Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli

Aivan. Se ei tosiaan ole hotelli.

Hoitajilla oli kyllä entiseen aikaan taskulamput niin, että yöllä ei laitettu valoja. Sen sijaan lukuvalo ei toiminut ennen kuin itse soitin suoraan laitosmiehelle, joka tuli vaihtamaan sen alta aikayksikön. Hoitajat eivät viitsineet edes ilmoittaa siitä.

Ei siellä silti kukaan vapaaehtoisesti ole vaan minäkin jouduin kirjoittamaan paperin, että lähdin omalla vastuulla niin pian kuin vähänkään kykenin.

Voi kamala mitä kertomuksia.

Ihme naljailua siellä kyllä sai. Varmaan tuo työkulttuuri johtaa siitä, että jos osaston lääkärit ja vanhemmat kätilöt on tuota synnyttävät valittavat ja diktatuuri osastoa, ei kovin moni empaattinen ja fiksu harjoittelija erikoistu naisten tauteihin.

Plus voi olla hyvin naisvaltainen työyhteisö.

Ehdotan jälleen, että jokainen kätilö ja lääkäri saa oman balanced scorecard palkkio osion palkkaansa, joka koostuu useammasta osasta joista yksi on erin potilaan kokemus.

Itse pääsin vauvani kanssa hotelliin kun synnytin Taysissa vuosia sitten. Itseni lisäksi hotelliin pääsivät 15 muuta jotka synnyttivät ilman komplikaatioita. En aio synnyttää enää, en halua tietää millaista sielä osastolla olisi vasta synnyttäneenä.

Menkää Kajaaniin synnyttämään. Se on huikea paikka! Minulla on monta lasta ja paljon aiempia huonoja synnärikokemuksia. Omat kipulääkkeet, lämpöpakkaukset ja lisämaidot ovat olleet mukana kolmessa viimeisimmässä synnytyksessä.

Kajaanissa on äidille ja isälle/tukihenkilölle iso, kaunis huone omalla kylppärillä ja kahdella sängyllä. Ilmastointi toimii kesähelteellä. Lapsen hoitoon tarvittavat varusteet ovat huoneessa. Kaikki synnyttäjän toiveet pyritään toteuttamaan. Isä yöpyy ilmaiseksi. Annettiin mahdollisuus jättää vauva hoitajille, ja lähteä vaikka ulos, kun vauvan sokerien takia jouduttiin viipymään pitkään. Tarjouduttiin ottamaan vauva yöllä, että saadaan nukkua. Aivan kymppi paikka!

Se on sitä nykyistä uusavuttomuutta ja tietämättömyyttä siitä, mitä synnytys ja lapsen saaminen on. Ei luulisi tänä päivänä olevan vaikeata valita haluaako lapsen vai ei. Joku nainen haluaisi lapsen, mutta ei saa yrityksistä huolimatta, ja joku toinen taas ei halua lapsia lainkaan, mutta synnyttää niitä silti liudan. Netti on nykyajan tietosanakirja, josta löytyy tietoa asiasta kuin asiasta. Vauva/lapsi on äidillä/vanhemmilla aina, ja vähintään 18 vuotta siitä on vastuussa. Se, joka ei halua vastuuta kantaa ja lastaan hoitaa, ei pidä myöskään lapsia hankkia. Sairaalakokemukset ovat asia erikseen. Ehkä se on niin kuin vanha suomalainen sananlasku: Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Mua järkytti eniten kylpyhuoneessa oleva kokovartalopeili. Kun kävi sitten suihkussa ja näki oman vartalonsa, niin niissä hormonimyrskyissä siellä sitten itkin, että tältä sitten tuun näyttämään loppuikäni. Jos niitä kokovartalopeilejä jostain kylppäreistä synnärillä vielä löytyy, niin ne voisi poistaa. Riittää kun katsoo mustia renkaita silmien ympärillä lavuraarin yläpuolella olevasta peilistä. No, kyllä kroppa siitä palautui, mutta jäi mieleen pitkäksi aikaa se näky. Näköjään niin pitkäksi aikaa, että muistui taas mieleen, vaikka tästä on jo 25 v aikaa.

