Kuinka realistinen haave on teistä unelmoida isosta lapsimäärästä?
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteen laatu on hyvin merkittävässä roolissa suurperheessä. Tiedän useamman 9-11 lapsisen perheen (puoli sukuani on vanhoillislestadiolaisia), jossa on tullut avioero tai parisuhde on vuosia todella huono. Näissä perheissä kyyti on kylmää niin lapsille kuin vanhemmillekin. Kasapäin psyykkisiä ongelmia ja huostaanottoja lapsille, vanhempien elämä täysin raunioina. Erot ovat nykyisin yleisiä kaikissa väestöryhmissä, eikä niiltä suojaa edes suurperhe tai vakaumus.
Joillakin suurperheen pyöritys onnistuu ja ovat onnellisen oloisia, mutta valtava riski se on joka näkökulmasta.
Lapsena minun luokallani oli lestadiolaisen perheen tyttö ja muistan ikuisesti hänen eräät syntymäpäivä juhlat. Juhlat järjestettiin tietenkin perheen kotona, ja siellä perheen ihan pienimmät huusivat ja itkivät kurkku suorana. Ilmeisesti siitä meni perheen isällä hermot ja hän huusi siellä meidän kaikkien edessä ja repi synttärisankarin lahjapaketit ja heitteli niitä pitkin taloa. Tässä kohtaa alkoi myös perheen äiti tiuskia vanhemmille lapsille.
Huh, kyllä kävi sääliksi luokkalaistani tyttöä kun hän silmät kyynelissä istui siinä pöydässä, taisimme olla noin 9 vuotiaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eletään keskellä ekokatastrofia ja pandemiaa jotka on seurausta liikakansoituksesta ja joku haaveilee tekevänsä enemmän kuin yhden lapsen?? Kuinka sekasin porukka oikein on???
Apua. 😂
Onko tällaisen viestin kirjoittaja ihan tosissaan?!
Käytätkö Afrikka-korttia liikakansoituksesta puhuttaessa?
Afrikassa tehdään keskimäärin 4 kakaraa per muija.
Suomessa on Euroopan maista eniten 4-kakaraisia talouksia. Silti nimenomaan lisääntyjät paasaavat synnyttämättömien suomalaisten saavutuksilla liikakansoituksesta puhuttaessa. Heillä itsellään on se 3-4 lasta. Jos heistä olisi kiinni, Suomessa lisäännyttäisiin ihan yhtä hillittömästi kuin Afrikassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eletään keskellä ekokatastrofia ja pandemiaa jotka on seurausta liikakansoituksesta ja joku haaveilee tekevänsä enemmän kuin yhden lapsen?? Kuinka sekasin porukka oikein on???
Apua. 😂
Onko tällaisen viestin kirjoittaja ihan tosissaan?!Käytätkö Afrikka-korttia liikakansoituksesta puhuttaessa?
Afrikassa tehdään keskimäärin 4 kakaraa per muija.
Suomessa on Euroopan maista eniten 4-kakaraisia talouksia. Silti nimenomaan lisääntyjät paasaavat synnyttämättömien suomalaisten saavutuksilla liikakansoituksesta puhuttaessa. Heillä itsellään on se 3-4 lasta. Jos heistä olisi kiinni, Suomessa lisäännyttäisiin ihan yhtä hillittömästi kuin Afrikassa.
Korjaan: talouksia joissa on vähintään se 4 kakaraa.
Kannattaa ainakin hankkia itselleen ammatti ja ehkä vähän työkokemusta ennen lapsia. Elämässä ei koskaan tiedä mitä tulee eteen, puoliso voi kuolla tai tulla ero. On paljon helpompaa sitten hakea vain töitä ja lapsille päivähoitopaikka kuin lähteä opiskelemaan ja tehdä samalla hanttihommia iltaisin ja yrittää jossain välissä olla lastenkin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, minulla on 10 lasta. Haluatko kysyä jotain?
