Mikä on teidän mielestä merkki huonosta mausta?
Paitsi tällaisen aloituksen tekeminen :)
Kertokaa mitä vaan asioita, materiaa tai tekoja, mistä hiljaa mielessänne ajattelette, että onpa mautonta.
Kommentit (1126)
Vierailija kirjoitti:
Äänekäs puhe esim kaupassa tai muussa julkisessa tilassa.
Mun äidin entinen tuttu, naapurimme 1970-luvun lopulta, oli eläessään hieman omalaatuinen tapaus. Sillä oli just semmonen kovaääninen ja kailottava puhetyyli. Joskus vuonna 1996 kävelin kaupalle, niin ensin alkoi kuulua puheääni ja siitä sai kävellä 200 metriä, ennen kuin puhuja näkyi. No niin, siellä se Pirjo taas selvittää asioitaan, ajattelin kävellessäni. Kun ilmestyi näkyviin, niin risteyksessä tuo huutopuhui asioitaan jollekin vanhemmalle naisihmiselle. Eräs toinen käveli paikan ohi ja katsoi Pirjoa kuin hullua. Hävetti, kun kävelin siitä ohi, ja tuo sitten tervehti minua niin että kuului naapuripitäjään asti.
Jonkinasteisen kuulon aleneman on saanut varmaan kaikki, jotka ovat vartikin kuunnellen sen jorinoita.😅
Se, että pukeutuu ja tekee muutenkin kaiken aina niin kuin joku muu sanoo, eikä niin kuin ite tykkää. Lammasmaisuus kaikessa. Jokainen mielipide muuttuu heti, kun joku toinen on asiasta eri mieltä. Ei uskalleta olla oma itsensä, ettei joku vaan pahoita mieltään. Ei mitään omaa elämää. Kaikki tapahtuu niin kuin kaverit tai joku muu sanoo. Ei voi kuunnella sitä musaa, kun kaveri ei tykkää. Ei voi katsella sitä tv-sarja, kun se ja se ei sitä katso. Pakko ostaa Mersu, kun naapuri osti Mersun. "Siksi mullakin on pakko olla Mersu, vaikkei mulla siihen varaa olekaan. Ja mitä se oikein Mersumiehenä siihen sanois, jos ostan jonkun muun kuin Mersun?"
Monikohan ulosottovelallinen on ulosotossa just siitä syystä, kun on täytynyt kuluttaa muiden sanomisen mukaan, eikä järkevästi oman taloustilanteen mukaan? Menin nyt vähän ohiksien puolelle, sillä nämä asiathan ovat enemmänkin tyhmyydestä johtuvia kuin mauttomuudesta. Joillakinhan ei ole mitään omaa makua ja mielipidettä, vaan ovat ihan muiden vietävissä. Tehdään kaikessa niin kuin muut tykkää. Zombiutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pinkit tai vaaleanpunaiset vaatteet/asusteet aikuisella ihmisellä. Tulee heti mieleen joku jälkeenjäänyt. Muutenkin pastellivärit aikuisilla tulee heti huonosta mausta mieleen.
Joillekin sopii vaaleanpunainen oikein hyvin. Minusta ei ole huonoa makua. Tietenkin outoa, jos on päästä varpaisiin vaaleanpunainen.
Olen usein ajatellut, että vaaleanpunainen on tämän päivän musta. Jos nuorena ennen muinoin halusi ärsyttää, pukeutui mustiin. Jos nyt aikuisena haluaa saada palaverikahvit vääriin kurkkuihin, pukeutuu kokopinkkiin.
Vaaleanpunainen on hyvin naisellinen, lempeä ja herkkä väri. Luulen, että sitä pidetään naurettavana. Heikkona, höpsönä, "naismaisena". Ja siksi tämä entinen mustiinpukeutuja on hankkinut mm. vaaleanpunaista vaatekaappiinsa, ihan vaan ärsyttämisen ilosta.
Vielä 1900-luvun alussa vaaleanpunainen oli miehekäs poikien väri ja vaaleansininen taas hempeä naisellinen pikkutyttöjen väri.
