Miehen autismi = tavallinen ulkonäkö ja huonoa tuuria
Vähän epäselvästi otsikoitu, mutta olen miettinyt sosiaalista vuorovaikutusta pitkään ja sitä, että miten ihmisiä kategorisoidaan lääketieteen kielellä tai jollain muulla kielellä.
Olen tavallisennäköinen ja keskimittainen mies, joka on siis melko näkymätön Tinderissä ja murrosikäisenä luokkani suosituin tyttö koulussa yritti saada muitakin pilkkaamaan minua. Kohtasin myös paljon väkivaltaa välitunnilla, koska en ollut isokokoinen ja kaupungin pohjasakka oli koottu samaan kouluun, rehtori vihasi perhettäni eikä antanut vaihtaa koulua.
Tämä tapahtui käpykyläkaupungissa ja isäni ei koskaan osoittanut rakkautta sanoilla tai kosketuksilla, vaan joskus suuttui minulle, jos esim.itkin kivusta satuttaessani itseni urheillessa.
Olen joskus kertonut baari-illoistani ja muusta netin palstoilla ja käyttäytymistäni on tekstin perusteella kuvattu kömpelöksi ja jopa sanottu, että minun pitäisi etsiä "autistista" naista. Tämän hetkiset settini ovat siis sellaiset, että olen erilaisia psykologisia aineita opiskellut korkeakouluissa ainakin kaksi vuotta, harrastanut paljon tanssia, teatteria ja muita aineita, joissa monella menisi sormi suuhun. Sosiaaliset taitoni eivät ole paperilla mitattuna huonot, jos noita saavutuksia käytetään mittarina ja ne ovat aika paljon objektiivisempia, kuin ulkonäön värittämä käsitys.
Jos mies ei ole saanut lapsesta asti takapuolen nuolentaa ulkonäkönsä takia tai muuten tarkkaan valikoitua eliittiympäristöä kasvualustakseen, hänellä ei useinkaan ole mitään mahdollisuutta olla erityisen positiviinen, itsevarma ja odottaa saavansa erityisen hyvää kohtelua. Tämä johtaa varovaiseen ja jopa välttävään käytökseen sekä omien energiatasojen virittämiseen alaspäin, koska tämä ihminen pelkää, että hänen sosiaalinen asemansa ei riitä korkeaenergiseen esiintymistapaan; kun ihminen ei ymmärrä jotain, hän monesti turhautuu ja sitten suuttuu ja jos ei-komeaa miestä ei ymmärretä, riski on sitä suurempi. Joka kerta, kun olen jäänyt rekrytoinnissa sivuun tai kokenut syrjintää, ei minulta ole kysytty, että mitä vahvuuksia minulla mahdollisesti olisi, vaan on mikroilmeistä voinut päätellä, että ulkonäköni aiheuttaa vastenmielisyyttä ja minun olisi pitänyt vain pitää suu kiinni. Yritin kompensoida ulkonäköäni tuomalla esille tietotaitoa ja älykkyyttä, mutta monesti tämä koetaan vain haasteena ja arvovaltarajojen ylityksenä.
Olen omassa elämässä yrittänyt olla parempi ihminen ja soveltaa päinvastaista suhtautumistapaa. Esim.eräässä harrastuksessani oli paljon nuorempi mies, jonka ulkonäkö herätti minussa ennakkoluuloja ja pienet käyttäytymispiirteet vielä lisäsivät niitä. Päätin ottaa tästä miehestä selvää ja katsoa, mitä yhteistä meillä olisi ja mitä hyvää hänessä on. Lopulta päädyin eräänlaiseen mentoriasemaan hetkellisesti tälle miehelle tai pojalle ja muistelen häntä lämmöllä yhä, vaikka meillä ei ole ollut suurempaa yhteydenpitoa.
Kommentit (69)
Miten kukaan voisi olla kateellinen ap:lle?? Siis niinkuin mistä asiasta?
Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti siitä keksinnöstä, että autismi onkin ulkonäköön liittyvä juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan, kun julkkikset mokasi esim. dokaamalla, ne tuli julkisesti uskoon ja tällä uskolla yrittivät ja varmaan puhdistuivatkin häpeäntunteestaan. Nykyään uskonnon sijaan kaikki, niin julkkikset kuin muut, tulevat johonkin tautimääritykseen. Kun on autisti, aikuinen adhd, asperger-piirteinen, kokee helpotusta: mun riittämättömyydelle on syy. Ei tarvii hävetä enää, ei ainakaan niin paljon ja monille olennaista on, ettei tarvii ottaa luonteensa vajavaisuuksista, kamalasta sosiaalisesta kompuroinnista, äkkipikaisuudesta ym. ei-niin -kivoista luonteenpiirteistä vastuuta. Huh helpotus, en ookaan totaalinen ääliö vaan adhd! Loputon medikalisointivimma tarjoaa oivan kanavan siirtää vastuu omasta elämästä muualle. Tää ei liity sinänsä sun tilanteeseen, mutta oheishuomiona.
Ehkä tämä myös osoittaa, että ihmisistä pienempi osa on ns normaaleja, kuin mitä on ennen tajuttu.
Mikä on normaali?
Kuten yhdessä skitsofrenia-ketjussa sanoin, teille kaikille tekisi hyvää nähdä yhden kerran elämässä ihan oikea hullu, siis vaikka aito mielisaairaalatason hullu skitsofreenikko ja tajuta, millainen elämän tuhoava ja täysin rampauttava tila hulluus on. Sitten te ehkä nolostuisitte ja tajuaisitte, että aa, emmä ehkä sit kuitenkaan halua identifioitua tähän porukkaan. Ja sitten te ehkä viimeinkin lakkaisitte shoppailemasta näitä diagnooseja itsellene! Kun ei ne oikeasti sairauteen asti vietyinä olekaan mitään siistii ja eteeris-runollista vaan jotain ihan muuta. Jotain, minkä kohdattuaan jokainen haluaa vaikka hampaat irvessä ja puoliväkisin mieluummin olla se normaali.
MT-diagnoosit on nykyään kuin horoskooppimerkkejä. Ai jaa, sä oot vaaka ja sun nouseva merkki on oinas - ai jaa sä oot adhd ja piilevästi obsessiivis-kompulsiivinen. Siis niin kiva!
Ihme paasausta... Minä olen kyllä nähnyt mielisairaita jos jonkinlaisia. Et sitten kuitenkaan ottanut edes kantaa tuohon kysymykseen, mikä on normaali. Miten määritellään normaali ihminen? Kun totuus on se, että jokaiselle pystyttäisiin lätkäisemään jokin diagnoosi, jos vain oikein haluttaisiin. Mutta tekeekö diagnoosi ihmisestä epänormaalin? Ei välttämättä. Sen normaalin ja seinähullun välille mahtuu monenlaista. Ääripäistä on aina helppo puhua, mutta missä menee se normaaliuden raja?
Vierailija kirjoitti:
Miten kukaan voisi olla kateellinen ap:lle?? Siis niinkuin mistä asiasta?
Kateellinen on ehkä väärä sana, ehkä ärsyyntyä kateuden sävyttämästi on oikea.
Ap:ssa ärsyttää joitakin keskustelijoita se, että hän on ilmeinen yhdistelmä sosiaalista kömpelyyttä mutta hyviä ajatuksia ja huom., etenkin tarvetta luennoida niistä itseään hieman kankeasti ilmaisten mutta silti ylenkatseisekesi tulkitusti yliopistomaista kieltä käyttäen. Jo tämä monipuolinen kirjo heikon mutta silti vahvana esiintyvän henkilön yhdistelmää aiheuttaa ihmisissä tarvettä lytätä, joskus ihan murhanhimoisesti. Onkin tosi mielenkiintoista seurata tällaista!
Ap on alustuksessaan lisäksi kuvannut omia ei niin hottismies-ominaisuuksiaankin. Myös tällainen "ruikuttaminen" herättää aihe vapaan joissakin keskustelijoissa aina raivoa. Ihmiset eivät kestä heikkouden osoituksia. Ne ahdistavat, muistuttavat omista heikkouksista, asioiden toivottomuudesta, kyvyttömyydestä auttaa jne.
Mutta jos ruikutus yhdistyy lisäksi auktoriteettia tavoittelevaan luennoivaan puhetyyliin, soppa on tavallistakin sakeampi.
