Lue keskustelun säännöt.
Mies ärsyttää, vai onko vika minussa?
10.04.2015 |
En oikein tiedä, miten avaisin asiaa. Sanotaan heti alkuun, että olen melkoinen mielenipahoittaja ja antaisin aika paljon, jos pääsisin siitä eroon. Lienee sukuvika ja heikon itsetunnonkin tuotos. Minua saa toki kritisoida, sillä haluan oikeasti objektiivisia neuvoja nyt.
Olemme olleet yhdessä jo pitkälti toistakymmentä vuotta mieheni kanssa. Rakkautta ja hellyyttä on paljon, luottamusta ja lempeyttä valtavasti. En pois vaihtaisi. Silti miehessä on jotain käytöspiirteitä, jotka ärsyttävät ja loukkaavatkin, tiedä sitten, johtuuko herkkänahkaisuudestani vai hänestä. Sitä nyt haluankin teiltä kysyä.
Mies on ihana ja hassu, kun olemme kahden. Heti seurassa hänestä kuoriutuu hieman k-päinen laukoja eli hän saattaa sanoa kärkevät mielipiteensä ilman suodatinta. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa mutta olen pyytänyt, ettei hän sitä tee esimerkiksi perheeni seurassa. Aina esimerkiksi äitini kanssa keskustellessa hän oikein hinkuu sanoa täysin eriävä mielipiteensä, josta sukuvikaisesti saattaa sitten äitinikin hämmentyä ja loukkaantua. Ymmärrättekö pointin?
Olen siis melko varpaillani hänen kanssaan muiden seurassa ja siitä johtuen olemme lähinnä kotosalla, muutenkin viihdymme omissa oloissamme parhaiten, ei sillä. Mutta mies ei ole mikään seuramies, vaan vetäytyjä, vain noissa mielipideasioissaan hän ns. tulee esille. En tiedä, millainen kuva hänestä perheelläni on, kun hän tuo esille vain yhtä, hyvin suppeaa puolta itsestään. Kahden kesken hän on, kuten todettu, lempeä ja hyvä keskustelija, aivan mielettömän hieno ja ihana ihminen. Vetääkö hän jonkinlaisen kuoren päälleen muiden seurassa? On siis omankin perheensä kanssa ihan samanlainen, mielipiteitään töksäyttelevä, vähän tyly.
Loukkaannut kuitenkin usein hänen töksäyttelyistään, vaikka toki olen tottunut niihin jo vuosien saatossa. Tänäänkin on mieli apea, kun olen taas ties mistä puolihuolimattomasti sanotusta asiasta loukkaantunut. Tuntuu, että vika on minussa mutta miehen käytös vain ärsyttää niin hirveästi välillä, miksei hän voi olla sanomatta tyhmiä juttujaan? Hän monesti pilaa fiilikseni sanomalla jotain sopimatonta. Koskaan hän ei hauku, ei puhu ilkeästi tai mitään. Välillä myös tuntuu, ettei hän arvosta sitä, että hänellä on minut. En tosiaankaan usko, että asia on noin mutta siltä se tuntuu, kun pusutteluni häiritsee hänen pelaamistaan (kyllä, pleikkari laulaa tällä +30v. miehellä) tai muuta vastaavaa.
Olenko siis aivan ylilyövä ja rasittava väärin reagoiva vai onko minulla syytä ärtyä miehen käytöksestä?
Kommentit (23)
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:16"]
Lisään vielä, että eniten ärsytää se, että asiat, joita olen moneen kertaan toivonut ja pyytänyt, eivät todellakaan toteudu. Eli jos pyydän, että hän tekisi jotain, muuttaisi toimintatapaansa, hän ei sitä tee eikä tajua, miksi se loukkaa minua. Esimerkiksi: aina tavatessa toivoisin hänen hymyilevan ja ottavan haliin mutta hän ei niin välttämättä tee, vaan moikkaa vaisusti ja on murjottavan oloinen. Ja se saa minut aivan saman tien ärsyyntyneeksi. Eikö hän ilahdu, kun näkee vaimonsa, elämänsä rakkauden? Ja sitten vituttaa.
