Tunnetteko katkeria ihmisiä? Miksi heistä tuli katkeria, miten se näkyy elämässä?

En tunne ketään lopullisesti katkeroitunutta, mutta moni tuttu on ollut joskus katkeroitunut esim. työhönsä tai avioliittoonsa. Ovat päässeet katkeruudesta eteenpäin tekemällä muutoksia elämässään, avioero, työpaikan tai koko alan vaihto, lasten muuttaminen pois kotoa jne.

Tunnen passiivis-aggressiivisia katkeroituneita. Esitetään esim. somessa että kaikki on hyvin jne mutta sitten sieltä aina tulee sellaisia puuskahteluita kuitenkin sen somen takana. Marttyyrisuutta ja katkeruutta. Lisäksi ei osata olla iloisia toisen puolesta aidosti tai että kehuttaisiin tai kannustettaisiin mistään asiasta. Ovat käpertyneitä omaan elämäänsä.

En tunne katkeroituneita ihmisiä. Täällä palstoilla heitä kyllä tapaa. Siitä vaan lukemaan.

Meidän ystäväpiirissä eräs ihminen jota yksi katkera ja hullu on piinannut ties kuinka monta vuotta 💩Katkeruudessa on jo aivan älyttömän sairaita piirteitä. Ei osaa päästää millään irti.

Katkeruuteen ajaa se, kun ihminen kuvittelee olevansa oikeutettu parempaan elämään, asemaan ja kaikkeen verrattuna siihen, missä tosiasiassa voivat elämänsä elää - ja yleensä myös verrattuna muihin ihmisiin. Tämä ainakin näkyy omalla työpaikallani. Heidän olisi pitänyt saada paremmat projektit, ylennykset, palkankorotukset jne. He pitävät itseään niihin täysin oikeutettuina ja muita oikeutetumpina. Usein heillä on tässä suhteessa vähän vinoutunut näkemys, he eivät ollenkaan huomioi jotain tärkeää osaamista tai ominaisuutta, jota heillä ei ole, mutta jota tehtävä vaatii.

Ja valitettavasti se näkyy yleensä niin, että nämä ihmiset pilaavat entisetkin mahdollisuutensa käyttäytymällä huonosti ja arvaamattomasti ja agressiivisesti ja lopettamalla senkin vähän yrittämisen ja työnteon mitä tähän asti on ollut.

Katkeruus on parantumaton etenevä syöpä. Jos kaikki ns huono on muiden syytä.

Tunnen. Mt-ongelmia, joita ei ole hoidettu eikä kohdattu. Älytön määrä psyko-fyysistä oireilua, jolle ei löydy mitään fysiologista syytä. D-vitamiini puute, kaikki ”muotidiagnoosit” - ferritiiini, kilpirauhanen, long covid- Syömishäiriöoireilua, uniongelmia, ruoka-aineoireita; aina sairas. Ja aina se on jonkun muun syy. Katkera itse ei voi asialle mitään. Todella raskasta ja ihmiset kaikkoaa ympäriltä.

Eikö kenestäkään joskus ole aihetta katkeruuteen? Olen tehnyt yli 20 vuotta töitä ihmisten kanssa, joiden elämä on syntymästä asti ollut järkyttävää. Asia, jolle he eivät ole voineet yhtään mitään. Mielestäni on täysin inhimillistä olla vihainen ja katkera tällöin. Se, että katkeruuteen jää rypemään eikä yritä käsitellä kokemiaan asioita niin, että pääsee eteenpäin, on sitten eri asia.

Minä olen katkeroitunut siinä määrin, että katkeruus jo etsii purkautumistietä. Katkeruuden alkulähteenä on työttömyys, josta tietenkin syytän vain omaa kelpaamattomuuttani, en muita. On vaikea katsella muina miehinä yhteiskunnassa toimivia ihmisiä, kun ei itsellä ole mitään toivoa enää järjelliseen olemassaoloon.

Vierailija kirjoitti:

Eikö kenestäkään joskus ole aihetta katkeruuteen? Olen tehnyt yli 20 vuotta töitä ihmisten kanssa, joiden elämä on syntymästä asti ollut järkyttävää. Asia, jolle he eivät ole voineet yhtään mitään. Mielestäni on täysin inhimillistä olla vihainen ja katkera tällöin. Se, että katkeruuteen jää rypemään eikä yritä käsitellä kokemiaan asioita niin, että pääsee eteenpäin, on sitten eri asia.