Ja kateuden otin esiin, koska jotakuta keskustelijaa selvästi raivostuttaa se, että ap on ottanut puheeksi asioita, joita tämä toinen keskustelija on oman näkemyksensä mukaan jo ajat sitten itse ajatellut. Kyseisessä kommentissa oli kateutta siitä, että se onkin silti joku muu, joka senoo ne ajatukset ääneen vaikka ne oikeasti kuuluivat tälle keskustelijalle. Sellaista lapsellista suuttumusta, kun joku muu pääsee valokeilaan, kun itte oisi se parempi valinta.
Ja paljon tässä ketjussa on vihamielisyyttä ihan vain senkin takia, että ap on mies. Tätä mä en tajua, tätä että lytätään jo periaatteesta, koska miestä nyt kuuluu aina lytätä, viis siitä, mitä hän sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisesta ap:n viestistä oikein huokuu autismi. Et tietenkään itse autistina sitä havaitse ap, mutta normaalit ihmiset kyllä havaitsee. Olet selvästi autisti, pelkkää minäminää ja omien puutteiden se ongelmien poisselittämistä muka tieteellisellä liibalaaballa. Tiedän muuten lukuisia sunlaisia pskantärkeitä autisteja jotka käy teatteri yms. muissa todella ”sosiaalisissa” harrastuksissa, just sen takia että kuvittelee jotenkin ehkä todistavansa jollekin (itselleen?) siten olevansa normaali.
Taas kateellinen bongattu, sen näkee jo tosta sanan paskantärkeä-käyttämisestä. Ihmisille on täysin sietämätöntä se, mitä ap jo olikin pohtinut yhdessä tekstissään: että joku muita vajeita kompensoidakseen yrittää tietää tai tehdä asioita enemmän. En muista miten toi meni sanatarkasti mutta huomoit sen, että sait näpeillesi liiasta yrittämisestä ja rajojen ylittelystä. Tän ihmisen kommentissa se sama prosessi on taas käynnissä, vähän eri tavalla vain :D
On niitä muitakin tunteita olemassa kuin kateus. En ymmärrä miten joku näkee kateutta näissä vastauksissa... Projisointiako?
-eri
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän varsin hyvin mitä AP tällä avauksellaan hakee.
AP on ns. "paljastanut taikurin tempun", eli sellaisen tempun jota tässä yhteiskunnassa (ja myös ihmisyydessä) käytetään hyvin yleisesti ja jolla on useita erilaisia ilmenemismuotoja. Onneksi olkoon.
Kyseinen temppu on nimeltään toisten hallitseminen sen avulla, että hallinnan kohde ikäänkuin ohjelmoidaan käyttäytymään tietyllä tavalla ja sitten tämä käyttäytyminen ongelmatisoidaan (ja tietenkin siihen myös keksitään lääke jolla ongelmaa "hoidetaan", eli ongelma tuotteistetaan ja täten valjastetaan hyödyttämään fiksumpia.). Vain paljastamalla tämän toimintamekanismin sen kohde voi päästä rimpuilemaan itsensä siitä vapaaksi. Eli pelastaa itsensä siitä. Kukaan muu ei sitä valitettavasti kohteen puolesta tee, koska kaikki teeskentelevät että mitään ongelmaa ei olekaan. (Ei olekaan heidän näkökannaltaan katsoen, vastapuoli voikin sitten olla asiasta ihan eri mieltä.)
Kuka tai mikä sinun mielestäsi on tämä ”vastapuoli”, joka jo lapsesta asti on lyttäämässä ”hallinnan kohdetta” mm. vanhempien ja leikkikaverien avulla, jatkaa sitä koulun suosituimman tytön muodossa, myöhemmin opinnoissa, harrastuksissa, työhaastatteluissa ja… niin, kaikkialla? Miten se valjastaa kaikki muut ihmiset käyttöönsä ja miksi? Mitä se hyötyy ”kohteen” hallinnasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kukaan voisi olla kateellinen ap:lle?? Siis niinkuin mistä asiasta?
Kateellinen on ehkä väärä sana, ehkä ärsyyntyä kateuden sävyttämästi on oikea.