Nyt, kun kirjoitin tuon, vaikutan aivan mielipuolelta. Sitä varmaan olenkin. Olen myös rakastava ja ymmärtävä puoliso mutta nyt tuntuu, että olen jotenkin ihan kamala. Kertokaa siis, onko vika minussa, odotanko liikaa ja haluanko muuttaa miehen ihan toisenlaiseksi vai onko minulla aihetta motkottaa ja loukkaantua? Help!
AP
[/quote]
Minusta hyvässä parisuhteessa saa olla oma itsensä. Ihan niissä fiiliksissä, missä on. Jos on huonolla tuulella, ei sitä tarvitse yrittää peitellä ja teeskennellä hyväntuulista. Olen elänyt suhteessa, jossa tunteet tai ainakin tunteiden näyttäminen oli toisen osapuolen päätettävissä ja voin sanoa, että se kävi pidemmän päälle äärettömän raskaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna esimerkki näistä laukomisista? Ei tästä muuten kuvaa saa.
Aiemman kuvauksen perusteella teillä on aivan normaali parisuhde.
Mielipiteensä voi tietysti ilmaista monella tapaa, mutta mun mielestä on vain hyvä, että ihmiset uskaltaa rohkeasti sanoa, mitä mieltä eri asioista ovat. Sellaisessa myötäilykeskustelussa ei ole oikein mitään järkeä. "Joo, niinhän se on... joo... mmm.. näin se menee.. joo.."
Voi teitä ihania, jotka saitte oloni heti paremmaksi. Tässä vastauksia kirjoittamiinne juttuihin:
Mies siis osoittaa hellyyttä ja rakkauttaan joka päivä, ihan joka päivä. Hän halaa ja pussaa ja on yhtä "riippuvainen" hellyydenosoituksista kuin minäkin. Kuljemme aina käsi kädessä, pussailemme julkisesti jne. Rakkauttaan hän tunnustaa spontaanisti myös melkein päivittäin, kutsuu ihanilla lempinimillä ja niin edelleen. Ehkä kyse onkin siitä, etten kestä yhtään torjutuksi tulemista? Kyllähän hänkin mököttää, jos vaikkapa ruokaa laittaessa en ehdi pussaamaan vaikka hän tulee tyrkylle. Hmmh.
Esimerkki laukomisista... No, nämä ovat näitä todella arkoja aiheita muutenkin eli uskonto ja politiikka. Me olemme melkolailla yhtä mieltä politiikasta, uskonnosta emme. Meidän poliittiset näkemyksemme eroavat perheeni vastaavista ja siksi vältän viimeiseen asti niistä puhumista. Itselleni melko yhdentekevää, perheelle tärkeää. Illallisella perheen kanssa puhuttiin tästä ja tovin höpötystä kuunneltuaan mies heitti väliin, että kyllä hän on eri mieltä ja x pitäisi olla y, kun perheeni mielestä sen pitäisi olla juuri päinvastoin. Äh, ei tuosta tolkkua saa. Hän kuitenkin on yhtä paskanjäykkänä kuin minä, en minäkään kovin rento ole noissa tilanteissa, sillä maailmankatsomukseni eroaa kuitenkin jossain määrin lapsuudenperheeni vastaavasta. Uskonto taas on asia, josta ei voi keskustella ollenkaan, siihen ei tosin ryhdy kukaan.
Kahden kesken mieleni pahoittaa esimerkiksi tällainen: mies valittaa pahanhajuisesta hengityksestä aamulla, mikä saa minut tuntemaan itseni torjutuksi. Tai mies ihmettelee, miksen ole tehnyt ruokaa vaikka olen tullut ensin kotiin. Siitä raavas iso mies saa kunnon mökötyksen aikaan. (huom! tässä ei ole mikään sukupuolijako kyseessä, vaan minä hoidan viikolla ruokapuolen tarkanmarkantyttönä, jos mies hoitaa, menee kauppaan mielestäni liikaa rahaa eli käytäntö on tämä). Ja se taas ärsyttää minua. Huomaatteko, millainen kehä? Minä loukkaannun, kun mies ei käyttäydy sen mukaan, mitä minä toivoisin. Huhhuh. Onko vika siis minussa vai siinä, etten siedä miehen tapoja ja se on jo hälyttävämpi juttu?
