Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Minua syytetään varkaaksi - mitä teen?

Vierailija
04.04.2015 |

Aivan järkyttävään tilanteeseen olen joutunut. En tiedä mitä teen ja olen itkenyt silmät päästäni koko päivän.

Olen pitkään yhdessä miesystäväni kanssa auttanut hänen sairasta 70v tätiään. Täti asuu itsenäisesti mutta on osin dementoitunut aivoinfarktin seurauksesta. Olemme noin vuoden ajan auttaneet tätä tätiä joka ikinen viikko arkipäivän askareissa, käyneet seuraakin muutenvain pitämässä. Täti on täysijärkinen mutta toisissa asioissa huolimaton. Kuten raha-asioissa. On toistuvasti unohtanut lompakon kaupan kassalle, seteleitä pudonnut lompakosta ulos tielle ym. Erittäin hajamielistäkin käytöstä. Kaikennlisäksi täti on erittäin rikas. Ja tämän tietävät aivan kaikki sukulaiset. Siis tädin hajamielisyyden ja myös varallisuuden.

Sain tänään soiton oudosta numerosta. Siellä oli eräs miesystäväni sukulainen joka oli vihainen ja mesosi että olen jäänyt kiinni ja nyt käy kalpaten. Sanoi että minä olen kavaltanut kumppanini tädiltä rahaa. Tädiltä on kuulemma toistuvasti kadonnut kotoaan jostain piilosta rahaa sen jälkeen kun minä ja mieheni ollaan käyty tädin luona. Olin äimistynyt ja kysyin kuka kehtaa väittää niin. Puhelimessa ollut sukulainen vastasi että hän väittää muttei voi näyttää kiistatta toteen mutta kuulemma minä yksin olen tämön takana ja nyt on loruni loppu koittanut ja minulla on ikuinen porttikielto kaikkien miesteni sukulaisten luo.
Olin... järkyttynyt. En ollut ikinä aiemmin edes kuullut että tädiltä olisi rahaa kavallettu.
Mieheni raivostui väitteestä ja soitti sukulaisiaan ympäri ja halusi selvittäö asioita. Mieheni muutamat sukulaiset osasivat kertoa että tädiltä oli kuin oli rahaa hävinnyt joitakin kertoja mutta syyllistä ei ollut selvitetty tai ylipäänsä oliko täti itse hukannut rahat. Sukulaiset voivottelivat tilannetta ja totesivat että ikävä jos se sinun naisesi on varas että paha juttu. Eli kukaan ei ainakaan ilmaissut puolustavansa minua.
Mies soitti tädilleenkin joka myönsi tietävänsä saamastani sukulaisen soitosta mutta kuulosti kovin aralta sanomaan asiaan mitään "omalla suullaan" muutakuin että rahaa oli kadonnut kuulemma 2vrk aikana siittä kun minä ja mies viimeksi kyläiltiin ja muita vieraita ei käynyt.

En tiedä mitä teen. Kamalaa. Kaikki se mitä tädin hyväksi olen ilman rahaa pyyteettömästi tehnyt. Ihana kiitos kaikesta. Ja se että muuutkin sukulaiset..... uskovat?!??! Paskapuheita. Mulla ja miehelläkin on vain yhteinen tili ja rahat ja ollaan oltu yhdessä 10v jo....

Kommentit (45)

Vierailija
21/45 |
04.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 23:43"][quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 23:33"]

Mutta asia on siis niin että tätä rahankatoamista on kuulemma pidemmänaikaa tapahtunut ja sitä on tarkkailtu pitkänaikaa sukulaisten toimesta. Pidetty kirjaa kuka käy tädillä ja keitä niinä päivinä käy kun rahoja katoaa ja rahojen katosmista on tarkkailtu siten että sukulaiset ovat vahvistsneet että rahaa on ollut oikeasti talossa ja se on oikesti talosta myös kadonnut ettei täti puhu omiaan. Minulta jopa kysyttiin palkkatulojani ja kuukausimenoja ym. Kaikenkukkuraksi ollaan miehen kans lähdösdä lomalle pidemmäksi aikaa ja vielä ei olla kerrottu asiasta..voin vaan kuvitella mikä riemu repeää kun suku saa tiedon...

