Kotona olo on niin aivotonta.

[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 20:34"]

Miksi sitten ryhdyit kotiäidiksi? Homman tylsyys ja aivottomuus ei voinut tulla yllätyksenä.

[/quote]

Ööh, en ole ryhtynyt kotiäidiksi. Olen äitiyslomalla. Ei synnytyksen jälkeen nyt ihan seuraavana päivänä yleensä palata töihin. En siis ajatellutkaan, että jäisin kotiin vuotta pidemmäksi ajaksi. Nyt kuitenkin alkaa jo 6kk jälkeen tökkiä pahasti. Juttelin juuri mieheni kanssa, että jospa hän jäisi kotiin nyt toiseksi 6k,  jotta voisin palata pian töihin. Hän oli kyllä erittäin ymmärtäväinen, mutta mieheni on töissä aika konservatiivisessa työpaikassa, jossa miesten kotiinjäämisyä ei katsota hyvällä. Uralla eteneminen kuulemma voi tyssätä siihen.. Minun työni ja urani kuitenkin voi odottaa ja urani perustuu niin pitkälti vain osaamiseen, eikä suhteisiin, mielikuviin tms. niin kuin mieheni työpaikalla tuntuu olevan henki. 

[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 20:34"]Miksi sitten ryhdyit kotiäidiksi? Homman tylsyys ja aivottomuus ei voinut tulla yllätyksenä.
[/quote] kyllä voi. Ja usein tuleekin.

[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 20:43"]

Itselläni on jo aikaa noista ajoista mutta hyvin on nuo tuntemukset muistissa. Olen saanut ihanan lapsen mutta hänen kanssaan on tylsää. Syyllisyyskin kalvoi, miten voin tuntea näin pienen ihmisen kanssa, joka tarvitsee minua enemmän kuin mitään muuta maailmassa mutta itsestäni tuntuu, ettei hän riitä minulle. Onko sinulla ystäviä, jotka olisivat suunnilleen samalla tasolla älyllisesti ja jotka olisivat samassa tilanteessa? Minulla ei ollut ja jälkeen päin ajateltuna tämä oli suurin ongelmani. Aikuisella ihmisellä olisi hyvä olla muutakin kuin vauva, mies ja kotityöt. Mitä vaativammasta työstä jää kotiin, sitä suurempi on se kontrasti ja tylsyyden kokemus. Joskus kadehdin 1970-luvun äitejä, jotka palasivat töihin vauvan täyttäessä kaksi kuukautta. Pääsetkö harrastamaan yksin iltaisin ja viikonloppuisin? Urheiluharrastukset pitivät minut järjissäni pikkulapsiajat. Nyt vuosien jälkeen ajattelen, että nuo vauvavuodet menivät todella nopeasti ja aika alkaa kullata muistoja. Oli ainutlaatuista olla uuden elämän kanssa kotona.

[/quote]

Tämä ehkä juuri on ongelma, että suurin osa ystävistäni on ihan erilaisella alalla, eivätkä monet koe työtään niin tärkeäksi osaksi elämäänsä. Sitten kollegoistani monet ovat miehiä ja heillähän on ne omat kotirouvat siellä kotona. :D Monet naiskollegoista taas ovat lapsettomia tai sen verran vanhempia, että lapset ovat jo isoja. Minä valmistuin nuorena ja lähdin erikoistumaan aikaisin, joten olen siinä mielessä poikkeus ikäluokassani ja alallani, koska moni hankki lapset ennen erikoistumista ja oikeastaan kaipasikin kuulemma breikkiä vähän tylsäksi käyneestä työstä. Minä tuolloin nuorena tyhmänä luulin, että voin saada kaiken. Nyt kuitenkin tunnen itseni todella masentuneeksi. 

[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 20:46"]

[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 20:34"]Miksi sitten ryhdyit kotiäidiksi? Homman tylsyys ja aivottomuus ei voinut tulla yllätyksenä. [/quote] kyllä voi. Ja usein tuleekin.

[/quote]

Ilmeisesti hono itsetuntemus ja/tai huonot tiedot lapsiperhe-elämästä ovat juuri se tekijä, joka saa ihmisen hankkimaan lapsia.

Jos miehen ainoa syy käydä töissä on ura ja muuten kotona olo (ja sen tuomat mahdollisuudet) kiinnostavat, niin lienee typerää uhrata omat toiveet ylenemisen toivossa. Eihän sitä välttämättä tapahdu muutenkaan. Varsinkaan konservatiivisessa yhteisössä yleneminen ei ole oikeudenmukaista. Onko miehen ala sellainen että työpaikan vaihto esim. vuosi vapaan jälkeen ei ole vaihtoehto. Se saattaa usein auttaa uralla etenemistä. Silloin 6 kk vanhempainvapaa ei ole enää haittana.

Ala kotikirurgiksi. Tee kotona pimeänä leikkauksia leikkausjonossa oleville. Maksua vastaan tottakai.

Aseta itsellesi tavoitteeksi jonkin uuden taidon oppiminen. Päivät hurahtavat sukkelaan, kun yrität löytää aikaa harrastuksellesi.

