Avioliitto rakkauden tiellä, vissiin.

Keväisin tulee aina tälläinen kaipuu toisen ihmisen lähelle. Turvalliseen kainaloon, jossa saisi olla oma itsensä, jossa voisi yhdessä nauraa, jossa saisi jakaa murheitaan ja olla toiselle tukena. Kaipuu suutelemiseen ja seksiin ja ihojen läheisyyteen. Yhteisiin haaveisiin. Siihen, että tässä minun yhden hengen joukkueessani olisi toinenkin pelaaja, jonka kanssa hioa taktiikkaa miten arjesta tehdään mahdollisimman hyvä. Kaipuu siihen, että joku (aikuinenkin) ihminen hyväksyisi minut tälläisenä kuin olen, arvostaisi minua ja rakastaisi.

Mutta ei saatana, olen naimisissa. Eli tuomittu tähän yksinäisyyteen hamaan avioeroon asti. Kerran jo yritin, mutta tässä ollaan edelleen.