Ap:ssa ärsyttää joitakin keskustelijoita se, että hän on ilmeinen yhdistelmä sosiaalista kömpelyyttä mutta hyviä ajatuksia ja huom., etenkin tarvetta luennoida niistä itseään hieman kankeasti ilmaisten mutta silti ylenkatseisekesi tulkitusti yliopistomaista kieltä käyttäen. Jo tämä monipuolinen kirjo heikon mutta silti vahvana esiintyvän henkilön yhdistelmää aiheuttaa ihmisissä tarvettä lytätä, joskus ihan murhanhimoisesti. Onkin tosi mielenkiintoista seurata tällaista!
Ap on alustuksessaan lisäksi kuvannut omia ei niin hottismies-ominaisuuksiaankin. Myös tällainen "ruikuttaminen" herättää aihe vapaan joissakin keskustelijoissa aina raivoa. Ihmiset eivät kestä heikkouden osoituksia. Ne ahdistavat, muistuttavat omista heikkouksista, asioiden toivottomuudesta, kyvyttömyydestä auttaa jne.
Mutta jos ruikutus yhdistyy lisäksi auktoriteettia tavoittelevaan luennoivaan puhetyyliin, soppa on tavallistakin sakeampi.
Ja kateuden otin esiin, koska jotakuta keskustelijaa selvästi raivostuttaa se, että ap on ottanut puheeksi asioita, joita tämä toinen keskustelija on oman näkemyksensä mukaan jo ajat sitten itse ajatellut. Kyseisessä kommentissa oli kateutta siitä, että se onkin silti joku muu, joka senoo ne ajatukset ääneen vaikka ne oikeasti kuuluivat tälle keskustelijalle. Sellaista lapsellista suuttumusta, kun joku muu pääsee valokeilaan, kun itte oisi se parempi valinta.
Ja paljon tässä ketjussa on vihamielisyyttä ihan vain senkin takia, että ap on mies. Tätä mä en tajua, tätä että lytätään jo periaatteesta, koska miestä nyt kuuluu aina lytätä, viis siitä, mitä hän sanoo.
Ap, sinäkö se oot, vai onko täällä kaksi identtistä liirumlaarumia suoltavaa puppugeneraattoria linjoilla?
Ap puhuu muiden mikroilmeiden tulkitsemisesta ym, joiden perusteella hän on tehnyt johtopäätöksensä. Helposti menee metsään tällainen tulkinta, varsinkin kun se vielä liittyy siihen, mitä muut ihmiset ajattelevat itsestäni ja ihmisellä on heikko/heikohko itsetunto kuten ap:lla tuntuu olevan. Ja varsinkin, kun autisteilla on haasteita nimenomaan toisten ihmisten tulkitsemisessa ja sanattomien viestien ymmärtämisessä. Ehkä ap ei pidä ulkonäöstään ja siitä on helppo ulkoistaa itselleen syyllinen, mutta ei se ulkonäkö ole kaikkeen syypää. Ei myöskään huono tuuri.

Aargh, mä en kestä! Juu, kirjotin pitkästi ja koko ajan kirjoittaessa mietin, että vitsit, seuraavaksi joku heittää, että "selvästi olet itsekin autisti" tai vastaavaa. Ja täältähän se vakkari tuli, himpun eri muodossa vain :D
Mikä sulla tässä keskustelussa tai keskustelunaiheessa tai ap:ssa ja minun hänelle antamassa henkisessä tuessa käy niin iholle? Osaatko itse sitä muotoilla sanoiksi? Uskallatko edes?
Kyllä älykäs ihminen tunnistaa kirjoitustyylien erilaisuuden, haloo.
Kuulostat samaan aikaan ylimieliseltä ja alemmuuskompleksiselta. Et ole sosiaalisessa hierarkiassa kovin korkealla ja tunnet siitä katkeruutta. Tee siis asioita, jotta pääset kiipeämään ylöspäin ja lue filosofiaa ja vaikka raamattua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallinen ulkonäkö, herkkä luonne ja huono tuuri aiheuttavat 'autismin', jossa ympäristö yrittää sijoittaa ongelmat ihmisen sisälle ja vaatia tätä muuttumaan; täten voidaan kieltää epäoikeudenmukaisuus sekä yhteiskunnalliset epäkohdat sekä esim.valtavat erot sukupuolten kohtelussa.
