Narsistin keskustelutyyli
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsismi halveksii heikkoutta eikä kestä sitä itsessään eikä muissa.
Samalla hän voi sujuvasti kuitenkin olla addikti. Heikkoudeksi hän katsoo kaiken inhimillisen haavoittuvuuden, ikääntymisen ja tarvitsevuuden.Eli rakkautta n halveksii koska ei tullut rakastetuksi lapsena aitona itsenään. Valeminuus onkin sitten kuin teräsbetonia. Tasa-arvoiset ihmissuhteet ovat hänelle mahdottomia.
Tarvitsevuus on hänessä itsessään ominaisuus mitä halveksii. Hänhän on tyhjä eikä pysty tulemaan toimeen itsensä kanssa. N tarvitsee muita ja pyrkii voimakkaasti sitomaan muut itseensä, alistamaan, kontrolloimaan ja tekemään itsestään riippuvaiseksi. Pelkää hylkäämistä ja yksinäisyyttä yli kaiken, mutta samalla halveksii tarvetta ja tätä "heikkoutta" itsessään. Ja heijastaa itsevihansa muita ja muiden "heikkoutta" kohtaan.
Narsistin mielestä ystävällisyys, rauhallisuus, tasapaino, yhteistyö, huomioiminen, empatia ja joustavuus ovat "heikkouksia". "Vahvuuksia" hänen mielestään on voimankäyttö, sotaisuus, valta, alistaminen, pelottelu, ylimielisyys ja röyhkeä, itsekäs ja ilkeä käytös.
Oikeasti n on itse todella heikko taidoissaan sosiaalisissa suhteissa, parisuhteissa, lasten kasvattamisessa jne. Hän on surkea ihmisten kanssa vaikka kuvittelee päinvastaista. Hän saa ihmiset voimaan huonosti ympärillään. Usein on myös elämänhallinnan ongelmia impulsiivisuuden ja riippuvuuksien vuoksi. Että sellainen "vahva" ihminen kyseessä.
Tämä on hyvä tiivistys. Lisäisin, että tämä henkilö voi olla ihan tavallinen naapurin perheen äiti, joka ei edes itse tiedosta tekevänsä väärin. Vaan hänet on itse kasvatettu kieroon ja kohdeltu kaltoin. Hän voi olla kodin ulkopuolella pidetty ja arvostettu ja ulkopuoliset ihmettelevät miksi muut perheenjäsenet oireilevat.
Tämä on se tavallisin tapaus ja olen huolissani siitä, että edes tässä keskustelussa ei tunnisteta tätä ihmistyyppiä.
Termit lovebombing ja gaslighting ovat hienoja, mutta jollakin sairaalla tavalla romantisoivat narsismin. Aina ei ole kyse täysin mädästä ja pahasta tietoisesti tuhoavasta, manipulatiivisesta ihmisestä, jota on helppo jälkikäteen vihata. Suunnitelmallinen tuhoavuus viittaa siihen, että narsistilta löytyy takataskussa muitakin diagnooseja.
Kaikki ihmiset eivät ole narsisteja, eikä kaikki joilla on piirteitä, ole tietenkään narskuja. Mutta täysnarskuja löytyy heistäkin, jotka eivät ole sitä niin selvästi. Tiedän, koska elin perheessä, jossa toinen vanhempi oli narsisti. Ei hän kyennyt kaasuvalottamaan tietoisesti eikä ollut tietoisesti paha. Pelkkä ajatuskin naurattaa. Mutta hän tuhosi yhtä lailla, kaasuvalotti yhtä lailla ja teki minusta ramman.
Parantuminen minulla lähti juurisyiden ymmärtämisestä. Sekä sen ymmärtämisestä, että narsisti on itsekin uhri. Jos tähän ei kykene on vielä parantumisen alussa tai ei kykene kovinkaan laajaan asioiden ja ilmiöiden analyyttisen tarkasteluun.
Uskon että sinulla on ollut tämmöinen karmea kokemus ja olet narsistin uhri. Täällä jonkun verran tullut väittelyitä ja ei olla päästy rakentavaan keskuteluun kanssasi jostain syystä. Minä haluaisin mielelläni kuulla enemmänkin tästä narsistityypistä josta kerrot. Pelkään että olen mahdollisesti jopa itse sellainen. Enkä halua olla.