Olen itse humanisti ja yhteiskuntatieteilijä, eli se miellyttävä stressi (tunnistan täysin kuvauksesi työn nautinnosta) ei välttämättä tule työpaikalla paikan päällä vaan tieteellisestä keskustelusta, konferenssivierailuista ja sensellaisesta. Tuntui, että kun en julkaise enkä pääse lentelemään alan tapahtumiin pitkin maailmaa, olen nalkissa. Niinpä aloin kehitellä tapoja tehdä tutkimusta kotona. Soitin duuniin (konsulttityyppinen), selitin tilanteen, siirrätin duunikoneen ohjelmineen meille himaan. En siis vielä tee työtä-työtä suoraan asiakkaalle vaan post docia, jota hyödynnetään sitten joskus, mutta jopas auttoi.

[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 20:53"]

Jos miehen ainoa syy käydä töissä on ura ja muuten kotona olo (ja sen tuomat mahdollisuudet) kiinnostavat, niin lienee typerää uhrata omat toiveet ylenemisen toivossa. Eihän sitä välttämättä tapahdu muutenkaan. Varsinkaan konservatiivisessa yhteisössä yleneminen ei ole oikeudenmukaista. Onko miehen ala sellainen että työpaikan vaihto esim. vuosi vapaan jälkeen ei ole vaihtoehto. Se saattaa usein auttaa uralla etenemistä. Silloin 6 kk vanhempainvapaa ei ole enää haittana.

[/quote]

Ei millään pahalla, mutta millä alalla itse olet? Mieheni on edennyt jo urallaan, mutta ei haluaisi tietenkään pysähtyä tähän. Minä olen tavallaan taas urani huipulla. Ei tästä yletä oikein mihinkään enää. Tiedän, ettei ole oikeudenmukaista, mutta ei ole järkevää, että mieheni alkaisi yksin taistella tuulimyllyjä vastaan. Eihän kukaan ole tuossa työpaikassa sanonut ääneen mitään uramahdollisuuksien tyssäämisestä, mutta pomo on kuulemma joskus lounaalla parin viinilasillisen jälkeen ihmetellyt koti-isyyttä, että "Mikä nykyajan ilmiö!" Vaikea tilanne. Ehkä yritämme löytää luotettavan lapsenhoitajan edes osaksi viikkoa, jotta voisin palata töihin ainakin osa-aikaisena ja jatkaa osaimetystä.

Totta kai se on erilaista ja juuri tuosta syystä  se on vaativaa. Se ei ole aivotonta, vaan vaatii aivoilta aivan toisenlaista aktivaatiota kuin moni työ. On varmaa, että kotona lapsia hoitava ihminen joutuu hakemaan henkisiä virikkeitä muualta, kuten sosiaaliset suhteet ja muu aivojen jumppaaminen. Sekin haastaa ihmisen, kun kaikki ei tulekaan valmiina. 

Kannattaa yrittää suhtautua vauvanhoitamisen tuomiin haasteisiin mahdollisuutena kehittyä ihmisenä. Lasten hoitaminen kotona on monelle luopumista paljosta ja nimenomaan siitä, että omat mielihalut ja oma "hauskuus" asettuu toiselle sijalle, ja lapsen hyvinvointi on prioriteetti. Oman tylsyyden sietokyvyn venyttäminen on hyödyllistä ja uudet haasteet odottavat siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa oikeasti vaatia jotain muutakin kuin syöttämistä ja vaipanvaihtoa.

Itse palattuani kotivuosien jälkeen työelämään saatoin huomata, että olen muuttunut todella paljon, kypsynyt ihmisenä ja mm. kärsivällisyyteni ja ongelmanratkaisukykyni on kasvanut valtavasti. Lapset ovat pieniä vain hetken ja sinun omasi on vasta elämänsä alussa. Nyt sinulla on palikat käsissäsi antaa hänelle paras mahdollinen lapsuus ja keskittyä siihen.

[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 20:57"]

Olen itse humanisti ja yhteiskuntatieteilijä, eli se miellyttävä stressi (tunnistan täysin kuvauksesi työn nautinnosta) ei välttämättä tule työpaikalla paikan päällä vaan tieteellisestä keskustelusta, konferenssivierailuista ja sensellaisesta. Tuntui, että kun en julkaise enkä pääse lentelemään alan tapahtumiin pitkin maailmaa, olen nalkissa. Niinpä aloin kehitellä tapoja tehdä tutkimusta kotona. Soitin duuniin (konsulttityyppinen), selitin tilanteen, siirrätin duunikoneen ohjelmineen meille himaan. En siis vielä tee työtä-työtä suoraan asiakkaalle vaan post docia, jota hyödynnetään sitten joskus, mutta jopas auttoi.

[/quote]

Ihanaa, että niin moni tuntuu ymmärtävän! Minun on kuitenkin aika vaikea siirtää leikkauksia kotiin. Onnistunut leikkaus nimittäin on juuri se suurin onnistumisen tunteen aiheuttaja, huojentunut ja tyytyväinen potilas. Olen aina pitänyt käsillä tekemisestä ja olen todella näppärä käsistäni. Olen oikeastaan (nolottaa myöntää!) todella epäakateeminen mitä tulee tutkimukseen. Kunnioitan tutkijoita kuitenkin suuresti. Eihän meillä ilman heitä olisi niitä ohjenuoria, minkä mukaan toimia.