Toki on olemassa oikeitakin 'neurologisia' autisteja, mutta monien asiantuntijoiden mukaan heitä on paljon vähemmän, kuin diagnoosit antavat ymmärtää. Kuten transsukupuolisuuden tapauksessa, epäilen miesten autismissa olevan usein vain kyse siitä, että on saanut keskinkertaiset ulkonäölliset eväät elämään (ei herätä pelkoa miehissä ja himoa naisissa) ja mukaan on tullut muuta ongelmaa, joka kehittää ihmistä sosiaalisesti tiettyyn suuntaan. Tämän opitun minäkuvan ja käytöstavan purkaminen vaatii pitkäjännitteistä työtä ja tarkkaa hyvien kokemusten ja ihmisten valikoimista elämään vahinkojen korjaamiseksi ja elämänilon ja naurun löytämiseksi sisältä.Transsukupuolisuudessa voi olla kyse osin samasta asiasta; moniko tytöksi haluava poika on yli 190cm pitkä ja aiheuttaa pelkoa kiusaajissa ja himoa naisissa? Moniko pojaksi haluava tyttö kerää tuhat Tinder-tykkäystä päivässä eikä vain 400? Tässäkin voi siis usein olla kyse ulkonäöstä ja halusta paeta ankaria olosuhteita johonkin erityisyyden identiteettiin ja/tai tieteiden ja ihmisten haluttomuudesta tai kyvyttömyydestä huomata tiettyjä poliittisesti arkaluontoisia ilmiöitä.
Minä kerään päivässä tuhansia Tinder-tykkäyksiä mutta haluaisin silti olla mies ettei tarvitse kokea tätä syrjintää sukupuolen tms. perusteella. Yhteiskunta palvelee naisten kustannuksella pelkästään miehiä.
N19
Voi sinua. Niin nuori ja idealistinen.
Älä pilaa elämääsi uskomalla mammojen tarinoita miten maailma (Suomi) on paha paikka ja (suomi)miehet sikoja.
Vierailija kirjoitti:
Ap puhuu muiden mikroilmeiden tulkitsemisesta ym, joiden perusteella hän on tehnyt johtopäätöksensä. Helposti menee metsään tällainen tulkinta, varsinkin kun se vielä liittyy siihen, mitä muut ihmiset ajattelevat itsestäni ja ihmisellä on heikko/heikohko itsetunto kuten ap:lla tuntuu olevan. Ja varsinkin, kun autisteilla on haasteita nimenomaan toisten ihmisten tulkitsemisessa ja sanattomien viestien ymmärtämisessä. Ehkä ap ei pidä ulkonäöstään ja siitä on helppo ulkoistaa itselleen syyllinen, mutta ei se ulkonäkö ole kaikkeen syypää. Ei myöskään huono tuuri.
Huomaa, ettet tajua yhtään, mikä ap:n pointti tossa alustuksessa oli.
Kiinnostavaa muuten, että te keskustelijat takerrutte koko ajan siihen, mitä ap on tai on olematta. Samalla kuitenkin syytätte häntä itsekeskeisyydestä. Kun tehän olette niitä, jotka koko ajan takertuu hänen olemukseensa sen sijaan, että miettisitte sitä, mitä hän sanoo ja se taas on ihan yleistasoinen juttu. Viesti on, että matala sosiaalinen status ja sen aiheuttama paha mieli ja muut ongelmat mielletään tai selitetään persoonallisuushäiriöiksi ja sillä on omat, vahingolliset seurauksensa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat samaan aikaan ylimieliseltä ja alemmuuskompleksiselta. Et ole sosiaalisessa hierarkiassa kovin korkealla ja tunnet siitä katkeruutta. Tee siis asioita, jotta pääset kiipeämään ylöspäin ja lue filosofiaa ja vaikka raamattua.
En usko, että filosofian, tai Raamatunkaan, lukeminen auttaa ylimielisyyteen. Ehkä jopa päinvastoin...
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän varsin hyvin mitä AP tällä avauksellaan hakee.
