~<*>~ MAALISMASUJEN maanantai ~<*>~
Kommentit (24)
Täällä vaan vähän huolissani kyselisin noista sydänäänistä? Tai siis ekan kerran tänään aamulla meinas käydä niin, ettei meinannut sydänääniä löytyä. =/ Aikaisemmin on löytynyt suurin piirtein heti kun olen dopplerin masulle laittanut, ja äänet ovat tulleet sillain selkeästi. Nyt tänä aamuna kun etsin ääniä, en meinannut millään löytää ja ehdinkin jo hieman pelästyä. Jatkoin vaan etsimistä ja ajattelin, että onkohan vauveli noussut jo sen verran ylös, että yritin löytää ääniä turhan alhaalta. No sitten jostain sain sykkeen kuuluviin, mutta kuului jotenkin kauhean hiljaa...niinkuin kamalan kaukaa, vaikka tuon laitteen ääninappulakin oli ihan täysillä. Sillain siinä sitten rauhoituin, mutta jäin miettimään, että onko vauva noussut nyt ylemmäksi ja alue on nyt jotenkin isompi mistä sitä ääntä pitäs etsiä, ettei nyt enää olekkaan se äänten löytäminen niin helppoa. Tai etsittävä alue laajenee. Tiedättekö mitä tarkoitan? Sekavasti selitetty. No ei kai sillain pitäs mitään huolestua kun ei ole vuotoja eikä muutakaan hälyyttävää. Eilen tein pitkä kävelylenkin ja kun kävelen rivakammin, niin alkaa nykyään helpommin pistää kyljestä tai nipistää vähän alamassusta. Sitten aina yleensä hiljennän tahtia varmuuden vuoksi. Hetken päästä siitä aina sitten nuo oireet helpottavat. Muuten ei mitään ongelmia ole ollut.
Olin muuten vähän ihmeissäni kun tää massu on kuitenkin vielä tosi pieni vaikkakin selkeä, mutta huomasin jo ekat juovat mahdollisista tulevista raskausarvista alamahassa. Vähän pelästyin, että olen vasta vkolla 15 tai 16 ja nyt jo nahka repee, eikä masu ole paljon vielä edes venynyt. Ensin luulin, että olivat kynsistä tulleita raapaleita kun masua on kutittanut ja olen sitä vähän raapinut. Iho on mulla tosi kuiva ja olen jo ennen raskauttan joutunut päästä varpaisiin itseni rasvaamaan. Eli tiedän, että olen ihminen joka varmasti saa ilokseen myös nahkan repeämisen ja ne raskausarvet tässä raskauden aikana. Laitoin ihan perusvoidetta (tosi rasvaista) Liposania siihen vatsaan ja ne ensimmäiset raskausarpien juonteet vielä sain hälvenemään. Pitänee näköjään ruveta nyt aamuin illoin käyttämään tuota tosi rasvaista voidetta, että masu pysyisi vähän kimmoisampana. Jos pystyisin vähän ainakin pitkittämään ensimmäisten pahojen raskausarpien tuloa. Onko teillä tähän hyviä niksejä mikä auttaisi hyvin. En aio kyllä ruveta ostelemaan mitään 60¿:n hintaisia pikkusia tuubeja jotain kallista voidetta, en jaksa uskoa ihmeisiin. Ja olisin konkurssissa raskauden päätyttyä kun joutuisin käyttämään niitä varmaan litratolkulla. Ajattelin, että onko jostain perusvoiteista (tosi rasvaisista) hyviä kokemuksia tai jostain öljyistä mitä saisi raskausaikana käyttää tuohon masuun?
Nyt tuli ihan vaan omaa napaa, mutta suht hiljaista on vielä tälle aamulle muutenkin.
titi75 ja kirmeli rv 14+3 (ultra 15+3)
Oli joo just niin kiva vkon loppu kun vaan voi olla :( lauantaina netti tökki enkä päässy sisään kun aamulla, ja siinä välissä kun hain kahvia, mut olikin jo tyrkätty ulos. Loppupvän se keljutti niin paljon etten jaksanu edes kokeilla avautuuko.'