Vierailija kirjoitti:
HSEn adonis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HSEn adonis kirjoitti:
"Minusta on tärkeää, että narsismista keskustellaan laaja-alaisesti ja monessa paikassa, koska kyseessä on hyvin yleinen pään vakava vika."
Paitsi että kyseessä ei ole hyvin yleinen asia - sehän tässä se ongelma onkin. Jokainen looginen ymmärtäisi että kun joka toinen nainen kuvailee entistä puolisoaan narsistiksi, niin se ei tilastollisesti voi olla totta.
Tämä keskustelu ei ole sinulle vaan sinusta. Voisitko siirtyä tuonne muun aihe vapaan puolelle, kiitos.
Ai olen narsisti eli psyykkisesti sairas koska viittasin tähän "Yleisyys: Tutkimusten mukaan noin 0,5 – 3% väestöstä." - eli kyse ei ole yleisestä ongelmasta.
Minusta sinun kommenttisi taas on viittaa enemmän narsismiin ja mielenterveyshäiriöihin - teet toisesta hyvin pitkälle meneviä johtopäätöksiä yhden lauseen perusteella ja katsot asiaksesi esittää tämän julkisesti. Aika suuret luulot ja taidat pitää itseäsi parempana ja hyvin tietävänä?
Jos narsisti vaikuttaa merkittävän haitallisesti 10-20 ihmiseen elämänsä aikana, tuo 3 prosenttia saa aikaan sen, että vähintään 25-50 % ihmisistä on kärsinyt narsistin edesottamuksista.
Paitsi että jokaisen niistä 10-20 ihmisestä pitäisi olla eri ihminen, jotta olettamuksesi toteutuisi. 10-20/25-50 prosenttia on myös aika isolla haitarilla vetäisty, onko kyseessä arviosi kuinka moneen ihmiseen narsisti vaikuttaa haitallisesti vai onko tämä jostain tutkimuksesta?
Lukujen oikeellisuuteen en osaa kommentoida sen enempää, mutta olettamuksessa on ainakin vedetty mutkia suoraksi.
Pelimiesten käsikirjat ja -oppaat ovat täynnä narsistisia metodeja. Mm. negaaminen, kyseenalaistaminen ym.
Kouluissa pitäisi olla ehdottomasti empatiaopetusta, tunteidensäätelyn harjoittelua, neuvoa nuoria millainen on hyvä parisuhde tai ihmissuhde ylipäätään, ja miten voi antaa itseään kohdella, miten suojella rajojaan.
Yhteiskunnassa keskitytään liikaa suorituksiin, tuloksiin, tehokkuuteen. Unohdetaan, että hyvinvoivat ja onnelliset ihmiset ovat myös tehokkaampia ja aikaansaavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsismi halveksii heikkoutta eikä kestä sitä itsessään eikä muissa.
Samalla hän voi sujuvasti kuitenkin olla addikti. Heikkoudeksi hän katsoo kaiken inhimillisen haavoittuvuuden, ikääntymisen ja tarvitsevuuden.Eli rakkautta n halveksii koska ei tullut rakastetuksi lapsena aitona itsenään. Valeminuus onkin sitten kuin teräsbetonia. Tasa-arvoiset ihmissuhteet ovat hänelle mahdottomia.
Tarvitsevuus on hänessä itsessään ominaisuus mitä halveksii. Hänhän on tyhjä eikä pysty tulemaan toimeen itsensä kanssa. N tarvitsee muita ja pyrkii voimakkaasti sitomaan muut itseensä, alistamaan, kontrolloimaan ja tekemään itsestään riippuvaiseksi. Pelkää hylkäämistä ja yksinäisyyttä yli kaiken, mutta samalla halveksii tarvetta ja tätä "heikkoutta" itsessään. Ja heijastaa itsevihansa muita ja muiden "heikkoutta" kohtaan.
Narsistin mielestä ystävällisyys, rauhallisuus, tasapaino, yhteistyö, huomioiminen, empatia ja joustavuus ovat "heikkouksia". "Vahvuuksia" hänen mielestään on voimankäyttö, sotaisuus, valta, alistaminen, pelottelu, ylimielisyys ja röyhkeä, itsekäs ja ilkeä käytös.