[/quote]Ettei vaan oma ukkokultasi oisi syyllinen..?
[/quote]
Jos olisi, tietäisin. Meillä yhteiset rahat ja tili. Ollut aina. Ja mieheni ei koskaan ole jäänyt yksin tädin taloon siten että muita ei olisi paikalla. Minä olen jäänyt yksin huoneeseen jossa tädin rahapussi on kun mies vienyt tädin peseytymään. Siksi varmaan minua syytetäänkin.

Vierailija
22/45 |
04.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun tutulle kävi samalla lailla. Se huolehti äidistään ja osteli omilla äidille asioita ja äidin rahoilla. Ja sitten soitti poika...tämän henkilön isoveli ja siis tämän hoidettavan vanhuksen poika...ja syytti sitä, joka asuu lähellä ja hoitaa...että on vienyt rahaa.

se loukkasi niin syvästi, sitä, joka oli äitiä auttanut omalla ajallaan pyyteettömästi. Siinä huudettiin ja tää auttaja  oli hysteerinen. Se oli niin sikamaista. Sen veljen vaimo siinä oli saanut kai päähänsä, että tuossa suvussa on samanlaista kuin sen veljen vaimon suvussa...missä oikeesti olikin kai kavallettu.

noi on tosi ikäviä juttuja. Jos pystyt älä ota sitä sysämeesi. Se loukkaa, mutta koeta ajatella, että se soittaja on ihan ulapalla. Ei oll oikeeta tietoa vanhuksen asioista ja siksi epäilee.

 

swlvitä perinjuurin. Pistä tunnit ylös ja laskuta sukulaisia. Sano, että tässä on työn summa. Ja et ole sellainen lurkki, jok veisi rahaa. Äläkä mee niitten luulojen ja juorujen alle. Sä,oot auttanut.

kysy kuinka moni niistä on auttanut.

kun ne on jossain kaukana, niin ne epäilee.

voimia sulle

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/45 |
04.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 23:49"]

[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 23:43"][quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 23:33"] Mutta asia on siis niin että tätä rahankatoamista on kuulemma pidemmänaikaa tapahtunut ja sitä on tarkkailtu pitkänaikaa sukulaisten toimesta. Pidetty kirjaa kuka käy tädillä ja keitä niinä päivinä käy kun rahoja katoaa ja rahojen katosmista on tarkkailtu siten että sukulaiset ovat vahvistsneet että rahaa on ollut oikeasti talossa ja se on oikesti talosta myös kadonnut ettei täti puhu omiaan. Minulta jopa kysyttiin palkkatulojani ja kuukausimenoja ym. Kaikenkukkuraksi ollaan miehen kans lähdösdä lomalle pidemmäksi aikaa ja vielä ei olla kerrottu asiasta..voin vaan kuvitella mikä riemu repeää kun suku saa tiedon... [/quote]Ettei vaan oma ukkokultasi oisi syyllinen..? [/quote] Jos olisi, tietäisin. Meillä yhteiset rahat ja tili. Ollut aina. Ja mieheni ei koskaan ole jäänyt yksin tädin taloon siten että muita ei olisi paikalla. Minä olen jäänyt yksin huoneeseen jossa tädin rahapussi on kun mies vienyt tädin peseytymään. Siksi varmaan minua syytetäänkin.

[/quote]No sittenhän sen on oltava joku muu suvusta? Tai sitten niitä rahoja ei koskaan ole edes hävinnyt? Joku huijaa? Mitä teet? Loukkaannut ja kerrot olevasi syytön. Ja sitten haistatat pitkät jolleivät usko!

