Narsistin keskustelutyyli

Saan hyvin kiinni. Juuri tuota se on ja juuri tuo toistuu myöhemmin parisuhteessa narsistin kanssa, jos sellaiseen joutuu. Tulee se pieni ihana väläys, kun kelpaat ja kaikki on hyvin. Eikä oikeasti ole. Toivo ja huojennus on herännyt ihan turhaan.

Minun on helpompi käsitellä vanhempaani, koska hän ei halua olla tekemisissä kanssani. Odotin häntä vuosikymmenet. Nyt olen parantunut niin paljon, että olen kääntänyt asian niin, etten edes haluaisi häntä enää sotkemaan (tunne)elämääni.

Tiedostan myös, että tuntemissani ihmisissä on kaksi miestä, jotka laukaisevat minussa jonkun käsittämättömän reaktion, että juuri heidän hyväksyntänsä ja rakkautensa olisi minulle tärkeää. Toinen heistä lähestyi minua ja osoittautui olevansa kuin isäni ja tajusin onneksi lopettaa suhteen, kun aloin hajota ja menettää saavuttamaani tasapainoa ja onnea. Nyt tiedän, että jos joku ihminen herättää minussa tuon tunteen, pitää pyrkiä poispäin eikä hakemaan sitä hyväksyntää ja rakkautta, jota ei koskaan tule, vaikka sen tarve olisi yhtä vahva kuin huumeannoksen. Terve ihastuminen ja rakastuminen tuntuu toisenlaiselta.

Olen siitä onnellisessa tilanteessa että oma puolisoni on aika lailla narsisti-isäni vastakohta. Nuo narsistiset piirteet ovat aina olleet niin suuri vastenmielisyyden kohde minulle - jo ennen kuin ymmärsin yhtään mistä on kyse - joten minuun vetosi aivan eri tyyppinen luonne. Onneksi. Olisi voinut käydä aivan päinvastoin. Sen sijaan ystävyyssuhteissa huomaan päätyväni narsistin lähteeksi liiankin usein.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on taas vaihteeksi ollut sellainen päivä, että kyseenalaistan kaiken. Olenko itse tympeä narsisti. Kuinka haitallinen olen ympäristölleni. Olenko ylettömän itsekäs, liian tarvitseva. Mikä on raja terveelle rakkaudentarpeelle ja mikä sairasta ihailuntarvetta. Olenko minä se hankala, jonka kanssa kukaan ei pärjää. Olen jotenkin väärin, sanon liikaa, liian vähän. Loukkaan toisen tunteita, en osaa tukea oikein. En osaa osoittaa rakkauttani oikein. 

Tätähän se on. Narsku on hyvin siirtänyt häpeänsä sinuun, joka kylläkin kuuluisi hänen kannettavakseen.

Itsehän olin myös siinä pisteessä että kävin terapiassa puhumassa näin jälkikäteen ajateltuna täyttä p*skaa kuinka narsullani on varmaan paha olla kanssani ja kuinka minussa on vikaa ja minä aiheutan harmaita hiuksia narsulleni. Tämähän ei mikään ollut totta kun lopulta tajusin sumun läpi. Sain kuitenkin itse sekamuotoisen persoonallisuus häiriö diagnoosin noilta käynneiltä(josta kerroinkin täällä aiemmin)

By the way, narsisti ei koskaan kykene tuollaiseen itsetutkiskeluun/itsesyytöksiin kuten sinä.

Vielä ei ole liian myöhäistä. Rakkaudella sanon, lähde pois! Vain sinä voit sen tehdä. Jonkun pitäisi ravistella sinut tuosta unestasi prkl

Vierailija kirjoitti:

Narsisti voi esim. soittaa verovirkailijalle ja valittaa, että "näinkö te kohtelette ihmisiä".

Normaali ihminen ymmärtää, että verottaja käsittelee numeroita ja esim. hieroja käsittelee ihmisiä.

No joo. Narsisti toki voi soittaa tuollaisen puhelun mutta niin voi kuka tahansa muukin verotukseen kyrp*intynyt ihminen...

