Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli

Suomessa paljon empatiakyvyttömiä hoitajia samoin muut ihmiset, kamalaa tekstillä suurimalla osalla hoitajilla liittyen korona potilaisiin, oikein hävettää suomalaisena ja kanssaeläjänä kun oikeasti lällätellään ja kohdellaan kuin saastaa 🤢

Ihan itse oot sen mukulan pannu tähän maailmaan. Raskaus ei ole sairaus. Ymmärrän jos valittaisit että oisit saanut kohtelua sairauden hoitoon mutta sairaalassa keskitytään vauvan hyvinvointiin, ei sun.

Synnärille meneville antaisin vinkkinä ottaa varuiksi omat korvikkeet mukaan.

Itselläni kesti myös maidon nousu kaikissa kolmessa synnytyksessä ja sainkin keskimmäisen kohdalla neuvolasta vinkin ottaa omat mukaan, kun tuli puhetta miten nihkeästi sitä ”lisämaitoa” haluttaisiin synnärillä antaa.

Esikoinen syntyi hätäsektiolla raskausmyrkytyksen takia ja sain todella hyvää hoitoa. Ensin viikon teholla, sitten kaksi viikkoa synnyttäneiden osastolla kahden hengen huoneessa jossa ei ollut kuin minä (vauva oli kunnossa, minulla vain maksa-arvot koholla ja näkö heikko). Minulle hoettiin koko ajan että lepää lepää ja suunilleen koetettiin taluttaa takaisin sänkyyn  kun nousin ylös, vauva vietiin yöksi vauvalaan vai mikä se nyt nykyään on, ruoka tuotiin sängyn viereen, kipulääkkeitä tyrkytettiin vaikka ei edes sattunut mihinkään. 

Siksi oli valtava sokki kohtelu alatiesynnytyksen jälkeen 5 vuotta myöhemmin! Se alkoi heti kun meidät oli siirretty osastolle ja mieheni vitsaili että jokos sitä sampanjaa saa, tympeän näköinen naisimmeinen kävi lätkäisemässä eteemme jäähtyneet kahvit ja kovat pullat. Särkylääkettä en saanut vaikka tikit kiristi kipeästi alakertaa.  Mies lähti  yöksi kotiin, minä jäin kolmen hengen huoneeseen kahden muun naisen kanssa. Vauva itki koko ajan enkä saanut imemään rintaa, en ollut ikinä aiemmin imettänyt vaan esikoinen oli alusta asti saanut pulloa. Hoitaja toi lisämaitoa sättien että kyllä se rintamaito olisi parasta. Maidon jälkeen pieni nukahti hetkeksi mutta alkoi sitten taas itkeä ja hoitaja hermostui kun kutsuin useita kertoja yössä , sanoi että minun on itse selvitettävä mikä lapsellani on. Lähdin sitten käytävälle kävelemään etten häiritsisi huonekavereitani ja heidän vauvojaan. Tunsin olevani he""in yksin  ja avuton.  Lapsi oli toinen, mutta tunsin itseni ensisynnyttäjäksi! 

Synnytin maanantaina ja kotiin oli kuulemma mahdollista päästä vasta perjantaina kun olisi kotiinlähtötarkastukset. Harmittaa etten tuolloin tiennyt ns. poliklinisesta synnytyksestä eli mahdollisuudesta lähteä heti synnytyksen jälkeen kotiin, jos kumpikin on terve. Oli älytöntä vanua viikko osastolla.

Kätilöt osasivat asiansa. Muu sairaallassaolo oli kamalaa. Ei pystynyt yhtään nukkumaan. Hoitajat oli tylyjä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan itse oot sen mukulan pannu tähän maailmaan. Raskaus ei ole sairaus. Ymmärrän jos valittaisit että oisit saanut kohtelua sairauden hoitoon mutta sairaalassa keskitytään vauvan hyvinvointiin, ei sun.

Miksi noin epäkohtelias kommentti? Äidin hyvinvointi vaikuttaa aivan olennaisesti vauvan hyvinvointiin. Tätä ei näköjään jotkut ymmärrä nyt millään.