Asiaa, kyllä voin myöntää olleeni katkera exille jotka ovat mm henkisesti, fyysisesti ja rahallisesti pahoinpidelleet, nämä tapahtumat on nyt käsitelty, vaikka aikaa se veikin. Vanhemmista sukupolvista tiedän katkeroituneita henkilöitä joilla taustalla juuri noita hoitamatta jääneitä mt-ongelmia, painostuksen alla tehtyjä lapsia tai avioliittoja, hylätyksi tulemista, pettämistä, perheväkivaltaa… katkeruus on silloin mielestäni luonnollinen reaktio tuollaisiin tilanteisiin, mutta samoin toivon ihmisten käsittelevän tunnetta vaikka sitten terapiassa, mieluummin kuin purkamalla sitä eteenpäin muihin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Katkeruuteen ajaa se, kun ihminen kuvittelee olevansa oikeutettu parempaan elämään, asemaan ja kaikkeen verrattuna siihen, missä tosiasiassa voivat elämänsä elää - ja yleensä myös verrattuna muihin ihmisiin. Tämä ainakin näkyy omalla työpaikallani. Heidän olisi pitänyt saada paremmat projektit, ylennykset, palkankorotukset jne. He pitävät itseään niihin täysin oikeutettuina ja muita oikeutetumpina. Usein heillä on tässä suhteessa vähän vinoutunut näkemys, he eivät ollenkaan huomioi jotain tärkeää osaamista tai ominaisuutta, jota heillä ei ole, mutta jota tehtävä vaatii.

Ja valitettavasti se näkyy yleensä niin, että nämä ihmiset pilaavat entisetkin mahdollisuutensa käyttäytymällä huonosti ja arvaamattomasti ja agressiivisesti ja lopettamalla senkin vähän yrittämisen ja työnteon mitä tähän asti on ollut.

Katkeruus on melkein aina aisapari kateuden kanssa. Juuri tuo asenne, että minulle kuuluisi tietyt asiat, jotka muut ovat epäreilusti saaneet. 

Se ilmenee vähän kaikessa. Kirkkain silmin tämä ihminen voi selittää miten epäoikeudenmukaisesti häntä on kohdeltu, kun hän ei saanut työtä, mihin hänellä ei ollut riittävää pätevyyttä. Sekin on epäreilua, kun korkeamman asteen opinnot jäivät häneltä kesken. Omaa osuutta elämänkulussa ei huomioida lainkaan, vaan nämä asiat ovat aina muiden syytä. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Mt-ongelmia, joita ei ole hoidettu eikä kohdattu. Älytön määrä psyko-fyysistä oireilua, jolle ei löydy mitään fysiologista syytä. D-vitamiini puute, kaikki ”muotidiagnoosit” - ferritiiini, kilpirauhanen, long covid- Syömishäiriöoireilua, uniongelmia, ruoka-aineoireita; aina sairas. Ja aina se on jonkun muun syy. Katkera itse ei voi asialle mitään. Todella raskasta ja ihmiset kaikkoaa ympäriltä.

Niin sinä olet katkera? Luettelemasi "Muoti diagnoosit" eivät aiheuta fysiologisia oireita? No toivottavasti osuvat omalle kohdallesi, voisi avata rajoittunutta mieltäsi.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen passiivis-aggressiivisia katkeroituneita. Esitetään esim. somessa että kaikki on hyvin jne mutta sitten sieltä aina tulee sellaisia puuskahteluita kuitenkin sen somen takana. Marttyyrisuutta ja katkeruutta. Lisäksi ei osata olla iloisia toisen puolesta aidosti tai että kehuttaisiin tai kannustettaisiin mistään asiasta. Ovat käpertyneitä omaan elämäänsä.