Kerro ensin oletko mies vai nainen niin osaan kysyä tarkemmin.
Ap
Nainen.
Tuntuiko jokainen synnytys samalta vai tuntuivatko viimeiset synnytykset vähemmän? Minkä ikäisenä aloitit ja lopetit lasten saamisen? Oliko lapsia hoitaessa miehen ollessa töissä enemmän hetkiä jolloin oli onnellinen vai ärsytti? Paljonko miehen tulee tienata suunnilleen elättääkseen 10 lasta? Millaisessa asunnossa asutte (kerros-,rivitalojnejne)? Paljonko lapsillanne on ikäeroa?
Ap
Sain ensimmäisen lapsen 27- ja viimeisen 43-vuotiaana. Kaikki synnytykset olivat erilaisia, eivät mitenkään helpottuneet (tai vaikeutuneet) loppua kohden. Asumme omakotitalossa, n. 200-neliöisessä, iso piha mikä on todella hyvä asia. Mieheni on keskipalkkainen kunnan virkamies, mutta itsekin olen käynyt töissä. Ei siis olla eletty pelkästään miehen tuloilla.
Siis miten kunnan palkalla ja toisen välillä työskentelyllä elätetään 12 henkeä?
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ainakin hankkia itselleen ammatti ja ehkä vähän työkokemusta ennen lapsia. Elämässä ei koskaan tiedä mitä tulee eteen, puoliso voi kuolla tai tulla ero. On paljon helpompaa sitten hakea vain töitä ja lapsille päivähoitopaikka kuin lähteä opiskelemaan ja tehdä samalla hanttihommia iltaisin ja yrittää jossain välissä olla lastenkin kanssa.
Tottakai minulla ammatti on ja työkokemusta (ja työkokemusta tulee lisää) kun työskentelen naisen ollessa kotona.
Ap
Muista ap pitää sitten hyvää huolta vaimostasi, että hän jaksaa olla hyvä äiti ja puoliso. Muista myös, että 10 lapsen elatusmaksut ovat kalliit ja niitä maksaa pitkään, jos yhtäkkiä haluatkin jättää vaimon. Jos taas vaimo jättää sinut ja lapset, on 10 lapsen yksinhuoltajana raskasta. On myös vaikea löytää uutta kumppania ja äitipuolta 10 lapselle. Vaikka ero olisi melko sopuisa ja päätyisitte vuoroviikko asumiseen, on se 10 lapsen kanssa melko ruljanssi verrattuna vaikka 3 lapsen vuoroviikko asumiseen.
Mutta onnea ap:lle vaimon etsintään ja ennen kaikkea vaimon hyvänä pitämiseen!
Mulla on 6 sisarusta, joten suurperheessä kasvoin. Olen isäni ja äitini ainokainen, koska biologinen äitini kuoli, kun olin vasta pieni. Isä tapasi uuden naisen melko nopeasti ja meistä tuli kolmen hengen pikkuperhe. En muista biologisesta äidistäni mitään. En silti ole äitipuolta koskaan äidiksi kutsunut, vaan minulla on hänelle oma ”hellittelynimi”, joka kylläkin viittaa äitiin. Niin oli helpompi esim. koulussa, ettei aina tarvitse selittää, ettei ole biologinen äiti.
Kun olin 6 v., tapahtui ihme, että sain pienemmän sisaruksen. Äitipuoleni oli lääkäriltä saanut tiedon, ettei ehkä tule koskaan raskaaksi ja siksi meillä puhuttiin joulun ihmeestä. Tämä selvisi minullekin vasta teini-iässä, mitä se viittaus joulun ihmeeseen tarkoitti. Muut sisarukset syntyivät 1,5-3 vuoden välein.
Meillä ei ollut koskaan mistään pulaa. Isä teki yrittäjänä pitkää työpäivää ja äitipuoleni työskenteli yrityksen paperihommissa kotoa käsin. Riitti ruokaa ja stiga-kelkkoja ja siistejä vaatteita, valtava määrä kirjoja ja harrastusvälineitä.