AP on ns. "paljastanut taikurin tempun", eli sellaisen tempun jota tässä yhteiskunnassa (ja myös ihmisyydessä) käytetään hyvin yleisesti ja jolla on useita erilaisia ilmenemismuotoja. Onneksi olkoon.
Kyseinen temppu on nimeltään toisten hallitseminen sen avulla, että hallinnan kohde ikäänkuin ohjelmoidaan käyttäytymään tietyllä tavalla ja sitten tämä käyttäytyminen ongelmatisoidaan (ja tietenkin siihen myös keksitään lääke jolla ongelmaa "hoidetaan", eli ongelma tuotteistetaan ja täten valjastetaan hyödyttämään fiksumpia.). Vain paljastamalla tämän toimintamekanismin sen kohde voi päästä rimpuilemaan itsensä siitä vapaaksi. Eli pelastaa itsensä siitä. Kukaan muu ei sitä valitettavasti kohteen puolesta tee, koska kaikki teeskentelevät että mitään ongelmaa ei olekaan. (Ei olekaan heidän näkökannaltaan katsoen, vastapuoli voikin sitten olla asiasta ihan eri mieltä.)
Kuka tai mikä sinun mielestäsi on tämä ”vastapuoli”, joka jo lapsesta asti on lyttäämässä ”hallinnan kohdetta” mm. vanhempien ja leikkikaverien avulla, jatkaa sitä koulun suosituimman tytön muodossa, myöhemmin opinnoissa, harrastuksissa, työhaastatteluissa ja… niin, kaikkialla? Miten se valjastaa kaikki muut ihmiset käyttöönsä ja miksi? Mitä se hyötyy ”kohteen” hallinnasta?
Mä tunnistan sut monista psykologiaan liittyvistä keskusteluista. Sä rupeat aina jossain vaiheessa hankalaksi heittämällä tän rasittavan kysymyspatterin. Oletko opetellut terapeutin käsikirjaa? Siinähän opetetaan väistämään keskustelut esittämällä kysymyksiä. Ja jos potilas kysyy jotain, nevotaan vastaamaan vastakysymyksellä. Kysymyksistä saa kätevän suojakilven, jonka alla piilotella. Tällaisissa keskusteluissa niillä voi myös pelata loputtomasti aikaa ja tehdä vastapuolen elämän tosi epämukavaksi, jos se on niin hupsu, että se ryhtyy oikein vaivalla niitä kysymyksiä purkamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap puhuu muiden mikroilmeiden tulkitsemisesta ym, joiden perusteella hän on tehnyt johtopäätöksensä. Helposti menee metsään tällainen tulkinta, varsinkin kun se vielä liittyy siihen, mitä muut ihmiset ajattelevat itsestäni ja ihmisellä on heikko/heikohko itsetunto kuten ap:lla tuntuu olevan. Ja varsinkin, kun autisteilla on haasteita nimenomaan toisten ihmisten tulkitsemisessa ja sanattomien viestien ymmärtämisessä. Ehkä ap ei pidä ulkonäöstään ja siitä on helppo ulkoistaa itselleen syyllinen, mutta ei se ulkonäkö ole kaikkeen syypää. Ei myöskään huono tuuri.
Huomaa, ettet tajua yhtään, mikä ap:n pointti tossa alustuksessa oli.
Kiinnostavaa muuten, että te keskustelijat takerrutte koko ajan siihen, mitä ap on tai on olematta. Samalla kuitenkin syytätte häntä itsekeskeisyydestä. Kun tehän olette niitä, jotka koko ajan takertuu hänen olemukseensa sen sijaan, että miettisitte sitä, mitä hän sanoo ja se taas on ihan yleistasoinen juttu. Viesti on, että matala sosiaalinen status ja sen aiheuttama paha mieli ja muut ongelmat mielletään tai selitetään persoonallisuushäiriöiksi ja sillä on omat, vahingolliset seurauksensa.
Ap:han itse tuo jatkuvasti esille ulkonäköään, jota tuntuu pitävän hyvin pitkälti syyllisenä kokemaansa "pahaan". Mihin pitäisi sitten "takertua", jos ei siihen, mitä hän niin vahvasti itse tuo esille, eli juuri siihen olemukseensa? Otsikossa hän taas antaa ymmärtää, että hänellä on jonkin sortin autismidiagnoosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat samaan aikaan ylimieliseltä ja alemmuuskompleksiselta. Et ole sosiaalisessa hierarkiassa kovin korkealla ja tunnet siitä katkeruutta. Tee siis asioita, jotta pääset kiipeämään ylöspäin ja lue filosofiaa ja vaikka raamattua.
