Hirveä ero ihmisten välillä riippuen minkälaisesta perheestä tulevat

Voitit juuri keittiöpsykologian SM-kultaa. Mitkä ovat päällimäiset fiilikset?

Ehdottomasti. Eikä mikään ihme, perheeseen synnytään niin ettei aivotkaan ole vielä kehittyneet joten tottakai ympäristö vaikuttaa.

En huomaa, koska meillä ei ole missään tiedostoa, josta voi katsoa jokaisen perheen rakastavuuden.

Minulla on tosin kaltaisesi tuttu, joka aikoinaan selitti täpinöissään, miten minusta kaikin tavoin näkee, että olen ihanan rakastavasta perheestä, koska olen aina niin avoin ja iloinen. En kertonut kasvaneeni lastenkodissa.

Et taida kovin paljon ihmisiä tuntea. Aivan paz capuhetta. Sitten kun elät vanhemmaksi niin huomaat itsekin mitä pötyä mietit. 

Vierailija kirjoitti:

En huomaa, koska meillä ei ole missään tiedostoa, josta voi katsoa jokaisen perheen rakastavuuden.

Minulla on tosin kaltaisesi tuttu, joka aikoinaan selitti täpinöissään, miten minusta kaikin tavoin näkee, että olen ihanan rakastavasta perheestä, koska olen aina niin avoin ja iloinen. En kertonut kasvaneeni lastenkodissa.

kyllähän tuo aloittajan juttu on ihan oikein, hän vaan nyt käyttää tuossa termiä perhe, mutta voihan se rakastava taho olla ollut muukin.

toki tuo rakkauskin on määritelmänä liian epätarkka.

mut kyllä turvaton lapsuus vaikuttaa juuri noin, ja vastaavasti turvallinen antaa paremmat eväät, rohkeutta ym. noin keskimäärin. aina sitten löytyy joku säännön vahvistava poikkeus, mut yleensä ihmiset reagoi asioihin aika samalla tavalla.

perheiden vertaaminen tosin on ihan mahdoton juttu, muuttujia on niin paljon. lapsenkin persoonan kehitykseen voi vaikuttaa niin moni tekijä, joku yksittäinen sukulainen esim. voi olla merkittävässä asemassa, tai muu läheinen.

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti. Eikä mikään ihme, perheeseen synnytään niin ettei aivotkaan ole vielä kehittyneet joten tottakai ympäristö vaikuttaa.

ei kai, kun aivot taitaa valmistua lopullisesti joskus 25-vuotiaana?

Hyvästä kodista tulleet usein tylympiä, koska heidän ei tarvitse ostaa muilta rakkautta.. Huonosta kodista tulevat koittaa olla empaattisia niillekkin joille ei pitäisi olla.

Teoriassahan tuossa voisi olla perää, mutta asia ei tokikaan ole noin yksioikoinen. Tietysti ihminen (lapsi), joka näkee ja kokee epävarmuutta, pelkoa tai surua, oppii jo varhain elämästä sen, että joskus tulee turpaan. Kun kasvetaan ilman merkittäviä haasteita, elämästä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista muodostuu toisenlainen kuva. Myöhemmät kokemukset usein tuppaavat vahvistamaan näitä skeemoja ja onpa persoonallisuudella ja temperamentillakin omat osansa tässä paketissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En huomaa, koska meillä ei ole missään tiedostoa, josta voi katsoa jokaisen perheen rakastavuuden.

Minulla on tosin kaltaisesi tuttu, joka aikoinaan selitti täpinöissään, miten minusta kaikin tavoin näkee, että olen ihanan rakastavasta perheestä, koska olen aina niin avoin ja iloinen. En kertonut kasvaneeni lastenkodissa.

kyllähän tuo aloittajan juttu on ihan oikein, hän vaan nyt käyttää tuossa termiä perhe, mutta voihan se rakastava taho olla ollut muukin.

toki tuo rakkauskin on määritelmänä liian epätarkka.

mut kyllä turvaton lapsuus vaikuttaa juuri noin, ja vastaavasti turvallinen antaa paremmat eväät, rohkeutta ym. noin keskimäärin. aina sitten löytyy joku säännön vahvistava poikkeus, mut yleensä ihmiset reagoi asioihin aika samalla tavalla.

perheiden vertaaminen tosin on ihan mahdoton juttu, muuttujia on niin paljon. lapsenkin persoonan kehitykseen voi vaikuttaa niin moni tekijä, joku yksittäinen sukulainen esim. voi olla merkittävässä asemassa, tai muu läheinen.