Karseaa imetystyranniaa ja jopa vauvojen näännyttämistä ravinnon puutteeseen. Kyllä siellä sairaalassa voi jo etukäteen sanoa, että ei aio imettää (tai imettää sairaalassa). Ei siitä vankilaan joudu vaikka ei imetä. Itse varmasti tekisin näin mieluummin kuin potentiaalisesti kiduttaisin vauvaa nälässä ja olisin tisseistä puristeltavana ja haukuttavana.

Näistä jutuista paistaa se, ettei ymmärretä äidin ja vauvan yhteyttä Suomessa. Jos äiti on stressaantunut se vaikuttaa paljon myös vauvaan, sen maidon ja henkisen ilmapiirin kautta.

Intiimiasioiden hoitaminen oli kamalaa. Suihkussa ja vessassakäynti. Sitten kohtua tultiin painelemaan tyhjäksi ja hyytymiä tipahteli pöksyihin potilaavuoteessa samaan aikaan kun vierustoverilla mies vieraana. Myös imetysohjausta annettiin ja rintojani kommentoitiin tämän kuulle . Välissä siis se ohut verho.

Muuten sain kyllä hyvää kohtelua kätilöiltä. Kolmannen polikliinisestä synnytyksestä jäi todella ihana olotila, sitä synnytystä ja lapsivuodeaikaa muistelen erityisellä lämmöllä.

Vierailija kirjoitti:

Neljän lapsen äitinä aivan sama kokemus. Aina toiveena päästä mahdollisimman pian kotiin. Erityisesti tuo että huoneen kirkkaat valot päälle joka kerta kun hoitaja käy huoneessa. Edes siinä voisi olla joku yövalosysteemi.

Ei mulla ollut tai sitten mua ei häirinnyt. Kolme kertaa kävin.

Minulla maito nousi heti ja rinnanpäitäni iehuttiin hyvänmuotoisiksi. Imetys sujui alusta alkaen hyvin. Sairaalahuoneessa oli n. 30 astetta lämmintä. Se oli ihan ok synnytyksen jälkeen, pitkässä synnytyksessä ei. Paikat alkoivat krampata helteessä synnyttäessä. Oli hyvä, kun sai käydä suihkussa välillä sairaalassa ja petiin sai ruokaa, se oli kivaa.

Huonot puolet olivat huonekaveri, jonka vauvan itku kuulosti sian ääntelemiseltä. Häiritsi erittäin paljon omaa lepäämistä. Hoitaja ei ensimmäisenä yönä ehtinyt näyttää, miten vaippa vaihdetaan. Sanoi että odotetaan aamuun. Niin odotettiin sitten. Sairaalasänky oli liian kapea ja pelkäsin vauvan turvallisuuden puolesta. Nukuin tosi katkonaisesti.

Aluksi minulta tuli huomaamattani pissat sänkyyn, kun en tuntenut pissahätää. Lakanat ym. Piti itse vaihtaa. Hädin tuskin jaksoin pysyä ylhäällä. Hengästyin heti ihan huohottavaksi, kun nousin ja vessaan kävelykin tuntui kovalta urheilusuoritukselta. Leposyke oli sängyssäkin korkea.

Olen kai vähään tyytyväinen. Eka synnytys -72, synnytyssali jossa verhot kunkin synnyttäjän ympärillä. Lapsi keltainen, keskolaan lämpökaappiin, itselle tulehdus, 5 päivää sairaalassa. Kuuden vuoteen potilashuone, mutta vierihoitoahan ei silloin vielä ollut.

Toinen -8o isät eivät päässeet siihenkään sairaalaan, synnytyshuoneet pieniä kopperoita. 3 h ja vauva maailmassa, 2 yötä sairaalassa. Kolmas synnytys, kolmen hengen huone. Melkein viikon reissu vauvan sairaalabakteerin vuoksi. Haikeelta tuntui kun olin vierihoidosta haaveillut , toiset helli vauvaansa enkä päässyt edes imettämään.

