Lue keskustelun säännöt.
Kesällä naimisiin - kaduttaa jo etukäteen
10.04.2015 |
Olen ollut miesystäväni kanssa 7 vuotta yhdessä. Toissakesänä menimme kihloihin, ja siitä lähtien on häitä suunniteltu yhdessä. Alkuun olin tosi ihastunut ja rakastunut, mutta nyt myöhemmin tajuan etten ole kokenut elämässäni mitään.. Olen ollut vain hänen kanssaan, ja päässäni kummittelee ajatus siitä, että olisiko se toinenkin puoli ollut kiva nähdä? Rilluttelu ja bilettäminen? Kun hän kosi minua, olin oikeasti tosi pitkään onnellinen asiasta, mutta kun häitä alettiin konkreettisesti suunnittelemaan, niin "paniikki" iski. Kutsut olisi tarkoitus lähettää ensi viikolla, ja nyt ahdistaa niin perkuleesti! Kaasolleni kerroin asiasta, hän lohdutti, että on varmasti ohimenevä tunne. Onko täällä muita, kenellä samoja kokemuksia?/Onko sellaisia, jotka osaisivat kertoa, että onko se "ruoho vihreämpää aidan toisella puolen"? Kiitos. Nimim. ahdistunut ja epätoivoinen..
Kommentit (28)
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 20:32"]
Mikset voi mennä ja rillutella miehesi ja kavereidesi kanssa.
[/quote]No mitä jos ap:sta tuntuu, että haluaa olla vielä villi ja vapaa? Ihan kuin siinä olisi jotain väärää tai se olisi jotenkin paheksuttavaa. "muiden paneskelu" kuten ilmaisit. Tunteet ovat sallittuja ja teotkin. Nyt kun ei ole naimisissa, ei ole isoja velkoja niskassa eikä lapsia, sen kun menee ja elää sitä vapauttaan. Vakiintua ehtii kyllä ja silloin se onnistuukin paremmin, kun ei tunne jääneensä mistään paitsi. Go for it, ap. Saat olla vielä vapaa ja huoleton, jos sellaista kaipaat. Siinä ei ole mitään väärää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli tuollainen "paniikki" ennen kuin muutin yhteen exän kanssa. Ero tuli vielä samana vuonna. Nykyisen aviomiehen kanssa ei ollut sekuntiakaan.
Mieti kuitenkin vielä että mitä stressaat? Minulla oli itkuinen perutaan hääJUHLA-fiilis (olimme jo aiemmin menneet naimisiin maistraatissa) ja mietin silloin, että ehkä panikoivat morsiot ahdistuvat oikeasti siitä juhlasta, keskipisteenä olemisesta ym. eivätkä naimisiinmenosta, mutta tulkitsevat ahdistuksen väärin kun yleensä häät ja vihkiminen ovat sama tilaisuus.
Jos se naimisiinmeno tuntuu väärältä, niin kyllä se sitten melkein onkin sitä... itsekin eroamassa 10v liiton jälkeen, nyt lasten kanssa se vaan on vaikeampaa. Olisi pitänyt tajuta että jos ihastuminen ei muutu rakkaudeksi, pitää sitten "seurata sydäntään". Ja mä olen miespuoleinen, vaikka eipä se tosiasioilta suojaa kuitenkaan.
Mieti, mitä elämältäsi haluat, ja ovatko ne sellaisia asioita, joita voit toteuttaa miehesi kanssa yhdessä/yksin avioliitosta huolimatta vai vain sinkkuna ollessasi. Jos haikailet muita miehiä, tai kokemusta useammista seksikumppaneista, niin ruoho ei yleensä ole vihreämpää aidan toisella puolella (mikäli olet tyytyväinen nykyisen miehesi kanssa). Jos taas matkustelua, opiskelua, juhlimista ym., olisiko aviomies näiden esteenä? Jos koet, ettet ole saanut elää riittävästi itsenäistä elämää, vastata 100%:sti itsestäsi ja päätöksistäsi, ehkä ei ole vielä aika avioliitolle.
t. 14 vuotta yhdessä elämäni ainoan seksikumppanin kanssa, näistä 7 vuotta naimisissa.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 19:41"]
No kantsis ehkä perua häät! Toisaalta tuli myös mieleen, että miksi naimisiin meno estäisi sua elämästä? Miksi et voi bilettää ja kokea kaikkea kiinnostavaa miehesi kanssa? Vai tarkoitatko nimenomaan naiskentelua ympäriinsä? Se nyt ei nimittäin ole mikään autuaaksi tekevä asia.
[/quote] Hän sen sanoi.
Aikanani paljon dokanneena ja ympäriinsä heiluneena (myös paneskelleena) voisin sanoa että se elämäntyyli on oikeastaan melko perseestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi vuotta suunniteltu häitä? Ei ihme, että ahdistaa.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 20:58"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 19:41"]
No kantsis ehkä perua häät! Toisaalta tuli myös mieleen, että miksi naimisiin meno estäisi sua elämästä? Miksi et voi bilettää ja kokea kaikkea kiinnostavaa miehesi kanssa? Vai tarkoitatko nimenomaan naiskentelua ympäriinsä? Se nyt ei nimittäin ole mikään autuaaksi tekevä asia.
[/quote] Hän sen sanoi.
Aikanani paljon dokanneena ja ympäriinsä heiluneena (myös paneskelleena) voisin sanoa että se elämäntyyli on oikeastaan melko perseestä.
[/quote]
Allekirjoitan tämän. Harmi että yleensä ne virheet pitää tehdä itse ennen kuin tajuaa, mutta oikeasti ei se bilettäminen ja deittailu ole oikeasti sen arvoista (minusta ainakaan). Hyviä, kivoja miehiä on oikeasti tosi vähän! Ei niihin todellakaan jatkuvasti törmää, vaan saa etsimällä etsiä. Sitten kun on muutaman vuoden etsinyt ja paneskellut ja deittallut ja bilettänyt niin rupeaa kaiholla muistelemaan niitä kivoja miehiä jotka on tullut nuorempana tyhmyyksissään sivuutettua.
Nykyään olen toki jo onnellisesti naimisissa, mutta vinkiksi annan, että älä nyt ainakaan hätiköi. Tosin tietenkään ei pidä mennä naimisiin jos oikeasti ei tunnu siltä, mutta harkitse vielä.
Parempi perua nyt. On kokemusta. Minä tosin en perunut häitä, kun oli niin helkkarin vaikeaa. Puvut tehty, kutsut väsätty, lähetettykin varmaan, kaikki suunniteltu ja kaiken huippuna tietysti vanhemmat ja suku ympärillä niin innolla mukana kuviossa. Ei olla erottu lopullisesti, varmaan harvinaista sinnikkyyttä, mutta ongelmia on ollut kasapäin. Naimisiin ehdit myöhemminkin, ja ehkä päätätte kuitenkin pysyä tai palata yhteen myöhemmin.