Laajimmin levinnyt ja hyväksytty persoonallisuuspsykologian teoria on BIG5. Jokaiselta löytyy näitä persoonallisuuden piirteitä, avoimuutta, tunnollisuutta, ekstroversiota, sovinnollisuutta ja neuroottisuutta.

Persoonallisuus ei synny pelkällä kasvatuksella ja kodin rakastavuudella.

Persoonallisia piirteitä nuo ovat. Itsekin olen rakastavasta perheestä ja olen hiljainen ja vähän etäännyttävä tyyppi.

Eiköhän se käyttöliittymä vaikuta kans aika paljon. Älykkyys, lahjakkuus, ulkonäkö, kunnianhimo, kilpailuvietti, tahdonvoima…

Mikäli nuo ovat edukkaassa päädyssä, ympäristöllä suhteellisesti paljon vähemmän väliä.

Tutkimusten mukaan lasten pahoinpitelyllä ja matalalla älyllä on yhteys. 

(Totta kai, kun saavat ne huonot geenit vanhemmilta, jotka ovat tarpeeksi tyhmiä tukistamaan ja hakkaamaan pienempää)

Hahaha, mitä ihmettä?

Tulen alkoholistiperheestä, olen päivänselvä ekstrovertti ja paljon optimistisempi, kuin moni paremmasta perheestä tuleva ystäväni. On ollut paskoja suhteita, mutta kaikista olen itse lähtenyt. Aviomieheni on paras ja kunnollisin ihminen, johon olen koskaan törmännyt.

Lapsuudenperhe asettaa rajoitteita tai laittaa vähän mutkia matkaan, mutta ei määritä ihmistä tai loppuelämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En huomaa, koska meillä ei ole missään tiedostoa, josta voi katsoa jokaisen perheen rakastavuuden.

Minulla on tosin kaltaisesi tuttu, joka aikoinaan selitti täpinöissään, miten minusta kaikin tavoin näkee, että olen ihanan rakastavasta perheestä, koska olen aina niin avoin ja iloinen. En kertonut kasvaneeni lastenkodissa.

kyllähän tuo aloittajan juttu on ihan oikein, hän vaan nyt käyttää tuossa termiä perhe, mutta voihan se rakastava taho olla ollut muukin.

toki tuo rakkauskin on määritelmänä liian epätarkka.

mut kyllä turvaton lapsuus vaikuttaa juuri noin, ja vastaavasti turvallinen antaa paremmat eväät, rohkeutta ym. noin keskimäärin. aina sitten löytyy joku säännön vahvistava poikkeus, mut yleensä ihmiset reagoi asioihin aika samalla tavalla.

perheiden vertaaminen tosin on ihan mahdoton juttu, muuttujia on niin paljon. lapsenkin persoonan kehitykseen voi vaikuttaa niin moni tekijä, joku yksittäinen sukulainen esim. voi olla merkittävässä asemassa, tai muu läheinen.

Laajimmin levinnyt ja hyväksytty persoonallisuuspsykologian teoria on BIG5. Jokaiselta löytyy näitä persoonallisuuden piirteitä, avoimuutta, tunnollisuutta, ekstroversiota, sovinnollisuutta ja neuroottisuutta.

Persoonallisuus ei synny pelkällä kasvatuksella ja kodin rakastavuudella.

ei tietenkään, se on ihan selvä, että on varmasti geneettisesti määräytyvä pohjavire olemassa. mut ei se siihen jää. ja kotiympäristönkin voi jonkin tutkimuksen mukaan kokea erilaisena, siis että eri sisaruksille sama perhe voi näyttäytyä ihan erilaisena kasvuympäristönä, joka voi selittää sisarusten välisiä suuriakin eroja. toki nekin voi olla geneettisiäkin.

täytyy varmaan joskus lukea tuosta isosta viitosesta, mut mitä nyt äkkiä katsoin, niin nuohan on vain lopputuloksen (tai enemmänkin senhetkisen tilan) mittareita, eikä niinkään selitä sitä miksi siihen tilanteeseen on päädytty?