Saamme olla omia itsejämme kyllä mutta toiveet ovat korkealla. Meillä myös menee niin, että jos toinen on hyvällä tuulella, tulee toinenkin. Jos taas toisella on paska päivä, vaikuttaa se toisenkin fiilikseen ja sitten meitä on kaksi mörökölliä.
Äh, musta tuntuu, että olen vähän omintakeinen puoliso. Miten opin relaamaan? Kaikki pienetkin jutut tuntuvat suurilta ja jotenkin merkittäviltä, vaikka enpä näiltä vuosilta muista edes murto-osaa asioita, joista olen herneet nenään imaissut. Älytöntä.AP
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 10:00"]
Mielipiteensä voi tietysti ilmaista monella tapaa, mutta mun mielestä on vain hyvä, että ihmiset uskaltaa rohkeasti sanoa, mitä mieltä eri asioista ovat. Sellaisessa myötäilykeskustelussa ei ole oikein mitään järkeä. "Joo, niinhän se on... joo... mmm.. näin se menee.. joo.."
[/quote]
No niin, totta kyllä. Olen itse myötäilijä, en halua, että tulee riitoja tai mitään varsinkaan perheen kanssa, vaikka olen itsekin monesta eri mieltä. En uskalla olla oma itseni muiden, kuin mieheni ja ehkä parin lähimmän ystävän kanssa. Aina muulloin paskanjäykkyys tulee esiin. Huokaus. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli vielä yksi ujuttu mieleen, mikä ärsyttää aivan tajunnanräjäyttävästi. Mies dissaa kaikkea, mistä pidän. Ei siis niin, että hähhää, toi on ihan paskaa. Lähinnä se tulee esiin vaikka seuraavanlaisesti: ostimme sohvan, joka on unelmasohvani ja tykkään siitä tosi paljon. Joskus kommentoin, miten niin tykkään sohvastamme ja mies tokaisee, että hän ei, siinä ei ole tarpeeksi niskatukea ja mitä ikinä. Pahoitin mieleni, miksei hän voi tykätä siitä? Sama juttu useiden ruokien, musiikin ja elokuvien suhteen. Aina kun sanon pitäväni jostain, hän sanoo, että se on niin huono tai jotain muuta vikaa. Tämä ottaa ehkä eniten kaikesta aivoon. On paljon asioita, jotka ovat yhteisen tykkäyksen tai inhon alla mutta jos itse pidän jostain paljon ja hän sitä dissaa, alkaa välittömästi ärsytys. Nytkin ärsyttää, kun edes mietin asiaa. AP
Ap kuulostaa todella kontrolloivalta.
Ei tykkää siitä kuinka miehensä käyttäytyy kodin ulkopuolella. Puhuu vääriä asioita ihmisille, ja varmaan ilmeetkin on ihan huonoja.
Eikä mies osaa kotonakaan käyttäytyä oikein. Ilme on vääränlainen, eikä halaakaan oma-aloitteisesti silloin kun ap haluaisi. Ei vaikka ohjeita on kyllä annettu.
Jos minun mieheni olisi tuommoinen, niin juoksisin kauas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 10:10"]
Voi teitä ihania, jotka saitte oloni heti paremmaksi. Tässä vastauksia kirjoittamiinne juttuihin:
Mies siis osoittaa hellyyttä ja rakkauttaan joka päivä, ihan joka päivä. Hän halaa ja pussaa ja on yhtä "riippuvainen" hellyydenosoituksista kuin minäkin. Kuljemme aina käsi kädessä, pussailemme julkisesti jne. Rakkauttaan hän tunnustaa spontaanisti myös melkein päivittäin, kutsuu ihanilla lempinimillä ja niin edelleen. Ehkä kyse onkin siitä, etten kestä yhtään torjutuksi tulemista? Kyllähän hänkin mököttää, jos vaikkapa ruokaa laittaessa en ehdi pussaamaan vaikka hän tulee tyrkylle. Hmmh.