Vierailija
24/45 |
04.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 23:50"]Mun tutulle kävi samalla lailla. Se huolehti äidistään ja osteli omilla äidille asioita ja äidin rahoilla. Ja sitten soitti poika...tämän henkilön isoveli ja siis tämän hoidettavan vanhuksen poika...ja syytti sitä, joka asuu lähellä ja hoitaa...että on vienyt rahaa.

se loukkasi niin syvästi, sitä, joka oli äitiä auttanut omalla ajallaan pyyteettömästi. Siinä huudettiin ja tää auttaja  oli hysteerinen. Se oli niin sikamaista. Sen veljen vaimo siinä oli saanut kai päähänsä, että tuossa suvussa on samanlaista kuin sen veljen vaimon suvussa...missä oikeesti olikin kai kavallettu.

noi on tosi ikäviä juttuja. Jos pystyt älä ota sitä sysämeesi. Se loukkaa, mutta koeta ajatella, että se soittaja on ihan ulapalla. Ei oll oikeeta tietoa vanhuksen asioista ja siksi epäilee.

 

swlvitä perinjuurin. Pistä tunnit ylös ja laskuta sukulaisia. Sano, että tässä on työn summa. Ja et ole sellainen lurkki, jok veisi rahaa. Äläkä mee niitten luulojen ja juorujen alle. Sä,oot auttanut.

kysy kuinka moni niistä on auttanut.

kun ne on jossain kaukana, niin ne epäilee.

voimia sulle
[/quote]

Kiitti viestistä!
Mutta tuntuu että nimenomaan kaikki pitää minua syyllisenä vaikka vain yksi sukulainen olikin se joka soitti ja antoi suorat syyytökset. Eikä kyseessä ole kaukaiset sukulaiset vaan lähiomaiset. Joista tämä soittaja asuu tädin naapurissa ja käy tädillä melkein joka päivä ainakin "tarkistamassa voinnin"...

Vierailija
25/45 |
04.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 23:54"]

[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 23:50"]Mun tutulle kävi samalla lailla. Se huolehti äidistään ja osteli omilla äidille asioita ja äidin rahoilla. Ja sitten soitti poika...tämän henkilön isoveli ja siis tämän hoidettavan vanhuksen poika...ja syytti sitä, joka asuu lähellä ja hoitaa...että on vienyt rahaa. se loukkasi niin syvästi, sitä, joka oli äitiä auttanut omalla ajallaan pyyteettömästi. Siinä huudettiin ja tää auttaja  oli hysteerinen. Se oli niin sikamaista. Sen veljen vaimo siinä oli saanut kai päähänsä, että tuossa suvussa on samanlaista kuin sen veljen vaimon suvussa...missä oikeesti olikin kai kavallettu. noi on tosi ikäviä juttuja. Jos pystyt älä ota sitä sysämeesi. Se loukkaa, mutta koeta ajatella, että se soittaja on ihan ulapalla. Ei oll oikeeta tietoa vanhuksen asioista ja siksi epäilee.   swlvitä perinjuurin. Pistä tunnit ylös ja laskuta sukulaisia. Sano, että tässä on työn summa. Ja et ole sellainen lurkki, jok veisi rahaa. Äläkä mee niitten luulojen ja juorujen alle. Sä,oot auttanut. kysy kuinka moni niistä on auttanut. kun ne on jossain kaukana, niin ne epäilee. voimia sulle [/quote] Kiitti viestistä! Mutta tuntuu että nimenomaan kaikki pitää minua syyllisenä vaikka vain yksi sukulainen olikin se joka soitti ja antoi suorat syyytökset. Eikä kyseessä ole kaukaiset sukulaiset vaan lähiomaiset. Joista tämä soittaja asuu tädin naapurissa ja käy tädillä melkein joka päivä ainakin "tarkistamassa voinnin"...

[/quote]No siinähän se ratkaisu olikin!