Eilen taas olin töistä niin väsynyt etten jaksanut muuta kun nukkua töiden välin..outoa että monta päivää jaksaa ihan ok, ja sitten yhtenä aamuna huomaa että voimat on totaalisesti loppu..nyt on takana liki 12 tunnin yöunet niin luulis taas jaksavan..ja edessä siis tän vkon loma. :)
Omaan napaan ei kuulu mitään maata mullistavaa, viikko vaihtui ja masu näkyy tietäville ihan selvästi, teitämättömät varmaan kuvittelee mun lihoneen reilusti. Arvaisivat heti jos pitäisin paljastavampia vaatteita, mutta näissä verkkareissa ja löysissä paidoissa olen turvassa kyylien katseilta vielä pitkään :) mä nimittäin EN jaksa kuunnella kun nuo naapurit alottaa (asun taajamassa keskellä yli keski-iän ohittaneita, ylitsepursuavan ystävällisiä ja uteliaita ihmisiä..).
Paino olikin tänä aamuna laskenut siihen mitä se oli viime nlassa..huisia, se nimittäin oli välillä yli kaks kiloa korkeemmallakin! Ja ei, en ole sortuut anorektikon ajatusmalliini ja laihduttanut, vaan todennut ettei kai silloin tarvi ähkyyn syödä jos ei ole nälkäkään..syön siis ihan normaalisti, mutta vältän ähkyä kun siitä tulee niin paha olo.
Vieläkin on äippähousut ostamatta, kun ajattelin viimeksi kaupungilla käydessäni että pärjään vielä verkkareilla kotona ja jätän paremmista housuista vaikka napin auki ja pitkän paidan päälle. Ne mammahousut kun tuntu niin hirmun isoilta vielä..tälläviikolla ne kuitenkin täytyy kai käydä ostamassa..enää ei riitä napin auki jättäminen :O
Ummetus on ja pysyy, mikään ei tähän mennessä ole auttanut kunnolla, joten marssin kaupunkireissulla apteekkiin, kai sieltä joain löytyy.
Sitten se supistelu-juttu..mä luulen että nää mun tuntemukset vois ollakin supistelua, varmaan vasta harjotuksia niihin oikeisiin harjotus-suppareihini, selvästi nimittäin tuntuu käden alla kun vatsa kovettuu vähäsen, ja se kestää hetken. Ei ollenkaan häiritsevää kuitenkaan, en edes oikeestaan tunne niitä, mutta jostain syystä käsi hakeutuu silloin vatsalle..mieskin sen kerran tunsi.
Mutta nyt enneku tää romaani täyttää koko internet-avaruuden..me lähetään keittää koira-poikien kans kaffetta.
Tappert ja Pusku 15+1 viikot vaan vilisee
terveisiä kaikille tallinnasta! sieltä tuli ostettu vauvalle ensimmäinen potkupuku. löysin mieleisen, neutraalin värisen, joka sopii sekä tytölle että pojalle. enempää en vielä sortunut ostelemaan.
tänään on töissä päällä ns. normaali kietaisupaita. mutta kyllä kaikki ovat täällä sitä mieltä että nyt olen siirtynyt äitiysvaatteisiin. onneksi tämä ei ole ollut päälläni ennen raskautta... silloin kyselyt/utelut olisivat tehneet kipeää.
mullakin vaivaa ummetus. neuvolassa viime viikolla sain suosituksen kokeilla duphalac-nimistä jauhetta. vielä en ole sitä apteekista hakenut, mutta pian varmaan pitää. olisi varmaan paljon parempi olo kun vatsa toimisi.
mukavaa viikon alkua kaikille!
ruusunpiikki rv 15+6
Mulla ei ole vielä tietoakaan supistuksista tai vauvan liikkeistä, noita liikkeitä odottelen innolla, supistuksia en niinkään! Toivottavasti pööh pääsee tutkittavaksi niin ei tarvi olla epätietoisuudessa...
Tää on nyt sit mulla taas tällaista odottelua, kun seuraava neuvola on vasta kuukauden päästä... Mietin muuten sitä, että on se sitten outoa kun vatsa on kunnolla kasvanut ja kaikki näkevät, että olen raskaana, nyt se on vielä oma salaisuuteni eikä asia ole julkista tietoa.
Viikonloppuna tuli sitten kerrottua sekä miehen että minun vanhemmilleni raskaudesta. Vastaanotto oli iloinen kuten arveltiinkin! Kaikki sanoivat, että laskettuun aikaan on ENÄÄ puoli vuotta ja itsestänikin tuntuu toisina päivinä, että maaliskuuhan tulee ihan just ja sitten taas kun alkaa laskemaan jäljellä olevia raskausviikkoja niin aika tuntuu todella pitkältä.