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on ollut ihan mieletöntä terapiaa. Olen tuntenut myötätuntoa, voimakasta samaistumista, surua, vihaa... Olen narsistin lapsi ja vaikka olen tiedostanut sen aiemmin ja jopa käsitellyt asiaa terapiassa osa minusta on silti kyseenalaistanut ja jopa kieltänyt asian. Liioittelenko, kuvittelinko, muistanko väärin, ovatko uupumuksen ja vihan tunteeni mitenkään oikeutettuja, miksi olen niin pohjattoman surullinen kun mietin lapsuuttani. Ei se nyt niin paha varmaan... Nyt lukuisat vastaukset täällä ovat kuin suoraan elämästäni, toki erilaista kuin monella puolison näkökulmasta mutta samaistumispintaa on loputtomasti. Koen suurta surua ja raivoakin. Ulkopuolisten kokemuksina on helppo nähdä kuinka sairaita nuo kuviot ovat. Ja kuinka tuttuja...

Vanhempani ovat edelleen elossa ja elämässäni. Uskon että hän ei ole 100% narsisti ja hyviä tavallisiakin hetkiä on ja olen saanut raivattua rajoja kovalla työllä, mutta todella narsistinen persoona on ja mahdollisesti myös muita mt-ongelmia löytyy. Vahva päihdetausta, syömishäiriöt laidasta laitaan, megalomania, s* k s i addiktio jonka ikävä kyllä tiedän ja jota tuo itse esiin ja on aina tuonut myös kun olin lapsi eli täysin rajaton tässäkin, hirvittävä sovinismi, aggressiot, syy aina muissa, todella vaativa, minä tyttärenä lähinnä hyödyn väline.

Haluaisin jonkun hyvän lopputuleman tälle suhteelle vielä kun vanhempani on elossa mutta ei sitä taida tulla. Ei sitä tule. Se on vaan hyväksyttävä vaikka vieläkin lapsi sisällä sitä toivoo. Tämä asia on niin kipeä etten päässyt terapiassakaan koskaan kunnolla siihen asti. Tämän ketjun avulla näen asiat taas selkeämmin. Kiitos siis kaikille jotka olette jakaneet tarinanne.

Hyvää lopputulemaa ei luultavasti tule näiden narsistien osalta mutta Sinun osaltasi se tulee kyllä. Joskus on vaan hyväksyttävä totuus miten kävi ja jatkaa matkaa. Toivottavasti löydät elämääsi hyviä ihmisiä vielä, sillä heitäkin on ja he antavat enemmän kuin ottaa. Elämästäsi voi tulla vielä tosi hyvä. Lue aiheesta kirjallisuutta niin saat oivalluksia ja vastauksia. Terapiakin on hyvä vaihtoehto, eikä siellä tarvitse elämän loppuun asti rampata kun lukkoja aukeaa. Narsuilla on tapana loihtia valheellinen ilmapiiri että ainoastaan heidän läsnäolonsa tekee koko perustan uhrin elämälle, mutta voin luvata että heistä täydellisesti vapautunut kiittää jumalaa vapaudesta ja että elämä onkin oikeasti paljon parempaa kuin pelkäsit. Et todellisuudessa menetä mitään kun "menetät" narsistin. Aamen

On järjettömän hyvä terapiaketju, kiitos kaikille osallistuneille. Itse olen kommentoinut ketjussa puolison/ex-puolison näkökulmasta, koska se on akuutimpi. Tämänkin sisäistämiseen ja hyväksymiseen on mennyt aikaa, ja silti epäilen paikoin.

Nyt pikku hiljaa olen näkemässä samaa kaavaa paitsi omissa vanhemmissani, myös isovanhempieni suhteessa. Suvussa ja lapsuudenperheessäni on myös alkoholismia, mikä on tehnyt minusta hyvin joustavan, resilienssin ja aiemmin mainittuun valheelliseen toivoon tottuneen. Olen siis tottunut arvioimaan ihmisiä heidän parhaan suorituksen ja tilanteen mukaan, vaikka mielenterveydellisiä tilanteita tulisi oikeasti arvioida sen huonoimman päivän mukaan. Tämä on ihan tosi tärkeä huomio myös, jonka olen ymmärtänyt vasta nyt.