"Today, whilst psychologists recognize that both genetics and the environment play a role in determining intelligence, the focus is on determining exactly how much of an influence each factor has. Numerous studies on twins suggest that between 40 and 80 percent of the variance in IQ is linked to genetics, suggesting that genetics may play a larger role than environmental factors in determining an individual’s IQ.

It is important to note, however, that genetics and the environment interact to determine exactly how inherited genes are expressed. A child may be born with genes for high intelligence, but if that child grows up in a deprived environment where he/she is malnourished or lacks access to mental stimulation, the child may not score well on measures of IQ."

https://www.mensa.org/iq/genes-and-environment

Vierailija kirjoitti:

Hahaha, mitä ihmettä?

Tulen alkoholistiperheestä, olen päivänselvä ekstrovertti ja paljon optimistisempi, kuin moni paremmasta perheestä tuleva ystäväni. On ollut paskoja suhteita, mutta kaikista olen itse lähtenyt. Aviomieheni on paras ja kunnollisin ihminen, johon olen koskaan törmännyt.

Lapsuudenperhe asettaa rajoitteita tai laittaa vähän mutkia matkaan, mutta ei määritä ihmistä tai loppuelämää.

Sun luonteeseen, selviytymiskeinoihin ja ympäristötekijöihin liittyvät ominaisuudet on sattuneet sopimaan tuohon kuvioon siinä määrin, että olet pystynyt kasvamaan toimintakykyiseksi aikuiseksi.

Näiden esimerkkien taustalla on kuitenkin aina se ikävä varjo, joka saa kuulijan ajattelemaan että kyse on jonkinlaisesta onnistumisesta tai ansiosta. Lapsena kohdatut vaikutteet vaikuttavat yksilöihin eri tavoin sen mukaan, missä kehitysvaiheessa niille altistutaan ja millaisia suojaavia tekijöitä elämässä on. Näihin harva lapsi pystyy vaikuttamaan, joten on syytä uskaltaa pysähtyä myös niiden kohdalle, joilla tie on kääntynyt toiseen suuntaan.

Tällaista(kaan) keskustelua ei voi näköjään käydä täällä ilman anecdotal evidencen käyttöä.

Postaisit tämän vaikka tiedefoorumeille.

Yksi sisaruksistani on luottavainen ja avoin, yksi täysin neuroottinen. Sitten on vielä minä. Samasta perheestä kaikki, mutta aika eri oloisia.

Vierailija kirjoitti:

Voitit juuri keittiöpsykologian SM-kultaa. Mitkä ovat päällimäiset fiilikset?

Tämä! Yli 20 vuotta olen tehnyt perheiden kanssa töitä enkä todellakaan lähtisi tällaiseen yksinkertaistamiseen ja tyypittelyyn.

Vierailija kirjoitti:

Yksi sisaruksistani on luottavainen ja avoin, yksi täysin neuroottinen. Sitten on vielä minä. Samasta perheestä kaikki, mutta aika eri oloisia.

Tää neuroottisuus onkin mielenkiintoinen piirre, ja nimenomaan sellainen, jota ympäristö voi vahvistaa. Avoimen ja luottavaisen lapsen neuroottisuuteen taipuva sisarus voi kokea, että hänen täytyy kantaa huolta ja tarkkailla tapahtumia myös sisaruksensa puolesta. Tämän seurauksena toinen saattaa sen sijaan heittäytyä entistä huolettomammaksi ja vuorovaikutuksen kehä on valmis.

Sama pätee vanhempien ja lastensa persoonallisuuksien eroissa. Jos "neuroottinen" lapsi ei arkisessa tilanteessa tule riittävästi vakuutetuksi siitä, että vanhemmat hoitavat asiat eikä ole syytä huoleen, perusturvan tunne alkaa helposti horjua ja minäkuva rakentua korostuneen neuroottiseksi.