7 v karjuu ja pelkää että ikkunoista ja ovista tulee varkaita!

Varmaan kannattaa. Mutta sitä ennen keskustelua miksi pelkää. Pelaako tai katsooko liian pelottavia ohjelmia?

[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 21:44"]

Pitääkö viedä psykiatrille?

[/quote]

Kyllä, kun ei kerta mene ohi eikä ole normaalia käytöstä.

Vie se nyt hemmetissä psykalle.

[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 21:46"]

Mutta sitä ennen keskustelua miksi pelkää. Pelaako tai katsooko liian pelottavia ohjelmia?

[/quote]

Ja keskustelua kaikessa rauhassa nimenomaan silloin kun tilanne ei ole päällä.

Katsonut liian pelottavia tv-ohjelmia?

Itse pelkäsin pienenä ihan älyttömästi vessoja, kun näin ohjelman jossa vessanpöntöstä tuli joku pää. Kärsin ihan järkyttävästä ummetuksesta kun en uskaltanut käydä kakkoshädällä. Mutta se pelko oli todellinen ja niin aito.

Taskulamppu? Antaisin tulla viereen nukkumaan, kunnes pelot helpottaa.

Ton ikäsillä on paljon pelkoja, mielikuvitus laukkaa. Vahva kasvun kausikin menossa, on tullut koululaiseksi. Ennen psykiatrista konsultaatiota;) antaisin vaikka lapsen nukkua vieressä jonkun yön jos oikeesti sitä tosi paljon pelottaa? :) tsemppiä!

[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 21:50"]

Ton ikäsillä on paljon pelkoja, mielikuvitus laukkaa. Vahva kasvun kausikin menossa, on tullut koululaiseksi. Ennen psykiatrista konsultaatiota;) antaisin vaikka lapsen nukkua vieressä jonkun yön jos oikeesti sitä tosi paljon pelottaa? :) tsemppiä!

[/quote]

Komppi.

Ja kokeilkaa, että jätätte valot päälle huoneeseen. Jos ei auta niin päästäkää viereen nukkumaan. 

Lapsi katsoo ihan tavallisia piirrettyjä eikä niitäkään mielestäni liikaa. Yleensä ollaan ulkona leikkipuistossa, kävelyllä jne. Mitään pelottavaa ei ole tapahtunut, ei kenenkään kuolemia, ei ryöstöjä, ei eroja, ei muuttoa, ei uusia sisaruksia, ei mitään. Lapsi ei katso aikuisten ohjelmia, ei pelaa mitään pelottavia pelejä, ei katso ikinä uutisia.

Olen jutellut päiväsaikaan useasti asiasta että mikä siinä nukkumisessa on niin pelottavaa. Lapsi ei usko vaikka sanon että ei meidän kotiin tule ketään eikä kukaan tule tappamaan meitä. Lapsi jankkaa että miten sä voit sen luvata kun ei sitä tiedä ja mitä jos joku tuleekin. Mitä jos ninjat (???) vaikka tulee. Tuntuu, että lapsi ei kuuntele minun selityksiäni ja rauhoitteluani vain jankuttaa omiaan että "mitä jos, entäpä jos, ehkä joku kuitenkin" jne.

Lapsi on ihan "normaali", hyvä koulussa, hänellä on kavereita, hyviä ystäviä, kivoja harrastuksia, osaa vaikka mitä eikä ole ujo eikä sairasta mitään.

En käsitä tätä.

Voiko tämä olla jokin vaihe mikä menee ohi? Isosisaruksella ei ollut ikinä tälläistä.

Nyt sain lapsen hiljaiseksi vakuuttelemalla että ikkunoitamme ei saa ulkopuolelta auki, ne on tehty erikoisteräksestä... mitähän keksin huomenna.

Sitäpaitsi asumme kolmannessa kerroksessa kerrostalossa että juu tännehän ne varkaat heti ensimmäisenä tulee.

Ap

No se isompi on pelotellut. Minä pelottelin aikanaan pikkuveljen.

Itse pelkäsin pienenä todella todella hyytävän paljon että maassa on sodan aikainen pommi joka räjähtää. Pelkäsin nukkua jos talon alla on pommi joka räjähtää, en suostunut menemään yhdelle uimarannalle koska pelkäsin että vedessä on pommi. Pelko tuli sydämen asialla ohjelmasta jossa käyty sodan aikainen pommi. Pienillä tosiaan mielikuvitus on hurja ja kun he jotain pelkäävät, pelkäävät tosissaan. Ota poika yöksi viereen ja keskustele asiasta rauhassa päivänvalossa hänen kanssaan. Älä ainakaan vertaa mitään "eihän sisaresikaan pelkää" juttuja.

Nähnyt jostakin kaverin kännykästä K12 pelejä.
(Minecraft)

[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 21:57"]

Itse pelkäsin pienenä todella todella hyytävän paljon että maassa on sodan aikainen pommi joka räjähtää. Pelkäsin nukkua jos talon alla on pommi joka räjähtää, en suostunut menemään yhdelle uimarannalle koska pelkäsin että vedessä on pommi. Pelko tuli sydämen asialla ohjelmasta jossa käyty sodan aikainen pommi. Pienillä tosiaan mielikuvitus on hurja ja kun he jotain pelkäävät, pelkäävät tosissaan. Ota poika yöksi viereen ja keskustele asiasta rauhassa päivänvalossa hänen kanssaan. Älä ainakaan vertaa mitään "eihän sisaresikaan pelkää" juttuja.