En usko, että filosofian, tai Raamatunkaan, lukeminen auttaa ylimielisyyteen. Ehkä jopa päinvastoin...
Ohis
Joo, tässä on kaksikin viestiä osoittamassa niin täsmälleen, mitä tarkoitan. Joku ap:ssa nostaa esiin nää syytökset ylimielisyydestä ja tää vaan on joillekin aivan sietämätöntä, etenkin kun se samalla yhdistyy merkkeihin ei niin korkeasta asemasta arvohierakiassa tai/ja kömpelöstä ilmaisutavasta. Koittakaa nyt vaan kestää :D. Ja yrittää nähdä viesti silloinkin, kun se on puettu ei niin teitä miellyttävään muotoon.
Olette te kyllä jotenkin. Halloo XD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat samaan aikaan ylimieliseltä ja alemmuuskompleksiselta. Et ole sosiaalisessa hierarkiassa kovin korkealla ja tunnet siitä katkeruutta. Tee siis asioita, jotta pääset kiipeämään ylöspäin ja lue filosofiaa ja vaikka raamattua.
En usko, että filosofian, tai Raamatunkaan, lukeminen auttaa ylimielisyyteen. Ehkä jopa päinvastoin...
OhisJoo, tässä on kaksikin viestiä osoittamassa niin täsmälleen, mitä tarkoitan. Joku ap:ssa nostaa esiin nää syytökset ylimielisyydestä ja tää vaan on joillekin aivan sietämätöntä, etenkin kun se samalla yhdistyy merkkeihin ei niin korkeasta asemasta arvohierakiassa tai/ja kömpelöstä ilmaisutavasta. Koittakaa nyt vaan kestää :D. Ja yrittää nähdä viesti silloinkin, kun se on puettu ei niin teitä miellyttävään muotoon.
Olette te kyllä jotenkin. Halloo XD
Tuo toinenhan oli ihan yleinen huomio, eikä liittynyt aloittajaan. Olet kovin puolustuskannalla nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat samaan aikaan ylimieliseltä ja alemmuuskompleksiselta. Et ole sosiaalisessa hierarkiassa kovin korkealla ja tunnet siitä katkeruutta. Tee siis asioita, jotta pääset kiipeämään ylöspäin ja lue filosofiaa ja vaikka raamattua.
En usko, että filosofian, tai Raamatunkaan, lukeminen auttaa ylimielisyyteen. Ehkä jopa päinvastoin...
OhisJoo, tässä on kaksikin viestiä osoittamassa niin täsmälleen, mitä tarkoitan. Joku ap:ssa nostaa esiin nää syytökset ylimielisyydestä ja tää vaan on joillekin aivan sietämätöntä, etenkin kun se samalla yhdistyy merkkeihin ei niin korkeasta asemasta arvohierakiassa tai/ja kömpelöstä ilmaisutavasta. Koittakaa nyt vaan kestää :D. Ja yrittää nähdä viesti silloinkin, kun se on puettu ei niin teitä miellyttävään muotoon.
Olette te kyllä jotenkin. Halloo XD
Antaisit nyt sen aloittajan tulla esille kertomaan, mitä hän oikein haluaa sanoa. Kun et kerran ole hän. Kiinnostaa kovasti, mikä tässä on jutun juoni. Vai saada typerykset huutamaan, ja ampua heidät alas. Nyt sinä näytät ryöväävän sen ilon aloittajalta.
Suosittelisin APlle hakemaan vaimon aasiasta vaikka thaimaasta. Kaltaisesi älykäs ja kiltti mies on ansainnut kunnon naisen ja niitä aasiassa riittää. Se kun on semmoinen juttu ettei nuo suominaiset osaa arvostaa kaltaistasi miestä, kuten olet voinut huomata.
Niin silloin on parempi suunnata katse ulkomaille ja voit huomata tulevasi kohdelluksi hyvin muissa kulttuureissa.