Kotitestissä korona positiivinen, olen rokottamaton, joten pitäisi mennä labratestiin, mutta MIKSI
Luin juuri että positiivisen kotitestistä saaneita _rokotettuja_ on muualla yleisesti kehotettu vain pysymään kotona ja eristäytymään viikoksi.
Miksi mun rokottamattomana pitäis lähtee labraan? Kuka siitä hyötyy?
Eristän vaan itseni kuten rokotettukin tekisi. Ellen saa jotain uutta näkökulmaa ja hyvää perustelua lähteä labraan?
Kommentit (59)
No ainut syy, minkä keksin, on se passi. Saako sen positiivisella tuloksella?
Eihän se ole muuta kuin passin takia toivottavaa toimintaa ja siltikin ne pakottaa ottamaan sen yhden piikin. Täysin järjetöntä ottaa jonkun piikki nuhan takia. Minä ainakin vain eristän itseni kotiin kunnes oireita ei enää ole, sitten yksi oireeton päivä ja se saa riittää.
Ilman todistusta olet poissa töistä palkattomana.
Ilman todistusta et saa long covid klinikalta hoitoa vaikka tarvitsisit.
Ilman todistusta et saa kornapassia esimerkiksi työmatkaa varten.
Vierailija kirjoitti:
Jossain vaiheessa sinulle voi olla hyötyä siitä, että tiedoissasi on sairastettu korona.
"jossain vaiheessa" "voi olla"
Ei vakuuta lähtemään jonottamaan labraan. Eikä sinne matkaaminenkaan ole ihan vaivatonta.
Ap

Sanotaan sitten näin: Sinulle on siitä hyötyä, että tiedoissasi on merkintä jo sairastetusta koronasta.
Et sitten vahingossakaan ole voinut altistaa ketää muuta? Elelit vain omassa tyhjiössäsi ja korona iski avaruudesta?

Mites nää kaks ekaa kohtaa rokotettu koronaa sairastava sitten todistaa, jonka ei tarvitse mennä testiin? Saako hän long covid-klinikalla (missäs semmonen on? 😅) hoitoa oman sanansa perusteella?

En kyllä käsitä mistä olen tartunnan voinut saada. Olen käynyt viimeisten 1,5 viikon aikana vain 2 x ruokakaupassa, ja sielläkin maski päässä ja hanskat kädessä, ja pidin turvavälit. Muuten ollut yksin kotonani.

Mitä hoitoa sieltä muka saa? Ei julkisen cfs-klinikaltakaan saa muuta, kuin juttelua ja tietojen kirjausta ylös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain vaiheessa sinulle voi olla hyötyä siitä, että tiedoissasi on sairastettu korona.
"jossain vaiheessa" "voi olla"
Ei vakuuta lähtemään jonottamaan labraan. Eikä sinne matkaaminenkaan ole ihan vaivatonta.
Ap
Sanotaan sitten näin: Sinulle on siitä hyötyä, että tiedoissasi on merkintä jo sairastetusta koronasta.
Kerrotko ystävällisesti vielä, että mitä hyötyä?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilman todistusta olet poissa töistä palkattomana.
Ilman todistusta et saa long covid klinikalta hoitoa vaikka tarvitsisit.
Ilman todistusta et saa kornapassia esimerkiksi työmatkaa varten.
Mites nää kaks ekaa kohtaa rokotettu koronaa sairastava sitten todistaa, jonka ei tarvitse mennä testiin? Saako hän long covid-klinikalla (missäs semmonen on? 😅) hoitoa oman sanansa perusteella?
Ap
Tuttavalle tuli long covid -keuhkovaurioita (26v. nainen) mutta ei saa siihen hoitoa, jonot ovat tuonne pitkät. Ei ehtinyt saada rokotetta ennen sairastumista.
Vierailija kirjoitti:
No ainut syy, minkä keksin, on se passi. Saako sen positiivisella tuloksella?
Saa ja siksi rokottamattoman kannattaa käydä hakemassa virallinen testitulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sitten vahingossakaan ole voinut altistaa ketää muuta? Elelit vain omassa tyhjiössäsi ja korona iski avaruudesta?
En kyllä käsitä mistä olen tartunnan voinut saada. Olen käynyt viimeisten 1,5 viikon aikana vain 2 x ruokakaupassa, ja sielläkin maski päässä ja hanskat kädessä, ja pidin turvavälit. Muuten ollut yksin kotonani.
Ap
Tuskin sulla on koronaa, onhan muitakin flunssia nyt liikkeellä. Korona on kova tauti rokottamattomalle. Toivottavasti selviät, ilmeisesti sinullakin syynä jokin pelko terveydenhuoltoon liittyen, kun et ole testiinkään menossa. Nämä ovat hankalia psyykkisiä juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Koronapassi sairastetun koronan perusteella?
Ilmeisesti jatkossa vain rokotteilla saa passin, koska sairastetusta koronasta ei välttämättä synny tarpeeksi immuniteettia. Ainakin omikron läpäisee niin rokotteet kuin ainakin toisen variantin antaman immuniteetin.
Mahdollisesti omikronista tulee hyvin lyhyt suoja jos lainkaan, koska tartunta on yleensä niin lievä.
Paljon on vielä sellaista, mitä ei omikronista tiedetä.
Ihme kiukuttelua. Ei kai sinne pakko ole mennä. Senkun olet menemättä. Ei ketään kiinnosta sinun rajoituksesi kun ei ole koronapassia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain vaiheessa sinulle voi olla hyötyä siitä, että tiedoissasi on sairastettu korona.
"jossain vaiheessa" "voi olla"
Ei vakuuta lähtemään jonottamaan labraan. Eikä sinne matkaaminenkaan ole ihan vaivatonta.
Ap
Sanotaan sitten näin: Sinulle on siitä hyötyä, että tiedoissasi on merkintä jo sairastetusta koronasta.
Kerrotko ystävällisesti vielä, että mitä hyötyä?
Ap
Esimerkiksi Espoossa vaaditaan koronapassi kaupungin liikuntatiloihin. Ellet ole rokotettu, eikä sinulla ole tilastoissa sairastettua koronaa, niin et pääse kyseisiin liikuntatiloihin. Koronapassia kysytään myös kulttuuritapahtumissa, ravintoloissa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sitten vahingossakaan ole voinut altistaa ketää muuta? Elelit vain omassa tyhjiössäsi ja korona iski avaruudesta?
En kyllä käsitä mistä olen tartunnan voinut saada. Olen käynyt viimeisten 1,5 viikon aikana vain 2 x ruokakaupassa, ja sielläkin maski päässä ja hanskat kädessä, ja pidin turvavälit. Muuten ollut yksin kotonani.
Ap
Tuskin sulla on koronaa, onhan muitakin flunssia nyt liikkeellä. Korona on kova tauti rokottamattomalle. Toivottavasti selviät, ilmeisesti sinullakin syynä jokin pelko terveydenhuoltoon liittyen, kun et ole testiinkään menossa. Nämä ovat hankalia psyykkisiä juttuja.
Suurimmalle osalle rokottamattomiakin korona on oireeton, lieväoireinen tai kotonasairastettava.