Seuraan muuten vierestä narsistisen isovanhempani perintötilannetta. Omaisuutta piiloteltu ja järjestelty yhden lapsen hyväksi, sotkettu mukaan epäoikeudenmukaisesti lapsenlapsia, yksi lapsi sivuutettu. Hajota ja hallitse-taktiikalla saatu lapset toisiaan vastaan. Oli sanonut ennen kuolemaansa yhdelle toista ja toiselle yhtä testamentista, ja kolmannelle nauranut, että jättää jälkipolven riitelemään keskenään rahoista. Ja niin jätti.

Oman kokemukseni mukaan narsistit eivät suinkaan ole jääneet vanhoinakaan yksin tai ilman rahaa, mutta välit muihin ovat ristiriitaisia ja jälkeen jää rikkinäisiä (ex-)puolisoita, lapsia, lapsenlapsia. Mihinkään varsinaiseen karmaan en narsistien kohdalla valitettavasti usko, mutta vastuu omasta kasvusta ja toipumisesta on narsistin kohdanneella itsellään, ja se on suuri savotta kantaa varsinkin kun vaikutukset tuntuvat jo seuraavassakin sukupolvessa.

Vierailija kirjoitti:

Te pari edellistä voitte tutkia kaksoissidosta. Se luo tuota valheellista toivoa siitä, että tilanne muuttuu.

Luin siitä. Osaatko selittää tarkemmin? Se tieto mitä minä löysin oli sellaista, että teki miten tahansa, tekee aina väärin. Esim. tulee ensin torutuksi yhdenlaisesta toiminnasta ja kun seuraavaksi tekee toisin, tulee torutuksi siitäkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on taas vaihteeksi ollut sellainen päivä, että kyseenalaistan kaiken. Olenko itse tympeä narsisti. Kuinka haitallinen olen ympäristölleni. Olenko ylettömän itsekäs, liian tarvitseva. Mikä on raja terveelle rakkaudentarpeelle ja mikä sairasta ihailuntarvetta. Olenko minä se hankala, jonka kanssa kukaan ei pärjää. Olen jotenkin väärin, sanon liikaa, liian vähän. Loukkaan toisen tunteita, en osaa tukea oikein. En osaa osoittaa rakkauttani oikein. 

Tätähän se on. Narsku on hyvin siirtänyt häpeänsä sinuun, joka kylläkin kuuluisi hänen kannettavakseen.

Itsehän olin myös siinä pisteessä että kävin terapiassa puhumassa näin jälkikäteen ajateltuna täyttä p*skaa kuinka narsullani on varmaan paha olla kanssani ja kuinka minussa on vikaa ja minä aiheutan harmaita hiuksia narsulleni. Tämähän ei mikään ollut totta kun lopulta tajusin sumun läpi. Sain kuitenkin itse sekamuotoisen persoonallisuus häiriö diagnoosin noilta käynneiltä(josta kerroinkin täällä aiemmin)

By the way, narsisti ei koskaan kykene tuollaiseen itsetutkiskeluun/itsesyytöksiin kuten sinä.

Vielä ei ole liian myöhäistä. Rakkaudella sanon, lähde pois! Vain sinä voit sen tehdä. Jonkun pitäisi ravistella sinut tuosta unestasi prkl

Kiitos sanoistasi! Olen lähtenyt pois, tosin jälkimainingeissa edelleen tästä viimeisimmästä. 

Sitä vaan miettii nyt sitten yksinään, että olenko minä tosiaan se vaikea ja viallinen ihminen, jonka kanssa kukaan ei voi tulla toimeen. Näinhän minulle on sanottu. Näinhän minut on opetettu kokemaan asiat.

Toisaalta, paljon mielummin olen yksin kuin sellaisissa suhteissa, joissa olen ollut, oli syy sitten kenessä ja missä tahansa. 