Mä ehdin olemaan hetken yksin huoneessa, kunnes sinne kärrättiin somali tms nainen vauvoineen. Perässä tuli koko heimollinen miehiä. Niitä istui ikkunalaudallakin, kun eivät meinanneet mahtua mihinkään. Se pieni verhonriekale ei suojannut ollenkaan ja niitä miehiä oli tosiaan ruuhkakaksi asti minunkin puoleisella ikkunalaudalla, eikä siihen suuntaan ollut verhoa ollenkaan. Illalla hoitaja kävi niille useamman kerran sanomassa, että alkaa yörauha. Eivät olisi halunneet mennä pois ollenkaan. Aamulla varhain riensivät toki paikalle taas. Mun oli pakko lähteä esikoiseni kanssa kotiin opettelemaan imetystä. Ei siitä tullut mitään siinä huoneessa. 

En muista muuta kuin että koski per***seen ihan älyttömästi. Ja seuraavaksi tisseihi kun maitoa yritin saada tulemaan.

Synnytin ainokaiseni 3v sitten Kemissä. Erittäin hyvä hoito, en voi moittia sieltä mitään muuta kuin huonoja kovia sänkyjä, joilla oli hankala saada nukutuksi. Olin osastolla reilun viikon.

Vierailija kirjoitti:

Omalle kohdalle osuibmyös ilkeää henkilökuntaa. Yksi yöhoitaja tylytti kunnolla, kun pyysin lisämaitoa. Lyseli miten meinaan kotona ruokkia, että pitäs samalla tapaa pärjätä sairaalassa. 6 h itkun jälkeen toi 10 ml lisämaitoa ja piikitteli silloinkin. Itsellä ei maito lähtenyt nousemaan, vaikka yritin miten pumpata ja imettää. Myöhemmin selvisi, että rintojen rakenteesta johtuvaa. Haukkuivat myös rintani huonoksi ja verisuonet.

Seinäjoki?

Kannattaa ottaa omat särkylääkkeet mukaan. Kokemusta kolmesta synnytyksestä, ja koskaan en ole saanut kipulääkettä kuin anelemalla. Kivun hoito on ensisijaisen tärkeää, että äiti pääsee liikkeelle. Liikkuminen taas on tärkeää laskimotukoksien ehkäisemiseksi. Mutta miksi liikkumisen ja kivun hoidon tärkeyttä ei painoteta ja perustella tuoreille äideille? Siinäpä kysymys.. Its olen sh ja hoidan mm sektioäitejä leikkauksen jälkeen, kipulääkityksessä ei todellakaan panttailla, toki kipeitä he eivät siinä vaiheessa vielä olekkaan, mutta kipua hoidetaan jo ennalta. Paljon olisi parannettavaa, ja myös kätilöiden palkkauksessa ja arvostuksessa olisi petrattavaa, monet ovat liian väsyneitä ja ylikuormittuneita, joka sitten heijastuu potilaisiin.

Jotenkin vielä ymmärrän että synnytystapaa ja kivunlievitystä sen aikana ei pysty vaan katalogista valitsemaan, noihin on yleensä lääketieteelliset perusteet siitä miksi jokin vaihtoehto ei käy. Mulla jäi kaihertamaan se jälkipyykki, mitä tapahtuu kun synnytys on ohi.

Ei ole olemassakaan kahta identtistä synnytystä. Jotkut eivät ehdi edes miettiä sairaalaan lähtöä, vaan mukula mulahtaa lähes huomaamatta kylppärin lattialle pyykkikasaan pesukonetta tyhjentäessä. Jotkut lojuvat osastolla päiväkausia lääkittynä, ja lopulta lapsi on miltei väkivalloin revittävä ulos kun sen tilaama Ikean kirjahylly ja koulupöytä eivät sinne kohtuun tuu mahtumaan. Seuraamukset synnyttäjälle vaihtelevat myös ääripäästä toiseen. Yksi miettii jo synnärillä huomista työpäivää, toinen menee niin kappaleiksi fysiikaltaan/psyykeltään ettei toivu ikinä.