Nyt on perhehuoneet ja kaikki ylellisyys sairaaloissa, ei tarvi kuin veetuilla henkilökunnalle.

Lapseni syntyi yöllä kahden aikaan. Aamulla klo 7 aikaan joku hoitaja tuli raivoamaan minulle, että miksi en ole vaihtanut omaan sairaalasänkyyni lakanoita kun olin vuotanut yöllä verta

Kätilöiden tulisi lakata arvostelemasta rintoja ja niiden toimintaa, suuntaan tai toiseen. Ne on sellaiset kuin on, eikä nainen niille mitään voi. Tsempatkaa sitä äitiä sen sijaan. Äidillä on sitä paitsi oikeus myös kieltäytyä siitä, että hänen rintoihin kosketaan ilman lupaa tai ollenkaan, koska ei siinä ole mikään hoitotoimenpide kyseessä.

Uskon, että monet näistä ikävistä hoitajista on itse traumatisoituneet synnärillä ja siirtää traumaansa muihin

Synnytyksen? Kokeile keskenmenon myös. Ainoa järkiperäinen asia mitä tekivät oli, etten ollut sijoitettu syntyvien lasten osastolle. Sinäänsä ei merkitystä, muta erityismaininta annettava nuorille ei-kantasuomalaisille hoitajattarille, joiden ystävällisyys oli omaa luokkaansa. Kuvottava suomalainen vanhempi nainen aikoi heittää 02:00, siis keskellä yötä, sairaalasta ulos kaavinnan ja kohtuun kuolleen lapsen synnytyksen jälkeen. Sain viimeisillä voimillani sanottua että kutsu tänne esimiehesi heti, en liiku minnekään. Myös kaavinnassa hoitaja oli vastenmielinen. Ei ole vikani, että keskellä yötä siihen ottivat jos yövuoro tai muu haittaa. Elämäni henkisesti ja fyysisesti hirvein päivä, ja päälle ala-arvoista kohtelua. Myös lääkäri esitutkinnassa, ei kaavinnassa, oli järkyttävä. JOS olisin ollut ruumiin ja sielun voimissani tuolloin, olisin tehnyt AVIlle virallisen kantelun. 

Vierailija kirjoitti:

Omalle kohdalle osuibmyös ilkeää henkilökuntaa. Yksi yöhoitaja tylytti kunnolla, kun pyysin lisämaitoa. Lyseli miten meinaan kotona ruokkia, että pitäs samalla tapaa pärjätä sairaalassa. 6 h itkun jälkeen toi 10 ml lisämaitoa ja piikitteli silloinkin. Itsellä ei maito lähtenyt nousemaan, vaikka yritin miten pumpata ja imettää. Myöhemmin selvisi, että rintojen rakenteesta johtuvaa. Haukkuivat myös rintani huonoksi ja verisuonet.

Samanlainen kokemus Pohjois-Karjalan keskussairaalasta vuodelta 2001. Siellä sentään lääkäri puuttui tuohon lisämaidon panttaamiseen, kun vauvani paino laski liikaa ja kotiuttamista jouduttiin siirtämään. Järkytyin hoitajien käytöksestä ja asenteesta niin synnytyssalissa kuin lapsivuodeosastolla.

Onko taysissa vielä perhehuoneita vai vaan se hotelli ja normiosasto?

Heh, meno on näköjään ihan samaa aina vaan. Itse kun siellä kolmesti ollut niin joka kerta iso huone jossa 4-6 naista.  Itse olin niin tolaltani ja väsynyt synnytyksen jälkeen että en olisi edes vauvaa jaksanut ottaa vierelle, tästä sanoinkin hoitajille ja kärräsin käärön vähäksi aikaa vauvalaan että sain ensin levättyä. Kyllähän tuo inhottavaa oli kun lääkärinkierrolla aamulla piti vaan avata sängyssä kintut ja porukka katsoi sängyn päästä ovatko haavat lähteneet paranemaan. Alentavaa. En oikein osannut hoitaa vauvaa aluksi ja olin nuorena äitinä hämilläni, hoitajat eivät auttaneet asiassa yhtään. Katsoivat vaan kummeksuen ja puristelivat nännejä kipeästi, kyllä sieltä pitäisi kohta maitoa tulla!  Ikäänkuin tämänkin pitäisi selkärangasta tulla yhtäkkiä, lapsen hoitamisen.