Sitten kun mielestään ihan vaan inhimillisenä perustarpeena kaipaa ihmisiä ja rakkautta ympärilleen, alkaakin miettiä että olenko sittenkin narsisti, joka vain kaipaan huomiota ja energiaa toisilta.  

Vierailija kirjoitti:

On järjettömän hyvä terapiaketju, kiitos kaikille osallistuneille. Itse olen kommentoinut ketjussa puolison/ex-puolison näkökulmasta, koska se on akuutimpi. Tämänkin sisäistämiseen ja hyväksymiseen on mennyt aikaa, ja silti epäilen paikoin.

Nyt pikku hiljaa olen näkemässä samaa kaavaa paitsi omissa vanhemmissani, myös isovanhempieni suhteessa. Suvussa ja lapsuudenperheessäni on myös alkoholismia, mikä on tehnyt minusta hyvin joustavan, resilienssin ja aiemmin mainittuun valheelliseen toivoon tottuneen. Olen siis tottunut arvioimaan ihmisiä heidän parhaan suorituksen ja tilanteen mukaan, vaikka mielenterveydellisiä tilanteita tulisi oikeasti arvioida sen huonoimman päivän mukaan. Tämä on ihan tosi tärkeä huomio myös, jonka olen ymmärtänyt vasta nyt.

Seuraan muuten vierestä narsistisen isovanhempani perintötilannetta. Omaisuutta piiloteltu ja järjestelty yhden lapsen hyväksi, sotkettu mukaan epäoikeudenmukaisesti lapsenlapsia, yksi lapsi sivuutettu. Hajota ja hallitse-taktiikalla saatu lapset toisiaan vastaan. Oli sanonut ennen kuolemaansa yhdelle toista ja toiselle yhtä testamentista, ja kolmannelle nauranut, että jättää jälkipolven riitelemään keskenään rahoista. Ja niin jätti.

Oman kokemukseni mukaan narsistit eivät suinkaan ole jääneet vanhoinakaan yksin tai ilman rahaa, mutta välit muihin ovat ristiriitaisia ja jälkeen jää rikkinäisiä (ex-)puolisoita, lapsia, lapsenlapsia. Mihinkään varsinaiseen karmaan en narsistien kohdalla valitettavasti usko, mutta vastuu omasta kasvusta ja toipumisesta on narsistin kohdanneella itsellään, ja se on suuri savotta kantaa varsinkin kun vaikutukset tuntuvat jo seuraavassakin sukupolvessa.

Onko sinulla ketään muuta ihmistä, joka näkee sen saman: eksäsi on narsisti? Silloin uskominen on helpompaa. Kun minua alkaa epäilyttää omat ajatukseni, pyydän vahvistusta toiselta ihmiseltä, joka on myös nähnyt narsistissa saman. Ainahan tällaista ihmistä ei ole saatavilla, koska kaikki eivät näe narsistin salattua puolta tai osaa hahmottaa mistä on kyse. 

Minäkin olen vasta keski-ikäisenä alkanut tajuta omaa lapsuusperheen ja toisen puolen isovanhempien dynamiikkaa. Siinä on auttanut keskustelut sukulaisen kanssa. Kukaan ei toisaalta uskaltanut puhua mitään ennen kuin vanhempani kuolivat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on ollut ihan mieletöntä terapiaa. Olen tuntenut myötätuntoa, voimakasta samaistumista, surua, vihaa... Olen narsistin lapsi ja vaikka olen tiedostanut sen aiemmin ja jopa käsitellyt asiaa terapiassa osa minusta on silti kyseenalaistanut ja jopa kieltänyt asian. Liioittelenko, kuvittelinko, muistanko väärin, ovatko uupumuksen ja vihan tunteeni mitenkään oikeutettuja, miksi olen niin pohjattoman surullinen kun mietin lapsuuttani. Ei se nyt niin paha varmaan... Nyt lukuisat vastaukset täällä ovat kuin suoraan elämästäni, toki erilaista kuin monella puolison näkökulmasta mutta samaistumispintaa on loputtomasti. Koen suurta surua ja raivoakin. Ulkopuolisten kokemuksina on helppo nähdä kuinka sairaita nuo kuviot ovat. Ja kuinka tuttuja...