Oikeasti n on itse todella heikko taidoissaan sosiaalisissa suhteissa, parisuhteissa, lasten kasvattamisessa jne. Hän on surkea ihmisten kanssa vaikka kuvittelee päinvastaista. Hän saa ihmiset voimaan huonosti ympärillään. Usein on myös elämänhallinnan ongelmia impulsiivisuuden ja riippuvuuksien vuoksi. Että sellainen "vahva" ihminen kyseessä.
Tämä on hyvä tiivistys. Lisäisin, että tämä henkilö voi olla ihan tavallinen naapurin perheen äiti, joka ei edes itse tiedosta tekevänsä väärin. Vaan hänet on itse kasvatettu kieroon ja kohdeltu kaltoin. Hän voi olla kodin ulkopuolella pidetty ja arvostettu ja ulkopuoliset ihmettelevät miksi muut perheenjäsenet oireilevat.
Tämä on se tavallisin tapaus ja olen huolissani siitä, että edes tässä keskustelussa ei tunnisteta tätä ihmistyyppiä.
Termit lovebombing ja gaslighting ovat hienoja, mutta jollakin sairaalla tavalla romantisoivat narsismin. Aina ei ole kyse täysin mädästä ja pahasta tietoisesti tuhoavasta, manipulatiivisesta ihmisestä, jota on helppo jälkikäteen vihata. Suunnitelmallinen tuhoavuus viittaa siihen, että narsistilta löytyy takataskussa muitakin diagnooseja.
Kaikki ihmiset eivät ole narsisteja, eikä kaikki joilla on piirteitä, ole tietenkään narskuja. Mutta täysnarskuja löytyy heistäkin, jotka eivät ole sitä niin selvästi. Tiedän, koska elin perheessä, jossa toinen vanhempi oli narsisti. Ei hän kyennyt kaasuvalottamaan tietoisesti eikä ollut tietoisesti paha. Pelkkä ajatuskin naurattaa. Mutta hän tuhosi yhtä lailla, kaasuvalotti yhtä lailla ja teki minusta ramman.
Parantuminen minulla lähti juurisyiden ymmärtämisestä. Sekä sen ymmärtämisestä, että narsisti on itsekin uhri. Jos tähän ei kykene on vielä parantumisen alussa tai ei kykene kovinkaan laajaan asioiden ja ilmiöiden analyyttisen tarkasteluun.
Uskon että sinulla on ollut tämmöinen karmea kokemus ja olet narsistin uhri. Täällä jonkun verran tullut väittelyitä ja ei olla päästy rakentavaan keskuteluun kanssasi jostain syystä. Minä haluaisin mielelläni kuulla enemmänkin tästä narsistityypistä josta kerrot. Pelkään että olen mahdollisesti jopa itse sellainen. Enkä halua olla.
Et tunnista kaikkia viestejäni, koska olen käynyt tässä keskustelussa useista näkökulmista rakentavia keskusteluja eri ihmisten kanssa. Saanut hyviä vinkkejä ja neuvoja, joista olen kiittänyt. Kuvailemaasi minä ja te muut -asetelmaa en siis tunnista.
En halua avata kokemuksiani enempää. En niinkään kuvaa mitään tiettyä narsistityyppiä kirjoituksessani vaan yritän saada ymmärtämään, että narsisteja löytyy hyvinkin tavallisista ihmisistä, he ovat sitten ihmistyyppeinä laidasta laitaan. Eivätkä nämä ihmiset toimi tietoisesti ja pyri pahuuteen, tuhoamaan. Käsitys on minusta hieman naiivi, sitä yritin kyseenalaistaa.
Jos epäilet olevasi narsisti, mikset hakeutuisi terapiaan. Terapeutti haluaa auttaa oppimaan uusia käytösmalleja, tunnistamaan ongelmakohdat, hän ei tuomitse sinua. Voimia sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HSEn adonis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HSEn adonis kirjoitti:
"Minusta on tärkeää, että narsismista keskustellaan laaja-alaisesti ja monessa paikassa, koska kyseessä on hyvin yleinen pään vakava vika."
Paitsi että kyseessä ei ole hyvin yleinen asia - sehän tässä se ongelma onkin. Jokainen looginen ymmärtäisi että kun joka toinen nainen kuvailee entistä puolisoaan narsistiksi, niin se ei tilastollisesti voi olla totta.