Vierailija kirjoitti:
Käykääpä joskus jossain köyhässä Afrikan valtiossa tai jossain Intian suurkaupungeista avartamassa maailmankuvaanne. Ette enää sen jälkeen käytä vapaa-aikaanne AV:ssa miettimässä tyhjänpäiväisyyksiä. Tämä ketju ja siihen osallistujat todellakin edustaa huonoa makua.
Jokainen Intiassa käynyt egomatkailija, jonka tiedän on tullut sieltä köyhäilyturneeltaan loiseläimen kanssa kotiin.
Huonoa makua edustaa mielestäni se, että se "maailman avartuminen" etsitään aina toiselta puolelta planeettaa jostain kaatopaikkaa muistuttavasta ympäristöstä, jossa voidaan tuntea olevansa parempia kuin muut.
Silikonit, ei edes kaipaa selitystä.
noh, ehka semmonen sokeus oman itsensa suhteen: esim se etta varjaa harmaita hiuksiaan liian tummaksi tai vaaleaksi vaikka se on tyylitonta iakkaammalle daamille tai herralle, se etta ei tajua/ viitsi vaihtaa vaatteita isompaan kokoon jos lihoo. Eli tavallaan ei halua muuttua vaan juuttuu johonkin vanhaan.
Se jos ei kuuntele toisia ihmisia vaan holottaa vaan omia juttujaan eika ole peruskohtelias.
Se etta ei paivita omia mielipiteitaan vaikka maailma muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
"Myös väärän kokoiset ja omalle vartalotyypille täysin sopimattomat vaatteet menevät tähän jatkoksi"
Millä tavalla esim. oversized-vaattetyylistä pitävän pukeutuminen on sopimatonta? Ja vielä isompi kysymysmerkki on, mitä tarkoittaa "omalle vartalotyypille täysin sopimaton pukeutuminen"? Itse sain hoikkana teininä valitusta siitä, miksi pukeuduin isoihin vaatteisiin. Olisi pitänyt olla istuvampaa. Miksi? Työelämässä voi pukeutua myös löysiin neuleisiin, isoihin mekkoihin ym, ja olla silti täysin asiallisesti pukeutunut.
Lisäksi tätä kommenttia ja kritiikkiä kuulee vain ja ainoastaan tytöistä ja naisista puhuttaessa. Oletteko ikinä kuulleet jonkun sanovan kuinka "Pertti taas oli pukeutunut vartalotyypilleen täysin sopimattomasti"? Niinpä.
Vain naiset pitävät yllä tätä kaksoisstandardia naiselle soveliaasta käytöksestä, meikkaamisesta ja pukeutumisesta. Naiset normittavat hyväksytyn sisustamisen ja esillä olon julkisuudessa. Tiesittekö että törkeimmät kommentit, joita julkisuudessa esillä olevat naiset saavat, tulevat naisilta?
Pitää olla takapuoli ja rinnat töröllään (rinnat topattuna kaikilla samaan malliin "vartalotyypin mukaisissa vaatteissa"), mutta ei liikaa muuten on tyrkky - muiden naisten mielestä. Siveästi yhteisön normien mukaan naisen pitää aina muistaa sanoa: En täs ny miesten takia (itteni takia vaan). Enkä tuo mitenkään itteäni esiin (annan muiden huomata arvoni).
Kotkottavan kanakerhon jäsenet yrittävät määritellä mikä heidän mielestään on sopivaa. Tai mautonta. Tai ammattitaidotonta, kun meteorologilla on väärän värinen huulipuna.
Voisikohan joku yhteiskuntatieteilijä kertoa, miksi tällainen käytös on tarpeen, ja mitä hyötyä siitä on yhteisölle? Ja eikö pitäisi olla edes yksi kukko, joka pitäisi kanalauman kurissa? Kanat nokkivat muuten toisensa verille.
Sanokaa mulle, että tämä on vain tarkoitukseton jäänne ajalta, jolloin naisen seksuaalisuutta ja muuta ilmaisuvapautta piti kontrolloida yhteisöllisesti.