[/quote]

Minä pelkäsin ihan kauheasti luurankoja, mutta onnekseni niihin ei juurikaan normielämässä törmää. Ajan myötä pelko sitten haalistui ja haihtui, kun kasvoin isommaksi. AP:n pojan pelko on hankala, kun periaatteessa varkaita voi tulla ovista ja ikkunoista arvaamatta milloin tahansa reaalielämässäkin.

[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 21:54"]

Lapsi katsoo ihan tavallisia piirrettyjä eikä niitäkään mielestäni liikaa. Yleensä ollaan ulkona leikkipuistossa, kävelyllä jne. Mitään pelottavaa ei ole tapahtunut, ei kenenkään kuolemia, ei ryöstöjä, ei eroja, ei muuttoa, ei uusia sisaruksia, ei mitään. Lapsi ei katso aikuisten ohjelmia, ei pelaa mitään pelottavia pelejä, ei katso ikinä uutisia.

Olen jutellut päiväsaikaan useasti asiasta että mikä siinä nukkumisessa on niin pelottavaa. Lapsi ei usko vaikka sanon että ei meidän kotiin tule ketään eikä kukaan tule tappamaan meitä. Lapsi jankkaa että miten sä voit sen luvata kun ei sitä tiedä ja mitä jos joku tuleekin. Mitä jos ninjat (???) vaikka tulee. Tuntuu, että lapsi ei kuuntele minun selityksiäni ja rauhoitteluani vain jankuttaa omiaan että "mitä jos, entäpä jos, ehkä joku kuitenkin" jne.

Lapsi on ihan "normaali", hyvä koulussa, hänellä on kavereita, hyviä ystäviä, kivoja harrastuksia, osaa vaikka mitä eikä ole ujo eikä sairasta mitään.

En käsitä tätä.

Voiko tämä olla jokin vaihe mikä menee ohi? Isosisaruksella ei ollut ikinä tälläistä.

Nyt sain lapsen hiljaiseksi vakuuttelemalla että ikkunoitamme ei saa ulkopuolelta auki, ne on tehty erikoisteräksestä... mitähän keksin huomenna.

Sitäpaitsi asumme kolmannessa kerroksessa kerrostalossa että juu tännehän ne varkaat heti ensimmäisenä tulee.

Ap

[/quote]

Usko pois, kyllä se menee ohi. Meillä pojalla on ollut mitä oudoimpia (näin aikuisen näkökulmasta) pelkotiloja. Kaikki menneet ohi ajallaan.

Tuli tuosta ninjasta mieleen, että vissiin on aika suosittu leikki tms. tuon ikäisten parissa, koska oma poikani ja hänen kaverinsa leikkivät tuossa iässä aina ninjaleikkejä. Ninjat kävivät ufojen kimppuun jne.

Mulla oli ton ikäisenä ihan sairas pelko siitä, että äiti kuolisi. Äiti kävi muutaman sadan kilometrin päässä jollain kurssilla muutamana iltana viikosta ja itkin hysteerisenä koko sen pari tuntia. Huusin ja itkin ku hyeena.

Luulen, että voi kuulua ihan ikäänkin, mutta toki kannattaa käydä lääkärissä, jos vain jatkuu.

No en nyt psykiatrille vielä veisi. Itsekin pelkään välillä niin paljon, että nukun osassa taloa valot päällä, kun mies on yövuorossa. Ja ihan normaaliksi koen itseni :) Täällä syrjäseudulla alkaa mielikuvitus laukkaamaan, vaikka kuinka yrittäisi järjellä ajatella. Ja olen sentään aikuinen, joka pystyy selkeästi erottamaan todellisuuden ja kuvitelman.

Muistan myös lapsuudesta jotain todella omituisia pelkoja. Yksi sellainen johtui siitä, kun olin kuullut jonkun puhuvan spiritismistä, niin siitä tuli hirveät pelot useaksi yöksi. Ja tämä pelko oli niin todellinen, että menin itkemään vanhemmilleni, vaikka olin jo varmasti yli 10-vuotias. Niin vanha, että en kehdannut kertoa, mikä pelotti, kun se nolotti itseänikin :)

Itselläni sama pelko kun lapsi nukkuu omassa huoneessaan

No älä hyvä ihminen vie psykiatrille. Lapsi parka viedään väkisin psykiatriselle osastolle "psykoottisena".

Otat vaikka ipanan samaan huoneeseen nukkumaan :) Itsekin lapsena (10v) pelkäsin mm. luurankoja/haamuja isä kun asui suoraan hautausmaan viereisellä tontilla.

[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 22:32"]

No älä hyvä ihminen vie psykiatrille. Lapsi parka viedään väkisin psykiatriselle osastolle "psykoottisena".

[/quote]

Höpö höpö, otapa selvää kuinka psykiatrinen hoito toimii.

Minulla myös ollut tuo spiritismipelko, samalla luokalla olleet pari j-todistajiin kuuluvaa puhui siitä, ja kuinka piru ilmestyy ikkunaan kun polttaa kynttilöitä ja harrastaa spiritismiä. Oli kauhea pelko koko ala-asteiän ajan. Usein menin vanhempien viereen, se helpotti. Oli niin pelottava asia, että vieläkin on jollain tasolla selkärangassa muistot pelosta ja nukkumaanmenon pelosta. En kertonut vanhemmille, jotenkin hävetti myös minua.