Silti jälkihoito näyttäisi olevan kaikille sama. Ylös, kanttura! Vasikka odottaa! Samalla voisit siivota sotkusi ja lopettaa hoitajien häiritsemisen vaivoinesi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ehkä ihan hyvä, että lapsia tähän maahan nämä ruikuttajat eivät synnytä. Raitilla näkyy toki synnyttäjiä, joilla on pari tenavaa kävelemässä, yksi vaunuissa ja yksi selvästi kaavun alla tulossa.

Ei se, että odottaa saavansa ihmisarvoista kohtelua (esim. että ei tule haukutuksi taikka vähätellyksi) tarkoita sitä, että on ruikuttaja. En mä esim. sairaalassa ollessani sanonut mitään, purin hammasta ja pärjäsin. Toivoin pääseväni kotiin mahdollisimman pian.

Mä olen ollut ei-naistenvaivallisesta vaivasta (samassa sairaalassa kuin missä synnytin) viikon hoidettavana, ja siellä toisella osastolla kohtelu oli täysin erilaista.

Mikään ei muutu kun puree vaan hammasta ja vaikenee, oli paikka sitten sairaala tai mikä tahansa. Hoitajasta tai hoidosta voi tehdä valituksen jos kokee että siihen on aihetta. Vielä parempi on aukaista suunsa ja kertoa miten pahalta se haukkuminen ja vähättely tuntuu. Miksi siedätte tälläistä keneltäkään?

Minä olen aina tykännyt ajasta vauvan kanssa sairaalassa. Saa olla omassa pienessä vauvakuplassa ja palvelu pelaa. Ruoat ym tulee valmiina. Esikoisen kanssa sain ekan yön olla kaksin huoneessa ja vierustoverin sain vasta seuraavana yönä. Nuoremman kanssa olin kahdestaan vauvan kanssa vaikka huoneessa oli toiselle äidille sänky mutta se ei ollut silloin käytössä. Onneksi en asu enää pääkaupunkiseudulla. Siellä ehkä enemmän liukuhihnameininki kaikessa terveydenhuollossa.

Mulla on ihanat muistot sairaalasta, mutta se olikin Tammisaari ja vuosi 2000. Asuttiin Vallilassa ja kätilöopisto olisi ollut lähellä, mutta mentiin taksilla 97km Tammisaareen. Aamusta oltiin perillä, oisko puoli seitsemältä ja lapsi syntyi 20:45 paikkeilla. Siinä ehti kätilökin vaihtua välissä, mutta toisaalta siellä oli myös ihana opiskelija, joka oli kanssani alusta loppuun <3

Meillä oli perhehuone ja se tuntui melkein kuin ihanalta lomalta miehen kanssa. Mies oli ollut paljon töissä, mutta vauvan syntymän myötä piti kolme viikkoa isyyslomaa. Sairaalassa sain tosi hyvin apua imetykseen, sen opettelussa kesti. Kotiin ei hoputtanut kukaan, odottivat että koen itse olevani valmis ja otan asian esiin. Maanantaina synnytin ja lauantaina lähdin kotiin. Ilman tuota hyvää alkua ei olisi imetyksestä tullut yhtään mitään, jouduin kumejakin käyttämään alussa ja vauvalle laitettu lonkkalasta toi lisähaastetta. Keittivät minulle mammateetä ja laittoivat rintoihin akuneulatkin, kaikki tehtiin että imetys lähtisi sujumaan ja lähtihän se sitten vaikean alun jälkeen.

Ihanat muistot jäi ja todella monesti olen heitä kiitollisuudella muistanut. En yhtään ihmettele, että Venäjältä tuli sinne naisia synnyttämään. Eipä ole tuotakaan paikkaa enää :-(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksiköhän naiset on niin veemäisiä toisilleen mitä lapsiin tulee? Tai siis voitaisiin vaan päättää, että äidit ja lapset on tärkeitä ja heille pitäisi tarjota mahdollisimman hyvät oltavat. Oltaisiin onnellisia ja kohteliaita.