[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 21:08"]

[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 20:57"]

Olen itse humanisti ja yhteiskuntatieteilijä, eli se miellyttävä stressi (tunnistan täysin kuvauksesi työn nautinnosta) ei välttämättä tule työpaikalla paikan päällä vaan tieteellisestä keskustelusta, konferenssivierailuista ja sensellaisesta. Tuntui, että kun en julkaise enkä pääse lentelemään alan tapahtumiin pitkin maailmaa, olen nalkissa. Niinpä aloin kehitellä tapoja tehdä tutkimusta kotona. Soitin duuniin (konsulttityyppinen), selitin tilanteen, siirrätin duunikoneen ohjelmineen meille himaan. En siis vielä tee työtä-työtä suoraan asiakkaalle vaan post docia, jota hyödynnetään sitten joskus, mutta jopas auttoi.

[/quote]

Ihanaa, että niin moni tuntuu ymmärtävän! Minun on kuitenkin aika vaikea siirtää leikkauksia kotiin. Onnistunut leikkaus nimittäin on juuri se suurin onnistumisen tunteen aiheuttaja, huojentunut ja tyytyväinen potilas. Olen aina pitänyt käsillä tekemisestä ja olen todella näppärä käsistäni. Olen oikeastaan (nolottaa myöntää!) todella epäakateeminen mitä tulee tutkimukseen. Kunnioitan tutkijoita kuitenkin suuresti. Eihän meillä ilman heitä olisi niitä ohjenuoria, minkä mukaan toimia.

[/quote]

:D

Sä niin et ole kirralla. Oikeastiko luulet jotakuta huijaavasi? Miksi sepittelet tuollaista juttua perjantai-illalla?

[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 21:18"]

[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 21:08"]

[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 20:57"]

Olen itse humanisti ja yhteiskuntatieteilijä, eli se miellyttävä stressi (tunnistan täysin kuvauksesi työn nautinnosta) ei välttämättä tule työpaikalla paikan päällä vaan tieteellisestä keskustelusta, konferenssivierailuista ja sensellaisesta. Tuntui, että kun en julkaise enkä pääse lentelemään alan tapahtumiin pitkin maailmaa, olen nalkissa. Niinpä aloin kehitellä tapoja tehdä tutkimusta kotona. Soitin duuniin (konsulttityyppinen), selitin tilanteen, siirrätin duunikoneen ohjelmineen meille himaan. En siis vielä tee työtä-työtä suoraan asiakkaalle vaan post docia, jota hyödynnetään sitten joskus, mutta jopas auttoi.

[/quote]

Ihanaa, että niin moni tuntuu ymmärtävän! Minun on kuitenkin aika vaikea siirtää leikkauksia kotiin. Onnistunut leikkaus nimittäin on juuri se suurin onnistumisen tunteen aiheuttaja, huojentunut ja tyytyväinen potilas. Olen aina pitänyt käsillä tekemisestä ja olen todella näppärä käsistäni. Olen oikeastaan (nolottaa myöntää!) todella epäakateeminen mitä tulee tutkimukseen. Kunnioitan tutkijoita kuitenkin suuresti. Eihän meillä ilman heitä olisi niitä ohjenuoria, minkä mukaan toimia.

[/quote]

:D

Sä niin et ole kirralla. Oikeastiko luulet jotakuta huijaavasi? Miksi sepittelet tuollaista juttua perjantai-illalla?

[/quote]

Jos välttämättä haluat tietää erikoisalank ja esittää mitä tahansa jatkokysymyksiä niin olen suu- ja leukakirurgi. En voi kertoa työ- enkä asuinpaikkaani, koska se paljastaisi heti identiteettini. Voit kysyä mitä tahansa. Päiväni kuluvat kraavien kasvovammojen (pahoinpitelytapausten) yhteenruuvaamisessa, usein yhteistyössä silmälääkärin ja neurologin kanssa, lisäksi tietysti tavanomaisia viisaudenhampaan poistoleikkauksia ja leukamurtumia. 

mulla on kaks lasta, 6kk ja 2.5v. joskus kun esikoinen on mummolassa, sitä oikeen järkyttyy, miten TYLSÄÄ onkaan pelkän vauvan kanssa, kun ne rutiinit, ulkoilut ym on poissa. että tätäkö se oli silloin, kun oli vain yksi lapsi :D eli todellakin tiedän miltä susta tuntuu! mutta aika menee äkkiä, töitä ehtii vielä tehdä. hienoa että sulla on työpaikka, jota rakastat ja johon voi palata. ja ei vauvasi sitä tajua, että sulla on väliin tylsää, ei siitä kannata syyllistyä :) perustyytyväiselle vauvalle riittää niin vähä vielä, syliä, helistintä ja unta jne.. tsemppiä!!