Tänään tai huomenna pitäisi allekirjoittaa uusi työsopimus, sitten ei enää tarvi pelätä, että mitä tapahtuu jos raskaus paljastuu!
Despelote, rv 14+1
Oli mukava viikonloppu. Käytiin ukin ja mummin luona (oltiin melkein koko eilinen päivä) ja pojalla oli tosi mukavaa. Mummin kanssa käytiin sienestämäässä (no ei juuri mitään saatu) ja iltalenkillä. Miehen kanssa käytiin muutamassa asuntoesittelyssä. Omaa asuntoa etsitään koko ajan, kumpa vaan sopiva löytyisi pian.
Alavatsa tuntuu varsinkin iltaisin kipeältä. Varmaankin johtuu vaan kasvavasta kohdusta. Liitoskipuja ei oo ollu pitkään aikaan. Rinnat ei kohta sovi enää mihinkään rintsikoihin.
Nälkä on jatkuva, ei vaan tee mieli syödä kotona mitään. Eilen vanhempien luona jopa leipä maistui erikoisen hyvältä =) Miksi sitten kotona ei maistu?
Jaahas, olis kai se saatava tänään jotakin aikaiseksi. Pyykkiä oon saanu kuivumaan jo 2 koneellista. Olikin iso pyykkivuori odottamassa pesua. Miten sitä aina kertyykin noin?
Hyvää viikonalkua kaikille! Ja kaikki taustailijat rohkeasti mukaan keskusteluihin!!!
rimma 14+5 tai jotakin
Äh, synkkää ja harmaata. Pitäisi varmaan lähteä ottamaan juurikasvit kasvimaalta ennenkuin pakkanen tulee, jos siinä vaikka vähän piristyisi. Saapi nähdä! Sain muksun jo päiviksille ja voin syödä aamiaisen ihan rauhassa eilistä Hesaria lueskellessa... Onpas täällä ollut hiljaista viikonloppuna. Minäkin olin niin väsynyt, että kävin vaan lueskelemassa muiden kuulumisia.
Supisteluista: Mua alkoi edelliskerralla supistella rv 16, eivät olleet kipeitä. Sen verran kuitenkin tuntui, että niiden ajaksi piti pysähtyä. Eivätkä olleet moksiskaan kun kerroin lääkärissä, kohdunkaula oli vaan lyhentynyt. Suosittelen kuitenkin ottamaan iisisti ja soittamaan äippäpolille. Eivät ne kipeitä saisi näin varhaisessa vaiheessa olla...
Joku oli huolestunut raskausarvista: Mulla tuli niitä jonkun verran mahaan ihan viimeisillä raskausviikoilla. Niitä tuli vasta sitten kun maha rupesi laskeentumaan. Eivät onneksi ole pahoja, sellaisia kapeita haaleita viivoja vain. Eihän ne koskaan pois lähde, mutta nyt niitä ei huomaa kun on taas maha pinkeenä... :) Mulla on todella kuiva iho. Hölväsin jatkuvasti kaikilla rasvoilla ja öljyillä ja vielä kuorinkin ihoni säännöllisesti. Silti niitä vain tuli!! Ajattelin mielessäni silloin et sehän on vaan kosmeettinen haitta. Oman lapsen saaminen on niin arvokas ja ihana juttu, että mitä sitten jos oma vatsanahka ei ole enää kauneimmillaan...
Huomenna sitten ois se eka ultra. Sydänääniä en ole vielä kuullut, jos vaikka sitten huomenna. Kävin ekassa neuvolassa rv 10, silloin niitä ei vielä kuulunut. Eipä tänne oikeen muuta kuulu, kuin innolla odottelen huomista. Seuraava neuvola on vasta lokakuun puolivälissä. Sinne on ihan kamalan pitkä aika... :/ Mä olen nykyään ihan mielettömän herkkä. Mulle on vasta nyt tullut se itku-aika... Katselin Elämä lapselle- konserttia. Siinä oli se viikon vanha keskonen, joka oli syntynyt rv 24. Sitä pienokaista kun näytettiin ja vanhempia haastateltiin mä itkin vuolaasti ja itse asias sain tartutettua sen mieheenikin. Sitä saa olla niin tyytyväinen, että itselläni meni kaikki viime odotuksessa niin hyvin.. Sitten mä itken kun luen kuolinilmoituksia.. No kai tämä jossain vaiheessa häviää.