Tämä keskustelu ei ole sinulle vaan sinusta. Voisitko siirtyä tuonne muun aihe vapaan puolelle, kiitos.
Ai olen narsisti eli psyykkisesti sairas koska viittasin tähän "Yleisyys: Tutkimusten mukaan noin 0,5 – 3% väestöstä." - eli kyse ei ole yleisestä ongelmasta.
Minusta sinun kommenttisi taas on viittaa enemmän narsismiin ja mielenterveyshäiriöihin - teet toisesta hyvin pitkälle meneviä johtopäätöksiä yhden lauseen perusteella ja katsot asiaksesi esittää tämän julkisesti. Aika suuret luulot ja taidat pitää itseäsi parempana ja hyvin tietävänä?
Jos narsisti vaikuttaa merkittävän haitallisesti 10-20 ihmiseen elämänsä aikana, tuo 3 prosenttia saa aikaan sen, että vähintään 25-50 % ihmisistä on kärsinyt narsistin edesottamuksista.
Paitsi että jokaisen niistä 10-20 ihmisestä pitäisi olla eri ihminen, jotta olettamuksesi toteutuisi. 10-20/25-50 prosenttia on myös aika isolla haitarilla vetäisty, onko kyseessä arviosi kuinka moneen ihmiseen narsisti vaikuttaa haitallisesti vai onko tämä jostain tutkimuksesta?
Lukujen oikeellisuuteen en osaa kommentoida sen enempää, mutta olettamuksessa on ainakin vedetty mutkia suoraksi.
Jos on, sanotaan vaikka 15 ihmistä, niin itse ainakin oletan että jokainen heistä ON erillinen oma ihmisensä. Toki siamilaiset kaksoset ovat yhdessä mutta laskisin heidätkin erikseen.

Hän varmaan tarkoitti sitä, että sama ihminen joutuu useamman eri narsistin kohteeksi, jolloin kohteeksi joutuneiden yksilöiden lukumäärä ei kasva.
Lyhytkestoiseksi kohteeksi on varmasti joutunut todella moni, itsellekin tulee nopeasti mieleen kolme kappaletta plus yksi lyhyt parisuhde. Pitkäkestoisia uhreja on varmasti vähemmän, itselläni kaksi pitkäkestoista tekijää (toinen vanhempi ja pitkä parisuhde).
Jos ei ole ollut lainkaan pitkäkestoinen uhri, saattaavat nuo lyhytkestoiset jäädä tunnistamatta narsisteiksi ja kuitataan vain ikävinä ja k***päisinä ihmisinä. Eikä tietysti jokainen tunnista sitä pitkäkestoistakaan suhdettaan narsismin pilaamaksi.
Eräs keino, jolla tunnistaa manipulointi: alat epäillä itseäsi ja omaa todellisuustajuasi.
Hän kääntää jotenkin asian sinun syyksesi ja sinulle tulee olo, että haluaisit nauhoittaa keskustelun, jotta voisit olla varma mitä sanottiin. Hän väittää mustaa valkoiseksi.
Jos sinulla on traumatausta, olet altis manipulaatiolle, ja he haistavat sen.
Pakene heti, älä katso taakse, niin voit pelastua. Omaa vaistoa kannattaa kuunnella. Eläimetkin lähtevät heti pakoon vaiston varassa ja pelastavat näin henkensä, eivät ne jää analysoimaan "olenkohan kuvitellut kaiken".
T. Joten kuten hullun kynsistä selviytynyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsismi halveksii heikkoutta eikä kestä sitä itsessään eikä muissa.
Samalla hän voi sujuvasti kuitenkin olla addikti. Heikkoudeksi hän katsoo kaiken inhimillisen haavoittuvuuden, ikääntymisen ja tarvitsevuuden.Eli rakkautta n halveksii koska ei tullut rakastetuksi lapsena aitona itsenään. Valeminuus onkin sitten kuin teräsbetonia. Tasa-arvoiset ihmissuhteet ovat hänelle mahdottomia.
Tarvitsevuus on hänessä itsessään ominaisuus mitä halveksii. Hänhän on tyhjä eikä pysty tulemaan toimeen itsensä kanssa. N tarvitsee muita ja pyrkii voimakkaasti sitomaan muut itseensä, alistamaan, kontrolloimaan ja tekemään itsestään riippuvaiseksi. Pelkää hylkäämistä ja yksinäisyyttä yli kaiken, mutta samalla halveksii tarvetta ja tätä "heikkoutta" itsessään. Ja heijastaa itsevihansa muita ja muiden "heikkoutta" kohtaan.