Vanhempani ovat edelleen elossa ja elämässäni. Uskon että hän ei ole 100% narsisti ja hyviä tavallisiakin hetkiä on ja olen saanut raivattua rajoja kovalla työllä, mutta todella narsistinen persoona on ja mahdollisesti myös muita mt-ongelmia löytyy. Vahva päihdetausta, syömishäiriöt laidasta laitaan, megalomania, s* k s i addiktio jonka ikävä kyllä tiedän ja jota tuo itse esiin ja on aina tuonut myös kun olin lapsi eli täysin rajaton tässäkin, hirvittävä sovinismi, aggressiot, syy aina muissa, todella vaativa, minä tyttärenä lähinnä hyödyn väline.

Haluaisin jonkun hyvän lopputuleman tälle suhteelle vielä kun vanhempani on elossa mutta ei sitä taida tulla. Ei sitä tule. Se on vaan hyväksyttävä vaikka vieläkin lapsi sisällä sitä toivoo. Tämä asia on niin kipeä etten päässyt terapiassakaan koskaan kunnolla siihen asti. Tämän ketjun avulla näen asiat taas selkeämmin. Kiitos siis kaikille jotka olette jakaneet tarinanne.

Hyvää lopputulemaa ei luultavasti tule näiden narsistien osalta mutta Sinun osaltasi se tulee kyllä. Joskus on vaan hyväksyttävä totuus miten kävi ja jatkaa matkaa. Toivottavasti löydät elämääsi hyviä ihmisiä vielä, sillä heitäkin on ja he antavat enemmän kuin ottaa. Elämästäsi voi tulla vielä tosi hyvä. Lue aiheesta kirjallisuutta niin saat oivalluksia ja vastauksia. Terapiakin on hyvä vaihtoehto, eikä siellä tarvitse elämän loppuun asti rampata kun lukkoja aukeaa. Narsuilla on tapana loihtia valheellinen ilmapiiri että ainoastaan heidän läsnäolonsa tekee koko perustan uhrin elämälle, mutta voin luvata että heistä täydellisesti vapautunut kiittää jumalaa vapaudesta ja että elämä onkin oikeasti paljon parempaa kuin pelkäsit. Et todellisuudessa menetä mitään kun "menetät" narsistin. Aamen

Lapsen rakkaudentarve ja kiintymys vanhempaansa on niin suuri, että irtautuminen ja no contact omaa vanhempaa kohtaan on todella vaikea rasti toteutettavaksi. Kuuntelen juuri järkyttävää kirjaa Äidin petos ja siinäkin tytär jatkaa yhteydenpitoa täysin psykopaattinarsistiäitiinsä, vaikka äiti on kohdistanut ja mahdollistanut häntä kohtaan järkyttäviä rikoksia eikä ole koskaan pitänyt tästä huolta. 

Nyt otsanahka silmille ne joita ei kiinnosta henkimaailman jutut, sivuuttakaa tämä kommentti. Mutta katsoin youtubessa juuri hannah rohkean regressiot nimeltään "kotoisin vaaleanpunaiselta planeetalta" ja "kuolemanhippa", liittyvät yhteen kokemukseen. Siinä sielu-itse on kotoisin vaalenapunaiselta planeetalta jossa hänellä on perhe, ja sisko etenkin tärkeä. Inkarnoituessaan maahan hän on aina tämän siskonsa sielun kanssa samassa perheessä tai lähipiirissä. Heillä on siis yhteys ja he opiskelevat täällä maassa, tehden toisilleen oppiläksyjä. Kuolemanhipassa hän tekee siskolleen todella hirveän teon (pakotettuna) ja kuolemansa jälkeen he katsovat kotiplaneetalla vanhimpien kanssa mitä he siitä kokemuksesta oppivat.

Oma kokemukseni narsistista oli sellainen että hän oli jotenkin todella tuttu, ihan sulin hänen syliinsä. Ei sellaista voi narsistikaan feikata. Mutta teki hirveän oppiläksyn minulle kuitenkin jonka tarkoitus oli mielestäni saattaa minut omaan voimaani, löytää vahvuus omasta itsestäni. Ilman sitä olisin varmaan loppuelämäni hyväksynyt mukautua toisten tahtoon, ollut riepoteltava möllykkä joka turvaisi aina toisiin.