Minusta sisarukset olivat hauskoja. Parasta oli se, että minulla oli aina oma huone, kun olin niin paljon sisaruksia vanhempi. En tiedä, miten muut lienevät asian kokeneet, koska muissa lastenhuoneissa oli 2 lasta.
Isosta perheestä on paljon hyötyä, jos on sosiaalinen tyyppi. Löytyy seuraa lähtemään kirjastoon tai uimahalliin. Meidän koko perhe oli innokas käymään uimassa. Välillä lähdin opiskelupaikkakunnalta kotiin viikonlopuksi vain sen takia, että päästään taas porukalla uimahalliin. Joulut oli myös hauskoja ja vauhdikkaita.
Lukiossa luokkakaverit välillä ihmetteli, kun kerroin esim. talvella viettäneeni viikonlopun pulkkamäessä. Ehkä toiset ei siinä iässä enää välittäneet mäenlaskusta. Kesällä paras huvi oli lähteä mummolaan pyörillä ja pystyttää teltat pihalle. Tien toisella puolella oli järvi, jossa vietettiin monet kesäillat uiden. Sen jälkeen uni vasta maistuikin teltassa. Olisi me mummolaan sisällekin mahduttu, mutta siellä oli turhan tiukat nukkumaanmenoajat.
Poikaystäväni aluksi ihmetteli, miten me jaksetaan puuhailla niin paljon perheenä, mutta kyllä se oppi äkkiä tulemaan esim. luistimet kaulassa roikkuen meille ja kysymään, lähdetäänkö luistelemaan. Eipähän pitkään tarvinnut kysellä kaveria mukaan, koska aina oli joku valmis lähtemään. Seurustelin saman pojan kanssa lähes koko lukion, joten hänestäkin tuli jo osa perhettä. Hoikkana pysyttiin, kun liikuttiin niin paljon.
Vaikka minä koin ison perheen pelkästään kivana asiana, ymmärrän, että introvertille se voisi olla tuskaa. Minunkin sisaruksissani on kaksi, jotka kaipaavat enemmän omaa aikaa ja viettivät aikaa lukien kirjoja ja piirtäen, soittaen pianoa eikä niinkään paljon koheltaen ympäriinsä porukassa.
Vierailija kirjoitti:
Riitti ruokaa ja stiga-kelkkoja ja siistejä vaatteita, valtava määrä kirjoja ja harrastusvälineitä.
Nykypäivä on siinä mielessä erilainen, ettei lapsille enää riitä pelkät harrastusvälineet vaan pitää olla myös valmentajan vetämät harjoitukset missä käydään. Ja se tulee kalliiksi 7:lle lapselle, varsinkin kun itse seura- ja harjoitusmaksujen lisäksi on huolehdittava harrastuskyydityksistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riitti ruokaa ja stiga-kelkkoja ja siistejä vaatteita, valtava määrä kirjoja ja harrastusvälineitä.
Nykypäivä on siinä mielessä erilainen, ettei lapsille enää riitä pelkät harrastusvälineet vaan pitää olla myös valmentajan vetämät harjoitukset missä käydään. Ja se tulee kalliiksi 7:lle lapselle, varsinkin kun itse seura- ja harjoitusmaksujen lisäksi on huolehdittava harrastuskyydityksistä.
Riippuu kylläkin asuinpaikasta tuo asia. Ja myös lajista, jota harrastaa. Meidän 11 v. pojan säbä maksaa jäsenmaksuineen 800€ vuodessa. Yhdet kengät riittää, niihin ja mailaan satanen. Kaikki vaatteet on sponsoroituja. Treeneihin on kotoa matkaa 200 metriä. Treenit on 2-3 kertaa viikossa. Ei paha hinta!
Pelejä on noin 2 krt./kk, joka toinen on vieraspeli. Kimppakyytisysteemillä kuljetukset. Olen syksyn aikana vienyt häntä yhden ainoan kerran toiselle paikkakunnalle ja matkaa kertyi 100 km. Se on suunnilleen sama, jonka minä joudun ajamaan joka päivä työmatkalla.
