Tänä vuonna aion alkaa vihdoin deittailemaan

Täytin 28 vuotta ja olen ollut viimeksi parisuhteessa 10 vuotta sitten. Siinä välissä on ollut pientä juttua, josta ei ole tullut mitään omien traumojen ja vääränlaisten miesten vuoksi.
Olen parannellut vanhoja haavojani, järjestänyt elämääni kuntoon ja nyt olen vihdoin toiveikas uudesta vuodesta.

Kysymykseni kuuluu, ottavatko deittimarkkinoilla miehet vakavasti Jane Austen tyyppistä naista, eli mulla ei ole paljoa kavereita, tykkään uppoutua kirjoihin ja elokuviin (Jane Austenin ovat lemppareitani, sekä Harry Potter). Uppoudun jopa niin syvästi, että tykkään larpata ko. kirjan tai elokuvan maailmaa. Olen romanttinen, ehkä liian ruusunpunaisin lasein maailmaa katsova, jollain tavoin konservatiivinen, pidän filosofiasta, maailmankaikkeuden ja elämän tarkoituksen pohtimisesta, taiteesta (maalaan ja piirrän), klassisesta ja dramaattisesta musiikista. Olen melankoliaan taipuvainen ja melankolinen, romanttinen musiikki saa minut onnelliseksi ja hyvälle mielelle. Kulutan paljon aikaa omissa ajatuksissa ja haaveissa. Minulla on mm haavemaailma, jonne tykkään kuvitella itseni.

Pukeudun suurimmaksi osaksi mekkoihin ja hameisiin, minulla on pitkät hiukset, vähän meikkiä ja sen suhteen luonnollinen tyyli. Tuntuu, etteivät miehet ota minua tosissaan tai ole minusta sen enempää kiinnostuneita. Täällä oli yksi ketju eilen tai toissapäivänä, jossa pitkiä naisia haukuttiin ja siellä mm. kirjoitettiin, että pitkät naiset ovat miesmäisiä. Olen isoa osaa suomalaisista miehistä pidempi, 178cm. En ole mallinmitoissa mutta ennen deittailua haluan laihduttaa vielä muutaman kilon.

En ole kuntosalimimmejä, en ole menevä tai kiinnostunut etenempään nykyisellä urallani, en supliikki tai yltiösosisaalinen, mutta olen aina haaveillut sielunkumppanuudesta. En varmaan kiinnosta omanikäisiäni, mutta entäpä minua vanhemmat? Vai olenko minihameineni ja naiveine haaveineni pelkkää helposti höynäytettävää seksiseuraa?

N28