Esimerkki laukomisista... No, nämä ovat näitä todella arkoja aiheita muutenkin eli uskonto ja politiikka. Me olemme melkolailla yhtä mieltä politiikasta, uskonnosta emme. Meidän poliittiset näkemyksemme eroavat perheeni vastaavista ja siksi vältän viimeiseen asti niistä puhumista. Itselleni melko yhdentekevää, perheelle tärkeää. Illallisella perheen kanssa puhuttiin tästä ja tovin höpötystä kuunneltuaan mies heitti väliin, että kyllä hän on eri mieltä ja x pitäisi olla y, kun perheeni mielestä sen pitäisi olla juuri päinvastoin. Äh, ei tuosta tolkkua saa. Hän kuitenkin on yhtä paskanjäykkänä kuin minä, en minäkään kovin rento ole noissa tilanteissa, sillä maailmankatsomukseni eroaa kuitenkin jossain määrin lapsuudenperheeni vastaavasta. Uskonto taas on asia, josta ei voi keskustella ollenkaan, siihen ei tosin ryhdy kukaan.
Kahden kesken mieleni pahoittaa esimerkiksi tällainen: mies valittaa pahanhajuisesta hengityksestä aamulla, mikä saa minut tuntemaan itseni torjutuksi. Tai mies ihmettelee, miksen ole tehnyt ruokaa vaikka olen tullut ensin kotiin. Siitä raavas iso mies saa kunnon mökötyksen aikaan. (huom! tässä ei ole mikään sukupuolijako kyseessä, vaan minä hoidan viikolla ruokapuolen tarkanmarkantyttönä, jos mies hoitaa, menee kauppaan mielestäni liikaa rahaa eli käytäntö on tämä). Ja se taas ärsyttää minua. Huomaatteko, millainen kehä? Minä loukkaannun, kun mies ei käyttäydy sen mukaan, mitä minä toivoisin. Huhhuh. Onko vika siis minussa vai siinä, etten siedä miehen tapoja ja se on jo hälyttävämpi juttu?
Saamme olla omia itsejämme kyllä mutta toiveet ovat korkealla. Meillä myös menee niin, että jos toinen on hyvällä tuulella, tulee toinenkin. Jos taas toisella on paska päivä, vaikuttaa se toisenkin fiilikseen ja sitten meitä on kaksi mörökölliä.
Äh, musta tuntuu, että olen vähän omintakeinen puoliso. Miten opin relaamaan? Kaikki pienetkin jutut tuntuvat suurilta ja jotenkin merkittäviltä, vaikka enpä näiltä vuosilta muista edes murto-osaa asioita, joista olen herneet nenään imaissut. Älytöntä.AP
[/quote]
Huomaatko näissä kahdessa mitään ristiriitaista.
"Minä loukkaannun, kun mies ei käyttäydy sen mukaan, mitä minä toivoisin."
"Saamme olla omia itsejämme"
Mies saa olla oma itsensä kunhan käyttäytyy niinkuin ap toivoo.
Kiinnostuin tästä keskustelusta, sillä kuulostat hyvin äitini kaltaiselta ihmiseltä.
Hän loukkaantuu aina kun läheiset eivät käyttäydy niikuin hän toivoisi. Tämä koskee ihan kaikkea ja kaikkia. Jopa lasten keskenään käyviä keskusteluita hän kuuntelee korva tarkkana, ja korjaa kyllä jos jotain korjattavaa huomaa. Jos joku vaikka vastaa toisen esittämään kysymykseen liian myöhään, tai sanoo mielipiteensä vaikka se poikkeaa jonkun toisen aiemmin ilmoittamasta mielipiteestä jne. Ja nämä jutut koskevat myös aikuisten välisiä keskusteluita.
Kun olin lapsi, keittiössä kukaan muu kuin äiti ei saanut tedä mitään. Muut eivät äidin mielestä osanneet. Hän oli siis kaapannut koko ruokahuollon itselleen (ja sama juttu siivoamisen kanssa), mutta valitti hirveästi kuinka hänen pitää ja täytyy aina kaikki tehdä.