Jotenkin koin että osastolla jäi tosi yksin ja neuvotta. Sitten vaan yhtäkkiä kotiin ja homma pitäisi hoitua. No, tokihan tuo alkoi hoitumaankin mutta mielikuvaksi jäi sairaalasta että kätilöt olivat melko ikäviä, kipua vähäteltiin, apua ei saaanut koska anestesialääkäriä ei uskallettu hälyttää paikalle kesken unien, jäin ilokaasua lukuuunottamatta ilman kivunlievitystä. Ensimmäisella kerralla ajeltiin karvat ja letkulla vielä vettä suoleen, siinä sitten kipeänä istut ripuloimassa supistuksissasi pöntöllä itkuisena. Ihan vaan siksi että eivät joudu siivoamaan ulostetta synnytyksen aikana. Seuraavalla kerralla sanoin että tätä hommaa ette muuten enää minulle tee.

Hyi olkoon, en vieläkään pysty katsomaan synnytyksiä telkkarista, niin tulee mieleen kaikki kipu ja tuska ja kohtelu sairaalassa. Kiitos vaan koks.

Synnytyksen jälkeen ja umpilisäkkeen leikkauksen jälkeen ero oli kuin yöllä ja päivällä. Olin huomattavasti paremmassa kunnossa umpilisäkkeen leikkauksen jälkeen, mutta minua autettiin paljon enemmän kuin synnytyksen jälkeen. Synnytyksen jälkeen olin rikki ja tuskainen ja koin jääväni yksin. Eikun vaan kahden tunnin "unien" (levoton, valoisa huone) jälkeen ylös ja vaippoja vaihtamaan. En ymmärrä miksi äitien ei anneta Suomessa levätä edes muutamaa tuntia synnytyksen jälkeen. Käsittämätöntä kohtelua.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon synnyttänyt OYSsä ja TYKSissä ja täytyy sanoa että kulttuurit oli kuin yö ja päivä. Oulussa tunsin olevani kuin jotain karjaa ja molemmilla kerroilla sattui sama inhottava yöhoitaja. Toisella kerralla tunnistin että ei helvetti taasko. :D Synnytyksen aikana ei hirveästi kukaan viitsinyt mulle kertoa mitä tapahtuu tai tehdään ja kohtua supistava ainekin spruutattiin vaan suoneen ja mun piti kysyä mitä toi oli? :D Salista piti kävellä itse osastolle työntäen vauvaa kärryssä. Paikkoja oli liian vähän ja se kyllä kerrottiin ja kiire tuntu olevan kaikilla ja kaikki vaikutti tosi kireiltä.

TYKSissä puolestaan synnytyksessäkin aina ennen kuin koskettiin siitä kerrottiin. Mut kärrättiin pyörätuolilla osastolle vauva sylissä, mikä oli jotenkin tosi kiva. Rauhallinen meno vaikka tilaa oli sielläkin vähän. Ei ollut sellaista kiireen tuntua ja kysyttiin mitä mieltä oisin jos lähtisin kotiin jo aamusta lääkärin jälkeen. Saman asian (tilan puutteen) voi ilmaista monella tavalla. Kaikki tervehti kun tulin vauvan kanssa osastolle. Siellä oli kyllä tosi lämmin meininki ja yksi hoitaja toivotteli tervetulleeksi uudelleenkin. :D

Oulussa suuri osa synnyttäjistä (ja myös henkilökunnasta) on lestadiolaisia. Heillä syntyy lapsia ainakin joka toinen vuosi, niin se on vaan naisen elämään kuuluva normaali suoritus ja arkinen rutiini ei mikään elämys tai ainutlaatuinen tapahtuma.