Vierailija kirjoitti:

Nyt otsanahka silmille ne joita ei kiinnosta henkimaailman jutut, sivuuttakaa tämä kommentti. Mutta katsoin youtubessa juuri hannah rohkean regressiot nimeltään "kotoisin vaaleanpunaiselta planeetalta" ja "kuolemanhippa", liittyvät yhteen kokemukseen. Siinä sielu-itse on kotoisin vaalenapunaiselta planeetalta jossa hänellä on perhe, ja sisko etenkin tärkeä. Inkarnoituessaan maahan hän on aina tämän siskonsa sielun kanssa samassa perheessä tai lähipiirissä. Heillä on siis yhteys ja he opiskelevat täällä maassa, tehden toisilleen oppiläksyjä. Kuolemanhipassa hän tekee siskolleen todella hirveän teon (pakotettuna) ja kuolemansa jälkeen he katsovat kotiplaneetalla vanhimpien kanssa mitä he siitä kokemuksesta oppivat.

Oma kokemukseni narsistista oli sellainen että hän oli jotenkin todella tuttu, ihan sulin hänen syliinsä. Ei sellaista voi narsistikaan feikata. Mutta teki hirveän oppiläksyn minulle kuitenkin jonka tarkoitus oli mielestäni saattaa minut omaan voimaani, löytää vahvuus omasta itsestäni. Ilman sitä olisin varmaan loppuelämäni hyväksynyt mukautua toisten tahtoon, ollut riepoteltava möllykkä joka turvaisi aina toisiin.

Näiden kauheiden kokemusten takia ja ja sivutuotteena narsistin nokkeluus kääntyikin häntä itseään vastaan. Narsisti ei tehnyt sinulle mitään hyvään, se olit Sinä itse joka pystyit omalla vahvuudellasi ammentamaan mielesi maailmasta tämän uskomattoman voiman. Se oli Sinun älykkyytesi ja Voimasi joka sai tämän aikaan. Ei narsistilta mikään saatu oppi tai mikään mitä hän kykenee antamaan.

Toivon kaikille uhreille tuota samaa sisäistä vahvuutta ja älyä löytää tie ulos ja selvityä jopa vahvempana. Käyttäkää kaikki mahdolliset ja mahdottomat keinot että pääsette tähän pisteeseen. Teistä jokainen on parempi kuin tuo tyhjä kuorinen alistajanne.

Täytyy oikein onnitella! Sinä selvisit!

Sellainen juttu mikä on tärkeetä irtautuessa narsistista. Uhrin on pakko ymmärtää se faksta, että et tule koskaan päihittämään keskusteluissa ja väittelyssä narsua, hän kun kääntää mustankin valkoiseksi. Joten ainoa oikea tapa on lopettaa keskustelut.

Monesti kuitenkin parisuhteessa se pojiin poljettu itsetunto ja naiseus, jopa tyhmä ylpeys nostaa eron jälkeen päätään tilanteessa jossa narsisti tekee sinut mustasukkaiseksi tarkoituksella esim uudella naisella. Silloin sinä saatat aloittaa typerän kilpailun osoittaaksesi itsellesi ja mahdollisesti muillekin että olet kuitenkin merkinnyt jotain tuolle miehelle, olet kuitenkin se ykkönen jonka tuo mies haluaa ja lähdet mukaan kilpailuun joka oli oikeasti vain sinulle viritelty ansa.

Narsistista irti pääsyssä sinun on unohdettava kaikki tuollainen ylpeys, voitonhalu ja hyväksyttävä että vaikka voittaisit yhden pisteet, häviät samalla kymmenen. Päädyt jälleen samaan oravanpyörään.

Sama asia jos narsisti levittelee sinusta huhuja tai muuten yrittää saada tavalla tai toisella huomiosi, koska tietää että saadessaan sinut taas kasvotusten "keskusteluun" hän osaa kyllä manipuloida sinut itselleen mieluisalla tavalla. Älä lähde tähän mukaan! Älä, vaikka se korjaisikin yhden epäkohdan tai mitä tahansa.