Mutta veetuillaan että tämä ei ole hotelli, raskaus ei ole sairaus, synnytys on luonnollista, imetyksessä epäonnistuminen on äidin oma valinta olla perseestä, ja jos mistään tästä sanoo pienintäkään poikkipuolista sanaa on huono, lellitty ja tyhjästä valittava.

-Vela

Nykyajan kermanekat, voisitte synnyttää kotona! Miksi ihmeessä änkeätte sairaalaan synnyttämään! Ihmeellistä vali,vali valitusta! Sairaalassa on monenlaista toimintaa, myös yöllä ja kaikki siellä ei todellakaan pyöri ainoastaan teidän ympärillänne! Ihmettelen teitä valittavia kermanekkoja? Synnyttäkään kotona niin siellä saatte olla rauhassa.

Ihmettelen tosiaan, pysykää himassa ja laittakaa sinne olohuoneeseen palju jossa saatte lillua sydämenne kyllyydestä, kukaan ei häiritse, eikä läväytä valoja päälle.

 Aivan järkyttävää valistusta ja henkilökunnan arvostelemista, henkilökunnan joka varmasti tekee parhaansa. Väittäisin, että kyse on vain siitä että nykynainen veetuuntuu, tissit venyy napaan saakka, alapääkin ehkä kärsii, puhumattakaan nyt siitä että se oma aika jää hetkeksi vähempään. Ei voi istua kännykkä poskessa 24/7

ÄLKÄÄ HANKKIKO LAPSIA KÄRSIMÄÄN, jos ette ole valmis hoitamaan, hoivaamaan ja pahinta jos ette kykene rakastamaan. Jos rakastatte vain itseänne, elämä tulee olemaan hankalaa.

Minulle lapseni, hätäsektiolla lahjaksi saatu oli sellainen asia, josta olen kiitollinen meidän hyvälle terveydenhuollolle,  koin olevani turvassa ja lapseni oli turvassa.

Lapseni on aikuinen ja minä kykenen rakastamaan häntö,  hän on kertonut rakastavansa minua, äitiään vaikka en ole lainkaan täydellinen ollut kaikessa.

 Hyvää joulun jatkoa.

Oho, ei kai tässä kukaan ole sanonut ettei ole valmis hoitamaan ja rakastamaan lastaan? Siihen aikaan, kun sinut leikattiin ja sait vauvan, hoito oli synnytyssairaalassa erilaista. Tottakai jokainen on kiitollinen elävästä lapsesta ja siitä että on itse elossa.

Mutta jos on huonossa kunnossa, niin miksi sairaalassa ei saa nykyään tarpeeksi apua edes perushoidossa? Imettämisen alku ei ainakaan helpotu, jos äiti on stressaantunut, ei saa syödä eikä nukkua. Kai nyt edes tämän ymmärrät?

Mietinkin miksi alapeutukset, mutta että äiti ei saa nukkua eikä syödä? Väiittäisin, että jos imetys ei suju, se on psyykkinen juttu, jolle ei voi kukaan muu mitään kuin se imettäjä itse. Minulla se hätäsektion vuoksi pikkasen meni pieleen, mutta ei lapsi tänä päivänä nälkään kuole.

Aika hurjaa, eikös tämän päivät tytöt hoe heti vttua,  jos asiat eivät järjesty heti. Koskaan ikinä ei ole meillä kiinnitetty huomiota synnytyksiin ja äiteihin näin paljon huomitoa kuin nyt ja ruikutus vaan jatkuu. Jopa muilta mailta halutaan palata kotimaahan juuri Suomeen synnytäämään ja toki sitten myömmin tuo´daan lapsia tänne kouluttaumaan. Hutumajoissa synnyttäneetkin tänne seilattuuaan sylkevät rasismia ja valittavat heti jos roskia ja likaisia vaippoja  ei siivota heti lattioilta.

 

Toi äidin psyyken ja imetyksen onnistumisen yhdistäminen on leimaavaa p....a josta pitäisi nykyajassa kertakaikkiaan päästä eroon. Miten maidonnnousu on psyykestä kiinni, jos esim. elimistö taistelee selviämisen puolesta hempan ollessa 70?