Ajattelin lähteä muksun heräämisen jälkeen käymään kaupungilla. Pitäisi saada vähän rennommat housut. Kirjoittelinkin viime viikolla, että mahdun ihan hyvin vielä normaaleihin vaatteisiin. Nyt farkut ovat erittäin epämukavat päällä... :) Myin kaikki äitiysvaatteet kirpparilla. En kyllä haluisi niitä päälleni enää laittaa. Niitä samoja rytkyjä kun sai pitää niin kauan, niin ajattelin et ostan sit uudet kun seuraavaksi tarvitsen... Olin niin kyllästynyt niihin!!
Mutta hyvää päivän jatkoa kaikille!!
Hanna
Juupajuu... Kuvittelin jo, että pahoinvoinnit ehkä on jo historiaa, mutta vielä mitä! Päästin itteni liian nälkäiseksi (en syönyt aamupalaa), joten täällä työpaikalla sain sitten todeta, että on se pytyn sisäpinta valkoinen täälläkin... Ei ollut kovin mieltäylentävää ruikkia siellä! Aukaisin vesihanankin päälle, ettei ulos kuuluisi, kun yks oksentaa menemään.
Nyt meinaa väsyttää kauheesti, pääsin nukkuun vasta yhdeltätoista ja kuudelta sitten ylös. Ei vaan riitä tuommoset esitsemän tuntia uneksi.
Muuten tänne kuuluu ihan tavallista ja mukavaa. Pakko olisi pysytellä seuraavat 2h valveilla, kun on luennon seuraamista. Huooooh! Vinkkejä piristymiseen?
terkuin hurjan väsynyt Utukka, rv tasan 15.
Täällä myös huonoa oloa edelleen. Heikko ja oksettava olo, mutta oksennus ei silti tule :( Mikään ei tunnu auttavan, pieni syöminen, mehujään imeskely, keksi ennen ylösnousua...
Nassu on näpyillä, ihan teini olo :)
Se pieni pallomaha on kadonnut(hui!) ja selälläni maatessa saan vedettyä koko mahan jopa kuopalle... Kohdun kyllä tunnen, kun sitä painaa niin aristaa ja on vihlasuja nopeista liikkeistä ja jomotuksia, joten kai isellä joku kasvaa. Torstaina on np-ultra, sillonhan se selviää.
Uudella paikkakunnalla ei tarjota rakenneultraa, höh. Joten sitä suuremmalla syyllä mun pitää päästä 4d ultraan, eikö vaan kaverit? =)
Pitää miehelle vakuuttaa.
Huomenna koirien rokotukset, rahaa palaa taas, ihan kun sitä olis liikaa.
Mies töissä ,lapset tarhassa ja mä yksin kotona neljään, aika tylsää.
Lueskelen väliin tein juttuja :)
Dharma 12+4
DHARMA;
alkuaikojen turvotus vaan on kaikonnu..siitä vatsan katoaminen, niin mullekin kävi ekaks, sitte se pullahti yks yö esiin :)
Tääl ois kans koiran rokotus edessä, onneks toi helpompi tapaus tänävuonna, selviää ihan vaan pelkällä rokotuksella, toisen kanssa kun joutuu rauhottamaan koko hurtan ennenkun voipi mitään tehdä..ja siltä aina kuunnellaan sydän ja tsektataan hampaat samalla..sydämen kuuntelu ei oikein onnaa kun koira on ilman rauhotusta paniikissa ja sydän hakkaa miljuunaa. (taustalla jonkinlaista sydänvikaa).
Huokaus...ken lenkittäis noi koirat mun puolesta..yhtää ei jaksais mut kai se olis mentävä..
Tappi ja Puksu
Ensimmäisessä neuvolalääkärissäon nyt käyty, eikä siellä kyllä tullut taaskaan viisaammaksi. Onneksi toki sain kurkata vauvaa ( noin 5 sekuntia) ja nähdä sydänäänet..siis NÄHDÄ ei kuulla, laite oli liian " huono" , eikä saanut kuuluviin kuin rätinää.
