Kertokaas naiset tähän noloja panoja
Tai melkein-panoja. Tulee mieleen tässä eräänä päivänä oli ovulaatio, niin ja olin huppelissa, meinasin panna yhtä todella vittumaista ja tyhmää, epäviehättävää laihaa kaljua. Onneksi ei kuitenkaan tehty mitään. Huh, nolottaa silti.
Kommentit (125)
Lähin kerran nuorempana yhen tyypin matkaan baarista. Sen luona sitten ruvettiin hommailemaan. Tää jätkä sit yhtäkkiä rupes itkeen. Olin ihan et wtf? Sit se kertoi mulle jostain ex tyttöystävästä, joka oli kuollut autokolarissa ja tää jätkä oli ollut kuskina. Oli ajanut kilpaa jonkun kanssa ja syytti siis itseään sen tytön kuolemasta. Yritin siinä lohdutella ja sanoin, et kannattaisi varmaan ihan käydä jonkun psykologin kanssa juttelemassa. Tän jälkeen aattelin jo, et juttu sais jäädä siihen, mut tyyppi halus jatkaa. No sit ruvettiin paneen ja seuraavaksi se rupes sit kutsumaan mua sen exän nimellä. Se oli niin friikkiä. Sain kunnon hepulit ja sanoin, et tilaan taksin ja lähen kotiin. Olin jo vähän paniikissa, et kuinka sekasin se jätkä oikein on. No pääsin lähteen, vaikka se yritti estellä. Seuraavana vknloppuna näin sen baarissa ja selvis, et se on mun yhen kaverin lapsuuden tuttu. Sanoin vaan kaverille, et se on aika sekasin, enkä haluu olla sen jätkän kanssa enää missään tekemisissä. Kaveri tiesi tästä kuolinkolarista. Kovasti se jätkä yritti tarjota mulle taksirahaa mun kaverin välityksellä, mutta en ottanut. En oikein tajua miten edes tuli lähdettyä sen tyypin matkaan, ku ei se ollut yhtään mun tyyppinen.
[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 23:51"]
Menetän uskoni teihin naiset ja haluaisin uskoa, että ette kaikki ole tuollaisia, mutta usko on koetuksella, kun selailee av-palstaa :(
[/quote]älä lue :D ja ei kaikki täällä ole muijia, mä olen miespuolinen ja luen tätä palstaa! Täältä saa välillä päivän naurut, näin surkeaa mun elämä on et viihdytän itteäni av:lla lol :-D
Yhden ainoan kerran päätin kokeilla yhden yön juttua, no ei olisi kannattanut. Raahasin siis baarista ukon kämpille, siinä oltiin jo vähissä vaatteissa ja kohti aktia menossa, niin mies alkoi yhtäkkiä ääneen miettiä että mitäköhän hänen tyttöystävänsä puuhaa tällä hetkellä. Heitin ukon ulos. Oksettavaa miten löyhä moraali joillain on, tietenkin saattoi olla kyseessä myös avoin suhde mutta epäilen...
[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 00:32"][quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 00:26"]Kylläpäs näitä noloja oksettavia lorttoja näemmä riittää. Hyi helvetti.
[/quote]
Hahahaa :D Pelkäätkö löytäväsi itsesi jonkun tarinasta? Vai oletko kokematon?
[/quote]
En ole tuo aiempi kirjoittaja, mutta onko mielessäsi käynyt että myös monet kunnolliset ja tavoitellut miehet eivät välttämättä arvosta tuollaisen naisen toimintaa. Sääliksi käy aina kun joku kommentillaan antaa olettaa että luulee näiden kriittisten kommenttien olevan jonkun katkeran pienimunaisen ruman ikipoikuuden kirjoittamia. Joku tuossa aiemmin kommentoi että ei tulevalle miehelle tarvitse kertoa. Ei tietenkään tarvitse, paitsi sitten jos häntä asia kiinnostaa, täytyy kertoa totuus tai sanoa että en aio kertoa totuutta. Se on ihan ok että ihmisillä on erilainen moraali ja toisilla on kunnianhimoa, toisilla ei.
Kertokaa miehetkin jotain mitä naiset on toheltanut! Varmasti löytyy niitäkin :D
Tää ei varsinainen panotarina ole. Mutta kertomus siitä että saa olla varuillaan joskus ja kaikkee sitä on.
Baarissa tuli juttelemaan eräs ei-nyt-juuri-minkään-näköinen mies. Sama oli jutellut jo ulkona ja puheltiin niitä näitä. Ei minkäänlaista iskemistä havaittavissa, tai sit mä en vaan halunnut havaita. Itse olin mahdollisimman friend-like, ettei mies vaan kuvittele mitään.