Kaikki tämä aiheuttaa äidilleni edelleen paljon pahaa mieltä. Ei ole vieläkään saanut läheisiään käyttäytymään 'oikein', eli haluamallaan tavalla. Näillä tolvanoilla on niin pirun mielipiteitäkin. Kele.
Äitini seurassa minulla on yleensä ahdistunut olo. Hän kyttää kuin joku vahtikoira kaikkia ja kaikkea ja haukahtaa heti kun huomaa jotakin mikä ei mene hänen mielestään oikein.
Kuulostaa siltä että elät liian vahvassa symbioosissa miehesi kanssa. Se ei ole tervettä. Opettele eriytymään miehestäsi. Miehesi tunnetilat ja mielipiteet vaikuttavat sinuun liikaa. Se ei ole miehesi ongelma vaan sinun. Vahvista itseäsu ja itsetuntoasi niin ongelmat ratkeavat. Noin. Siinä vastaus, ole hyvä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 11:07"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 10:10"]
Huomaatko näissä kahdessa mitään ristiriitaista.
"Minä loukkaannun, kun mies ei käyttäydy sen mukaan, mitä minä toivoisin."
"Saamme olla omia itsejämme"
Mies saa olla oma itsensä kunhan käyttäytyy niinkuin ap toivoo.
Kiinnostuin tästä keskustelusta, sillä kuulostat hyvin äitini kaltaiselta ihmiseltä.
Hän loukkaantuu aina kun läheiset eivät käyttäydy niikuin hän toivoisi. Tämä koskee ihan kaikkea ja kaikkia. Jopa lasten keskenään käyviä keskusteluita hän kuuntelee korva tarkkana, ja korjaa kyllä jos jotain korjattavaa huomaa. Jos joku vaikka vastaa toisen esittämään kysymykseen liian myöhään, tai sanoo mielipiteensä vaikka se poikkeaa jonkun toisen aiemmin ilmoittamasta mielipiteestä jne. Ja nämä jutut koskevat myös aikuisten välisiä keskusteluita.
Kun olin lapsi, keittiössä kukaan muu kuin äiti ei saanut tedä mitään. Muut eivät äidin mielestä osanneet. Hän oli siis kaapannut koko ruokahuollon itselleen (ja sama juttu siivoamisen kanssa), mutta valitti hirveästi kuinka hänen pitää ja täytyy aina kaikki tehdä.
Kaikki tämä aiheuttaa äidilleni edelleen paljon pahaa mieltä. Ei ole vieläkään saanut läheisiään käyttäytymään 'oikein', eli haluamallaan tavalla. Näillä tolvanoilla on niin pirun mielipiteitäkin. Kele.
Äitini seurassa minulla on yleensä ahdistunut olo. Hän kyttää kuin joku vahtikoira kaikkia ja kaikkea ja haukahtaa heti kun huomaa jotakin mikä ei mene hänen mielestään oikein.
[/quote]
Voi kamala. Kuulostaa pahalta. Ja herättävästi kyllä todella tutulta. Olen juuri tuollainen. Olen hyvin kontrollifriikki ja haluan, että elämässäni kaikki menee niinkuin itse haluan. En elä kovin superalaista elämää, minulla on muutamia ystäviä ja menoja, harrastus, työ ja koti. Mutta arki pitää mennä niinkuin haluan. En tiedä mitä pelkään tapahtuvan, jos jokin menee vikaan. Se ärsyttää minua tosi paljon ja todellakin pahoitan mieleni joka käänteessä. Mikä mua vaivaa?! Hyi hirveä sentään. Mies hyväksyy kyllä minut tällaisena neuroosikimppuna, vaikka välillä on selvästi helisemässä oikkujeni kanssa. Voi raukkaa.
Tiedän itsekin, että minussa on suuret huonot puoleni. Miten pääsen niistä eroon? Olen jotenkin aikuisiälä kasvanut tällaiseksi, en kyllä varmasti lapsena ollut mikään kontrolloija, vaan lähinnä alistuja.