Eli sydänäänistä sen verran, että kun minulla on taaksepäin kallistunut kohtu ja sen lisäksi istukka edessä niin on kuulemma aika toivotonta kuulla vauvan sydänääniä perusdoplerilla vielä vähään aikaan. Ja jos vauva vielä sellaisessa asennossa, ettei ole ihan siinä " pinnalla" niin ääniä ei saa kuuluviin. Mutta näinpähän ne kuitenkin =)
Paino oli laskenut, mutta minun tapauksessa siitä ei liene haittaa. Itselläni kun on atooppinen iho on tullut pahoja raskausarpia jo ekaraskaudessa, joten tuskin niitä enää voi tulla enempää kuin niitä jo on. Ja muuten ihotautilääkäri sanoi minulle, että ne kyllä himmenee, eivätkä tule niin näkyviksi, jos ihoa hoitaa rasvaamalla, mutta jos iholaatu on sellainen, että niitä tulee, niin silloin niitä tulee.
Olen ostanut jo yhdet mammahousut ja yhdet muutenvaan isot housut, joita en ole vielä käyttänyt. Farkkuja en kuitenkaan oikein saata enää käyttää kun tuntuu sen v erran pahalta tunkea niitä kiinni. Jostain muuten luin, että juuri näillä viikoilla ei saiskaan enää väkisin tunkea niitä housuja kiinni, kun kohtu vaatii kuitenkin sen oman tilansa.
Mulla on muuten nuitten vatsavaivojen kanssa ihan päinvastoin, yleensä on ummetusta, mutta odotusaikana ei, vatsa toimii kuin kello !
Ja nyt pitää lähteä raksalle, siivouksia ja viimeiset lattiat paikoilleen, niin päästään ensiviikolla muuttamaan :D
t. punkeli rv 15 (uus viikko alko)
Olipas lyhyt pino eilen. Minäkään en jaksanut koneelle, kun melkein koko päivä oltiin ulkona.
Pööh: toivottavasti saat apua tuskaiseen oloosi. Positiivista on ainakin se että olet liikkeet tuntenut.
Kyllä mut ainakin laitettiin heti saikulle, kun viime raskaudessa alkoi supistukset puolivälin jälkeen vaikkeivat kipeitä suppareita olleetkaan.
Raskausarvista: mä kuivaharjasin viime raskaudessa masua, reisiä ja pyllyä ja laitoin Clarinsin voidetta, joka on tarkoitettu raskaana oleville. Lisäks mulla oli Clarinsin öljyä, joka oli todella hyvää (ostin nuo kentältä, joten en tiedä onko kaupassa kovin kalliita). En tiedä auttoiko, mutta masussa ei ole arpia. Rinnoissa ja pakaroissa kylläkin, mutta ne on tulleet nuorempana, kun paino on pomppinut edestakas (+15kg-19kg).
Tappert: mikäköhän on se keski-iän ylittänyt? Mulla kun toi 40 kolkuttelee jo etuovella:D
Mulla tää masu on on ihmeellisen pieni verrattuna viime kertaan( joo tiedän, ei sais verrata). Jollei näitä ylimääräisiä 5 kg olisi, masua ei juurikaan näkyisi. Mammahousuja olen jo kuitenkin käyttänyt, kun mun kaikki muut housut on aika matalia ja ne ei ainakaan tunnu hyville.
Nyt päikkäreille, tuli nukuttu huonosti viime yönä.
-m- +Viuhti rv 16
Vein aamulla pojan hoitoon ja kitkutin autolla aamuruuhkassa puoli tuntia töihin ja vasta työhuoneen avattuani tajusin, että olin jättänyt koneen kotiin! Eikun takaisin ja nyt sitte vietän tahatonta etäpäivää kotisohvalla.
Pööh: minullakin on jo suppareita ollut, ei kyllä kovin kipeitä ja makoilemalla ne ovat rauhoittuneet. Sama oli esikkoa odotellessa ja ei sitten syntynyt etuajassa vaan 2vkoa la:n jälkeen.
Titi: Raskausarpia tuli minullekin edellisellä kerralla muistaakseni ihan loppupuolella muttei mahaan vaan pakaroihin ja reisiin, tosi hienot on. Minä olin öljynnyt Ceridalilla vatsan alueen tunnollisesti joka suihkun jälkeen ja sitten kun painoa kertyi 23kg niin toki reidet/pakaratkin levisivät ja niissä sitten iho repesi. Nyt öljyän tunnollisesti vähän joka paikasta :)
Tappert: Voi kun minullakin lähtisi paino vähän laskuun, nyt se on sentään seisahtanut kun turvotus alkaa kadota. Kilon viikkotahdilla etenin väliin ja kyllä hirvitti. Syömistahti on hidastunut ja kävelyä olen kokeillut..jospa tämä tästä.