Vierailija
26/45 |
04.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 23:53"][quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 23:49"]

[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 23:43"][quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 23:33"] Mutta asia on siis niin että tätä rahankatoamista on kuulemma pidemmänaikaa tapahtunut ja sitä on tarkkailtu pitkänaikaa sukulaisten toimesta. Pidetty kirjaa kuka käy tädillä ja keitä niinä päivinä käy kun rahoja katoaa ja rahojen katosmista on tarkkailtu siten että sukulaiset ovat vahvistsneet että rahaa on ollut oikeasti talossa ja se on oikesti talosta myös kadonnut ettei täti puhu omiaan. Minulta jopa kysyttiin palkkatulojani ja kuukausimenoja ym. Kaikenkukkuraksi ollaan miehen kans lähdösdä lomalle pidemmäksi aikaa ja vielä ei olla kerrottu asiasta..voin vaan kuvitella mikä riemu repeää kun suku saa tiedon... [/quote]Ettei vaan oma ukkokultasi oisi syyllinen..? [/quote] Jos olisi, tietäisin. Meillä yhteiset rahat ja tili. Ollut aina. Ja mieheni ei koskaan ole jäänyt yksin tädin taloon siten että muita ei olisi paikalla. Minä olen jäänyt yksin huoneeseen jossa tädin rahapussi on kun mies vienyt tädin peseytymään. Siksi varmaan minua syytetäänkin.

[/quote]No sittenhän sen on oltava joku muu suvusta? Tai sitten niitä rahoja ei koskaan ole edes hävinnyt? Joku huijaa? Mitä teet? Loukkaannut ja kerrot olevasi syytön. Ja sitten haistatat pitkät jolleivät usko!
[/quote]

En varmaan voi muutakaan. Loukkaantunut jo olenkin ja kertonut syyttömyyteni. Seuraavaksi pitkien haistatus??
Tämä on vain niin kinkkinen homma. Kuinka jatkossa tulisi toimia? Käytiin kuitenkin miehen kanssa paljo hänen sukulaisilla. Ja nyt mua syyttävät usea sukulainen. On tämä miehellekin hankala paikka. Hänelle kun ei kuulemma olla vihaisia, vain minulle ja vain minulla porttikielto sukulaisten luo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/45 |
04.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tsemppiä! Olen töissä kaupan kassalla ja mua eräs mummo alkoi syyttämään varkaaksi. Vaikka kaikki työntekijät ja päälliköt oli mun tukena niin syytökset tuntui tosi pahalta. Selvisi myöhemmin että sama mummo on naapuriliikkeessäkin aiheuttanu ongelmia ja lopen poliisi löytänyt puuttuvat rahat mummon omasta kodista. Voin vaan kuvitella kuin pahalta tuntuu tuollaiset syytökset miehen suvulta. Saisivat hävetä. En pystyis antamaan tuollaisia syytöksiä anteeksi vaikka asia selviäiskin.

Vierailija
28/45 |
05.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 23:59"]Tsemppiä! Olen töissä kaupan kassalla ja mua eräs mummo alkoi syyttämään varkaaksi. Vaikka kaikki työntekijät ja päälliköt oli mun tukena niin syytökset tuntui tosi pahalta. Selvisi myöhemmin että sama mummo on naapuriliikkeessäkin aiheuttanu ongelmia ja lopen poliisi löytänyt puuttuvat rahat mummon omasta kodista. Voin vaan kuvitella kuin pahalta tuntuu tuollaiset syytökset miehen suvulta. Saisivat hävetä. En pystyis antamaan tuollaisia syytöksiä anteeksi vaikka asia selviäiskin.
[/quote]

Sama juttu. Mä en kyllä pysty anteeksi varmaan antamaan tai ainakaan unohtamaan ikinä. Etenkään kun tein tädin hyväksi niin paljon ja autoin ilman mitään rahallista korvausta tai muutakaan palkkaa. Ja käytin joka viikko 1-2päivää elämästäni hänen hoitoonsa vuoden ajan yhdessä mieheni kanssa. Ja tässä kiitos.....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/45 |
05.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.04.2015 klo 00:04"]

