Sensomotorisesta kuntoutuksesta

Homman idis on, että lapsen refleksit ja kuulo tutkitaan ja niiden perusteella hänelle suunnitellaan voimisteluohjelma ja annetaan musalevy, jota kuunnellaan sitten kotona omatoimisesti. Voimistelu kestää noin 10-20 min päivässä, musiikin kuuntelu noin 10 min.



Eka tutkimus maksoi muistaakseni kuutisen sataa, toka vajaa 500. Kaikkineen kustannukset ovat parin tonnin hutakoilla vuoden aikana. Kela ei korvaa mitään.



Me lähdimme mukaan aika korkein toivein myöskin tuon ääniherkkyyden vuoksi. Sinänsä kyse ei ole äänen voimakkuudesta vaan taajuudesta! Teorian ydin on, että autistiset/dysfaattiset lapset kuulevat korkeat taajuudet (=konsonantit) heikommin kuin matalat ja tuon ylikorostuneisuuden vuoksi karttavat tiettyjä ääniä. Meilläkin en ollut ymmärtänyt, miksi poika todella kammoaa tiettyjä musiikkikappaleita, kun taas toisia kuuntelee liki autuaallisena. Ajatuksen mukaan tuo tehoaa myös puheen kömpelyyteen ja kehitysviivästymiin, kun lapsi alkaa kuulla konsonantit selvemmin kuntoutuksen myötä.



Jumpalla taas pyritään vaikuttamaan motoriseen kömpelyyteen, kun tiettyjä " päällejääneitä" vauva-ajan refleksejä jumpataan pois.



Me saimme idean tuohon keväällä ilmestyneestä Kaks' plus -lehdestä, jossa Aaro-nimisen pojan äiti kertoi kokemuksistaan Helsingin sensomotorisessa keskuksessa.



No, toistaiseksi olemme harjoitelleet tunnollisesti jo 3,5 kuukautta. Mutta jos nyt olen aivan rehellinen, niin en ainakaan VIELÄ ole huomannut tuosta olevan erityisempää hyötyä lapsellemme. Saa sitten nähdä, alkaako vaikutusta olla kuntoutuksen edetessä - sen kokonaiskestohan on noin vuoden hutakoilla.



Jotakin sitä kuitenkin haluaa kokeilla, kun muuten ei Lastenklinikka tai Kela ole suosittaneet/luvanneet rahaa mihinkään kuntoutukseen.

kun Hätinen kertoi niistä jämäreflekseistä, kuiskasinkin miehelleni että meidän pojallahan on noi kaikki!

suhtaudun aina aika kriittisesti kaikkiin terapioihin, koska a) niiden hyöty on aina kovin yksilöllinen ja b) alalla liikkuu tosi paljon huijareita, jotka haluavat hyötyä erityislasten vanhempien huolesta.



Joten korostan, että ainakaan minä en halua vielä kampanjoida laajasti sensomotorisen kuntoutuksen puolesta, koska kuten sanoin, meillä ei siitä ole havaittu vielä mitään hyötyä. VOI olla, että se hyöty tulee vasta myöhemmin. Voi olla, että siitä ei edes ole juuri hyötyä juuri meidän pojallemme, vaikka muille olisikin. Tai voi olla, että se oikeasti on enemmänkin humpuukia ja uskon asia. Kuka tietää...



Mutta kun tosiaan on suht kalliista terapioista kyse, niin kannattaa lähteä liikkeelle suht avoimin silmin. Mikään terapia ei ole ihmehoito KAIKILLE lapsille.



Ja toisaalta, kun kunta ja kela eivät niitä vaihtoehtojakaan liiemmin tyrkytä, niin jotakin sitä silti haluaa yrittää...

kukin reagoi yksilöllisesti näihin hoitoihin, mutta kukaan ei kuulemma ole huonommassa kunnossa lähtenyt mitä oli ensimmäisellä hoitokerralla tullessaan :)



Tuhannen euroa (arvioitu kokonaiskustannus) on sen verran iso juttu ettei tuohon lähde jos ei usko tippaakaan sen tepsivän. Toisaalta, onko tuhat euroa paljon jos se poistaa joitakin lapsen elämää haittaavia aistioireita?

Näin mekin ajattelimme, että ei siitä ainakaan haittaa ole, jos hyödyt olisivatkin sitten vähemmän dramaattiset kuin siinä Kaks' Plussan jutussa olleella pojalla.

piipiliisi:

Tuhannen euroa (arvioitu kokonaiskustannus) on sen verran iso juttu ettei tuohon lähde jos ei usko tippaakaan sen tepsivän. Toisaalta, onko tuhat euroa paljon jos se poistaa joitakin lapsen elämää haittaavia aistioireita?

Kokonaiskustannukset ovat siis pari tuhatta euroa, joista Kela ei ainakaan Helsingin sensomotorisen keskuksen vetäjän mukaan korvaa mitään kuin satunnaisesti " työtapaturmana" ...

Minusta sekään ei ole liikaa, jos tosiaan edes jotakin edistymistä tapahtuisi.