Narsistin mielestä ystävällisyys, rauhallisuus, tasapaino, yhteistyö, huomioiminen, empatia ja joustavuus ovat "heikkouksia". "Vahvuuksia" hänen mielestään on voimankäyttö, sotaisuus, valta, alistaminen, pelottelu, ylimielisyys ja röyhkeä, itsekäs ja ilkeä käytös.
Oikeasti n on itse todella heikko taidoissaan sosiaalisissa suhteissa, parisuhteissa, lasten kasvattamisessa jne. Hän on surkea ihmisten kanssa vaikka kuvittelee päinvastaista. Hän saa ihmiset voimaan huonosti ympärillään. Usein on myös elämänhallinnan ongelmia impulsiivisuuden ja riippuvuuksien vuoksi. Että sellainen "vahva" ihminen kyseessä.
Tämä on hyvä tiivistys. Lisäisin, että tämä henkilö voi olla ihan tavallinen naapurin perheen äiti, joka ei edes itse tiedosta tekevänsä väärin. Vaan hänet on itse kasvatettu kieroon ja kohdeltu kaltoin. Hän voi olla kodin ulkopuolella pidetty ja arvostettu ja ulkopuoliset ihmettelevät miksi muut perheenjäsenet oireilevat.
Tämä on se tavallisin tapaus ja olen huolissani siitä, että edes tässä keskustelussa ei tunnisteta tätä ihmistyyppiä.
Termit lovebombing ja gaslighting ovat hienoja, mutta jollakin sairaalla tavalla romantisoivat narsismin. Aina ei ole kyse täysin mädästä ja pahasta tietoisesti tuhoavasta, manipulatiivisesta ihmisestä, jota on helppo jälkikäteen vihata. Suunnitelmallinen tuhoavuus viittaa siihen, että narsistilta löytyy takataskussa muitakin diagnooseja.
Kaikki ihmiset eivät ole narsisteja, eikä kaikki joilla on piirteitä, ole tietenkään narskuja. Mutta täysnarskuja löytyy heistäkin, jotka eivät ole sitä niin selvästi. Tiedän, koska elin perheessä, jossa toinen vanhempi oli narsisti. Ei hän kyennyt kaasuvalottamaan tietoisesti eikä ollut tietoisesti paha. Pelkkä ajatuskin naurattaa. Mutta hän tuhosi yhtä lailla, kaasuvalotti yhtä lailla ja teki minusta ramman.
Parantuminen minulla lähti juurisyiden ymmärtämisestä. Sekä sen ymmärtämisestä, että narsisti on itsekin uhri. Jos tähän ei kykene on vielä parantumisen alussa tai ei kykene kovinkaan laajaan asioiden ja ilmiöiden analyyttisen tarkasteluun.
Uskon että sinulla on ollut tämmöinen karmea kokemus ja olet narsistin uhri. Täällä jonkun verran tullut väittelyitä ja ei olla päästy rakentavaan keskuteluun kanssasi jostain syystä. Minä haluaisin mielelläni kuulla enemmänkin tästä narsistityypistä josta kerrot. Pelkään että olen mahdollisesti jopa itse sellainen. Enkä halua olla.
Et tunnista kaikkia viestejäni, koska olen käynyt tässä keskustelussa useista näkökulmista rakentavia keskusteluja eri ihmisten kanssa. Saanut hyviä vinkkejä ja neuvoja, joista olen kiittänyt. Kuvailemaasi minä ja te muut -asetelmaa en siis tunnista.
En halua avata kokemuksiani enempää. En niinkään kuvaa mitään tiettyä narsistityyppiä kirjoituksessani vaan yritän saada ymmärtämään, että narsisteja löytyy hyvinkin tavallisista ihmisistä, he ovat sitten ihmistyyppeinä laidasta laitaan. Eivätkä nämä ihmiset toimi tietoisesti ja pyri pahuuteen, tuhoamaan. Käsitys on minusta hieman naiivi, sitä yritin kyseenalaistaa.