Imetyshysteria jätti ikävimmät muistot sairaalasta...Mua runneltiin kuin jotain lihapalaa, jonka pitää vaan alkaa tuottaa maitoa. Halusin pois äkkiä kodin rauhaan, ja onneks pääsinkin aika pian, kun osoitin omatoimisuuteni ja kykykyni hoitaa vauvaa. Miten voidaankin ihmistä syyllistää jostain elimistön toiminnan häiriöstä, joka on aika luonnollinen monipäiväisen ja verenhukkaan johtaneen episodin jälkeen? Ilman tällaistakin syytä imetys tarvitsee rauhaa eikä runnomisya ja taivastelua.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sairaalan pitäisi olla hotelli?

Sama tuli mieleen, että mikähän koppava prinsessa siellä on ollut puskemassa tuotosta pihalle.

Vierailija kirjoitti:

Synnytyksiä lämmöllä muistaen kirjoitti:

Näitä rujoja synnytyskokemuksia lukiessa ei voi olla muuta kuin kiitollinen siitä, etten ole synnyttänyt lapsiani Suomessa. Synnytyksissäni mukana olivat oma synnytyslääkäri, omat hoitajat, oma sairaanhoito-opiskelija-harjoittelija, joka toteutti kaikki pienimmätkin toiveeni ja sen lisäksi oma huone, oma kylppäri ja oma rauha sekä hyvät muistot sairaala-ajoista. Myös ruoka aivan mahtavaa ja ateriat pystyi valitsemaan ruokalistalta. Sen lisäksi synnytysosastolla oli äitejä varten iso jääkaappi täynnä syötävää ja juotavaa, jos aterioitten välissä halusi jotain välipalaa. Etenkin yli neljäkiloisen poikani synnytyksen jälkeen joutuessani tiputukseen, tuntui niin hyvältä lääkärini ja hoitajien lämmin ja ystävällinen huolenpito sekä minusta että vauvasta.

Mitä tällainen synnytys maksoi? Maksoi maltaita, mutta joku vakuutus sen korvasi?

Työnantajani terveysvakuutus tietenkin maksoi kulut, mikäänhän ei tietenkään ole ilmaista tässä maailmassa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksiköhän naiset on niin veemäisiä toisilleen mitä lapsiin tulee? Tai siis voitaisiin vaan päättää, että äidit ja lapset on tärkeitä ja heille pitäisi tarjota mahdollisimman hyvät oltavat. Oltaisiin onnellisia ja kohteliaita.

Mutta veetuillaan että tämä ei ole hotelli, raskaus ei ole sairaus, synnytys on luonnollista, imetyksessä epäonnistuminen on äidin oma valinta olla perseestä, ja jos mistään tästä sanoo pienintäkään poikkipuolista sanaa on huono, lellitty ja tyhjästä valittava.

-Vela

Nykyajan kermanekat, voisitte synnyttää kotona! Miksi ihmeessä änkeätte sairaalaan synnyttämään! Ihmeellistä vali,vali valitusta! Sairaalassa on monenlaista toimintaa, myös yöllä ja kaikki siellä ei todellakaan pyöri ainoastaan teidän ympärillänne! Ihmettelen teitä valittavia kermanekkoja? Synnyttäkään kotona niin siellä saatte olla rauhassa.

Ihmettelen tosiaan, pysykää himassa ja laittakaa sinne olohuoneeseen palju jossa saatte lillua sydämenne kyllyydestä, kukaan ei häiritse, eikä läväytä valoja päälle.

 Aivan järkyttävää valistusta ja henkilökunnan arvostelemista, henkilökunnan joka varmasti tekee parhaansa. Väittäisin, että kyse on vain siitä että nykynainen veetuuntuu, tissit venyy napaan saakka, alapääkin ehkä kärsii, puhumattakaan nyt siitä että se oma aika jää hetkeksi vähempään. Ei voi istua kännykkä poskessa 24/7

ÄLKÄÄ HANKKIKO LAPSIA KÄRSIMÄÄN, jos ette ole valmis hoitamaan, hoivaamaan ja pahinta jos ette kykene rakastamaan. Jos rakastatte vain itseänne, elämä tulee olemaan hankalaa.