Turnauksia ei nyt Koronan takia ole ollutkaan, mutta jos on, niin rahat kerätään esim. myymällä jotain tai vaihtamalla renkaita autoihin yms. tempauksilla.
Aina pelotellaan, että jos on monta lasta, ne ei voi harrastaa mitään. Ihan höpöpuheita. Monessa seurassa on myös vapaajäseniä taloudellisin perustein ja joissakin saa alennusta, jos perheestä useampi harrastaa. Siis eka maksaa täyden hinnan ja siitä eteenpäin hinta alenee. Tunnen 5-lapsisen perheen, jossa kaikki harrastivat kouluiässä samaa lajia. Perheenäiti sanoi, että käytännössä he maksaa kahden lapsen kausimaksujen verran, niin samapa tuo on koko porukan käydä, kun intoa riittää.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 6 sisarusta, joten suurperheessä kasvoin. Olen isäni ja äitini ainokainen, koska biologinen äitini kuoli, kun olin vasta pieni. Isä tapasi uuden naisen melko nopeasti ja meistä tuli kolmen hengen pikkuperhe. En muista biologisesta äidistäni mitään. En silti ole äitipuolta koskaan äidiksi kutsunut, vaan minulla on hänelle oma ”hellittelynimi”, joka kylläkin viittaa äitiin. Niin oli helpompi esim. koulussa, ettei aina tarvitse selittää, ettei ole biologinen äiti.
Kun olin 6 v., tapahtui ihme, että sain pienemmän sisaruksen. Äitipuoleni oli lääkäriltä saanut tiedon, ettei ehkä tule koskaan raskaaksi ja siksi meillä puhuttiin joulun ihmeestä. Tämä selvisi minullekin vasta teini-iässä, mitä se viittaus joulun ihmeeseen tarkoitti. Muut sisarukset syntyivät 1,5-3 vuoden välein.
Meillä ei ollut koskaan mistään pulaa. Isä teki yrittäjänä pitkää työpäivää ja äitipuoleni työskenteli yrityksen paperihommissa kotoa käsin. Riitti ruokaa ja stiga-kelkkoja ja siistejä vaatteita, valtava määrä kirjoja ja harrastusvälineitä.
Minusta sisarukset olivat hauskoja. Parasta oli se, että minulla oli aina oma huone, kun olin niin paljon sisaruksia vanhempi. En tiedä, miten muut lienevät asian kokeneet, koska muissa lastenhuoneissa oli 2 lasta.
Isosta perheestä on paljon hyötyä, jos on sosiaalinen tyyppi. Löytyy seuraa lähtemään kirjastoon tai uimahalliin. Meidän koko perhe oli innokas käymään uimassa. Välillä lähdin opiskelupaikkakunnalta kotiin viikonlopuksi vain sen takia, että päästään taas porukalla uimahalliin. Joulut oli myös hauskoja ja vauhdikkaita.
Lukiossa luokkakaverit välillä ihmetteli, kun kerroin esim. talvella viettäneeni viikonlopun pulkkamäessä. Ehkä toiset ei siinä iässä enää välittäneet mäenlaskusta. Kesällä paras huvi oli lähteä mummolaan pyörillä ja pystyttää teltat pihalle. Tien toisella puolella oli järvi, jossa vietettiin monet kesäillat uiden. Sen jälkeen uni vasta maistuikin teltassa. Olisi me mummolaan sisällekin mahduttu, mutta siellä oli turhan tiukat nukkumaanmenoajat.
Poikaystäväni aluksi ihmetteli, miten me jaksetaan puuhailla niin paljon perheenä, mutta kyllä se oppi äkkiä tulemaan esim. luistimet kaulassa roikkuen meille ja kysymään, lähdetäänkö luistelemaan. Eipähän pitkään tarvinnut kysellä kaveria mukaan, koska aina oli joku valmis lähtemään. Seurustelin saman pojan kanssa lähes koko lukion, joten hänestäkin tuli jo osa perhettä. Hoikkana pysyttiin, kun liikuttiin niin paljon.
