Miten saisin käytyä rauhassa Vero Modassa?
Olisi mukavaa käydä joskus vaikka työpäivän jälkeen rauhassa kiertelemässä vaatekaupoissa. Vero Moda on yksi lemppareistani, mutta sen suhteen on yksi iso ongelma. Olen nimittäin lähinnä stressaantunut siellä käytyäni. Heti kun pääsen sisään liikkeeseen, joka ainut myyjä tulee kiljumaan tervehdyksiään, vaikka en edes ottaisi katsekontaktia ensin. Joillekin ei riitä edes se tervehtiminen, vaan alkavat kyselemään, tyyliin "Onko sulla vapaapäivä, mitä muuta sä ajattelit tänään tehdä?". Sitten jos etsin sopivaa kokoa vaatteesta, niin ei mene puolta minuuttiakaan kun joku myyjistä on haukkana paikalla kyselemässä mitä kokoa etsin. Ei se nyt paljon vaadi, että löytää sen kokonsa sieltä. Sitä paitsi se etsiminen ja löytäminen on kivaa. Myyjät voisivat vaikka itsekseen käydä läpi niitä vaatteita päivän aikana, ja tarkistaa, että kaikkia kokoja löytyy. No, sitten kun pääsen tämän herhiläisarmeijan läpi vihdoin sovituskoppiin, tulee joku heistä huutelemaan verhon taakse, että "miten siellä sovarilla menee". Kerran huusinkin takaisin, että "mä en kyllä yhtään tykkää tällaisesta sovituskoppihuutelusta". Oudointa on, että näillä myyjillä ei tunnu olevan minkäänlaista pelisilmää, ja jatkavat vain, vaikka selkeästi sanoisi, ettei tarvitse apua. Jäävät esim. siihen viereen toljottamaan, vaikka olisin sanonut, että en tarvitse apua siihen oman kokoni löytämiseen. Tykkään muutenkin enemmän asiakaspalvelutilanteista miesten kanssa, koska naisten hyökkäävä asenne saa heti karvat pystyyn. Olisiko kellään siis toimivaa keinoa asioida kyseisessä liikkeessä kaikessa rauhassa?
Kommentit (35)
Vero moda mikä se on? Joku köyhien kauppako
[quote author="Vierailija" time="12.04.2015 klo 09:57"]Vero moda mikä se on? Joku köyhien kauppako
[/quote]
Asutko metsässä?
Käyttäydy kuin normaali ihminen, se voisi auttaa. Katsekontaktia välttelemällä ja muilla moukkamaisuuksilla herätät epäilyn, että varastat jotain. Miten vaikea on ymmärtää, että myyjäkin on ihminen? Eipä ole tulleet minulle tyrkyttämään, kun sanon jo alussa, että olen vain katselemassa. Ihanaa myös, jos myyjä on paikalla sovituskopeilla, ei tarvitse itse pukea ja hakea uusia kokoja tai malleja. Osta sinä jatkossa netistä, minä voisin nimittäin tehdä aloituksen siitä, miten norsunvittunaamat saadaan pysymään kotonaan, vaikken myyjä olekaan.
Mua kyllä kans ärsytti ku karjui sovituskoppien ulkopuolella tarvitseeko apua??? Sit olin hiljaa niin tulee koppini ulkopuolelle "tarvitsetko sinä tässä viimeisessä kopissa apua??" Vittu kai mä olisin vastannu jotain jos tarvitsen! :( Ärsyttää tollanen. Sit kerran tein sen virheen että pyysin tuomaan pienemmän koon, no piti mennä ulkopuolelle esittelemään ne koot jotka myyjä arvosteli ja alkoi kärräämään jotain yhteensopivia paitojakin vaikka sanoikn että tämä on ihan ok näin! Argh. Ahdistavaa.