Minulle lapseni, hätäsektiolla lahjaksi saatu oli sellainen asia, josta olen kiitollinen meidän hyvälle terveydenhuollolle,  koin olevani turvassa ja lapseni oli turvassa.

Lapseni on aikuinen ja minä kykenen rakastamaan häntö,  hän on kertonut rakastavansa minua, äitiään vaikka en ole lainkaan täydellinen ollut kaikessa.

 Hyvää joulun jatkoa.

Oho, ei kai tässä kukaan ole sanonut ettei ole valmis hoitamaan ja rakastamaan lastaan? Siihen aikaan, kun sinut leikattiin ja sait vauvan, hoito oli synnytyssairaalassa erilaista. Tottakai jokainen on kiitollinen elävästä lapsesta ja siitä että on itse elossa.

Mutta jos on huonossa kunnossa, niin miksi sairaalassa ei saa nykyään tarpeeksi apua edes perushoidossa? Imettämisen alku ei ainakaan helpotu, jos äiti on stressaantunut, ei saa syödä eikä nukkua. Kai nyt edes tämän ymmärrät?

Mietinkin miksi alapeutukset, mutta että äiti ei saa nukkua eikä syödä? Väiittäisin, että jos imetys ei suju, se on psyykkinen juttu, jolle ei voi kukaan muu mitään kuin se imettäjä itse. Minulla se hätäsektion vuoksi pikkasen meni pieleen, mutta ei lapsi tänä päivänä nälkään kuole.

Aika hurjaa, eikös tämän päivät tytöt hoe heti vttua,  jos asiat eivät järjesty heti. Koskaan ikinä ei ole meillä kiinnitetty huomiota synnytyksiin ja äiteihin näin paljon huomitoa kuin nyt ja ruikutus vaan jatkuu. Jopa muilta mailta halutaan palata kotimaahan juuri Suomeen synnytäämään ja toki sitten myömmin tuo´daan lapsia tänne kouluttaumaan. Hutumajoissa synnyttäneetkin tänne seilattuuaan sylkevät rasismia ja valittavat heti jos roskia ja likaisia vaippoja  ei siivota heti lattioilta.

 

Toi äidin psyyken ja imetyksen onnistumisen yhdistäminen on leimaavaa p....a josta pitäisi nykyajassa kertakaikkiaan päästä eroon. Miten maidonnnousu on psyykestä kiinni, jos esim. elimistö taistelee selviämisen puolesta hempan ollessa 70?

Imetyshysteria jätti ikävimmät muistot sairaalasta...Mua runneltiin kuin jotain lihapalaa, jonka pitää vaan alkaa tuottaa maitoa. Halusin pois äkkiä kodin rauhaan, ja onneks pääsinkin aika pian, kun osoitin omatoimisuuteni ja kykykyni hoitaa vauvaa. Miten voidaankin ihmistä syyllistää jostain elimistön toiminnan häiriöstä, joka on aika luonnollinen monipäiväisen ja verenhukkaan johtaneen episodin jälkeen? Ilman tällaistakin syytä imetys tarvitsee rauhaa eikä runnomisya ja taivastelua.

Kuinka ne siellä hutumajoissa, naiset joilta paikat aina kurotaan kiinni, synnyttävät jopa kymmemen lapsukaista.  En usko,  että kukaan siellä on kädestä pitämässä ja hoivaamassa samaan malliin kuin meillä täällä.