Jossain vaiheessa tyyppi sitten katosi ja mulle oli ihan sama. Myöhemmin näin sen naurattamassa muita naisia täyttä häkää. Ei ilmeisesti käynut flaksi, kun minut huomattuaan lähti perääni. Sanoin lähteväni kotiin ja hän sanoi että taitaa lähteä myös. Tässä vaiheessa oli siis varmaan pari tuntia siitä kun olimme jutelleet.
Noh, jätkä ehdotti lennosta että lähdenkö jatkoille hänen kaverinsa luokse, jonne on tulossa muitakin ihmisiä. Hiprakassa sitten mietin että let's go.
Päädyimme rappuun ja yllätyksekseni jätkä avasikin oven omalla avaimellaan. Kämppä oli tyhjä. Jätkä vakuutteli että "joo ne muut tulee myöhemmin....".
Eihän sinne ketään tullut. Äijä keitti teet ja mä en juonut, ties vaikka olis ollut jotain tippoja siinä.... Sanoi että ota vaan vaatteita pois ja Voit toki jäädä tänne yöksi kun kello on niin paljon.
Mua alkoi jo ärsyttää. Lähdin menemään ja äiä suuttui niin että veti oven kovaa kiinni mun perästä.
Mitä vittua tollanen on että tarvii valehdella toinen lähtemään kämpille.
Ei sattunut itselle mutta jäi kyllä hyvin bussissa mieleen, nuori nainen ehkä 18-20v oli noin 30-40v miehen matkassa ja tyttö oli jotenkin neuroottinen ja poissa tolaltaan. Ei kumminkaan aineissa eikä haissut alkoholilta. Jossain vaiheessa tyttö hyppäsi miehen syliin ja mies silitteli tyttöä kuin jotain kiimaista pentua. Sitten mies sanoi tulevansa tytön kotiin ja tyttö alkoi olla todella hermostunut ja selitti jotain ettei hän voi tulla koska hänen isänsä suuttuu ja tappaa miehen!
[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 03:54"]
Tää ei varsinainen panotarina ole. Mutta kertomus siitä että saa olla varuillaan joskus ja kaikkee sitä on. Baarissa tuli juttelemaan eräs ei-nyt-juuri-minkään-näköinen mies. Sama oli jutellut jo ulkona ja puheltiin niitä näitä. Ei minkäänlaista iskemistä havaittavissa, tai sit mä en vaan halunnut havaita. Itse olin mahdollisimman friend-like, ettei mies vaan kuvittele mitään. Jossain vaiheessa tyyppi sitten katosi ja mulle oli ihan sama. Myöhemmin näin sen naurattamassa muita naisia täyttä häkää. Ei ilmeisesti käynut flaksi, kun minut huomattuaan lähti perääni. Sanoin lähteväni kotiin ja hän sanoi että taitaa lähteä myös. Tässä vaiheessa oli siis varmaan pari tuntia siitä kun olimme jutelleet. Noh, jätkä ehdotti lennosta että lähdenkö jatkoille hänen kaverinsa luokse, jonne on tulossa muitakin ihmisiä. Hiprakassa sitten mietin että let's go. Päädyimme rappuun ja yllätyksekseni jätkä avasikin oven omalla avaimellaan. Kämppä oli tyhjä. Jätkä vakuutteli että "joo ne muut tulee myöhemmin....". Eihän sinne ketään tullut. Äijä keitti teet ja mä en juonut, ties vaikka olis ollut jotain tippoja siinä.... Sanoi että ota vaan vaatteita pois ja Voit toki jäädä tänne yöksi kun kello on niin paljon. Mua alkoi jo ärsyttää. Lähdin menemään ja äiä suuttui niin että veti oven kovaa kiinni mun perästä. Mitä vittua tollanen on että tarvii valehdella toinen lähtemään kämpille.
[/quote]Onpas sun elämä jännää.
[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 03:35"]
Kertokaa miehetkin jotain mitä naiset on toheltanut! Varmasti löytyy niitäkin :D
[/quote]Ei jaksa, te vedätte vain niistä herneet nenään. Jos tietäisitte miten sekopäisiä ja noloja naisia on olemassa, niin teidän mielenne järkyttyisi liikaa.