Dharma: Minullakin on masunympärys vain pienentynyt viime päivinä, luulisin että juuri siksi, että turvotus alkaa kadota. Normaalia ympärystä en muista, mutta ennen raskautta olin 165/55 eli aika hoikka ja viime viikolla mittasin vyötärön niin sain 92cm, aika huikee!
Niin ja pahaolo jatkuu, huoh. Mut jotain kivaakin tälle päivälle, ku saa varata ajan rakenneultraan :D
Taya rv 15+3
Viikonloppuna oltiin mökillä, ja siellä ei koneelle pääse, ja eilen sit olin illalla niin väsyny etten jaksanu tulla, ja välillä käy niin ett käyn lukemassa muiden jutut, mut sit tulee jotain niin, ettei ehdikkään itse kirjoitella.
Mä kävin viikonloppuna kirppiksellä, ja tein huimia löytöjä. Ostin pupujussikoiden pinnasuojan 10 euroa, itkuhälyttimen 8e, rintarepun 8e, ja vielä yhden söpön nallehaalarin eurolla.
Liikkeet on täälläkin alkanu tuntua jo joka päivä, yleensä kuitenkin vaatii sen ett istahdan ja rauhoitun, että huomaan ne.
Supistuksia en kyllä ole ollenkaan tuntenut, en kyllä aiemmillakaan kerroilla, ennenkuin vähän ennen synnytystä. Ja raskausarvista oli puhetta, mulla niitä on jo ennestään komea rivi, mutta vielä eivät ole tulleet selviksi, vaan ovat haaleita edelleen.
Petriina rv 15 ( jo!)
Hei kaikille! Arki koittanut. Juhlimme veljeni häitä viikonloppuna. Olipa tunteelliset ja kauniit häät. Näin raskaana ollessa tunteet erityisen pinnassa, ja tuntui, että sen nenäliinan sai kaivaa laukusta pienimmästäkin asiasta. Minä siis itkeskelin koko häät :))
Täällä tänäään kasassa rv 16+0. Vielä en voi sanoa liikkeitä tunteneeni, ja tämä on jo 3. raskauteni. Muutaman kerran olen ollut tuntevinani, mutta en asiasta kuitenkaan päätäni pantiksi laittaisi. Eli varmasti en voi sanoa tunteneeni. Hieman asia huolestuttaa. Esikoisesta tunsin rv 17+2 (näin kalenteri sanoo) ja kuopuksesta rv 16+. Nyt en vielä tunne...
Häissä serkkuni vaimo oli myös raskaana rv 11+2 ja hänellä oli huomattavasti isompi maha. Sekin laittoi huolestuttamaan. Onneksi on tämä maalismasut! Täällä olen lukenut, että monilla teistä on myös pienempi masu kuin aiemmissa raskauksissa, se rauhoittaa hieman.
Seuraava neuvola vasta kolmen viikon kuluttua. Siihen mennessä pitäisi liikkeiden tuntua...
Rauhoitelkaa hieman toverit hätääntynyttä!
Caius ja Ilona rv 16+0
...sen verran, että se näyttää ehkä hieman enemmän vauvamahalta, kuin vain " lihavalta" , lienee syynä se kun olen joutunut jättämään kaiken makean pois ja painokin oli tippunut viime neuvolakäynnistä.
Nyt ruuan laittoon. Mies joutuu päättämään meillä ruuan, kun itseä ei haluta yhtään mitään. Tosin eilen mies teki meillä ruokaa ja minut komennettiin sohvalle makoilemaan :)
T. punkeli rv 15
MASULI;
sitten kun se 40 vilkuttaa takaovella, olet keski-iässä :D nou hätä..
CAIUS;
Mulla ei oo oikein mitään mihin masun kokoa verrata, mutta kaveri oli näillä viikoilla jo ihan oikeesti raskaana (mä vaan leikisti), eli eiköhän se oli ihan kiinni vaan siitä että jokaikinen raskaus on erilainen :) ja kyllä ne liikkeetkin sieltä aikanaan tuntuu..älä suotta huoli.