Vaikka minä koin ison perheen pelkästään kivana asiana, ymmärrän, että introvertille se voisi olla tuskaa. Minunkin sisaruksissani on kaksi, jotka kaipaavat enemmän omaa aikaa ja viettivät aikaa lukien kirjoja ja piirtäen, soittaen pianoa eikä niinkään paljon koheltaen ympäriinsä porukassa.
Haaveilin lapsena just tuollaisesta perheestä. Ainoana lapsena olin yksinäinen joulun pyhät ja kesälomilla mökillä. Isä rakensi itse kesämökin. Valitettavasti se rakennusurakka kesti ainakin 5 vuotta, kesäisin siis. Paljon tuli kuljeksittua metsissä mökkitontin liepeillä ja mielikuvitusystävä oli mukana. Tehkää ihmiset kavereita niille lapsillenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riitti ruokaa ja stiga-kelkkoja ja siistejä vaatteita, valtava määrä kirjoja ja harrastusvälineitä.
Nykypäivä on siinä mielessä erilainen, ettei lapsille enää riitä pelkät harrastusvälineet vaan pitää olla myös valmentajan vetämät harjoitukset missä käydään. Ja se tulee kalliiksi 7:lle lapselle, varsinkin kun itse seura- ja harjoitusmaksujen lisäksi on huolehdittava harrastuskyydityksistä.
Riippuu kylläkin asuinpaikasta tuo asia. Ja myös lajista, jota harrastaa. Meidän 11 v. pojan säbä maksaa jäsenmaksuineen 800€ vuodessa. Yhdet kengät riittää, niihin ja mailaan satanen. Kaikki vaatteet on sponsoroituja. Treeneihin on kotoa matkaa 200 metriä. Treenit on 2-3 kertaa viikossa. Ei paha hinta!
Pelejä on noin 2 krt./kk, joka toinen on vieraspeli. Kimppakyytisysteemillä kuljetukset. Olen syksyn aikana vienyt häntä yhden ainoan kerran toiselle paikkakunnalle ja matkaa kertyi 100 km. Se on suunnilleen sama, jonka minä joudun ajamaan joka päivä työmatkalla.
Turnauksia ei nyt Koronan takia ole ollutkaan, mutta jos on, niin rahat kerätään esim. myymällä jotain tai vaihtamalla renkaita autoihin yms. tempauksilla.
Aina pelotellaan, että jos on monta lasta, ne ei voi harrastaa mitään. Ihan höpöpuheita. Monessa seurassa on myös vapaajäseniä taloudellisin perustein ja joissakin saa alennusta, jos perheestä useampi harrastaa. Siis eka maksaa täyden hinnan ja siitä eteenpäin hinta alenee. Tunnen 5-lapsisen perheen, jossa kaikki harrastivat kouluiässä samaa lajia. Perheenäiti sanoi, että käytännössä he maksaa kahden lapsen kausimaksujen verran, niin samapa tuo on koko porukan käydä, kun intoa riittää.
Mutta juuri tuostahan on kyse. Ennen lapsen luisteluharrastukseen riitti se, että ostettiin luistimet ja sitten käytiin jossain jäällä luistelemassa. Nykyään taas tarvitaan valmentajat ym. jotta se olisi harrastus, eli harrastaminen on paljon kalliimpaa.
Se maksaa 130 000 euroa per mukelo.
Eli jos on milli ja risat, on realistista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riitti ruokaa ja stiga-kelkkoja ja siistejä vaatteita, valtava määrä kirjoja ja harrastusvälineitä.