Tuohon toiseen kommenttiin piti sanoa, että elämämme ehkä symbioosissa mutta yhteistä aikaa ei ole ylipaljon, sillä molemmilla on työt ja harrastukset. Siksi ehkä sille vähälle yhteiselle ajalle luon paineita. ja toisaalta ärsyynnyn, jos mies ehdottaa jotain normaalista poikkeavaa, vaikkapa kävelyä, ulkonä syömistä tai jotain, jonka hyväksyn vain jos olen sen itse jo valmiiksi ajatellut.
Selvästi minussa on vähintään lieviä OCD-oireita, muusta en tiedä. Auttakaa, miten opin löysäämään ja muuttumaan leppoisammaksi? Inhoan itseäni tällaisena kärttyilevänä äkäpussina :( AP
Mulla menisi hermot sunlaisen ihmisen kanssa. Anna toisen olla oikeasti oma itsensä, älä aseta toiselle jatkuvisa vaatimuksia miten pitää olla ja ajatella. Eikä ole sun vika/ongelma, miten mies käyttäytyy, sä olet eri ihminen. Mies kantaa itse vastuunsa omista tekemisistään, eikä sun tarvitse vakuutella kaikille muille, kuinka hieno mies sulla on. Riittää, kun itse olet sitä mieltä. Vaikutat hyvin riippuvaiselta miehestäsi ja muide ihmisten mielipiteistä. Ei kaiken tarvitse olla täydellistä, elämä on paljon mukavampaa, kun osaa relata. Jos miehesi pyytää apua käyttäytymiseensä, niin auta, muuten anna olla. Mun mielestä olisikauheaa, jos mies vaikka odottaisi mun aina halaavan iloisesti ja hyväntuulisesti, eihän kellään ole aina sellainen fiilis. Jos mies kuitenkin muuten huomioi sua, niin pitäisi riittää. Ja jos mies tekee jotain muuta (vaikka pelaa,) niin ethän sä voi koko aikaa vaatia huomiota. Ihminen tarvitsee omaakin aikaa ja tilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 11:46"]
Mulla menisi hermot sunlaisen ihmisen kanssa. Anna toisen olla oikeasti oma itsensä, älä aseta toiselle jatkuvisa vaatimuksia miten pitää olla ja ajatella. Eikä ole sun vika/ongelma, miten mies käyttäytyy, sä olet eri ihminen. Mies kantaa itse vastuunsa omista tekemisistään, eikä sun tarvitse vakuutella kaikille muille, kuinka hieno mies sulla on. Riittää, kun itse olet sitä mieltä. Vaikutat hyvin riippuvaiselta miehestäsi ja muide ihmisten mielipiteistä. Ei kaiken tarvitse olla täydellistä, elämä on paljon mukavampaa, kun osaa relata. Jos miehesi pyytää apua käyttäytymiseensä, niin auta, muuten anna olla. Mun mielestä olisikauheaa, jos mies vaikka odottaisi mun aina halaavan iloisesti ja hyväntuulisesti, eihän kellään ole aina sellainen fiilis. Jos mies kuitenkin muuten huomioi sua, niin pitäisi riittää. Ja jos mies tekee jotain muuta (vaikka pelaa,) niin ethän sä voi koko aikaa vaatia huomiota. Ihminen tarvitsee omaakin aikaa ja tilaa.
[/quote]
Niin varmasti menisikin. Kuten jo totesin, taidan olla syypää kaikkeen, se on jo myönnetty. Nyt kun vielä tietäisi, miten saan muutettua itseäni ja ajatusmalliani :( Meillä minä olen enemmän se, joka kaipaa omaa aikaa mutta sitä meillä on puolin ja toisin tosi paljon, useita tunteja päivässä. Ei varmasti tarvitse olla elämän täydellistä mutta miten saan poistettua päästäni ne isot odotukset arjesta ja elämästä? Minulla on heikko itsetunto ja todellakin mietin koko ajan mitä muut ajattelevat, se on jo todettu tässä keskustelussa eikä liene tarpeen toistella, tiedän sen itsekin, olen aina tiennyt.
Olisi kiva kuulla jotain poisitiivsta, onko joku päässyt eroon näistä ajatuksista?