Jos epäilet olevasi narsisti, mikset hakeutuisi terapiaan. Terapeutti haluaa auttaa oppimaan uusia käytösmalleja, tunnistamaan ongelmakohdat, hän ei tuomitse sinua. Voimia sinulle.
Kiitos. Olen tosiaan ollut terapiassa mutta aina se jää kesken kun mennään riittävän pitkälle tonkimaan roskakoriani.
Yritän kovasti saada kiinni tuosta 'ei niin pahasta narsisisti-tyypistä' jota kuvailet... pystytkö antamaan vaikka keksittyjä esimerkkejä tuollaisen narsistin toiminnasta?
Olen tätä miettinyt itse kovasti, milloin ja missä vaiheessa henkilö alkaa olla narsisti. Ymmärrän että sitten kun se tekee toisen henkilön elämässä hallaa, Mutta... asiat eivät ole niin mustavalkoisia ja varsinkaan itsessään moni normaalikaan ei näe ristiriitoja, luullaan olevansa niin hyviä mutta kuinka ollakaan, oletkin hyvä niille joille on helppo olla hyvä, entäs se mielestäsi vähän luotaantyöntävä tyyppi, etpäs ollutkaan sille niin hyvä. Luulet ettet ole valehteleva ihminen? Höp höp! Jokainen meistä valehtee jossain määrin, ellei ole täys asperger ja itseasiassa jos ei koskaan valehtele mitään niin olisit silloin vihatuin ihminen lähipiirissäsi!
"Miltä uusi tukkani näyttää?"
"No helvete, aivan hirveältä, vanhentaa 20vuotta, enkä meinannut tunnistaa sinua!"

Onko sinua joku syyttänyt narsistiksi? Pohdintasi kuulostaa pikemmin uhrin ajatuspuurolta.
Sen korjaan, etteivät aspergerit puhu aina totta. Tämä on ihan täyttä hölynpölyä, jota ihmiset, jotka eivät asseja tunne hokevat.
Asperger toteaa kyllä suoraan sen minkä kokee, mutta sekin on usein hänen tulkintansa. Assit osaavat myös nentin tavan jättää asioita sanomatta. Tai napata tekstistä sen itselleen edullisen pointin.

"No helvete, aivan hirveältä, vanhentaa 20vuotta, enkä meinannut tunnistaa sinua!"Onko sinua joku syyttänyt narsistiksi? Pohdintasi kuulostaa pikemmin uhrin ajatuspuurolta.
No ei kyllä ole syyttänyt, mutta nuorempana oli jotenkin... vinksahtanut. Joku ongelma minulla on mutten tiedä mikä. En tietenkään haluaisi olla narsisti, mutta pelkään sitä jos olenkin ollut tiedostamattani. Kiitos viestistäsi.

Kiitos korjauksesta. En tosiaan tiennyt tätä. Luulin että assit ovat ina oikeudenmukaisia ja umpirehellisiä
Voiko olla että olen teini ja varhaisnuoruudessani ollut narsisti ja myöhemmin "kasvanut siitä ulos"?

Aspergerkin voi olla narsisti, sosiopaatti, psykopaatti. Ei Asperger tee ihmistä automaattisesti hyväksi ja rehelliseksi. Sehän on vain rakenne-ero aivoissa.
Monia asseja kiusataan lapsena, joten he ovat jopa alttiita sairastumaan persoonallisuushäiriöihin. Psykopatti on taas sairas syntymästään saakka.
2-3% väestöstä on oikeastaan aika paljon. Jos on vaikka 400 facebook-tuttua niin laskennallisesti siellä olisi 8-12 narsistia mukana.
Sitten on vielä isompi porukka joilla on runsaasti narsistisia piirteitä, mutta ei kuitenkaan niin voimakkaita että täyttäisivät diagnostiset kriteerit.
Lisäksi sekä narsistisen pershäiriön diagnostiset rajat täyttävät että nuo rajat nippa nappa alittavat (mutta silti paljon n-piirteitä omaavat) ovat usein ongelmissa ihmissuhteissa ja työelämässä ja siksi heillä on usein lukuisia kariutuneita parisuhteita ja ystävyyssuhteita ja usein myös lyhyeksi jääneitä työsuhteita/opintoja (lue: toisin sanoen normaalia enemmän ex-puolisoita, ex-kavereita ja ex-työkavereita).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsismi halveksii heikkoutta eikä kestä sitä itsessään eikä muissa.