Nykypäivä on siinä mielessä erilainen, ettei lapsille enää riitä pelkät harrastusvälineet vaan pitää olla myös valmentajan vetämät harjoitukset missä käydään. Ja se tulee kalliiksi 7:lle lapselle, varsinkin kun itse seura- ja harjoitusmaksujen lisäksi on huolehdittava harrastuskyydityksistä.
Riippuu kylläkin asuinpaikasta tuo asia. Ja myös lajista, jota harrastaa. Meidän 11 v. pojan säbä maksaa jäsenmaksuineen 800€ vuodessa. Yhdet kengät riittää, niihin ja mailaan satanen. Kaikki vaatteet on sponsoroituja. Treeneihin on kotoa matkaa 200 metriä. Treenit on 2-3 kertaa viikossa. Ei paha hinta!
Pelejä on noin 2 krt./kk, joka toinen on vieraspeli. Kimppakyytisysteemillä kuljetukset. Olen syksyn aikana vienyt häntä yhden ainoan kerran toiselle paikkakunnalle ja matkaa kertyi 100 km. Se on suunnilleen sama, jonka minä joudun ajamaan joka päivä työmatkalla.
Turnauksia ei nyt Koronan takia ole ollutkaan, mutta jos on, niin rahat kerätään esim. myymällä jotain tai vaihtamalla renkaita autoihin yms. tempauksilla.
Aina pelotellaan, että jos on monta lasta, ne ei voi harrastaa mitään. Ihan höpöpuheita. Monessa seurassa on myös vapaajäseniä taloudellisin perustein ja joissakin saa alennusta, jos perheestä useampi harrastaa. Siis eka maksaa täyden hinnan ja siitä eteenpäin hinta alenee. Tunnen 5-lapsisen perheen, jossa kaikki harrastivat kouluiässä samaa lajia. Perheenäiti sanoi, että käytännössä he maksaa kahden lapsen kausimaksujen verran, niin samapa tuo on koko porukan käydä, kun intoa riittää.
Mutta juuri tuostahan on kyse. Ennen lapsen luisteluharrastukseen riitti se, että ostettiin luistimet ja sitten käytiin jossain jäällä luistelemassa. Nykyään taas tarvitaan valmentajat ym. jotta se olisi harrastus, eli harrastaminen on paljon kalliimpaa.
Nykyään moni käy luistelukoulun mikä on ihan järkevää.
Sitten riittää kyllä ihan ne luistimet
Vierailija kirjoitti:
Lapsi tuo leivän tullessaan.
Jos saa lapsia paljon niin varmasti pärjää.
Luottavaisin ja rohkein ajatuksin elämässä etiäpäin.
Tää on kuultu meidän suvussa ja tuttavapiirissä usein. Nyt isän kuoltua äiti kehtaa sanoa, ettei oikeastaan tunne lapsiaan kovin hyvin.
Kuinka paljon ehtii antaa aikaa lapsilleen? Tässä on kyse paljon muustakin kuin noista käytännön asioista.
t ison parven seitsemäs
Mulla oli haaveissa 3-4 lasta, mutta kyllä saa nyt kahteen jäädä.
Ensimmäisen kohdalla vauvavuosi oli rankka minusta riippumattomista syistä, luulin toisen kohdalla pärjääväni henkisesti paremmin. No, tulikin vaativa vauva ja olin aivan hajalla. Myös pettynyt puolisooni joka ei ole juurikaan tukenani ollut.
Etukäteen ei siis voi tietää millaista se tulee olemaan. Ei sitä miten oma jaksaminen riittää. Uskon että jollekin toiselle nää ois ollu ihan helppoja, ja tunnen huonoutta että olen näin heikko.
Ei voi tietää mitä käy parisuhteelle ja kohtaako odotukset vaikka niistä kuinka olisi puhuttu etukäteen.
Itselleni tuo vauva-aika ei selvästi valvomisineen sovi enkä ole halukas enää siinä suossa rämpimään, vaikka se onkin ohitse nopeasti. Haluan nyt nauttia ajastani näiden kahden lapsen kanssa ja antaa heille kaikkeni.