Muussa tapauksessa ollaan edes rehellisiä ja otetaan se kukko takaisin, jos halutaan yhä ylläpitää nokkimisjärjestystä ja -kulttuuria. Ehkä me (yhteisö, naiset yhteiskunnassa) tarvitsemme jonkun joka pitää meidät kurissa, kun touhu menee yhä hullummaksi koko ajan?
Saatte ihan itse päätellä, yritänkö olla ironinen, vai oliko tämä nk. väärä mielipide, joka pitää ampua alas.
Huono maku? No tatuoinnit nyt ainakin!
Ei ymmärrä olla puuttumatta toisten asioihin. Juoruileva tyyli.
Huppari, vanha Audi ja lippalakki väärinpäin.
Oon se televisiohullu enkä jaksa etsiä viestiäni, mutta monet sitä ihmetteli miksei televisio saisi olla olohuoneessa ja mitä siellä sitten tehtäisiin, jos ei töllötettäisi televisiota. (Nämä näin joskus kun palsta oli kiinni enkä pystynyt vastaamaan.)
Minä haluaisin pitää olohuoneen paikkana, jossa ollaan yhdessä ja seurustellaan. Tai voi lukea kirjaa ilman häiritsevää hälyä. Ja jos tulee vieraita, niin seurustellaan niiden vieraiden kanssa eikä tuijoteta sitä televisiota. Televisio on vähän sellainen, joka sulkee toiset ihmiset ulkopuolelle.
Ja on todella häiritsevää, jos näkee että sohvat ja muut on sijoitettu niin, että selkeästi siellä olohuoneessa on tarkoitus tuijottaa televisiota. Tulee sellainen mielikuva, että näiden ihmisten elämän keskipisteessä on televisio, kun sille on rakennettu olohuoneeseen kotialttari. Tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka katsovat televisiota joka päivä. Ja tietenkin jokainen saa tehdä kotonaan ja omalla elämällään mitä haluaa. Mutta minä en halua olla sellainen, enkä halua että meidän koti on sellainen, missä elämä pyörii television ympärillä. Siksi minulle on turn-off, jos myytävässä asunnossa televisio on olohuoneessa, jonka pitäisi minun ajatuksissani olla kodin sydän, missä vietetään aikaa toisten ihmisten kanssa.
Tatuoinnit, lävistykset, guess, täytehuulet, tekoripset, halvat hiuspidennykset, sotkuinen meikki, liikaa tai halpoja koruja, liiallinen halvan hajuveden käyttö, vaatekuosien ja värien liiallinen sekoittaminen keskenään,
tupakan/alkoholin haju, epäsiisti olemus, perushygieniasta piittamattomuus, lihavuus, vartalon paljastelu, takapuolen (vaikka olisikin kaunis kroppa) tyrkyttäminen, värikkäät hiukset, rekkalesbotukka, sivusiilit, kaljan juonti, humalahakuinen juominen, toisten päälle puhuminen, kovaäänisyys, huomionhakuisuus, juoruilu, epäkohteliaisuus, röyhkeä käytös, kiroilu, piereskely, röyhtäily, pihimäisyys ja pikkumaisuus, ärsyyntyneisyyden/vihaisuuden näyttäminen ulkopuolisille ihmisille, pyrkimys elää tasolla mihin ei ole varaa, lesoilu, kulissielämää elävät ig- bloggaajat , tiktok videot 40+v ikäisillä...
Vierailija kirjoitti:
Pinkit tai vaaleanpunaiset vaatteet/asusteet aikuisella ihmisellä. Tulee heti mieleen joku jälkeenjäänyt. Muutenkin pastellivärit aikuisilla tulee heti huonosta mausta mieleen.
Tästä olen eri mieltä. Värit rikastavat elämää. Itseensä luottava ja elämästä nauttivat ihminen uskaltaa käyttää värejä ja nauttia niistä. Pinkki paita tai oranssit shortsit esim. miehellä voivat olla aivan ihanat.
Harkiten värejä ja yksityiskohtia kuitenkin. Tyylikäs kokonaisuus on sopivan rento ja yksinkertainen.