[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 23:59"]Tsemppiä! Olen töissä kaupan kassalla ja mua eräs mummo alkoi syyttämään varkaaksi. Vaikka kaikki työntekijät ja päälliköt oli mun tukena niin syytökset tuntui tosi pahalta. Selvisi myöhemmin että sama mummo on naapuriliikkeessäkin aiheuttanu ongelmia ja lopen poliisi löytänyt puuttuvat rahat mummon omasta kodista. Voin vaan kuvitella kuin pahalta tuntuu tuollaiset syytökset miehen suvulta. Saisivat hävetä. En pystyis antamaan tuollaisia syytöksiä anteeksi vaikka asia selviäiskin. [/quote] Sama juttu. Mä en kyllä pysty anteeksi varmaan antamaan tai ainakaan unohtamaan ikinä. Etenkään kun tein tädin hyväksi niin paljon ja autoin ilman mitään rahallista korvausta tai muutakaan palkkaa. Ja käytin joka viikko 1-2päivää elämästäni hänen hoitoonsa vuoden ajan yhdessä mieheni kanssa. Ja tässä kiitos.....

[/quote]Katkera ja kade suku sun miehellä. Pysykää kaukana heistä! Ihan hirveä tilanne. Miten elämä jatkuu jos miehen suku on kaikki sua vastaan. Todella rankkaa! Antakaa niiden sukulaisten mädäntyä keskenään ja jatkatte elämäänne miehesi kanssa. Tosin on se miehellekin kova paikka mutta tekee sen jos sinua todella rakastaa ja kunnioittaa!

Vierailija
30/45 |
05.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kunnianloukkaussyyte niitä vastaan jotka syyttävät varkaaksi syyttä.

 

Olisiko apua, jos miehesi kanssa tekisitte niin ovelan juonen että laittaisitte tämän mummon asuntoon valvontakameroita? Tai ottaisit tavaksi että otat mukaasi aina videokameran jolla kuvaat koko vierailullaoloajan. Ihan vaan siitä syystä että voisit todistaa aukottomasti vierailujesi tarkoitusperät, jos varkaussyytökset paisuvat vieläkin kohtuuttomampiin mittasuhteisiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/45 |
04.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla ei ole koskaan ollut näin paha olo. Olen niin vihainen mutta toisaalta pettynyt ja epäuskoinenkin...

Vierailija
32/45 |
04.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä ainakaan anna periksi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/45 |
04.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Veikkaan, että tädin dementia tekee nyt tepposet ja mitään rahaa ei ole koskaan hävinnytkään. Tuo kuuluu täysin oireistoon. Täti on varmasti välillä täysin skarppi, ja sekin kuuluu kuvioon. Kaukaisempi sukulainen ei välttämättä tiedä, missä vaiheessa sairautta nennään, ja hän on ottanut tädin harhaiset puheet tosissaan ja luulee olevansa oikeassa. Tsemppiä.

Vierailija
34/45 |
04.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 22:24"]