Silloin kun todella läheinen mummoni sairastui ja lopulta kuoli, muutuin tällaiseksi kaikesta hermostuvaksi. Nyt vasta tajuan, että siinä taisi olla elämäni käännekohta. Sitä ennen oli todella paljon leppoisampi, en nyt mikään huithapeli siltikään mutta sen jälkeen ajatus on ollut "jos ei kaikki ole täydellistä, kaikki on pilalla". Elämän hausaus ja lyhyys on jotenkin käsinkosketeltava ja ehkä siksikin en halua käyttää päivääkään siihen, että mökötän jostain. Silti teen niin :( ihan hirveä noidankehä. AP
Ei tuo sinun miehesikään kuulosta helpolta tapaukselta. Molempien parisuhteessa pitäisi pystyä joustamaan ja ymmärtämään. Jos toinen on innoissaan jostakin, niin turha aina ensimmäisenä on toitottaa miten itse ei pidä asiasta ollenkaan. Toista voi tukea ja vaikka kysellä asiasta. En tiedä mikä tässä tilanteessa auttaa, kun toista on hankala muuttaa ja väärin on myös olla suhteessa jossa itseä kohdellaan huonosti ja puhutellaan tylysti. Koeta vaikka jotenkin lähentyä miehen kanssa, opettele vaikka pelaamaan jotain hänen pelejään ja kysele niistä? Itse olen nainen ja pelaan, peleissä on paljon sellaista syvyyttä mitä ulkopuolinen ei näe ollenkaan ennen kuin tutustuu itse kunnolla peleihin. Pelejä on myös hirmuisesti todella erilaisia, vaikka päällepäin voivat näyttää samalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehes pelkää olla oma ittensä muiden seurassa ja vetää jotain roolia? Mies21
Lisään vielä, että eniten ärsytää se, että asiat, joita olen moneen kertaan toivonut ja pyytänyt, eivät todellakaan toteudu. Eli jos pyydän, että hän tekisi jotain, muuttaisi toimintatapaansa, hän ei sitä tee eikä tajua, miksi se loukkaa minua. Esimerkiksi: aina tavatessa toivoisin hänen hymyilevan ja ottavan haliin mutta hän ei niin välttämättä tee, vaan moikkaa vaisusti ja on murjottavan oloinen. Ja se saa minut aivan saman tien ärsyyntyneeksi. Eikö hän ilahdu, kun näkee vaimonsa, elämänsä rakkauden? Ja sitten vituttaa.
Nyt, kun kirjoitin tuon, vaikutan aivan mielipuolelta. Sitä varmaan olenkin. Olen myös rakastava ja ymmärtävä puoliso mutta nyt tuntuu, että olen jotenkin ihan kamala. Kertokaa siis, onko vika minussa, odotanko liikaa ja haluanko muuttaa miehen ihan toisenlaiseksi vai onko minulla aihetta motkottaa ja loukkaantua? Help!
AP
Lopeta se halailu ja pussailu ainakin.
Jonkin sortin asperger? Muistan kouluajoilta tällaisia tyyppejä, jotka naama totisina vänkäsivät omien mielipiteidensä puolesta henkeen ja vereen. Kirjaviisaita, mutta joskus helvetin rasittavia.
Molemmissa vikaa. Lisätkää lääkitystä.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:14"]
Miehes pelkää olla oma ittensä muiden seurassa ja vetää jotain roolia? Mies21
[/quote]
Ehkä mutta miksi ihmeessä? Hän on niin valtavan ihana ihminen ja näin kaikilla läheisillämme on käsitys siitä, että hän on syrjäänvetäytyvä mutta mielipiteitään ainoina oikeina pitävä tylyttäjä. Mitä hän ei todellakaan ole. Se tuntuu kamalalta, etteivät muut näe hänen todellista minäänsä, sitä höpsöä ja ymmärtävää miestä. Olemme tästä keskustelleetkin ja hän sanoo, että perheeni kanssa hänen tuntuu olevan pakko olla ns. paskanjäykkänä, ettei sano mitään väärää, mistä minä tai joku ottaa herneet nenään. Kuulostaa hirveältä mutta ehkä se on tottakin. AP
Tulipas kirjoitusvirheitä, mutta jospa siitä selvän saisi. -10