[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 04:13"][quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 03:54"]
Tää ei varsinainen panotarina ole. Mutta kertomus siitä että saa olla varuillaan joskus ja kaikkee sitä on. Baarissa tuli juttelemaan eräs ei-nyt-juuri-minkään-näköinen mies. Sama oli jutellut jo ulkona ja puheltiin niitä näitä. Ei minkäänlaista iskemistä havaittavissa, tai sit mä en vaan halunnut havaita. Itse olin mahdollisimman friend-like, ettei mies vaan kuvittele mitään. Jossain vaiheessa tyyppi sitten katosi ja mulle oli ihan sama. Myöhemmin näin sen naurattamassa muita naisia täyttä häkää. Ei ilmeisesti käynut flaksi, kun minut huomattuaan lähti perääni. Sanoin lähteväni kotiin ja hän sanoi että taitaa lähteä myös. Tässä vaiheessa oli siis varmaan pari tuntia siitä kun olimme jutelleet. Noh, jätkä ehdotti lennosta että lähdenkö jatkoille hänen kaverinsa luokse, jonne on tulossa muitakin ihmisiä. Hiprakassa sitten mietin että let's go. Päädyimme rappuun ja yllätyksekseni jätkä avasikin oven omalla avaimellaan. Kämppä oli tyhjä. Jätkä vakuutteli että "joo ne muut tulee myöhemmin....". Eihän sinne ketään tullut. Äijä keitti teet ja mä en juonut, ties vaikka olis ollut jotain tippoja siinä.... Sanoi että ota vaan vaatteita pois ja Voit toki jäädä tänne yöksi kun kello on niin paljon. Mua alkoi jo ärsyttää. Lähdin menemään ja äiä suuttui niin että veti oven kovaa kiinni mun perästä. Mitä vittua tollanen on että tarvii valehdella toinen lähtemään kämpille.
[/quote]Onpas sun elämä jännää.
[/quote] Ois varmaan ollut jännempää, mutta mies ei kiinnostanut mua millään tavalla. Tää oli varottava esimerkki siitä että voi tulla huijatuks.
[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 04:15"][quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 03:35"]
Kertokaa miehetkin jotain mitä naiset on toheltanut! Varmasti löytyy niitäkin :D
[/quote]Ei jaksa, te vedätte vain niistä herneet nenään. Jos tietäisitte miten sekopäisiä ja noloja naisia on olemassa, niin teidän mielenne järkyttyisi liikaa.
[/quote] Me ollaan kuultu ne pahimmat jo meidän kavereilta. Antaa tulla vaan.
[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 23:41"]
[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 23:39"]
Työpaikan pikkujoulujen jälkeen annoin säälistä erittäin lihavalle, umpiujolle nörtille työkaverille. Raukka vähän pelkäsikin minua kun olin niin päällekäyvä eikä hänellä ollut ennestään kokemusta naisista. Mutta vähään juomia saatuaan oli kyllä täysillä mukana. Harmi vaan että tyyppi ihastui minuun valtavasti ja jäi roikkumaan. Ei millään tahtonut uskoa että se oli vain 1 ilta ja siinä se. Lähetteli rakkaus-sähköposteja ja tuijotti vaivaannuttavasti. Pakko oli vaihtaa työpaikkaa.
[/quote]Mitä opimmekaan: Don't shit where you eat. :D -ap
[/quote]
http://www.vauva.fi/keskustelu/4437369/ketju/mies_ei_pysy_millaan_kovana
[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 22:58"]Tai melkein-panoja. Tulee mieleen tässä eräänä päivänä oli ovulaatio, niin ja olin huppelissa, meinasin panna yhtä todella vittumaista ja tyhmää, epäviehättävää laihaa kaljua. Onneksi ei kuitenkaan tehty mitään. Huh, nolottaa silti.
[/quote]
Tää oli kyllä maailman noloin pano, siis ei tehty mitään.
[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 01:46"]On aika hassua miten moni nainen ei ymmärrä että kortsun päälle ropaaminen voi viedä mieheltä fiilikset. Tiedän että Ruotsissa seksuaalivalistusvideoissa tästäasiasta puhutaan ihan avoimesti. Suomessa ei näemmä vieläkään. Terskaan suuntautuva limakalvokontakti on useimmille miehille kiihottumisen a ja o, ainakin niissä uusien partnerien kanssa suoritettavissa akteissa joissa voi olla hieman suorituspaineitakin mukana.
Älkää siis haukkuko miehiä näissä tilanteissa lerppakulleiksi ennen kuin olette ottaneet siltä kunnolla suihin. Mikäli paljaan munan suuhun ottaminen ei onnistu niin levittäkää se jalkovälinne miehen naaman eteen työstettäväksi ja vempatkaa munaa samanaikaisesti kädellä. Tämäkin auttanee useimmiten sillä silloin mies haistaa pillun ja kiihottuu.
[/quote]
Vinkki naisille: Älä ryhdy mihinkään miehen kanssa ellei hänellä seiso kunnolla ihan itsekseen. Varmista etukäteen - siis ennen tapaamista - että hän haluaa ja pystyy suoriutumaan kortsun kanssa. Näin sinulla on suuri mahdollisuus panna miehen kanssa, jota ei tarvitse imuttaa tai kädettää, jotta hän pystyy yhdyntään. Totaalinen turn off, jos pelit ja vehkeet eivät toimi kunnolla.
