Kumpi on parempi: välttely vai suorapuheisuus?

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen mielestäni poikkeuksellisen suorapuheinen ihminen. Yleensä olen ollut se joka yrittää ratkaista ongelmia tai ainakin puhua niistä. Mutta viime aikoina olen kyllästynyt siihen, miksi minä tekisin tuon duunin kun kukaan muu ei tee! Enkä jaksa enää nostaa kissoja pöydille minäkään. Mutta on mulla aina se ässä hihassa että voin sanoa suoraan jos haluan, koska en pelkää sitä, ja olen huomannut että ominaisuudesta on hyötyäkin monissa tilanteissa, asiat ratkeavat haluamallani tavalla kun olen tosiaan usein ainut joka uskaltaa sanoittaa ne. Mutta ei kylläkään aina...

Mutta kiinnostaisi kuulla muiden kommentteja siitä "kannattaako" olla se suorapuheinen.

Pointti osittain ok. Kirjoitat ihan v*tun tyhmästi. Tää on provo, tai sulla ei ole tilannetajua. Aina ei kannata olla suorapuheinen.

Suorapuheisuus näin, että annetaan vastapuolellekin mahdollisuus puolustautua.

Paljon pahoitin mieleni tuosta joskus kun väellä ja voimalla käytiin päälle, saahan sanoa olleensa loukkaantunut. 

Ainoastaan narsistit ja sosiopaatit ovat "suorapuheisia" - asialliset ihmiset ovat hienotunteisia ja " antavat ymmärtää". Mieluimmin soitto poliisille tai nimetön lappu isännöitsijälle kuin ovikellon rimputus ja "suora puhe" naapurin työttömälle kotirauhan ja hiljaisuuden (22-07) rikkojalle.

Vierailija kirjoitti:

Välttely synnyttää vihaa, kaunaa ja katkeruutta joka ei poistu koskaan ellei asioista puhuta. Rehellinen suora puhe on toisen ihmisen kunnioittamista. Välttely on julmaa henkistä väkivaltaa.

Ai kun en halua puhua muinaisesta työpaikkakuisaamisesta kaupungin x viraston y pisteessä 200x - 20xx, ja nöyryyttää itseäni tekeytymällä uhriksi,niin minäkö olen julma ja väkivaltainen?

"Suorapuheisuus" on junttia pullistelua ja dorkaa, itsetärkeilevää rehvastelua.

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan narsistit ja sosiopaatit ovat "suorapuheisia" - asialliset ihmiset ovat hienotunteisia ja " antavat ymmärtää". Mieluimmin soitto poliisille tai nimetön lappu isännöitsijälle kuin ovikellon rimputus ja "suora puhe" naapurin työttömälle kotirauhan ja hiljaisuuden (22-07) rikkojalle.

Täähän oli sarkasmia, eikö :D

Puhun asioista suoraan, en pelkää kohtaamisia ja yhteenottoja. En haasta riitaa, vaan tuon asiat esille sulassa sovussa. Koskaan ei ole jäänyt paha mieli, aina on saatu asiat sovittua. Puhun rauhallisesti ja tuon mielipiteeni itsevarmasti esille. Selvittelen myös muiden riitoja ja tuon myös huumoria mukaan vaikeisiin tilanteisiin. Arvostan rehellisyyttä. Olen myös kertonut suoraan jos olen kiinnostunut jostain ihmisestä ja varaudun myös siihen, ettei toinen ole kiinnostunut. En loukkaannu tai ala välttelemään, vaan käyttäydyn normaalisti. Huomaan, että miehet ovat yleensä vaitonaisia ja vältteleviä, mutta luulen että arvostavat kuitenkin rehellisyyttäni ja sitä etten vedä herneitä nenään. Ja välit ovat aina säilyneet hyvinä näissä tilanteissa.

Suorapuheisuus tarkoittaa mielipiteen ilmaisua oman vahvan tunnelatauksen kautta. Se ei ole objektiivinen kuvaus asiasta.

Tässä tarvitaan tilannetajua. Enimmäkseen en sano heti, jos jokin pienempi asia suututtaa. Koska ilta on aamua viisaampi, aamulla kiukuttava asia on unohtunut iltaan mennessä, miksi siitä olisikaan pitänyt vängätä. Kärsin myös nälkäkiukusta, usein ateriaa ennen pikkuasiat suututtavat, aterian jälkeen voi sitten ottaa puheeksi levollisella mielellä jos vielä on sanomista. Usein ei enää ole. 