Harkitut materiaalit. Istuvat vaatteet jotka korostavat vartalon hyviä puolia.
Marimekko, iittala, muumimukit....
Hyvä maku on vaan tapa erotella ihmisiä eri kategorioihin. En pidä koko käsitteestä.
Pidän siitä että ihminen on itsensä näköinen yhtenäinen ja ehjä kokonaisuus.
Tyylikäs ihminen
- pukeutuu tilanteen mukaan
- pukeutuu identiteettinsä mukaisesti, itsensä näköisesti.
- vaatteet istuvat ja korostavat vartalon parhaita puolia
- värit sopivat ihon ja hiuksien väriin
- vaatteissa ja koko olemuksessa yksityiskohtia vain harkitusti. Minimalismi on usein hyvä vaihtoehto.
Ei liikaa solkia, nappeja niittejä, kuvioita, kukkia, koristeita, kimallusta, saumoja
Kun ostat jotain mene pukukoppiin ainakin 10 täsmälleen oikean kokoisen vaatteen kanssa ja osta vain se joka näyttää päälläsi parhaalta.
Osta vain se paras vaate jossa olet jotenkin kauniimpi tai tyylikkäämpi kuin ennen.
Osta aina vain paras ja hylkää ne 9 muuta alennusmyynnissä olevaa rättiä.
Harkittu ostos on ekologinen valinta.
Minna kirjoitti:
noh, ehka semmonen sokeus oman itsensa suhteen: esim se etta varjaa harmaita hiuksiaan liian tummaksi tai vaaleaksi vaikka se on tyylitonta iakkaammalle daamille tai herralle, se etta ei tajua/ viitsi vaihtaa vaatteita isompaan kokoon jos lihoo. Eli tavallaan ei halua muuttua vaan juuttuu johonkin vanhaan.
Se jos ei kuuntele toisia ihmisia vaan holottaa vaan omia juttujaan eika ole peruskohtelias.
Se etta ei paivita omia mielipiteitaan vaikka maailma muuttuu.
Aika paljon osoitetaan sormella vaihdevuosioireiden ja ruuhkavuosien kanssa painivaa keski-ikäitä naista.
Tällaisella henkilöllä on ajoittain vaikeuksia selviytyä ihan tavallisestakin päivästä.
Voi tosiaan olla ettei keski-ikäinen nainen jatkuvasti ehditä urheilla ja pitää huolta kunnosta. Eikä juosta ostelemassa uusia väljempiä vaatteita kun omat vanhemmat ovat kuolemaisillaan, perhe pitää hoitaa ja työpaineitakin alkaa olla melkoisesti.
On myös mahdollista että hiuksien harmaantuesssa kasvavista huolista ei ole jäänyt aikaa uuden hiusvärin päivittämiseen ja tyylikonsulteilla istumiseen.
Kun pesee sekä vanhojen vanhempiensa ja omien lastensa oksennuspyykkejä saattaa oman ulkoasun viimeistely unohtua.
Ihan kiva kuitenkin kun muistutit. Itselle täytyy aina löytyä aikaa. Ulkonäöstään huolehtiminen on terapiaakin myös.
Vaalean persikan väriset vaatteet, tatuoinnit.
Kun 90v tai nuorempi koulutettu ostaa rasvatonta maitoa huuhtoo purkit ja taittelee ne niin pieneksi kuin voi keräykseen. Kasvojen ym iho ryppyinen kuin pergamenttia n20v jo. Jotkut ihmiset ovat niin aivopesty huonoon ruokaan. Esim margariini teollisuuden valheet voista joka on luonnontuote. Jotkut eivät tajua mikä on ulkomaisten globojen, kotimaisten tavoite ihmisten ravinnon liha, maito suhteen. Heikentää kasvua ja tyhmentää. Tarjota tilalle roskaruokaa jonka ainekset tekee vain lihavaksi. Tiedättekö miksi mac donaldseja lopetetaan? En ole ikinä syönyt jo saastaa.cola ei terveellistä.