Samalla hän voi sujuvasti kuitenkin olla addikti. Heikkoudeksi hän katsoo kaiken inhimillisen haavoittuvuuden, ikääntymisen ja tarvitsevuuden.Eli rakkautta n halveksii koska ei tullut rakastetuksi lapsena aitona itsenään. Valeminuus onkin sitten kuin teräsbetonia. Tasa-arvoiset ihmissuhteet ovat hänelle mahdottomia.
Tarvitsevuus on hänessä itsessään ominaisuus mitä halveksii. Hänhän on tyhjä eikä pysty tulemaan toimeen itsensä kanssa. N tarvitsee muita ja pyrkii voimakkaasti sitomaan muut itseensä, alistamaan, kontrolloimaan ja tekemään itsestään riippuvaiseksi. Pelkää hylkäämistä ja yksinäisyyttä yli kaiken, mutta samalla halveksii tarvetta ja tätä "heikkoutta" itsessään. Ja heijastaa itsevihansa muita ja muiden "heikkoutta" kohtaan.
Narsistin mielestä ystävällisyys, rauhallisuus, tasapaino, yhteistyö, huomioiminen, empatia ja joustavuus ovat "heikkouksia". "Vahvuuksia" hänen mielestään on voimankäyttö, sotaisuus, valta, alistaminen, pelottelu, ylimielisyys ja röyhkeä, itsekäs ja ilkeä käytös.
Oikeasti n on itse todella heikko taidoissaan sosiaalisissa suhteissa, parisuhteissa, lasten kasvattamisessa jne. Hän on surkea ihmisten kanssa vaikka kuvittelee päinvastaista. Hän saa ihmiset voimaan huonosti ympärillään. Usein on myös elämänhallinnan ongelmia impulsiivisuuden ja riippuvuuksien vuoksi. Että sellainen "vahva" ihminen kyseessä.
Tämä on hyvä tiivistys. Lisäisin, että tämä henkilö voi olla ihan tavallinen naapurin perheen äiti, joka ei edes itse tiedosta tekevänsä väärin. Vaan hänet on itse kasvatettu kieroon ja kohdeltu kaltoin. Hän voi olla kodin ulkopuolella pidetty ja arvostettu ja ulkopuoliset ihmettelevät miksi muut perheenjäsenet oireilevat.
Tämä on se tavallisin tapaus ja olen huolissani siitä, että edes tässä keskustelussa ei tunnisteta tätä ihmistyyppiä.
Termit lovebombing ja gaslighting ovat hienoja, mutta jollakin sairaalla tavalla romantisoivat narsismin. Aina ei ole kyse täysin mädästä ja pahasta tietoisesti tuhoavasta, manipulatiivisesta ihmisestä, jota on helppo jälkikäteen vihata. Suunnitelmallinen tuhoavuus viittaa siihen, että narsistilta löytyy takataskussa muitakin diagnooseja.
Kaikki ihmiset eivät ole narsisteja, eikä kaikki joilla on piirteitä, ole tietenkään narskuja. Mutta täysnarskuja löytyy heistäkin, jotka eivät ole sitä niin selvästi. Tiedän, koska elin perheessä, jossa toinen vanhempi oli narsisti. Ei hän kyennyt kaasuvalottamaan tietoisesti eikä ollut tietoisesti paha. Pelkkä ajatuskin naurattaa. Mutta hän tuhosi yhtä lailla, kaasuvalotti yhtä lailla ja teki minusta ramman.
Parantuminen minulla lähti juurisyiden ymmärtämisestä. Sekä sen ymmärtämisestä, että narsisti on itsekin uhri. Jos tähän ei kykene on vielä parantumisen alussa tai ei kykene kovinkaan laajaan asioiden ja ilmiöiden analyyttisen tarkasteluun.
Uskon että sinulla on ollut tämmöinen karmea kokemus ja olet narsistin uhri. Täällä jonkun verran tullut väittelyitä ja ei olla päästy rakentavaan keskuteluun kanssasi jostain syystä. Minä haluaisin mielelläni kuulla enemmänkin tästä narsistityypistä josta kerrot. Pelkään että olen mahdollisesti jopa itse sellainen. Enkä halua olla.