Tuossa ollaan asian ytimessä. Myös jos esimerkiksi joku kertoo huolistaan, niin sen sijaan, että oltaisiin myötätuntoisia, aletaan kertoa, miten itsellä on paljon pahemmat huolet ja itsellä on sattunut paljon pahempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Mt-ongelmia, joita ei ole hoidettu eikä kohdattu. Älytön määrä psyko-fyysistä oireilua, jolle ei löydy mitään fysiologista syytä. D-vitamiini puute, kaikki ”muotidiagnoosit” - ferritiiini, kilpirauhanen, long covid- Syömishäiriöoireilua, uniongelmia, ruoka-aineoireita; aina sairas. Ja aina se on jonkun muun syy. Katkera itse ei voi asialle mitään. Todella raskasta ja ihmiset kaikkoaa ympäriltä.

Niin sinä olet katkera? Luettelemasi "Muoti diagnoosit" eivät aiheuta fysiologisia oireita? No toivottavasti osuvat omalle kohdallesi, voisi avata rajoittunutta mieltäsi.

Tuohon liittyen, minusta on erikoista jos paljastat jollekin kärsiväsi esim jostain diagnosoimattomasta häiriöstä niin monesti se mitätöidään ja kielletään, vaikka miksi kukaan ”huvikseen” sanoisi lähtökohtaisesti elämään aina negatiivisesti vaikuttavasta asiasta. Siksikin moni ongelma varmasti pahenee kun ei oteta ihmisiä todesta ennenkuin ne tosiaan romahtaa sillan alle. Vähänkään ”normaalielämään” kykenevällä ei vaan voi olla mitään, joten kaikkeen pitää pystyä ja kyetä ”muotidiagnoosista” huolimatta.

Oman tuttavapiirin katkerille ihmisille on yksi yhdistävä tekijä; he eivät näe omia virheitään, vaan ainoastaan muiden. Tällöin he eivät opi, vaan jatkuvasti törmäävät ongelmiin, jotka ovat heidän mielestään muiden aiheuttamia. Usein noihin ongelmiin on kuitenkin syynä oma aikaisempi, typerä valita/päätös. Ymmärrettävästi tuolloin katkeroituu.

Vierailija kirjoitti:

Eikö kenestäkään joskus ole aihetta katkeruuteen? Olen tehnyt yli 20 vuotta töitä ihmisten kanssa, joiden elämä on syntymästä asti ollut järkyttävää. Asia, jolle he eivät ole voineet yhtään mitään. Mielestäni on täysin inhimillistä olla vihainen ja katkera tällöin. Se, että katkeruuteen jää rypemään eikä yritä käsitellä kokemiaan asioita niin, että pääsee eteenpäin, on sitten eri asia.

Katsos kun se määritelmälllisesti ei ole katkeruutta, jos siitä pääsee eteenpäin. Katkeruus on AINA kykenemätttömyyttä käsitellä sinänsä paskoja ja vihan tai surun tai pettymyksen tunteita aiheuttavia asioita niin että siitä pääsee eteenpäin. Viha, suru ja pettymys eivät vielä ole katkeruutta, niistä tulee katkeruutta vasta kun niihin jäädään vellomaan.

Tunnustan olevani katkera. Olin onnellisessa parisuhteessa, kunnes kumppanini ihastui itseään 20-vuotta nuorempaan ihmiseen. Hetken huumassa hän halusi erota. Oma elämäni muuttui todella paljon, sillä yhteinen yrityksemme myytiin ja työn vaihtumisen myötä vaihdoin myös kotipaikkakunta ja harrastukset. Kumppani oli suunnitellut ero jo pitkään ja tehnyt valmisteluja. Hän vaihtoi lennosta, itselläni meni aikaa surutyöhön, työpaikan etsimiseen, muuton järjestelyihin. Kun pääsin jaloilleni, en löytänyt kumppania moneen vuoteen ja menetin mahdollisuuden perheen perustamiseen. Olen optimistinen ihminen ja tunnettu valoisasta asenteesta.  Ex-kumppanin toimintatavat ovat silti sydämessäni katkeruutena. Huomaan sen siitä, että kun jokin palauttaa hänet mieleeni, toivon edelleen hänelle pahoja asioita, vaikka oma elämäni onkin jo 12 vuoden jälkeen tasoittunutta ja hyvää. Olen saavuttanut menestystä, jollaista en olisi exäni kanssa saanut. Olet tavannut ihmisiä, jotka ovat tuoneet elämääni iloisia seikkailuja ja  onnea. Haluaisin katkeruudesta eroon, ja olen työstänyt asiaa, mutta jostain syystä katkeruus on lokeroitunut sisälleni.