Isommissa asioissa sitten kannattaa valita hyvä hetki jolloin on aikaa puhua ja kuunnella. Asia tulee esittää asiana, menemättä henkilökohtaisuuksiin.  Kaikkea ei aina tarvitse sanoa ihan suoraan, sillä kyllähän seurustelen älykkäiden ihmisten kanssa, jotka itsekin tietävät omat vikansa tai mokansa, ei ole minun asiani hieroa niitä heidän naamoihinsa. 

Ja tosiaan välttelen niitä suoraanpuhujia sekä niitä joille pitää rautalangasta vääntää että mikä menikään pieleen. 

Vierailija kirjoitti:

Yleensä naiset välttelee ja miehet selvittää asiat puhumalla suoraan. Mun työpaikalla on yksi loukkaantuja, kuulen näistä loukkaantumisista aina muilta. En enää välitä, puhun sille ihan väkisin työasiat, muuten ihan yhdentekevä ihminen.

Höpöhöpö, pitäis pikkuhiljaa päästä tuosta myytistä että miehet jotenkin suorapuheisia ja rehellisiä. Eivät ole.

Jännä että kukaan ei ole maininnut kultaisesta keskitiestä.

Ihmisten pitäisi aina miettiä se pieni kriittinen hetki kenelle he oikein puhuvat

ja miten puhuvat.

Sekin kannattaisi aina ottaa keskustelussa huomioon mistä puhutaan ja miten esittää asian toiselle.

Jos aihe on arka tai tietää että aihe voi loukata jotakuta suorapuheisuus ei välttämättä ole se paras vaihtoehto kahdesta.

Väitän että suurin osa ihmisistä ymmärtää vaikkei toinen puhuisikaan suoraan.

Itse arvostan enemmän sellaista ihmistä joka osaa lukea toista ja valitsee sen mukaan miten esittää asian.

Suorapuheinen voi olla niinkin että puhuu suoraan mutta pehmittää puhettaan lempeämmäksi.

Mä sanoisin, että suorapuheisuus ja mieheni taas, että välttely. Itse olen rehellinen, pystyn ilmaisemaan tunteeni sekä mielipiteeni ja ja koen, että olen henkisesti vapautuneempi kuin mieheni. Toisaalta välillä satutan tahattomasti toisia, yleensä niitä läheisimpiä ihmisiä tai tuon mielipiteeni niin vahvasti esiin, että toisten voi olla vaikeaa olla eri mieltä ja kertoa se minulle. En mä sentään tuntemattomille mielipiteitäni lauo ja loukkaa suorapuheisuuden nimissä. Mieheni taas on todella lämmin ja kiltti ihminen, joka pysyy aina rauhallisena ja tyynenä vaikeassakin paikassa. Hän on sellainen erotuomari/sovittelija ja ihmiset viihtyvät hänen seurassaan. Toisaalta hän patoaa hirveästi sisäänsä ja ei sen takia ole mielestäni aina luotettavimmasta päästä. Hän saattaa sanoa jotain, mutta sitten omassa päässään miettiäkin aivan toista. Lisäksi hän joutuu välillä itsellensä epämukaviin tilanteisiin, koska ei uskalla puhua suoraan.

Meitä on niin monenlaisia. Tietysti paras olisi varmaan olla vähän sellainen kameleontti eli välillä välttelijä välillä suorapuheinen. Best of both worlds. 

Välttelen ihmisen kanssa joka näkee vikaa muissa eikä ikinä itsessään. Empaattisten "normaalien" ihmisten kanssa puhun suoraan jos he vaikuttavat vastaanottavaisilta.

Tapauskohtaista. Jos toinen haluaa puhuta, puhutaan. Jos taas toinen haluaa vältellä, vältellään. Monet itseään suorasanaisina pitävät ovat tosiasiassa sosiaalisilta taidoiltaan keskivertoa heikompia. He töräyttävät asiat ja mielipiteensä suoraan ajattelematta lainkaan, miten se kuulijaan vaikuttaa. Loukkaavat siis toisia, koska eivät ajattele ensin, mitä suustaan päästävät tai tekevät. Kaikkea ei ole pakko päästä sanomaan, varsinkaan, jos se loukkaa toista. Aloittajan kuvaamien tilanteiden ennaltaehkäisy on kaikista paras vaihtoehto. Mietitään ensin, sanotaan ja tehdään vasta sitten. 