Sinänsä on aina kamalan vaikeaa mitata, mikä edistysaskel pienen lapsen kehityksessä johtuu mistäkin. Vuoden aikana lapsi joka tapauksessa oppii kaikenlaista! Johtuuko se sitten jostakin terapiasta, elinympäristön muutoksista, kasvusta sinänsä vai mistä, mahdotonta sanoa. Terapeutit tietenkin tulkitsevat kaiken edistyksen siitä terapiasta johtuvaksi.

Ans katsoa nyt...

Sitten on vielä kunnan puolesta saatavissa SI-terapiaa, joka puree osin samoihin vaivoihin. Sitä antavat toimintaterapeutit ja se on käsittääkseni kela-korvattavaa.

www.sity.fi

meidän nyt 9-v. pojalla on ollut kaksi jaksoa toimintaterapiaa 4-5-vuotiaana. Hän ei saisi lähetettä mihinkään terapiaan koska hänellä ei ole varsinaisia toiminnallisesti kuntoutettavia ongelma-alueita. Hänen tapansa reagoida ympäristön ärsykkeisiin on kokonaisuudessaan poikkeava: ääni- kuulo- , haju- ja makuaistit ovat yliherkät ja se aiheuttaa kaikenlaista hankaluutta arkielämässä.



Sikälikin innostuin tästä kuntoutusmuodosta, koska sen suhteen ei oltaisi ollenkaan myöhässä, vaikka varhaiskuntoutusvaihe on jo ohi.

Just huomasin viikonloppuna ensimmäisen asian, jossa pojan sensomotorisesta kuntoutuksesta näyttäisi olevan iloa ja hyötyä.



Kuntouttaja kysyikin toisella terapiakerralla, onko lapseni alkanut pulikoida vedessä eri lailla kuin aikaisemmin, viekö jalat rohkeammin taakse. Kuulemma on näin, että autistisen kirjon motorisesti kömpelöillä lapsilla on usein taipumus vetää uitettaessa jalat alas koukkuun, samalla lailla kuin vauvat tekevät. Tämä tietenkin haittaa aika lailla uimisen opettelua.



No, viikonloppuna olin uimassa lasten kanssa ja kappas mokomaa, poika oppi uimaan uima-apujen avulla. Eli osasi pitää jalat takana ja potkia vauhtia. Oli kyllä vielä aika lailla selkä kaarella jäykkänä, mutta kuitenkin.



Että en nyt halua antaa ihan sellaistakaan vaikutelmaa, että MITÄÄN hyötyä ei sensomotorisesta treenauksesta ole...

Meidän lapselle on ollut pelkkää hyötyä si-kuntoutuksesta - niin motoriikka kuin puhekin edistyneet.Ja saadaan sairaalan maksusitoutuksella kuntoutus- tosin 1,5 v jonotettiin siihen...

kela si-terapian olisi korvannut jos olisi ollut terapeutti. Täällä pohjoisemmassa vain ei ole terapeuttia lähimaillakaan.



TAHATONTA TOHELLUSTA kirjaa suosittelen kaikille, paljon asiaa si-a ja kotiin vinkkejä mitä voi tehdä.

SI-terapia ja sensomotorinen kuntoutusovat eri asioita!!

SI on yleisesti hyväksytty terapiamuoto, sensomotorinen kuntoutus ei.

Päällisin puolin nuo vaikuttavat perustuvan samaan ideologiaan, mutta kun kokemusta on vain toisesta, en osaa sanoa, missä määrin niissä on yhtäläisyyksiä.



SI-terapiaa on mahdollista saada yhteiskunnan varoin, sensomotorista ei. Mikä ei tietenkään automaattisesti merkitse, että jälkimmäinen olisi huonompaa - se on vain UUDEMPAA.

Tottahan se varmaan on, että toiminta- ym. terapeutteja saa paremmin pk-seudulta. Silt jonot ovat 1-2 vuotta ja se on liikaa sekin. Lapsen herkkyyskaudet juoksevat kovaa vauhtia- terapiaa pitäisi saada HETI.

Meille ei lastenklinikalla osattu tosiaan neuvoa juuri mitään erityisempää terapiaa (lapsella siis diagnoosina as-piirteet ja motoriikan kömpelyys).

Tilanne siis on se, että diagnooseja jaetaan jatkuvasti enemmän ja enemmän, mutta siihen se jää. Terapioista tingitään jatkuvasti enemmän ja enemmän ja Kelan linja tiukkenee kaiken aikaa.

Omatoimisuus on siten usein ainoa väylä.

addalmiina:

Silt jonot ovat 1-2 vuotta ja se on liikaa sekin. Lapsen herkkyyskaudet juoksevat kovaa vauhtia- terapiaa pitäisi saada HETI.

Aloitimme sensomotorisen kuntoutuksen 11/2005 pojan ollessa 5,5v. Selvää hyötyä alkoi näkyä hyvinkin pian: poika oppi hahmottamaan numerot ja kirjaimet, alkoi oppia ' itsekseen' kellonaikoja, oppi laskemaan numeroilla sataan (aiemmin takelteli jo 7-8 kohdalla), karkeamotoriikka ja tasapaino on parantunut reippaasti, oppinut jäljentämään, kuuloyliherkkyys korjaantunut etc etc. Joten minä ainakin suosittelen lämpimästi vaikka kukkarossa kirpaiseekin. Mutta toisaalta - ei tärkeämpää sijoituskohdetta olekaan kuin oma lapsi.