Vierailija kirjoitti:

Oman tuttavapiirin katkerille ihmisille on yksi yhdistävä tekijä; he eivät näe omia virheitään, vaan ainoastaan muiden. Tällöin he eivät opi, vaan jatkuvasti törmäävät ongelmiin, jotka ovat heidän mielestään muiden aiheuttamia. Usein noihin ongelmiin on kuitenkin syynä oma aikaisempi, typerä valita/päätös. Ymmärrettävästi tuolloin katkeroituu.

Katkeruus on toiselta nimeltään kaunaa, ja sitä kannetaan muita kohtaan. Kateus ja kaunaisuus, mikä ihana yhdistelmä.

Vierailija kirjoitti:

Tunnustan olevani katkera. Olin onnellisessa parisuhteessa, kunnes kumppanini ihastui itseään 20-vuotta nuorempaan ihmiseen. Hetken huumassa hän halusi erota. Oma elämäni muuttui todella paljon, sillä yhteinen yrityksemme myytiin ja työn vaihtumisen myötä vaihdoin myös kotipaikkakunta ja harrastukset. Kumppani oli suunnitellut ero jo pitkään ja tehnyt valmisteluja. Hän vaihtoi lennosta, itselläni meni aikaa surutyöhön, työpaikan etsimiseen, muuton järjestelyihin. Kun pääsin jaloilleni, en löytänyt kumppania moneen vuoteen ja menetin mahdollisuuden perheen perustamiseen. Olen optimistinen ihminen ja tunnettu valoisasta asenteesta.  Ex-kumppanin toimintatavat ovat silti sydämessäni katkeruutena. Huomaan sen siitä, että kun jokin palauttaa hänet mieleeni, toivon edelleen hänelle pahoja asioita, vaikka oma elämäni onkin jo 12 vuoden jälkeen tasoittunutta ja hyvää. Olen saavuttanut menestystä, jollaista en olisi exäni kanssa saanut. Olet tavannut ihmisiä, jotka ovat tuoneet elämääni iloisia seikkailuja ja  onnea. Haluaisin katkeruudesta eroon, ja olen työstänyt asiaa, mutta jostain syystä katkeruus on lokeroitunut sisälleni.

Entä jos sinulla on surematonta surua ja käsittelemätöntä vihaa, mikä sitten on muokkaantunut sitkeäksi katkeruudeksi. Esimerkiksi lapsettomuus on iso asia elämässä, jos olisi lapsia tahtonut. En koe kertomaasi katkeruudeksi, koska se koskee vain yhtä asiaa, jouduit petetyksi ilkeimmän kautta. Todella kierosti toimittu ja varmasti itsekin olisin tosi vihainen ja halveksin tuolla tavalla käyttäytyvää epärehellistä tyyppiä. Jättää voi  reilustikin, eikä noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kenestäkään joskus ole aihetta katkeruuteen? Olen tehnyt yli 20 vuotta töitä ihmisten kanssa, joiden elämä on syntymästä asti ollut järkyttävää. Asia, jolle he eivät ole voineet yhtään mitään. Mielestäni on täysin inhimillistä olla vihainen ja katkera tällöin. Se, että katkeruuteen jää rypemään eikä yritä käsitellä kokemiaan asioita niin, että pääsee eteenpäin, on sitten eri asia.

Katsos kun se määritelmälllisesti ei ole katkeruutta, jos siitä pääsee eteenpäin. Katkeruus on AINA kykenemätttömyyttä käsitellä sinänsä paskoja ja vihan tai surun tai pettymyksen tunteita aiheuttavia asioita niin että siitä pääsee eteenpäin. Viha, suru ja pettymys eivät vielä ole katkeruutta, niistä tulee katkeruutta vasta kun niihin jäädään vellomaan.

Samaa mieltä, siellä on käsittelemättömiä tunteita, joita puretaan vääriin asioihin ja kaikkialle. Alkuperäiset tunteet ovat jääneet käsittelemättä, jos ihminen on katkera vähän kaikesta. Yhteen ihmiseen ja asiaan kohdistuva katkeruus on ymmärrettävää, jos on kokenut suurta epäreiluutta ja väärää kohtelua. Sellaista ei voi pitää varsinaisesti katkeruutena.