Hankkikaa tietoa, älkää aliarvioiko narsistin pahuutta, olkaa kuin teflon josta narsisti ei saa mitään tarttumapintaa.

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/6b232ef1-c719-4ce1-9eec-7526200…

Narsistipsykopaatti esiintyy?

Oikeesti. Ollaan porukassa ja tietysti itsekeskeinen puhuu tyyliin olen paras olen yläpuolella olen komein kaunein viisain ja minä menen syömään ei koskaan me menemme tai menisimmekö yhdessä. Maksa itse omat laskusi ruokasi toki niin kuuluukin maksaa mutta asenne on se minä vain. Tai niinkuin ahneet mulle minulle mua minä eniten mulle enemmän muilta mulle sulta mulle saako lisää ei ahneet sanoo kiitos riittää ei enempää ahneet sanoo lisää enemmän.

Onko tyypillistä narsistille, että on tänään lämmin, ystävällinen ja romanttinen. Seuraavana päivänä sitten hyvin kylmän ja etäisen, jopa tylyn oloinen? Ihan, kuin ei olisi koskaan mitään lämpöä välillä ollutkaan. En totu tuohon käytöksen muuttumiseen koskaan ja aina se hämmentää yhtä paljon. Kun itse luulee, että kun narsisti tänään on lämmin ja ihana, että seuraavanakin päivänä se jatkuu ja itse on niissä tunnelmissa ja toinen onkin kylmä, vetäytyvä ja tyly, jopa ilkeä niin se on aina kuin märkä rätti päin naamaa. Ja tekeekö N tuon tahallisesti ja miksi?

Vierailija kirjoitti:

Onko tyypillistä narsistille, että on tänään lämmin, ystävällinen ja romanttinen. Seuraavana päivänä sitten hyvin kylmän ja etäisen, jopa tylyn oloinen? Ihan, kuin ei olisi koskaan mitään lämpöä välillä ollutkaan. En totu tuohon käytöksen muuttumiseen koskaan ja aina se hämmentää yhtä paljon. Kun itse luulee, että kun narsisti tänään on lämmin ja ihana, että seuraavanakin päivänä se jatkuu ja itse on niissä tunnelmissa ja toinen onkin kylmä, vetäytyvä ja tyly, jopa ilkeä niin se on aina kuin märkä rätti päin naamaa. Ja tekeekö N tuon tahallisesti ja miksi?

Aivan tyypillistä, ei tule koskaan muuttumaan.

Vierailija kirjoitti:

Onko tyypillistä narsistille, että on tänään lämmin, ystävällinen ja romanttinen. Seuraavana päivänä sitten hyvin kylmän ja etäisen, jopa tylyn oloinen? Ihan, kuin ei olisi koskaan mitään lämpöä välillä ollutkaan. En totu tuohon käytöksen muuttumiseen koskaan ja aina se hämmentää yhtä paljon. Kun itse luulee, että kun narsisti tänään on lämmin ja ihana, että seuraavanakin päivänä se jatkuu ja itse on niissä tunnelmissa ja toinen onkin kylmä, vetäytyvä ja tyly, jopa ilkeä niin se on aina kuin märkä rätti päin naamaa. Ja tekeekö N tuon tahallisesti ja miksi?

Sinä olet silloin hyllyllä. Olet leivänpaahdin eikä narsistin huvita tiistaina paahtaa leipää, vaikka maanantaina huvitti. Tai tiistaina haluaisi paahtaa eri paahtimella. Sitten kun taas haluaa paahtaa sinulla, ottaa sinut hyllyltä ja teillä on kivaa. 

Tuo vuoristorata luo sinulle, jos olet sellaiseen taipuvainen, traumasiteen, huumeaddiktion tai peliriippuvuuden kaltaisen tilan. Jos et ole traumasiteeseen taipuvainen, huomaat, että suhde ei toimi toisen epävakauden vuoksi ja alat katsella itsellesi parempaa elämää.  