Huomaan että tänään ei ole niitä semmosia " supistuksia" (jos ne nyt edes ovat niitä) ollut, liekö vapaapäivällä ja rennolla meiningillä ollut osuutta asiaan..täytyy varmaankin selvittää asiaa neuvolassa ens viikolla.
Pitäis mennä mättämään puita puuvarastoon, mutta kun en OIKEESTI nyt jaksa, niin jätän huomiseen..kumpa se olis aina näin helppoa..ihana olla lomalla.
Tappi & Puksu..odottelee appea ja anoppia kyläilemään..
Pitkästäaikaa yritän tänne itsekkin jotain raapustaa. Lukemassa juttujanne olen kyllä käynyt. Työt vaan tahtoo viedä kaikki mehut.....
SUPISTUKSISTA; mulla on alkanut myös jo supistella ihan selkeesti, odotan siis neljättä. Muistan kyllä että myös toista odottaessani supistelut alkoivat aika varhain ja jäinkin suosiolla sairaslomalle about rv 18 tai jotain. Tyttö syntyi kuitenkin vasta rv 38+4 eli ihan ajallaan, mutta tosi nopeasti (2,5t.)
Nyt siis maha menee hetkeksi ihan kovaksi palloksi ja mahalla tuntuu kiristystä, yleensä jonkun kovan rasituksen tai kiireisen työpäivän jälkeen. Onneksi supparit eivät ole kuitenkaan kivuliaita. Selälläni maatessa mahan ääriviivat tuntuvat selvästi, masussa on kuin pieni meloni. Ajattelin tässä vielä hetken seurailla tilannetta ja jos yhtään " vaiva" pahenee, käyn kyllä tohtorilla ja pyydän/toivon herkästi saikkua.
RASKAUSARVISTA; Mulla on apteekista saatavaa Ceridal-öljyä, joka on suihkepullossa ja on helppo suihkuttaa ja levittää kuivalle iholle. En tiedä ehkäiseekö se raskausarpien muodostumista, mutta ainakin tekee ihosta miellyttävän pehmeän ja joustavan. Suosittelen!
Tänään jätän jumpan suosiolla väliin ja taidankin käydä kevyellä kävelylenkillä. Käveleminen tuntuu nyt parhaimmalta liikkumismuodolta, eikä se ainakaan vielä ole aiheuttanut noita em. supistuksia. Mutta kun on aina liikkunut paljon, on tässäkin tilassa vaan päästävä liikkeelle.... tavalla tai toisella. Sitäkään kun ei tiedä milloin joutuu tai joutuuko ollenkaan (toivottavsti ei) heittäytymään laakereilleen kokonaan.
Vähän olen jo alkanut (muka) tuntemaan hentoisia liikkeitä tuolla alamahalla ;) jospa ne siitä vähitellen voimistuu....
Terveisin Minnis rv 14+5 ja " aarre"
CAIUS; nou hätä!! Todellakin kaikki raskaudet ovat ihan erilaisia eikä niitä voi verrata toisiinsa edes saman naisen kohdalla. Mulla on neljäs raskaus menossa ja kaikki raskaudet olleet täysin erilaisia, mahat erikokoisia, liikkeet tuntuneet eriaikaan jne....
apua, nyt mies huutaa lenkille, lähdettävä.....
On jääny viime aikoina kirjoittelut hieman sikseen, kun jostain kumman syystä en töissä enää pääse tänne vauva sivuille ja siellä jos missä yleensä jossain välissä ehtisin jotain naputtelemaankin.
Kotosalla taas tuntuu, että illan tunnit vierähtää aivan liian nopeasti eikä oikein ehdi tehdä mitään. Saati sitten koneella istua.
Nyt on välillä ollu pakko istahtaa koneelle kotonakin, jotta kerkee vähän edes vilkuilla mitä muille maaliskuisille kuuluu.
Viime perjantaina kuulin ekaa kertaa vauvan sydänäänet. =)
Kovin kauaa ei möttönen paikoillaan kuitenkaan viihtynyt vaan luikahti kauemmas doplerin kuuluvuus alueelta ja saatiin taas hetki etsiä, että löydettiin vaavi uudelleen. Eipä se kauaa malttanu vaan liikkui koko ajan pois alta. Alkuun saatiin parhaimmat jumpsutukset, joten eiköhän se muru siellä voi ihan hyvin.