Et tunnista kaikkia viestejäni, koska olen käynyt tässä keskustelussa useista näkökulmista rakentavia keskusteluja eri ihmisten kanssa. Saanut hyviä vinkkejä ja neuvoja, joista olen kiittänyt. Kuvailemaasi minä ja te muut -asetelmaa en siis tunnista.
En halua avata kokemuksiani enempää. En niinkään kuvaa mitään tiettyä narsistityyppiä kirjoituksessani vaan yritän saada ymmärtämään, että narsisteja löytyy hyvinkin tavallisista ihmisistä, he ovat sitten ihmistyyppeinä laidasta laitaan. Eivätkä nämä ihmiset toimi tietoisesti ja pyri pahuuteen, tuhoamaan. Käsitys on minusta hieman naiivi, sitä yritin kyseenalaistaa.
Jos epäilet olevasi narsisti, mikset hakeutuisi terapiaan. Terapeutti haluaa auttaa oppimaan uusia käytösmalleja, tunnistamaan ongelmakohdat, hän ei tuomitse sinua. Voimia sinulle.
Kiitos. Olen tosiaan ollut terapiassa mutta aina se jää kesken kun mennään riittävän pitkälle tonkimaan roskakoriani.
Yritän kovasti saada kiinni tuosta 'ei niin pahasta narsisisti-tyypistä' jota kuvailet... pystytkö antamaan vaikka keksittyjä esimerkkejä tuollaisen narsistin toiminnasta?
Olen tätä miettinyt itse kovasti, milloin ja missä vaiheessa henkilö alkaa olla narsisti. Ymmärrän että sitten kun se tekee toisen henkilön elämässä hallaa, Mutta... asiat eivät ole niin mustavalkoisia ja varsinkaan itsessään moni normaalikaan ei näe ristiriitoja, luullaan olevansa niin hyviä mutta kuinka ollakaan, oletkin hyvä niille joille on helppo olla hyvä, entäs se mielestäsi vähän luotaantyöntävä tyyppi, etpäs ollutkaan sille niin hyvä. Luulet ettet ole valehteleva ihminen? Höp höp! Jokainen meistä valehtee jossain määrin, ellei ole täys asperger ja itseasiassa jos ei koskaan valehtele mitään niin olisit silloin vihatuin ihminen lähipiirissäsi!
"Miltä uusi tukkani näyttää?"
"No helvete, aivan hirveältä, vanhentaa 20vuotta, enkä meinannut tunnistaa sinua!"Onko sinua joku syyttänyt narsistiksi? Pohdintasi kuulostaa pikemmin uhrin ajatuspuurolta.
No ei kyllä ole syyttänyt, mutta nuorempana oli jotenkin... vinksahtanut. Joku ongelma minulla on mutten tiedä mikä. En tietenkään haluaisi olla narsisti, mutta pelkään sitä jos olenkin ollut tiedostamattani. Kiitos viestistäsi.
Miten sinä sitten toimit ihmisten kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Voiko olla että olen teini ja varhaisnuoruudessani ollut narsisti ja myöhemmin "kasvanut siitä ulos"?
Lapset ja teinit ovat narsisisia - maailma pyörii heidän ympärillään eikä empatiakyky ja ihmissuhdetaidot ole vielä kehittyneet ja rakkauttakin vasta harjoitellaan.
Vierailija kirjoitti:
Empatiakyvyn pitäisi myös erottaa meidät uhrit narsisteista. Empatia tai ilmiön ymmärtäminen ei tarkoita sitä, että hyväksyisi kohtelunsa millään tasolla.
Empatia ei ole myöskään sellaista pehmeää hyssyttelyä ja uhrin paijaamista, vaan tunne, että ymmärtää ilmiön ja sen syntymekanismin ja tuntee sääliä narsistia kohtaan. Kun tunnistan hänetkin kasvattajansa uhrina, pienenä lapsena, pystyn aloittamaan paranemisprosessin.
Niin kauan kun sitoo itseensä vihaan pysyy narskun tasolla, narskun vertaisena.
Tietyssä terapian vaiheessa uhrin pitää kyllä minusta antaa itselleen oikeus vihata, koska itselle on tehty väärin. Etenkin jos on kasvanut miellyttämisenhaluiseksi. Ensin pitää löytää oma minuutensa, näin oli ainakin minulle, oma tapasi on aivan yhtä oikein.