Voinko sanoa melkoisen introvertille työkaverilleni, että hän on kovaa vauhtia tekemässä omistakin lapsistaan (12-vuotias poika ja 10-vuotias tyttö) introvertteja?

Voit sanoa, jos ihan välttämättä haluat nolata itsesi. Totta kai introverttien lapsista tulee introverttejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voit, itse asiassa sinun suorastaan täytyy, koska niin toimimalla saatat pelastaa ne lapset pitkäaikaistyöttömyyden kiroukselta. Minä tiedän erään kuusikymppisen naisen, joka on todella sisäänpäinkääntynyt, mutta hän käy silti töissä. Sen sijaan kumpikaan hänen yli 30-vuotiaasta lapsestaan ei ole yli kymmeneen vuoteen ollut töissä, vaikka he ovat koulutettuja ihmisiä. Toinen on tietoliikennetekniikan insinööri ja toinen laskentatoimen tradenomi.

Mitä ne tekee päivät pitkät? Tiedätkö?

Runkkaavat. Varma tieto.

Siksi me tarvitaan tänne se kansalaispalkka että sosiaalisia tilanteita kammoavat ihmiset voivat välttyä töihinmenolta.

Ei introvertti ole sama kuin laiska tai syrjäytynyt. Pärjään kyllä työelämässä, mutta en ole joukosta se joka on aina suunapäänä. Viihdyn vapaa-ajalla hyvin yksikseni. Minulle tämä ei ole mikään ongelma, mutta jostain syystä moni ihminen on sitä mieltä, että tällainen ei saa olla. Miksei?

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan kasva introvertiksi, siihen synnytään. 

Voi olla niin. Mutta minua surettaa nuori lähisukulaiseni, joka oli pienenä lapsena reipas ja ulospäin suuntautunut. Vanhempansa ovat kuitenkin hyvin epäsosiaalisia eivätkä pidä yhteyttä juuri kehenkään. Nyt vuosien kuluttua heidän lapsensa alkaa olla aikuisuuden kynnyksellä ja hyvin yksinäinen nuori ihminen, jolla ei ole mitään harrastuksia kodin ulkopuolella eikä kavereita. Hän myös jännittää ihmisten kohtaamisia eikä esimerkiksi ole kertaakaan hakenut kesätöitä. Kyllä vanhempien pitäisi tajuta tarjota lapselleen maailma myös kodin ulkopuolelta. Minä sitä tarjosin aikoinani ja teimme paljon matkojakin, mutta jotenkin minut työnnettiin syrjään lapsen kasvaessa - minähän olen pelkkä lähisukulainen.

Omalle introvertille jo teinille koulu on ollut valtava taakka. Ihan eri lapsi lomilla kun saa itse hallita kontaktiensa laatua ja määrää. Ei tulis mieleenkään pakottaa enempää sosiaalistamista hänen päiväänsä. Ryhmässä käy tanssimassa, sopiva yksilölaji ja ryhmässä kaikki motivoituneita, joten jatkuvaa häiriötä ja älämölöä siellä ei ole, taitaa olla ihan oikeasti palauttavaa.

Lapseni on tyypillinen introvertti. Jo ihan alle 2-vuotiaana nökötti sylissäni ilmeettömänä ja toisia lapsia karttaen. Tätä oli juuri perhekahviloissa ja yksi kavereistani jopa ihmetteli tätä että miksei mene leikkimään toisten lasten kanssa. Hän ei vain halunnut. En pakottanut lastani ja sai ihan rauhassa tarkkailla vieressä. 3-vuotiaana päivähoitoon joutuessaan oli sama juttu. Ei ihan heti lämmennyt muille lapsille. Sitten myöhemmin perhepäivähoitaja oli jopa siitä vähän huolissaan ja mainitsi minulle siitä. 

Nyt 9-vuotiaana on edelleenkin rauhallinen tarkkailija mutta on yksi rakas harrastus ja kavereita, on kuitenkin jo rohkaistunut... ei kuitenkaan ystävysty helposti ainakaan uusille kavereille. Vaatii oman aikansa. Uskon että on ihan synnynnäinen ominaisuus enkä yhtään katso tätä pahalla. Saa olla justiinsa sellainen kun on.

Suuna päänä puhuvat ja itseänsä esiin tuovat ihmiset ei välttämättä ole sosiaalisia. Hiljaisemmat voivat olla todella sosiaalisia ja ymmärtää toisia hyvin, tulla toimeen paljon paremmin erilaisten ihmisten kanssa ja juuri sen takia että he kuuntelevat eivätkä ole itse äänessä jatkuvasti. Tarkoitan näillä sellaista kanssakäymistä mitä kasvokkain ihmisillä on, eli ei verkkokäyttäytymistä.

Poikkeuksiakin aina on, eikä kaikkiin päde kaikki asiat.

Vierailija kirjoitti:

Miten heitä sosiaalistetaan, kun en itsekään koe ymmärtäväni ihmisiä enkä useinkaan viihdy vieraiden joukossa?

Ihan ääliömäisen vaikeita vaatimuksia.

Ja kyllä, minun ei ikinä olisi pitänyt tulla äidiksi. Mutta en tajunnut ennen kuin äidiksi tultuani, että äitiys on niin järjettömän vaikea laji.

Vie sosiaalisiin harrastuksiin, esimerkiksi joukkueurheiluun.