Kyllähän bändiä arvostetaan niin Suomessa kuin maailmallakin mutta eipä tainnut Tarjan potkuista jotenkin kaikki päästä ylitse koskaan ja jos Tarja leimattiin niin kyllä siinä bändi myös vähän leimasi itse itsensä ja jakoi ihmiset eri lokereroihin. Kun Anette sai vielä fudut niin moni mietti että ok, hyvä juttu mutta samalla heräsi epäilys ehkä että onkohan nämä naissolistit niitä joissa on aina se 'vika' vai voisiko vikaa olla jossain muuallakin. Mutta kyllä tätä bändiä arvostetaan, se on selvä juttu.
Tämä. Meni maku näiden potkujen jälkeen. Ei voi mitään.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2015 klo 20:34"][quote author="Vierailija" time="20.04.2015 klo 19:47"]Nightwish on myynyt Wembley stadionin loppuun, käsittääkseni eka suomalainen bändi, joka siellä esiintyy (korjatkaa jos olen väärässä), mutta Tampereelle Ratinaan saa edelleen lippuja, jopa kentälle sai ainakin vielä viime viikolla.
[/quote]
Eikös ne esiinny The SSE Arenalla Wembleyssä, joka on pienempi venue kuin Wembley Stadium? Hyvä suoritus toki sekin.
.
Olen kuunnellut uusimman levyn nyt pari kertaa läpi Spotifyssa ja se on mielestäni todella laadukas ja monimuotoinen. Hienoa sävellystyötä.
[/quote]uutta ei ole Spotifyssa...