Suorapuheisuus, mutta rakentavalla tavalla. Mä vietin ihan liian pitkän ajan työyhteisössä, jossa yksi ihminen  piti suorapuheisuutena sitä, että saa ryöpyttää ihan kaikkia ihan kaikesta. Oli aika herkkä loukkaantumaan ja näitä hänen loukkaantumisiaan käsiteltiin sitten tiimipalavereissa tuntikausia. Aina joku syytetyn penkillä, usein asiasta, jota ei ollut loukkaukseksi tarkoittanut.

Suoraan sanominen ehdottamasti. Tällä hetkellä työelämässä on yksi ihminen joka jostain syystä välttelee, on aggressiivisen oloinen ja dissaa, ja tältä en yksinkertaisesti uskalla kysyä syytä koska pelkään tätä tyyppiä muutenki melkein hysteerisesti. Lisäksi tämä ei aina vastaa tervehdykseen tai jos jotain työhön liittyvää menen kysymään, saati sitten.

Muutaman muun viimeaikaisen ihmetyttämään jääneen tapauksen olen itse ottanut esiin ja selvittänyt asianomisen kanssa.

Joo, ei ole kovin terve työyhteisö meillä. Odotan kovin että määräaikaisuus loppuu ja tällä hetkellä pelottaa että sopimusta taas jatketaan. Jos jatketaan niin pakkohan se on ottaa vastaan kun en halua olla työttömänä.

Minäkin olen painokkaasti suorapuheisuuden kannalla.

Ja suorapuheisuus ei tarkoita epäkohteliasta käytöstä. Vaan sitä, että päätä ei laiteta pensaaseen, tunteita ei padota sisälle, loukkaamisia ei niellä mukisematta ja toisten kynnysmatoksi ei aleta. Eli jos on ongelmallinen tilanne, niin siitä keskustellaan, jos herää haitallisia tunteita, niin ne tuodaan muidenkin tietoon. Ja jos toinen loukkaa, niin hänelle sanotaan, että loukkaannuin.

Minullakin on nyt kaveri, joka osoittaa elein ja olemuksellaan, että jotain on pielessä. Välttelee, ei vastaa tervehdykseen, ei vastaa puheluihin tai viesteihin. Kun kysyn onko jotain tapahtunut, onko jotain pielessä, niin puree hampaat yhteen ja on hiljaa. Hyvin ahdistavaa käytöstä, henkistä väkivaltaa. En käsitä kuinka joku voi edes ehdottaa saati olla sitä mieltä, että välttely voisi olla hyväksyttävä tapa toimia.

Se riippuu ihan siitä, haluanko olla jatkossa väleissä niiden henkilöiden kanssa. Jos haluan, nostan kissan pöydälle, puhun asiat selviksi ja pyydän anteeksi. Jos koen, etteivät nämä ihmiset tuo mitään hyvää elämääni tai on tapahtunut liian suuri paskuus johonkin suuntaan, lakkaan vaan pitämästä heihin yhteyttä. Onhan se kaiken läpikäyminen rankkaa. Eritoten, jossei jompi kumpi osapuoli kykene myöntämään omia virheitään.

Miehelle puhuttaessa suorapuheisuus, naiselle välttely/kiertely.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen mielestäni poikkeuksellisen suorapuheinen ihminen. Yleensä olen ollut se joka yrittää ratkaista ongelmia tai ainakin puhua niistä. Mutta viime aikoina olen kyllästynyt siihen, miksi minä tekisin tuon duunin kun kukaan muu ei tee! Enkä jaksa enää nostaa kissoja pöydille minäkään. Mutta on mulla aina se ässä hihassa että voin sanoa suoraan jos haluan, koska en pelkää sitä, ja olen huomannut että ominaisuudesta on hyötyäkin monissa tilanteissa, asiat ratkeavat haluamallani tavalla kun olen tosiaan usein ainut joka uskaltaa sanoittaa ne. Mutta ei kylläkään aina...

Mutta kiinnostaisi kuulla muiden kommentteja siitä "kannattaako" olla se suorapuheinen.

Pointti osittain ok. Kirjoitat ihan v*tun tyhmästi. Tää on provo, tai sulla ei ole tilannetajua. Aina ei kannata olla suorapuheinen.

Vau no sähän se epätyhmästi argumentoitkin !

En mä ole mikään huutaja tai jyrä, sanoin että toisinaan olen ainut joka uskaltaa sanoa yhtään mitään, etenkin (risti)riitatilanteissa jotka on ratkaistava jollakin tavalla. Mikä mun kokemuksen mukaan on poikkeuksellista, ihmiset ovat varsin arkoja puhumaan vaikeista aiheista.