1. Lapsiluvusta sovitaan kumppanin kanssa yhdessä. 2. Lapset kannattaa tehdä ns yksi kerrallaan, tunnustellen miten oma kroppa ja mieli, parisuhde, ura ja taloudellinen tilanne kestävät. 3. Elämässä on paljon muutakin kuin lasten teko, ja elämässä lasten kanssa paljon muutakin kuin pikkulapsivaiheen fyysisyys ja sitovuus. Kymmenen lapsen kanssa pikkulapsivaihe kestää jopa 20-30 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
1. Lapsiluvusta sovitaan kumppanin kanssa yhdessä. 2. Lapset kannattaa tehdä ns yksi kerrallaan, tunnustellen miten oma kroppa ja mieli, parisuhde, ura ja taloudellinen tilanne kestävät. 3. Elämässä on paljon muutakin kuin lasten teko, ja elämässä lasten kanssa paljon muutakin kuin pikkulapsivaiheen fyysisyys ja sitovuus. Kymmenen lapsen kanssa pikkulapsivaihe kestää jopa 20-30 vuotta.
Tuo on ihan totta, että kannattaa muistaa elämässä olevan muutakin kuin pikkulapsivaihe. Vauvat ovat ihania, pienet lapset ovat ihania, usein alakoululaisetkin ovat vielä ihania. Mutta… murrosikä tulee.
Minulla on 3 poikaa, joista nuorin nyt 13 ja vanhin täytti syksyllä 18. Ei mikään ihana elämänvaihe, vanhemmuuden kannalta. Monenlaista kipuilua tässä koetaan ja juuri kun jokin haaste on selätetty, uusi on nurkan takana. On eroa ekasta tyttöystävästä, sen aiheuttama masennus ja syömättömyys. On pelaamista salaa yöllä, minkä takia koulu kärsinyt. On kokeiluja jos jonkinlaisia. Pahoinpidellyksi joutuminen kaupungilla ja siitä seurannut pelko/ahdistustila. Olen monta kertaa äidilleni vuodattanut, miten on huolta ja murhetta taas ja joka kerta hän sanoo, että kyllä se ohi menee, tuollaista se on murrosikäisen vanhempana olo. Hienot nuoret miehet minulla on kasvamassa, mutta tiukille se kasvu ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkaverilla on 6 lasta. Ensimmäisen sai 30 vuotiaana. Muistaakseen 3 ja 4 ovat irlantilaiset kaksoset, muuten n 2 v on ikäeroa.
Hänen äitinsä asuu heillä . Tai on piharakennuksessa oma asunto.
Äiti tosin jäi vasta muutama vuosi sitten eläkkeelle, ei ole aina voinut auttaa.
Työkaveri on tullut heti töihin, kun on ollut mahdollista ja jossain vaiheessa heillä oli perhepäivähoitaja kotona.
Rahaa ei ole juurikaan
Mitä ovat irlantilaiset kaksoset? Eivätkö muut sisarukset sitten ole irlantilaisia vai miksi se pitää erikseen mainita?
Lapset ovat syntyneet lähekkäin , saman vuoden aikana, esim, toinen tammikuussa ja toinen joulukuussa samana vuonna.
Parisuhteen laatu on hyvin merkittävässä roolissa suurperheessä. Tiedän useamman 9-11 lapsisen perheen (puoli sukuani on vanhoillislestadiolaisia), jossa on tullut avioero tai parisuhde on vuosia todella huono. Näissä perheissä kyyti on kylmää niin lapsille kuin vanhemmillekin. Kasapäin psyykkisiä ongelmia ja huostaanottoja lapsille, vanhempien elämä täysin raunioina. Erot ovat nykyisin yleisiä kaikissa väestöryhmissä, eikä niiltä suojaa edes suurperhe tai vakaumus.
Joillakin suurperheen pyöritys onnistuu ja ovat onnellisen oloisia, mutta valtava riski se on joka näkökulmasta.