Aivan järkyttävään tilanteeseen olen joutunut. En tiedä mitä teen ja olen itkenyt silmät päästäni koko päivän. Olen pitkään yhdessä miesystäväni kanssa auttanut hänen sairasta 70v tätiään. Täti asuu itsenäisesti mutta on osin dementoitunut aivoinfarktin seurauksesta. Olemme noin vuoden ajan auttaneet tätä tätiä joka ikinen viikko arkipäivän askareissa, käyneet seuraakin muutenvain pitämässä. Täti on täysijärkinen mutta toisissa asioissa huolimaton. Kuten raha-asioissa. On toistuvasti unohtanut lompakon kaupan kassalle, seteleitä pudonnut lompakosta ulos tielle ym. Erittäin hajamielistäkin käytöstä. Kaikennlisäksi täti on erittäin rikas. Ja tämän tietävät aivan kaikki sukulaiset. Siis tädin hajamielisyyden ja myös varallisuuden. Sain tänään soiton oudosta numerosta. Siellä oli eräs miesystäväni sukulainen joka oli vihainen ja mesosi että olen jäänyt kiinni ja nyt käy kalpaten. Sanoi että minä olen kavaltanut kumppanini tädiltä rahaa. Tädiltä on kuulemma toistuvasti kadonnut kotoaan jostain piilosta rahaa sen jälkeen kun minä ja mieheni ollaan käyty tädin luona. Olin äimistynyt ja kysyin kuka kehtaa väittää niin. Puhelimessa ollut sukulainen vastasi että hän väittää muttei voi näyttää kiistatta toteen mutta kuulemma minä yksin olen tämön takana ja nyt on loruni loppu koittanut ja minulla on ikuinen porttikielto kaikkien miesteni sukulaisten luo. Olin... järkyttynyt. En ollut ikinä aiemmin edes kuullut että tädiltä olisi rahaa kavallettu. Mieheni raivostui väitteestä ja soitti sukulaisiaan ympäri ja halusi selvittäö asioita. Mieheni muutamat sukulaiset osasivat kertoa että tädiltä oli kuin oli rahaa hävinnyt joitakin kertoja mutta syyllistä ei ollut selvitetty tai ylipäänsä oliko täti itse hukannut rahat. Sukulaiset voivottelivat tilannetta ja totesivat että ikävä jos se sinun naisesi on varas että paha juttu. Eli kukaan ei ainakaan ilmaissut puolustavansa minua. Mies soitti tädilleenkin joka myönsi tietävänsä saamastani sukulaisen soitosta mutta kuulosti kovin aralta sanomaan asiaan mitään "omalla suullaan" muutakuin että rahaa oli kadonnut kuulemma 2vrk aikana siittä kun minä ja mies viimeksi kyläiltiin ja muita vieraita ei käynyt. En tiedä mitä teen. Kamalaa. Kaikki se mitä tädin hyväksi olen ilman rahaa pyyteettömästi tehnyt. Ihana kiitos kaikesta. Ja se että muuutkin sukulaiset..... uskovat?!??! Paskapuheita. Mulla ja miehelläkin on vain yhteinen tili ja rahat ja ollaan oltu yhdessä 10v jo....

[/quote]Poliisille kunnianloukkaussyyte tekemään, kun olet selvinnyt tästä, niin et ikinä kusekaan sinnepäin!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/45 |
04.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä hermostu tai ahdistu, ei tuollaista tarvitse ottaa tosissaan. Muistisairailta katoaa sitä sun tätä kun eivät muista mihin laittavat tavarat, tai rahat, tai lompakkonsa. Ja saattavat laittaa tavaroita ihan outoihin paikkoihin myös ja sitten ihmetellään missä jokin on...

Vierailija
36/45 |
04.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kamala tilanne! Kyllä puolustat ittees nyt viimeseen asti ja mieheskin varmasti tietää että et oo mitään varastanut. Kyllä toi selviää.

Vierailija
37/45 |
04.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

En jaksanut lukea, mutta "syytön kunnes toisin todistetaan", eli jos sua syyttä syytetään, niin sano että todistavat syytöksensä sitten!

Vierailija
38/45 |
04.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 22:39"]

Älä hermostu tai ahdistu, ei tuollaista tarvitse ottaa tosissaan. Muistisairailta katoaa sitä sun tätä kun eivät muista mihin laittavat tavarat, tai rahat, tai lompakkonsa. Ja saattavat laittaa tavaroita ihan outoihin paikkoihin myös ja sitten ihmetellään missä jokin on...

[/quote]

Jatkoa. Varmaan ne sukulaisetkin jossain vaiheessa oivaltaa miten tuo muistisairaus vaikuttaa, on oikeasti tosi tyypillinen oire tuo läheisten epäileminen varkauksista...

Vierailija
39/45 |
04.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Positiivista tässä on se, että tädillä on paljon ihmisiä, jotka välittävät. Yritä ottaa siltä kannalta ja toivo, että totuus selviää aikanaan.

Vierailija
40/45 |
04.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo, kyllä ne sukulaiset tajuaa viimeistään siinä vaiheessa, kun heitäkin aletaan syytellä. Mun mummi oli ihan samanlainen. Ite oli piilotellut rahojaan esim. jonkun kirjan väliin, mutta ne oli muka varastettu. Sitten, kun dementia paheni, alkoi seinänaapurienkin syyttely, kun muka kaappien kautta veivät hänen tavaroitaan. Ikävä tilanne ja uskon kyllä, että tuntuu pahalta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän seitsemän seitsemän