Tunnetteko katkeria ihmisiä? Miksi heistä tuli katkeria, miten se näkyy elämässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman tuttavapiirin katkerille ihmisille on yksi yhdistävä tekijä; he eivät näe omia virheitään, vaan ainoastaan muiden. Tällöin he eivät opi, vaan jatkuvasti törmäävät ongelmiin, jotka ovat heidän mielestään muiden aiheuttamia. Usein noihin ongelmiin on kuitenkin syynä oma aikaisempi, typerä valita/päätös. Ymmärrettävästi tuolloin katkeroituu.

Katkeruus on toiselta nimeltään kaunaa, ja sitä kannetaan muita kohtaan. Kateus ja kaunaisuus, mikä ihana yhdistelmä.

Sama asia kahella nimellä on yhistelmä?

Vierailija kirjoitti:

Tunnustan olevani katkera. Olin onnellisessa parisuhteessa, kunnes kumppanini ihastui itseään 20-vuotta nuorempaan ihmiseen. Hetken huumassa hän halusi erota. Oma elämäni muuttui todella paljon, sillä yhteinen yrityksemme myytiin ja työn vaihtumisen myötä vaihdoin myös kotipaikkakunta ja harrastukset. Kumppani oli suunnitellut ero jo pitkään ja tehnyt valmisteluja. Hän vaihtoi lennosta, itselläni meni aikaa surutyöhön, työpaikan etsimiseen, muuton järjestelyihin. Kun pääsin jaloilleni, en löytänyt kumppania moneen vuoteen ja menetin mahdollisuuden perheen perustamiseen. Olen optimistinen ihminen ja tunnettu valoisasta asenteesta.  Ex-kumppanin toimintatavat ovat silti sydämessäni katkeruutena. Huomaan sen siitä, että kun jokin palauttaa hänet mieleeni, toivon edelleen hänelle pahoja asioita, vaikka oma elämäni onkin jo 12 vuoden jälkeen tasoittunutta ja hyvää. Olen saavuttanut menestystä, jollaista en olisi exäni kanssa saanut. Olet tavannut ihmisiä, jotka ovat tuoneet elämääni iloisia seikkailuja ja  onnea. Haluaisin katkeruudesta eroon, ja olen työstänyt asiaa, mutta jostain syystä katkeruus on lokeroitunut sisälleni.

Minulla on kulunut vähän pitempään tilanteesta, missä vuosia koin, että en toivo mitään hyvää minut pettäneelle ihmiselle. Nyt vihdoin tuntuu, että jos jokin tuo hänet mieleen, ajattelen vain, että "hyi hitto" ja se menee ohitse. Kun luottamus menee läheiseen, siinä kuluu todella pitkään, että ihmisestä tulee melko yhdentekevä. Kunhan vain pysyy poissa näköpiiristä, eli en siis mitenkään voi sanoa, että neutraali vielä olisi.

Perusluonne, ei tarvitse tapahtua mitään odottamatonta pahaa.

Kun on muiden vika että näillä on paremmat ammatit ja tulot (oma kesken heitetty koulutus ei liity asiaan). Ja muiden vika kun on ihan yksin (oma ruikuttava ja negatiivinen luonne ei mitenkään liity asiaan). 

Arvelee ansaitsevansa parasta, mutta sen pitää tulla helposti tai ilmaiseksi. Katkeruus sitten, kun ei tullutkaan lottovoittoa.

Joistakin tietyntyyppisistä voi tulla kyynisiä, sen nyt vielä käsittää kutakuinkin, vaan että mitä sillä katkeroitumisella sitten oikein tarkoitetaan ihmismielen ajattelussa, olisiko kyynisyyttä kenties?

Kyynisyyden vastakohdaksi sanotaan idealismia, jotta avautuisiko paremmin purkamalla sitä auki, kuka ja miksi on idealisti, eikös meidän pm ole tyyppitapaus.