Olin umpikännissä ja jotenkin mystisesti ajauduin erään äijän eeerittäin saastaiselle kämpälle. Halkasin huuleni kun kompastuin pyykkikasaan ja simahdin sängylle. Jossain vaiheessa mies alkaa imeskellä tissejä todella tökerösti. Sittrn huomaankin olevano alasti ja mies lutkuttaa kielellä alakertaa erittäin oudosti ja nousee äkkiä päälle ja tuikkaa prinssinakkinsa sisään. Puolen minuutin nylkytyksen jälkeen on mällit mahalla ja tämä juuri neitsyytensä menettänyt nuori neito vaan simahtaa ja aamulla pohtii "mitä helvettiä". Luojan kiitos ei mitään tsuteja tullut...
[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 01:46"]
On aika hassua miten moni nainen ei ymmärrä että kortsun päälle ropaaminen voi viedä mieheltä fiilikset. Tiedän että Ruotsissa seksuaalivalistusvideoissa tästäasiasta puhutaan ihan avoimesti. Suomessa ei näemmä vieläkään. Terskaan suuntautuva limakalvokontakti on useimmille miehille kiihottumisen a ja o, ainakin niissä uusien partnerien kanssa suoritettavissa akteissa joissa voi olla hieman suorituspaineitakin mukana.
Älkää siis haukkuko miehiä näissä tilanteissa lerppakulleiksi ennen kuin olette ottaneet siltä kunnolla suihin. Mikäli paljaan munan suuhun ottaminen ei onnistu niin levittäkää se jalkovälinne miehen naaman eteen työstettäväksi ja vempatkaa munaa samanaikaisesti kädellä. Tämäkin auttanee useimmiten sillä silloin mies haistaa pillun ja kiihottuu.
[/quote]Varsinkin kun suurin osa näistä naisista on luultavasti melkosia teuraita. Eniten juuri se kummastuttaa, että akat valittaa kun pitäs olla kovana samantien, mutta auta armias jos sanot sille että mikä on ku et oo heti kostee.
[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 02:47"][quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 00:32"][quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 00:26"]Kylläpäs näitä noloja oksettavia lorttoja näemmä riittää. Hyi helvetti.
[/quote]
Hahahaa :D Pelkäätkö löytäväsi itsesi jonkun tarinasta? Vai oletko kokematon?
[/quote]
En ole tuo aiempi kirjoittaja, mutta onko mielessäsi käynyt että myös monet kunnolliset ja tavoitellut miehet eivät välttämättä arvosta tuollaisen naisen toimintaa. Sääliksi käy aina kun joku kommentillaan antaa olettaa että luulee näiden kriittisten kommenttien olevan jonkun katkeran pienimunaisen ruman ikipoikuuden kirjoittamia. Joku tuossa aiemmin kommentoi että ei tulevalle miehelle tarvitse kertoa. Ei tietenkään tarvitse, paitsi sitten jos häntä asia kiinnostaa, täytyy kertoa totuus tai sanoa että en aio kertoa totuutta. Se on ihan ok että ihmisillä on erilainen moraali ja toisilla on kunnianhimoa, toisilla ei.
[/quote]
Sinänsä totta, mutta huomaan, että näissä ketjuissa monesti lähinnä vain miehillä on tarve tulla kommentoimaan ketjun naisten moraalia. Itse luen näitä hyvinkin mielenkiinnolla. Itse kun olen vain aviomieheni sänkyyn päätynyt eikä ole tarvinnut seuraavana aamuna miettiä, että "mitä tuli tehtyä" :) saan hyvät naurut ilman morkkista. Ja sen sijaan, että kokisin tarpeelliseksi arvostella niitä jotka yhden illan juttuja harrastaa, pidän heitä vain kokemusta rikkaampina näidenkin juttujen osalta. Ihmiset on erilaisia, toiset enemmän seikkailuhenkisiä kuin toiset. Ei sen tarvitse olla paheksuttavaa.
[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 00:32"]
[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 00:26"]Kylläpäs näitä noloja oksettavia lorttoja näemmä riittää. Hyi helvetti. [/quote] Hahahaa :D Pelkäätkö löytäväsi itsesi jonkun tarinasta? Vai oletko kokematon?
[/quote]
Teette miehille nauramisesta normaalia? Mikä siinä on pointti?
Miten miehiin suhtautuminen pilkallisesti voidaan hyväksyä, en käsitä. Sama kuin miespalstalla olisi aiheena "kertokaas oudoimmat tissit ja pillut täällä!"
Vittu joillain menee yksityinen ja julkinen häränpyllyä. Hyvä suominaiset. Jos naiseni kertoisi jotain tällaista minusta niin kurittaisin että oppisi tavoille.