Bambukarhu kirjoitti:

Neljä lasta olen synnyttänyt, kolme Helsingissä ja yhden muualla Uudellamaalla. 1. lapsen synnyttyä lisämaitoa ei annettu toistuvista pyynnöistäni huolimatta. Itseltäni ei tullut pisaraakaan ennenkuin 4. päivänä. Lopulta lapsen bilirubiiniarvot olivat kuivettumisen vuoksi todella korkeat ja hän oli valohoidossa, sairaalassaoloaika venyi yli viikkoon. Lääkäri kehoitti tekemään kirjallisen valituksen, hän näki koneelle kirjatut lisämaitopyyntöni. Tämän lisäksi jatkuva yöllinen ramppaus valojen päälle lätkimisineen v*tutti. Olin vauva sylissä tuolissa yrittämässä taas syöttää, vaikkei maitoa tullut. Hoitaja tuli klo 5 aamulla hirveällä ryminällä huoneeseen huutaen:"EIKÖ TÄÄLLÄ SYÖTETÄ LASTA OLLENKAAN!?"Kun näki minut tuolissa, totesi "Ai täällä ollaankin hereillä." Tätä "tarkistelua" riitti joka yölle.

2. lapsen synnyttyä hoitaja lupasi eräänä päivänä, että vauva voi olla 5 minuuttia hänen kanssaan toimistossa, että voin käydä suihkussa. Katsoin kellosta aikaa ja kolmen minuutin päästä olin huoneessa, vauva oli tuotu huoneeseen ja oli siellä yksin itkien kasvot punaisina. Suihkuhuone oli muutaman m päässä huoneesta, kukaan ei tullut sanomaan tuon kolmeminuuttisen suihkuni aikana, että vauva onkin nyt huoneessa yksin. Kun kysyin miksi vauva oli viety yksin huoneeseen oli vastaus:"On täällä muitakin kuin sinä." Olimme ennenaikaisen synnytyksen vuoksi taas pidempään (yli viikon) sairaalassa, jona aikana minua kävi katsomassa miehen ja esikoisen lisäksi isäni, siskoni, anoppi, serkku ja tämän äiti. Eri päivinä ja eri aikaan. Hoitaja alkoi valittaa minulle, että vieraita käy liikaa!Lisäksi sama hoitaja tuli huoneeseemme, kun olin syöttänyt vauvan ja hän oli juuri nukahtanut sänkyynsä. Mieheni oli paikalla ja olimme ihailleet ja hoitaneet vauvaa yhdessä pitkän ajan. Hoitaja nappasi vauvan sängyn ja lähti juoksujalkaa kiikuttamaan sitä pitkin käytävää, me juoksimme perässä "hei, mihin viet vauvaamme". Hoitaja totesi, ettemme selkeästi osaa hoitaa lastamme ollenkaan. Kerroin asiasta toiselle hoitajalle, osastonhoitaja tuli seuraavana päivänä ja pahoitteli vuolaasti "olemme saaneet samanlaista palautetta ko. hoitajasta aiemminkin." Vaikka toinen henkilö kirjauksillaan kumosi tämän oudon hoitajan kirjaukset "kykenemättömyydestämme hoitaa vauvaa" ja osastonhoitaja esitti pahoittelut ja tämä oudosti käyttäytynyy hoitaja pyysi anteeksi, jätti tapahtumat tietenkin ikävät muistot. 3.lapsi syntyi liian aikaisin (33+) ja olin sisällä sairaalassa. Yöllä soitin kelloa ja totesin, että synnytän kohta. Hoitaja ei tehnyt sisätutkimusta vaan toi supistuksia ehkäisevän lääkkeen. Synnytys käynnistyi melko nopeasti ja tämä lääkkeen tuonut hoitaja totesi minulle: "Miksi sä teet tällaista?" En tullut kysyneeksi mitä...Supistuksia ehkäisevä lääke sotki koko synnytyksen, kun supistukset laantuivat kesken kaiken. 4.lapsi syntyikin Hgin ulkopuolella. Kaikki sujui lopulta ihan hyvin. Menin yöllä sairaalaan ja totesin, että synnytän kohta. Koska supistuskäyrät olivat olemattomat, minut lähetettiin kotiin. 15 minuuttia ehdin olla kotona ja lähdin takaisin sairaalaan ja synnytin. Kätilö pahoitteli ja sanoi "Meidän pitäisi uskoa teitä uudelleensynnyttäjiä."

Hyvä ettei hoitaja tehnyt sisätutkimusta, se ei nimittäin kuulu hänen tehtäviinsä.