Vierailija kirjoitti:

Perusluonne, ei tarvitse tapahtua mitään odottamatonta pahaa.

Kun on muiden vika että näillä on paremmat ammatit ja tulot (oma kesken heitetty koulutus ei liity asiaan). Ja muiden vika kun on ihan yksin (oma ruikuttava ja negatiivinen luonne ei mitenkään liity asiaan). 

Arvelee ansaitsevansa parasta, mutta sen pitää tulla helposti tai ilmaiseksi. Katkeruus sitten, kun ei tullutkaan lottovoittoa.

Samaa mieltä. Kaksi katkeraa tunnen ja molemmat olleet katkeria jo ihan lapsesta asti. Muut sisarukset normaaleja.

Se tosiaan on muiden vika, kun ovat kouluttautuneet pitemmälle, ansaitsevat paremmin, on paremmat puolisot ja kaikki. Jatkuvaa vertailua ja kilpailua naurettavuuksiin asti. Ja lapsellistahan tuo myös on. 

Ei voi johtua kasvatuksestakaan, kun sisaruksilla ei ole samaa vaivaa. Ehkä sitten jotain sellaista, että ovat kaikessa vähän huonompia eivätkä pysty sitä kompensoimaan terveellä tavalla. Siis huono itsetunto ja vihaisuus.

Tunnen muutaman katkeran puolisonsa mieliksi perheytyneen. Aina tulee samaa valitusvirttä siitä miten heidän elämänsä on pilalla - ei toki ihan näin suoraan, mutta tämä on viesti hienovaraisemmissa kommenteissa.

Ehkä heitä yhdistää oman isomman elämänsuunnitelman puuttuminen ja jonkinmoinen ajelehtiminen muiden pillin mukaan. Ja sitten onkin jo myöhäistä ja vain katkeruus jäljellä.

Tunnen. Kyseessä 50-vuotias lapseton sinkkunainen, työkaverini. On aikanaan haaveillut ainakin parisuhteesta, en tiedä onko halunnut lapsiakin. En myöskään tiedä haluaisiko vieläkin pariutua.

Katkeroituminen näkyy jatkuvina kommenttina hänen (menneestä) kauneudestaan, isoista rinnoistaan joita miehet kuulemma himoitsevat ja siitä, miten saa petiseuraa kun haluaa. On siis obeesi ihminen, ja siksi tietenkin myös rintamus isohko.

-Hehe, tietenkin Risto istuu just mun viereen. Tule vaan, istu siihen, kyllä näiden rintojen vieressä miehen kelpaa.

-Liisalla onkin pienet rinnat. Mulla on isot ja miehet tykkää.

-Olin nuorena niin hyvännäköinen että miehiä olis tullut ovista ja ikkunoista. Oikeasti, näytin ihan mallilta. Mielettömän kaunis. Nyt on tullu vähän kiloja mut onneks on nää rinnat.

-Me oltiin lauantaina ulkona ja Riitalla oli vähän sutinaa. Tai siis se mies ei uskaltanu lähestyä mua kun olen kaunis, niin lähestyi sitten Riittaa. Minut se oikeasti halusi.

Näitä siis selittää ihan tosissaan. Katkeruus omista menetetyistä vuosista kalvaa ja se hehkuu metrien päähän. Kateus muiden

(etenkin nuorten) naisten ulkonäöstä tuntuu vain pahenevan, vaikka olen kuvitellut että vanhemmiten ihmiset löytävät muutakin mietittävää kuin omat tissinsä.

Up

Minä pääsin kesällä yli siitä. Mielessä piti tehdä vain suuri työ. Nyt voin paljon paremmin. Työ, isän kuolema ja lähimmäisen sairastuminen oli minun syy.

Perheen sisäiset asiat voivat katkeroittaa. Osa lapsista voi katkeroitua vaikka vanhemmille. Syitähän osalla on, vaikka ei olisikaan mitään syytä. Kateus usein johtaa katkeruuteen.