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on ollut ihan mieletöntä terapiaa. Olen tuntenut myötätuntoa, voimakasta samaistumista, surua, vihaa... Olen narsistin lapsi ja vaikka olen tiedostanut sen aiemmin ja jopa käsitellyt asiaa terapiassa osa minusta on silti kyseenalaistanut ja jopa kieltänyt asian. Liioittelenko, kuvittelinko, muistanko väärin, ovatko uupumuksen ja vihan tunteeni mitenkään oikeutettuja, miksi olen niin pohjattoman surullinen kun mietin lapsuuttani. Ei se nyt niin paha varmaan... Nyt lukuisat vastaukset täällä ovat kuin suoraan elämästäni, toki erilaista kuin monella puolison näkökulmasta mutta samaistumispintaa on loputtomasti. Koen suurta surua ja raivoakin. Ulkopuolisten kokemuksina on helppo nähdä kuinka sairaita nuo kuviot ovat. Ja kuinka tuttuja...

Vanhempani ovat edelleen elossa ja elämässäni. Uskon että hän ei ole 100% narsisti ja hyviä tavallisiakin hetkiä on ja olen saanut raivattua rajoja kovalla työllä, mutta todella narsistinen persoona on ja mahdollisesti myös muita mt-ongelmia löytyy. Vahva päihdetausta, syömishäiriöt laidasta laitaan, megalomania, s* k s i addiktio jonka ikävä kyllä tiedän ja jota tuo itse esiin ja on aina tuonut myös kun olin lapsi eli täysin rajaton tässäkin, hirvittävä sovinismi, aggressiot, syy aina muissa, todella vaativa, minä tyttärenä lähinnä hyödyn väline.

Haluaisin jonkun hyvän lopputuleman tälle suhteelle vielä kun vanhempani on elossa mutta ei sitä taida tulla. Ei sitä tule. Se on vaan hyväksyttävä vaikka vieläkin lapsi sisällä sitä toivoo. Tämä asia on niin kipeä etten päässyt terapiassakaan koskaan kunnolla siihen asti. Tämän ketjun avulla näen asiat taas selkeämmin. Kiitos siis kaikille jotka olette jakaneet tarinanne.

Mua vielä hyväksikäytti. Silti olin jotenkin sidoksissa ja kävin siellä kuin odottamassa korjaavaa kokemusta. Se vallankäyttö jatkui muulla tavoin vielä kauan.

Olin aina ajatellut että narsistit on jotenkin elukkamaisia, alkukantaisia.

Mutta se olisi loukkaus eläimiä kohtaan.

Ketjun alussa on vertaus roboteista, ne on ohjelmoitu jotenkin väärin tai toiminnot on rajoittuneita. Samaa voisi nyt ajatella narsisteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tyypillistä narsistille, että on tänään lämmin, ystävällinen ja romanttinen. Seuraavana päivänä sitten hyvin kylmän ja etäisen, jopa tylyn oloinen? Ihan, kuin ei olisi koskaan mitään lämpöä välillä ollutkaan. En totu tuohon käytöksen muuttumiseen koskaan ja aina se hämmentää yhtä paljon. Kun itse luulee, että kun narsisti tänään on lämmin ja ihana, että seuraavanakin päivänä se jatkuu ja itse on niissä tunnelmissa ja toinen onkin kylmä, vetäytyvä ja tyly, jopa ilkeä niin se on aina kuin märkä rätti päin naamaa. Ja tekeekö N tuon tahallisesti ja miksi?

Aivan tyypillistä, ei tule koskaan muuttumaan.

Ei varmasti niin. Tätä jatkunut nyt jo niin kauan, vuosia. Mennyt pitkään, että itse tajunnut tämän kuvion olevan aina sama ja että teinpä mitä tahansa niin aina sama juttu. Alkuun epäilin ja syytin itseäni, etsin vikaa itsestäni, että mitä tein taas väärin, että N muuttui kylmäksi. Pikkuhiljaa havahtunut, että sama toistuu aina, teinpä mitä hyvänsä.

-Ap