Vinkki:
"mä vaan kattelen" tarkoittaa "en tarvii sun apua"
Mä niin allekirjoitan AP:n mietteet. Tätä tapahtuu kyllä monessa muussakin kaupassa ja varsinkin nyt kun ollaan asuttu viimeiset 3v. ulkomailla niin täällä se vasta kamalaa onkin, ihan, ahdistaa pelkkä ajatuskin vaateshoppailusta. Niinä harvoina kertoina kun mulla on aikaa lähteä ostoksille YKSIN ILMAN LAPSIA niin heti ekana joku hyeena myyjä hyökkää ovella vastaan "päivää! Miten voisin auttaa?", "kiitos mä katselen vain, kysyn jos tarviin apua" ja myyjä seuraa silti varjona perässä. Otan askeleen, myyjä ottaa askeleen. Kosketan vaatetta, myyjä sujahtaa viereen "mitä kokoa etsit?", "no yritin vain katsoa miltä tää paita näyttää", "joo meiltä löytyy näitä myös sinisenä ja keltaisena! Ja sit meil on hei tällänen paita tarjouksessa, katoppas tätä!". Tekee mieli huutaa STNA PAINU HLVETTIIN SIITÄ!!, mutta toistan itseäni nätistä "mä pyydän apua jos tarvitsen", ei mene jakeluun ja poistun ostamatta mitään. Lopputulemana olisi ollut aivan sana mennä niiden perässä kitisevien lasten kanssa ostoksille.
Itseäni ärsyttää sama asia, nykyään pidän puhelimen luuppeja korvilla (muka kuuntelen musiikkia) ja saan olla todella rauhassa :)
Minäkin pidän kuulokkeita korvilla jos lähden kaupoille, ei tule kukaan häiritsemään. :)
[quote author="Vierailija" time="12.04.2015 klo 10:00"][quote author="Vierailija" time="12.04.2015 klo 09:57"]Vero moda mikä se on? Joku köyhien kauppako
[/quote]
Asutko metsässä?
[/quote]
Vero Modaa ei kato löydy perähikiän kirkonkylältä Siwan vierestä.
Valitettavasti myyjä tekee vain työtään ja nykyään myyjille asetetaan niin kovat myyntitavoitteet, että palvelutilanteet muuttuvat ilman taitavaa pelisilmää tuputtamiseksi. Itse olen ketjuttomassa vaatekaupassa töissä ja vihaan yli kaiken tuputtamista. Usein huikkaan asiakkaalle, että tule sanomaan mikäli tarvit apua, niin autan mielelläni.
Ahdistavien myyjien takia en asioi enää Vilassa tai Vero Modassa.
Niitten on pakko tehä noin, ylemmältä taholta tulee ohjeet ja en ihmettelis vaikka kyseisessä ketjussa olis käytössä "mystery shoppaajat" eli jotkut jotka tekeytyvät asiakkaiden näköisiksi, mutta oikeasti raportoivat kaiken pomoille.
"Mua kyllä kans ärsytti ku karjui sovituskoppien ulkopuolella tarvitseeko apua??? Sit olin hiljaa niin tulee koppini ulkopuolelle "tarvitsetko sinä tässä viimeisessä kopissa apua??" Vittu kai mä olisin vastannu jotain jos tarvitsen! :( Ärsyttää tollanen." On se vaikeeta sanoa ei kiitos?
Sama tyyli meidänkin vero modassa. Myyjä(myymäläpäällikkö) kurkkii kaikkien sovituskopit, syynäävät osittain hävikkiä. Ei ne muuten noin kyttäisi. Sen vuoksi en nykyisin viitsi usein käydäkkään siellä, kun ei saa katselu/sovitusrauhaa. Sovitusverhojen takana jatkuvaa huutelua, sopiiko tuote, miltä näyttää?
Mitä ihme metsäkansaa täällä pyörii jotka eivät sen vertaa saa suuta auki että sanoisivat "kiitos, mä katselen tässä ja kysyn jos tarvitsen apua".
Tiedoksi vain että palvelun tasoa on nostettu Suomessa nimenomaan niin että nykyään mennään asiakkaan luokse, se on HYVÄÄ palvelua, ja ylivoimaisesti suurin osa asiakkaista arvostaa sitä.
Turussa on saanut olla vero modassa rauhassa, tulkaa tänne!:D ainakin neljä viime kertaa kun oon pistäny merkille, ei oo häiritty :)
[quote author="Vierailija" time="12.04.2015 klo 12:25"]Turussa on saanut olla vero modassa rauhassa, tulkaa tänne!:D ainakin neljä viime kertaa kun oon pistäny merkille, ei oo häiritty :)
[/quote]
Palveltu silti tarvittaessa, ei moitittavaa:)
Jos laitettaisiin palautetta kys puljulle? (Samaan konserniinhan kuuluu vila ja only ainakin myös ) tosi moni on valittanut myyjien käytöksestä (tiedän tekevät ohjeiden mukaan ja työtään mutta näitä sääntöjä voisi muuttaa?) Ahdistaa tosiaan menny veromodaan / vilaan kun heti on joku myyjä haukkana perässä
Lainaa harry potterilta näkymättömyysviittaa :)