Lapsi joka saa osakseen, allekirjoitatko?

Lapsi joka saa osakseen...  

Lapsi, joka saa osakseen ivanauruja, oppii pelkäämään. 

Lapsi, joka saa osakseen arvostelua, oppii tuomitsemaan.  

Lapsi, joka saa osakseen epäluottamusta, oppii pettämään. 

Lapsi, joka saa osakseen vihamielisyyttä, oppii hyökkäämään. 

Lapsi, joka saa osakseen hellyyttä, oppii rakastamaan. 

Lapsi, joka saa osakseen rohkaisua, oppii luottamaan itseensä. 

Lapsi, joka saa tuntea totuuden, oppii ymmärtämään oikeutta. 

Lapsi, joka saa osakseen kiitollisuutta, oppii olemaan kiitollinen. 

Lapsi, joka saa osakseen tietoa, oppii tuntemaan viisauden. 

Lapsi, joka saa osakseen kärsivällisyyttä, oppii olemaan pitkämielinen. 

Lapsi, joka elää onnellisena, löytää rakkauden ja kauneuden.  

Mietin meidän perheen kohdalla etenkin tuota tummennettua kohtaa. Itseäni ärsyttää että lasten isä on aikamoinen epäilijä. Epäilee siis lapsista usein jotakin. Esimerkiksi toinen lapsemme on jonkun kerran unohtanut jonkun läksyn tekemättä ja alkanut illalla vasta tekemään. Niin nyt on koko ajan läksyistä "en olis aivan varma että ne ovat tehty, vaikka niin sanotaankin". Sinänsä ehkä lapsi ansainnutkin tuon. Tai sitten ei. Ajattelen että ne ovat olleet virheitä. Ja lapsella pitäisi olla myös mahdollisuus oppia virheistä. Lapsi on mielestäni lähtökohtaisesti ansainnut luottamuksen, kunnes toisin todistetaan.

Sori toinen aloitus, mutta asia meni tuon lorun kanssa pötköön