Lapselle joulun päättyminen oli taas maailmanloppu

Vierailija kirjoitti:

Tää nyt oli provo, mutta mä olen melkein nelikymppinen perheenäiti ja koen aina todella vahvaa masentumista, kun joulu on ohi. Joulu on mun suosikkijuhla ja itse aloitan joulufiilistelyn jo marraskuun puolivälissä ja kasvatan jouluhypeä pikkuhiljaa päivä päivältä. Ja kun joulu on ohi, masennus iskee kuin nyrkki naamaan. Tammikuu on mun inhokkikuukausi, koska meidän perheessä ei ole mitään juhlia, pelkkää arkista puurtamista. Helmikuussa on sitten parit synttärit ja ystävänpäivä ja kevätkin alkaa olla lähellä, on taas syytä hymyyn.

Omituista. Minusta juuri arki on parasta elämässä; oma tuttu ja turvallinen elämä, ihana mies ja lapset. Laiskat sunnuntait ja nyt jo kokoajan pitenevät päivät.

En voisi kuvitellakaan eläväni elämää jossa sinnittelisin vain joidenkin syntymäpäiväjuhlien vuoksi.

Aloittajan juttu taitaa olla vitsi. Tuskin kukaan vakavissaan pohtisi uuden feikkijouluaaton järjestämistä lapselleen.

Ymmärrän kyllä, että moni lapsi on surullinen joulun päätyttyä.

Minulle se oli lapsena aina hirveää. Pahinta siinä oli paluu kouluun. En yhtään tykännyt uudestavuodesta, kun koulu alkoi heti 2.1, ellei silloin sattunut olemaan viikonloppu. Olin ahdistunut uudenvuodenaattona, vihasin rakettien pauketta naapurustossa ja sitä hajua. Rakettien raatoja näkyi vielä kaduilla, kun kävelin pimeässä ja kylmässä kouluun vuoden ensimmäisenä arkiaamuna.