Joku taisi miettiäkin tuota miksi sydänäänet eivät kuuluneet kuin vaimeana, kun aiemmin ovat löytyneet heti, niin varmasti johtuu siitäkin että vauva on vielä niin pieni, että sillä on tilaa mennä vähän kauemmaksikin siitä doplerin kuuluvuus alueelta. Samanlailla ne meidänkin sydänäänet jotenkin häipyi, kun vauva päätti " vaihtaa maisemaa" . Niin kuin hän olisi lipunut hissuksiin pois.
Eiköhän teilläkin siis ole kaikki hyvin siellä masussa! =)
Mitään kummempia fiiliksiä ei ole, masu taitaa kasvaa hiljalleen.
Ainakin itse sen huomaa aika selvästi ja kyllä eräs kaverikin tuumasi sen jo näkyvän. Ei kait se mikään valtava sentään ole, mutta pian ei varmaan ole salaisuus niillekään, jotka vielä mahdollisesti sitä arvailevat.
Tilasin bebesistä töihin suorat mammahousut ja masutuubin.
Olikin tulleet jo tänään, mutta jostain syystä tuota tuubia ei tullut eikä siitä ollut mitään viestiä, että tuleeko jälkitoimituksena vai miten.. höh..
Sekin olisi ollut kätevä jo nyt.
Nuo suorat housut oli kyllä musta jotenkin oudon malliset enkä nyt päässyt ihan vielä itteni kanssa sinuiksi, että pidänkö vai palautanko.
Masuahan niissä oli luonnollisesti vielä ihan melkeinpä liikaakin, joten johtuuko sitten lie siitä etteivät oikein istuneet. Niitä kyllä pystyy kiristämään sivusta pienemmäksi.
Hitsit että voi olla vaikeeta.
On niin pirun kalliita nuo housut (nimenomaan suorat siistit pitäs olla) ja valikoimat aika suppeat loppujen lopuksi. Ei viittis hirveesti ostella kokoa isompia tavallisiakaan housuja, kun ne ei sitten istu päällä varmasti ollenkaan ja ovat kuitenkin taas pian pienet. Ja lahkeiden lyhennyskin on sellasta puuhaa, että mulla saattaa mennä siihen viikkoja. :D
..oon niin laiska, kun en yhtään tykkää siitä hommasta..
Omia housujakaan kun ei töihin ole enää kuin yhdet, jotka ei varmaan kauaa enää mahdu.
Arki käyttöönkään (siis jos kyläilemään mennään) mulla ei oo enää kuin yhdet farkut ja tuntuu, että nekin on alkanu vähän puristamaan masusta, kun istuu. Ne on sellaset matalavyötäröiset.
No juu..
Mun höpinät sikseen, ei varmaan ketään kiinnosta/jaksa lukeakaan enää tämmöstä maratooni viestiä.
Koittakaahan jaksaa ja nautiskellaan, kun masu alkaa kasvaa. =)
-viivi ja onnimöttönen rv15+3
Täytyy myöntää etten itsekkään ole juurikaan jaksanu kirjotella viime viikon aikana. Pitkän sairasloman jälkeen lähdin virtaa puhkuen töihin ja tässä tulos: supistaa p....leesti (jo nyt ?!) ja olo on ku jyrän alle jääneellä. Aikaisemmissa kolmessa raskaudessa suppareita on tullu vasta kun ollaan oltu nyyttiä hakemassa,ei mitään sitä ennen,nyt pistääkin mietityttämään (lue:järjiltäni huolesta!) että onko kaikki nyt kunnossa siellä mahassa. Onko muilla ollut kipeitä suppareita jo näin ajoissa? ja kuitenkin loppu hyvin kaikki hyvin?!
Nyt sitten odottelen et äippäneuvolan puhaika alkaa ja jos sit pääsis " ronkittavaksi" . No tulihan siinä taas omaa napaa kerrakseen... Mutta niinku sanottu viime viikko oli sen verta raskas ettei tullu edes nettiä avattua eli en lainkaa oo pysyny kärryillä mitä teille muille kuuluu?! toivottavasti parempaa kuin minulle... Mutta,mutta kaiken tämän murehtimisen keskellä olen onnistunut bongaamaan muutaman liikkeen =D.
Oikein iloista harmaan maanantain jatkoa!!!
pööh rv 13+4